Äitee

Siiri Rantasen tarina

Siiri Äitee

On syksyn kirjamarkkinoiden aika. uutuuksia riittää niin kuin ennen ”sieniä sateella”. Minulle tietenkin ehdoton kirjahankinta oli Äitee Siiri Rantasen tarina. Kävin heti alkuun ostamassa 4 kpl, yhden itselle ja kolme jälkipolvilleni.

Urheilutoimittaja Jari Porttila ja Osmo Kärkkäinen ovat yhdessä laatineet mielenkiintoisen teoksen meidän Äiteestä, suomalaisesta sisupussista, joka ei kaihtanut herroja eikä narreja jos asiat niin vaativat. Usein napit olivat menneet vastakkain hiihtoliiton herrojen kanssa, kun kysymyksessä oli ollut naishiihtäjien avustus ja huomioiminen.

Oli mielenkiintoista lukea esim kuinka Neuvostoliitossa naishiihtäjiä arvostettiin aivan eri tavalla kuin meillä Suomessa.

Kotimaan hiihtäjäsiskot antoivat tuon Siiri äiteen nimen Siirille, kun hän uskalsi panna herroille hanttiin.

Enpä arvannut, ja tuskin kukaan muukaan, millainen naishiihdon tähti Siiristä vielä tulisi hänen voittaessaan vanhassa Värtsilässä naisten hiihtokilpailun v 1944.

Siitähän se ura sitten alkoi urkenemaan. Kisat seurasivat toisiaan. Koville on aikanaan ottanut kun työelämässä olevana perheenäitinä piti nipistää aikaa harjoitteluun ja siinä sivussa hoitaa perheasiat kohdalleen. Aviomies Kalle saa vieläkin runsaat kiitokset perheen hoidosta silloin, kun Siiri äitee kulki kilpailemassa milloin missäkin päin maailmaa.

Enpä olisi uskonut kun Siirin ja Kallen häitä tanssittiin aikoinaan Värtsilän maamiesseuran talolla, millainen mestarihiihtäjä hänestä kehittyykään suomalaiselle hiihtourheilulle.

Kunto on kohdallaan 96-vuotiaanakin. ”Pitää päästä pari kertaa päivässä kunnon lenkille”, tuumailee Siiri äitee, teräsnainen vieläkin. Ikähän on vain numeroita!

Hilkka P

Uunituoreet terveiset Siiriltä kaikille tutuille ja lukijoille!

Lisäys 21.12.2020
Lähettäjä: LLMH
Tallennus: Alpo R

Siiri Rantasen kyläreissu.
Lisäys Siiri Rantasesta kertovaan kirja-aiheeseen

Tapahtui joskus viisikymmenluvulla, jolloin Siiri Rantanen jo kilpaili ja jokainen hänet tunsi Patsolassa, josta Siirin mies Ilmari oli kotoisin.
Autot olivat silloin niin harvassa, että kyyti, vaikkapa vain sata metriä, oli luksusta ja jokainen kynnelle kykenevä kyytiin pyrki.
Naapurissamme asui ”Kaupan Lyyli”. Hän lienee ollut jotain sukua Rantasille, koska joka kesä Siiri perheineen kävi hänen luonaan kylässä.
Eräään kerran ihmeteltiin kovasti, kun Siiri tuli juosten matkan, n. 1km, eikä nauttinut ylellisestä autokyydistä.

Tuumattiin, että kyllä tuo Siiri on varmaan männy sekasi piästää etenkin, kun lähti kyläreissun jälkeen juoksemaan matkan myös takaisinpäin.
No – tästä voi päätellä, että Siiri tiesi luontaisesti jo silloin nopeustreenauksen merkityksen.

Kerrottiin myös, että appiukko (seppä) Tauno Rantanen oli Siirin suuri tukija. Aina kun radiosta tuli Siirin kilpailemista, Tauno istui kiikkutuolissa hiihtäen samalla keinuttaen itseään voimakkaasti edestakaisin hokien ”sysi Siiri, sysi Siiri” niin, että kiikkutuoli piti vähän väliä siirtää omalle paikalleen.

Minulla on ollut kunnia tuntea Sanna Kiero-Näppi, olympiahiihtäjä hänkin. Mukana Italian Cortinassa v.1956.
Sanna kertoi, että hän ihaili kovasti Siiri Rantasen vauhtia ja nopeutta. Hän itse ei aikanaan treenannut muuten kuin rankkoja töitä tekemällä, eli metsätöitä talvisin, maatalon töitä muina aikoina. Voimaa siinä kuulemma kyllä karttui ja lihakset olivat komeat. Pyöräreissut tansseihin kesäisin olivat ainoa nopeusharjoitus ja talviset kauppareissut reppu selässä hiihtäen pari kertaa viikossa, n. 10 km kauppaan ja takaisin.
Sanna itsekin oli hyvin värikäs persoona. Mentyään naimisiin Esko Näpin kanssa, Sanna tuumasi: ”Niin vaan jäi Kiero Näppien välliin.”
LLMH