Projekti Kiinan Wuhanissa

Veijo Hassinen

Joulun alla vuonna 1990, firman pikkujoulujen aikaan, siis n. 30 vuotta sitten, saimme YIT:lle vieraan Kiinasta. Mustatukkainen, tummansiniseen hienoon pukuun pukeutunut tukevahko, hyvin englantia puhuva herrasmies halusi tulla informoimaan johtajiamme Kiinan tarjoamista business-mahdollisuuksista. Viisaat johtajamme kuuntelivat, kyselivät ja lopulta lupasivat harkita asiaa ja palata asiaan seuraavalla viikolla.

Seuraavana maanantaina sain kutsun viennin johtajan kulmahuoneeseen. Minulta kysyttiin, että sopisiko minun käydä Pekingissä katsomassa paikan päällä olisiko Kiinan miehen, nimeltään Peter, antamissa tiedoissa jotain perää. Sain siis komennuksen Kiinaan.
Aikatauluksi sovittiin ympäripyöreästi, että silloin kun ehdit ja saat viisumi- yms. asiat järjestettyä.

Asia hautui joulun ja uudenvuoden vapaiden yli. Sitten alkoi selvittely viisumin saamiseksi, onneksi sen ja matkalippuasiat hoiti puolestani osastosihteeri. Viisumi tuli aikanaan, se oli turistiviisumi, työntekokielto, entry-exit only, voimassa 30d. Finnairilla oli siihen aikaan vain yksi edestakainen HEL-PEK-HEL suora lento viikossa, joten sen seurauksena matkan pituudeksi tuli yksi viikko.

Matkapäivä koitti vielä tammikuun 1991 puolella. Oli suoraan sanottuna hieman epävarma olo, mihinkähän tässä ollaan menossa ja mitä olisi odotettavissa. Kiinasta ei ollut paljonkaan tietoa, varsinkaan liikeasioista. Yölento meni luontevasti alle 8 tunnissa. Olin ennen matkaa tutustunut Kiinan karttaan ja Pekingin sijaintiin verrattuna Eurooppaan.

Oletuksena lämpötilan suhteen oli se, että eihän siellä kovin kylmä voi olla, kun se on Barcelonan korkeudella. Kun kone laskeutui Pekingiin ja pääsin viranomaistarkastuksista läpi odottamaan taksia, totesin oletukseni olleen väärä, oli pakkasta ja tuulista, siis kaikkea muuta kuin Espanjassa. No, onneksi taksi oli lämmin.

Taksin maksoin lentoasemalla vaihtamillani rahoilla, FEC, Foreign Exchange Certificate. Tämä vain ulkomaalaisten käytössä ollut valuutta oli hyvin haluttua paikallisten keskuudessa, ainoastaan sillä saattoi tehdä ostoksia valuuttakaupoista. Valuutalla oli myös pimeä vaihtokurssi, 1:1,5, mutta tämän sain tietää vasta paljon myöhemmin.

Hotelli oli hieno amerikkalainen viiden tähden Marriott, aivan huippuluokkaa. Henkilökunta oli tietenkin paikallista. Aluksi oli hieman vaikeaa kommunikoida, kun he eivät oikein saaneet selvää minun Finnish-English ääntämyksestäni ja minä en heidän Chinese-English murteestaan.


Iltapäivällä yhteistyökumppanimme autonkuljettaja tuli hakemaan minut konttorille. Se oli toisessa hotellissa, puolenkymmentä rinnakkaista huonetta muodosti toimiston, jossa työskenteli kymmenkunta paikallista. Tutustuimme, esittelimme firmat, söimme maukkaan päivällisen pienellä porukalla ja keskustelimme yhteistyömahdollisuuksista vesi- ja jätevesihankkeissa Kiinassa.

Siinä sivussa löimme lukkoon ohjelmani, kulttuuria viikonloppuna Tienmen Square, eli taivaallisen rauhan aukio, ja Kielletty kaupunki. Sain oppaaksi seniorikiinalaisen, sotaveteraanilentäjä Mr Wangin, joka vei minut tutustumaan näihin maailmankuuluihin paikkoihin. Kyllä tunsi Patsolan poika itsensä pieneksi tuossa väenpaljoudessa.

Maanantaina lensimme Wuhaniin kiinalaisella pienehköllä suihkukoneella, jossa oli ylätasot. Kun vertailin matkaseuralaiseni lentolippua omaani, totesin että minun oli tuplahintainen. Kysyin, miksi näin, käytinhän yhden istuimen niin kuin hänkin. Vastaus oli yllättävä, ulkolaisilla on varaa maksaa tuplasti. Tämä sama hinnoittelu oli myös junissa siihen aikaan, mutta muuttui sitten joskus 90-luvun puolivälissä samalla kun ulkolaisten FEC-rahasta luovuttii Wuhan, nyt surullisen kuuluisan Covid-19 pandemian lähtökaupunkina tunnettu, sijaitsee Jangtze joen varrella. Noihin aikoihin Kiina jaettiin kahteen osaan tuon joen uomalla. Sen pohjoispuolella ei asunnoissa saanut olla jäähdytystä, eikä eteläpuolella lämmitystä. Hotellini oli aivan joen varrella, ja siellä tuskin oli kumpaakaan, ei ainakaan asiallista lämmitystä, niin koleaa siellä oli.

jatkuu…