Mikään ei ole niin kaunis talvella kuin noin kello kahden jälkeen alkava hämärä. Vielä käyvät tintit hakemassa iltapalaa. Katse voi viipyä vain hetken luettavassa tekstissä. Pitää katsoa, vieläkö puun oksat lumikuormineen ja sokerikuorrutetut koivut ovat yhtä viehättäviä kuin äsken. Ja mikä on se hämäryyden aste, jossa ne ovat kauneimmillaan. Yhä tummenee. Salaperäisyys lisääntyy. Linnutkin ovat painuneet lumisten pensaiden kätköihin. Hyvänen aika, miten kaunis maailma voi olla talvellakin! Kauneus tuntuu kutittavana tunteena jossakin syvällä rintakehässä, sydämessä sanoisi joku. ( Mutta sydämessähän ei ole tuntohermoja.)
Sitten erään kerran, kun taas nostat katseesi, näet vain oman kuvasi tummuvassa ikkunassa. Ulkoa et erota juuri mitään. Menet ja vedät kaihtimet ikkunoihin.
Jonain päivänä luonto sitten riisuu juhlapukunsa.
Kauniisti ajateltu, ajattelen kauniisti.
Kyllä se kauneus on ihan totta, mutta kuinka vaikea on erottaa tien reunoja täällä, missä lumi on valkoista. Onneksi on merkit tien aurausta varten. Ja vaikka minä näen lumen valkoisena, niin kamera tekee siitä sinisen.
Siniset hetket ja hämäränhyssy tekevät hyvää nykyaikana.
Itäiseen melankoliaan taipuvaista ilahduttaa parhaillaan ikkunasta näkyvä hiljainen lumisadekin.
https://www.youtube.com/watch?v=QaepPTash1A
Olipa hieno hetki pianon äärellä! KIITOS!
Edellistalveen nähen lumen tulo on nyt taivaallista. Lumessa kun voipi tehä vaikka mitä.
https://www.youtube.com/watch?v=kUrxm4z9I-c&list=RDMM&start_radio=1
Kyllä oli komeeta kuultavaa