22 comments for “Sana on vapaa. Viikko 43/2020

  1. Kirjoittakee nyt muutkii. Mie lähen lenkille.

  2. Lähin sauvat käsissä kävelemään. Koulupoika hoiperteli vastaan kännykkään tuijottaen. Luki varmaankin vartsia.
    Tai sitten oli jossain muualla piliven reunalla. Moikkasin, heräsi ja – vastasi: “Moi!” Jatkoin matkaa – ja palasin – virkistyneen – tähän.

    Kahvittaa!

  3. Hyvä kun Erkki on lenkillä, minulla on ollut eräänlainen siivouspäivä. Putsasin vesikourut räystäiltä. Kyllä olivatkin täynnä koivun siemeniä ja -lehtiä. Yksi syöksytorvista oli myös täyttynyt siitä moskasta kokonaan.
    Siivotkaahan toisetkin, ennenkuin jäätyy.

  4. Siivoisin jos pää antaisi nousta tikkaille. Täytyy kysellä apuvoimia. Mutta eipä tässä hötkyillä. Lumi näyttää vielä sulavan katolta ja kouruista.

    Lisäksi apuna on Lemillä oppimani sikäläisten käsky. “Ei siun piä hättäilemän!”

  5. Rännien puhdistus on tehtävä viimeistäänkin nyt lehtien karistuttua. Itse olen pitkin kesää aina silloin tällöin vetäissyt roskat pois ränneistä. Tein siihen sopivan laitteenkin kerran, mutta pojan pojat pelasi sillä jääkiekkoa pihalla, niin ei siitä jäänyt kuin varren tynkä jäljelle.
    Niinpä siitä keksinkin poikien vanhaksi jäänyt jääkiekkomaila sopii ihan yhtä hyvin rännien puhistukseen. Meillä, kun yllän varpaisilla työnnältämään rännin tyhjäksi roskista, joita tulee aina tuulen puuska aikoina, kun on noita lehteviä puita.

  6. Mie tuossa räpsin kuvia harmaapäästä ( se tikka) ja pähkinänakkelista, sekä
    mm. närhistä. Nälkä tekee närhinkin kesyksi. Ihan poseeraili.
    Metsän peitossa taas oltiin vaimon kanssa kameroinemme.
    Eipä tänne voi kuvia laitta.

    Kaikkea hyvää Erkille ja muille. Muistatko rovasti, kun olimme tekemässä
    Paavo Väyrysestä pressaa Lappeen ravintelissa. Johanneskin oli paikalla
    ja piti meille vaimon kanssa puolen tunnin estelmän keskustapuolueen
    nuorisotyöstä. Ei vilkaissut juomapöytään päin. Ei mekään Erkin kanssa,
    mutta ne pojat…

    😉

  7. Joukolle ja muillekin tiedoksi;
    Kuvat pitää lähettää Värtsin sähköpostiin verkkovartsi.net@gmail.com. Kommenntien joukkoon en osaa kuvia laittaa vaan ne tulevat omaksi jutukseen.
    Värtsi / Alpo

  8. Jouko, en muista, mutta en myöskään kiistä niin tapahtuneen. Elämässäni on ollut monenlaista ja toisilleen jopa vastakkaista. Iän myötä herra Alzheimarin seurassa moni asia on mennyt varjon puolelle. Mutta kiva muistutat.
    – Nyt seuraamme kaunulla USA:n vaaleja. Toivottavasti järkio voittaa!

    Terveisiä sinne Etelä-Karjalaan!

  9. Kalenterissani on tänään 22.10. merkintä: “Kansainvälinen änkytyspäivä”. Mitä se tarkoittaa? Onko se Trumpin juhlapäivä?

    Vai saammeko tänään Värtsiin tavallista enemmän änkytyskirjotuksia, sellaisia kuten tämä tässä? On kallenterissani toinenkin nimike tälle päivälle: “Kirja- ja ruokamessut, Helsnki”. Niin että sohvalle vaan, käteen kirja ja vierelle kauraleipää!!! Kun ei Helsinkiin pääse.

  10. Kiitos kiitos Erkki. Soittihan siellä paikallinen Ylämaan mummu haitaria.
    Oli tehnyt laulun Paavolle. Toivon Sinulle lupsakkaita eläkepäiviä.
    Mekin päätettiin pitää ns. itsensähellittelypäivä välillä. Ei lähdetä
    metsän peittoon. Olispa kiva liittää pari kuvaa viestiin, mutta
    verbaali ilmaisu kyllä toimii melkein yhtä hyvin. Se pitää eläkeläisen
    ajatella, että jos yksi asia ei ota onnistuakseen, niin vielä jää tuhat
    jotka onnistuvat. Hui hai. Herranjestas.

  11. Olipa mielenkiintinen Koti-karjalan takasivu.

    Siellä kerrottiin Erkki Jormanaisen kalevalanmitalla
    kirjoitetusta kirjasta Hoiloan kylä komia. Kirjaa on esitelty
    muistaakseni Karjalaisessa ja Karjala -lehdessäkin.
    “Hoilolan kylä komia on taitavasti kirjoitettu huomionosoitus
    kotiseudulle ja kalevalaiselle kansanrunolle.”
    *
    Kyseisen jutun alapuolella on pienempi uutinen Siiri Rantasesta
    julkaistusta muistelmakirjasta.Kirjan ovat toimittaneet Jari Porttila
    ja Osmo Kärkkäinen. Kirjan nimi on “Äitee”.

    Antoisia lukuhetkiä!

  12. No jopas jotain !. Kaikkeen se EJ ehtiikään
    Kiitos vinkistä Telle.
    Onnea kirjailija EJ:lle

  13. Anteeksi, hyvät Värtsin lukijat, että taas kirjoitan tälle palstalle! Onneksi kuitenkin viikko on päättymässä, ja uudella viikolla on tilaa muillekin.

    Mutta – pakko töhertää vielä tämä juttu. Nimittäin kuuntelin SUURELLA mielenkiinnolla tänä aamuna radion Ykkösaamun loppuosaa. Siinä haastateltiin Maailman ilmatieteen järjestön – SUOMALAISTA – pääsihteeriä Petteri Taalasta. Harvinaisen fiksu asiantuntija! – Pitäisi päästää vierailemaan – eduskunnan kyselytunnille!

    Minua – kriittistä järkeilijää – ohjelma puhutteli voimakkaasti. Ja hallussani on nyt entistä enemmän painavaa mielipidettä. Ja vähemmän poliittista uskoa. Ilmastomuutos ei ole vähäpätöinen haaste – IHMISKUNNALLE – IHMISLAJILLE – LUOMAKUNNALLE – PLANEETALLEMME.

    Ohjelma lienee kuunneltavissa toistamisee jollain tavalla. Voisiko joku asiantuntija neuvoa, miten?

    Hyvää uutta viikkoa! Se alkaa – vanhanaikaisesti sanottuna – sunnuntaina, jonka kohdalla allakassani lukee: “YK:n päivä – Rukouspäivä”. Sanojen väliin on liitetty Suomen lippu!!!

  14. Kiitos, Sakari H ! Ohjeesi toimii hyvin, kokeilin ja kertasin kuultua uudelleen. Tälläkin tavalla voi Värtsi meitä palvella.

  15. Muistakaa kaikki kanssaeläjät kääntää kellonne tuntiviisaria tunnin verran taaksepäin jos ette vielä ole sitä tehneet, kelloja ei välttämättä tarvitse siirtää….

  16. Kellot tuli rukattuu jo eilisiltana kohilleen. Ensin meinasin siirtee, mutta eihän sitä tarvinna tehä ku asettu pelekällä viisarien muutolla:-)

  17. Olen käynyt kerran Uudessa Värtsilässä joskus 60-luvun lopulla. Mieleeni jäi saunominen jänisjoen rannalla, onkiminen jänisjoesta ja yöpyminen joen rannalla lautamökissä. Palvelut myi rouva Shemeika edullisesti.
    Väitettiin juomaveden tulevan omalla paineella jostakin ylempänä olevasta järvestä, hörppäsin saunan hanasta, hyvää ja raikasta oli.

  18. Tarkottanet Matti ihan tuota Värtsilän puolta ja siellä ollutta leirintäaluetta, sitä hoiti silloin joskus Shemeikan emäntä ja “lautamökeissä” oli sukainen yöpyminen. Entisen kirjaston tontilla sijaitsi/sijaitsee kyseinen alue:-)

  19. Jatkuu….. Vesi tuli siihen aikaan Kukkolammesta ja ihan omalla paineellaan:-)

  20. Nuo Värtsilän nimitykset pyrkivfät sotkemaan ymmärrystä. Se “alkuperäinen” Värtsilä on nykyisin Venäjän puolella, unein käytetään nimitystä “Vanha Värtsilä.”
    “Uusi Värtsilä” perustettiin sodan jälkeen parikymmentä kilometriä Joensuuhun päin..
    Tämä “tavallinen Värtsilä” jäi sitten siihen väliin. Ja ettei nimet olisi liian helppoja niin siitä käytetään ainakin tiedotusvälineissä nimeä Tohmajärvi. Ota näistä sitten selvää.

    Linkistä aukeaa eräs juttu siihen lampeen, mistä vesi otettiin tähän tavallisen Värtsilän taajamaan.

    https://vartsi.net/2011/07/28/hohoi-vesikunta/

  21. Asia tuli jo selväksi, mutta sotken silti mukaan:

    Uusi-Värtsilä on lakkautetun Tohmanjärven kunnan Peijonniemen alueelle perustettu uusi kylä.

    Uusikylä on luovutetun vanhan Värtsilän, sittemmin lakkautetun Värtsilän tynkäkunnan ja nyttemmin vuoden 2005 alusta perustetun uuden Tohmajärven kunnan kylä ja Värtsilän pitäjän osa.

    Uusi-Värtsilä ja Uusikylä ovat vanhoja paikkoja, niitä ei ole kuitenkaan välillä luovutettu tai lakkautettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *