Pirkkaniksi

Lehtipuhallin hyötykäytössä

Muutamina päivinä tuli pumpulin kevyttä pakkaslunta, tuntui että se pölyää miltei hengityksen voimasta.
Niinpä päätin kokeilla pirkkaniksinä käyttää lehtipuhallinta lumenpuhaltimena.

Tuloksena raput ja lähi ympäristö puhdistu ihan kätevästi, mutta isomman alueen tekee nopeammin lumikolalla.
Suuttimeksi jos saisi kolan levyisen suulakkeen niin imuri käytössä voisi toimia kannettavana lumilinkona.

Heino Turunen

10 comments for “Pirkkaniksi

  1. Eilisen illan ja yön aikana tuli pumpulilunta noin 30 senttiä. Lintujen syömiseksi tarkoitetut kaurat olivat jääneet noin puolen metrin hangen alle. Lehtipuhallinta ei ole joten kolaan on tartuttava ihan tosissaan. Nämä lumet kun on kolattu niin ei tarvitse lähteä tänään tyhjänkävelyyn.

    Laitapa Hemppa Värtsilän lumitilanteesta tietoa. Luutalahden mittausaseman tiedot kiinnostaisi myös

  2. Hemppa, nyt kiireellä kehittelemään teknisesti loppuun ja sitten patenttitoimistoon!

  3. Kaksi alle kakskymppistä poikaa talkoli eilen katolta lunta alas. Tänään tulevat jatkamaan. kun eilen voimat eivät riittäneet koko urakan loppuun lapioimista. Mutta ennenkuin voi jatkaa katolta tiputtelua. on raivattava tilaa ilmalämpöpumpun edestä. ettei se jää katolta valuvan lumimassan alle.

    Onneksi ovat nuo nuoret lihakset käytössä ja kolassa kiinni! Eihän tästä muuten enää mitään tulisi.

  4. Taitaa tämä entisen piskuisen Värtsilän kunnan Värtsi- lehti muuttua mainos lehdeksi pikkuhiljaa!

    Pirkka on K-kaupan eli Keskon tuotemerkki.
    He julkaisevat saman nimistä kuvalehteä jossa viljellään Pirkka niksejä.

    Ennen vanhaan hattupäiset kävi K-kaupassa. Myssypäiset Osulassa.

    Mainostaminen on nykylain mukaan kielletty, mutta sen verran sanon että miksi Kiteellä ja Tohmajärvellä ei ole Lidl- kauppoja.

  5. Mökin muijalle: Lidlin ruokakassin rahti Kiteelle ja Tohmajärvelle maksaisi liian paljon. Mainoksen valehtelu olisi lainvastaista – ainakin sitten. Jos ei vielä nyt.

    Kirjoittaminen keskeytetään hetkeksi. Laitetaan Valion juusto takaisin jääkaappiin.

  6. Sitä minäkin ajattelin että se se on varmaan syynä.

    Niin ja valtataistelu.

    Kyllä sen huomaa hinnoissa täällä Etelä-Suomessakin. Itä-suomesta rahdatut tuotteet ovat kalliimpia täällä kuin siellä.

    Mä köyhä poika oon

  7. Lidlillä oli suunnitelmat valmiina Kiteelle, tonttikin luvassa. Se olisi vain vaatinut kaavamuutoksen. Paikallinen K-kauppias pani kunnallispäättäjät ahtaalle, uhkasi mm. luopua omista laajennuksistaan. Päättäjät taipuivat, kuntalaisten vahingoksi.

  8. Mökin muijalle otappas paremmin selvää mikä on pirkka. se ei ole mikään Keskon merkki. Yhdysnimenäkin sitä riittää luetteloksi asti aina koneyrityksistä ompeluseuroihin asti. Ja mainostaminen ei ole laissa kiellettyä, jos olet huomannut niin lehdet kautta maailmanhan on nykyisin täynnä mainoksia, siis OIKEITA mainoksia.

  9. Hemppa. En ala kiistelemään julkisesti.
    Viittaan edelliseen kommenttiini 22.2.2021 klo 8:49. Pirkka on K-kaupan tuotemerkki.
    Toki sillä nimellä on muitakin merkityksiä, onhan sillä nimipäiväkin 1.9.
    Mainostaminen lehdistössä, televisiossa, ynnä muussa on tietenkin SALLITTUA ja LAIN MUKAISTA.
    Lakipykälät laaditaan Suomen tasavallan eduskunnassa!! 🇫🇮🇫🇮

  10. Ennen sanotiin, että kun ite kysyy ja ite vastaa, ei tule
    jälkipuheita. Nykyiseen nettiaikaan itsensä kanssa
    keskustelustakin saattaa syntyä varsinainen someraivo,

    Aikojen saatossa tuotemerkit ovat saattaaneet yleistyä käsitteiksi,
    kuten vaikkapa hetekka (Heteka), mono (Mononen), piitles (Beatles-tukka) jne

    Ehkä käsitteelle Pirkka niksi on käymässä myös niin. Lukija ei ajattele
    enää sanan alkuperää vaan odottaa, että kysessä on tietynlainen niksi.

    Miten tarkasti lie tämä pirkkaniksi -käsite suojattu?.
    Sitä ootellessa tässä nyt vaan itekseni mietiskelen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *