Teksti ja kuvat
Alpo Rummukainen
Värtsilän Kisa on monena vuotena järjestänyt syystapahtuman, jossa kävelyä, pyöräilyä ja osa on uskaltautunut kiertämään Kukkovaaran mäkisen lenkin. Paikkakuntalaisille lenkissä ei ole mitään ihmeellistä, paitsi se, että joku tekee sen jalkaisin, kun autollakin pääsisi. En ole minäkään tehnyt tätä reittiä koskaan jalkaisin, paitsi silloin kun tietä ei vielä ollut ja Kukkolammelle oli päästävä retkelle.
Etenpänä asuville Värtsin lukijoille pieni kamerakierros lienee paikallaan.
Kiersin saman reitin autolla, jonka juoksijat taivalsivat. Napsin kännykällä kuvia matkan varrelta
Korkeus merenpinnasta on tässä noin 85 m.
Tässä käynnistetään korkeusmittari.
Korkeus 150 m. Eli 1 kilometrin matkalla nousua on ollut noin 60 metriä. Se vastannee noin 300 kerrostalon rappusta, ja ilman hissiä.
Kumpuilevaa kapeaa soratietä.
Korkeus tässä on noin 200 m. Kartassa paikka no 5
Mahtava alamäki. Eikun sauvat kainaloon ja antaa mennä.
Kartassa paikka no 7
Väärärinne. Nimensä mukainen paikka Tervavaaran tiessä. Rekkamiehet väittävät, että tässä näkee omat perävalonsa. Monet tarinat kulkevat kansan suussa tästä paikasta, kuinka on päässyt ylös tai sitten ei ole päässyt. Muistan Sallisen Rekun kertoneen, että hän oli nousemassa mäkeä Kempsullaan, kun joku tuli vastaan ja olisi luisunut päälle. Välttääkseen nokkakolarin piti laittaa pakki päälle ja peruuttaa vauhdilla. Kempsu oli pysynyt pystyssä ja Rekun mukaan peruuttanut lähes hallitusti mutta kovalla vauhdilla takana olevan pellon yli metsään.
Alkupätkä Savikontiellä (3 km) puuttuu.
Selvennystä ylläolevaan kuvaan
1) Aloituspaikka Kukkovaaran tien alkupäästä.
Korkeus noin 85 m
2) Luppotuvan kohta, korkeus noin 150 m
3) Kukkovaaran korkein kohta 198 m
4) Matalin kohta ennen Väärää rinnettä. Noin 80 m
5) Urheilukenttä, Patsolanmäen taso n 120m
Karkeasti ottaen tuossa kartassa ensimmäisen kilometrin matkalla on 70 metriä nousua, pikku lasku Luppotuvan jälkeen ja kilometrin ylämäki Kukkovaaran päälle. Nousua taas 70 metriä. Sitten pari kilometriä ylätasankoa ja sitten monta kilometriä laskua “sauvat kainalossa”. Mutta ei tuo lasku ole juoksijalle helppoa, siinä on katsottava joka askel ettei kivet pyörähtele jalan alla.
Terveisin
Alpo Rummukainen
Taas Alpolta kiitoksen arvoinen ja hyvä kuvakertomus.
Karttapisteessä 1 ollaan Sääperin länsi- eikä itäpuolella. Jos joku tuota sattuisi ihmettelemään.
Karttapisteiden 3 ja 4 puolivälissä on viitta Ryhännotkoon, johon liittyen laitan linkin vanhaan Sisijahteja juttuun Värtsissä.
https://vartsi.net/2011/06/03/susijahteja/
Hyvä Apo! Nyt pääsevät nekin nauttimaan kukkovaaran raskaasta, mutta ruskan kaunistamasta lenkistä.
Tässä kerran kyselit, kun auton mittari näytti 12 km ja matkaksi ilmoitettu 11 km. Siitä tiedät että paljonko sinun auton matkamittarin virhe on. Matka on joskus mitattu tarkistetun, eli kalibroidun auton mittarilla.
Tosin autojen mittarit ei nyky autoissa ole aina mittari virheitä. Vaan johtuu rengas koosta, jos koko ei ole se mille koolle kunkin automallin mittarit asetettu. Kerran itsekin testasin aikoinaan uuden ja loppuun kuluneen renkaan eron nopeuserona se oli “muistaakseni” 4km. Samaa tahtia silloin heittää myös matkamittari
Hempalle ja muillekin tiedoksi, nuo kartalla olevat kilometrit ovat vähän yläkanttiin, koska mittarihan on kännykässä ja tein joitakin pikku mutkia könnykkä taskussa tietenkin. Eli uskotaan VäKin mittauksia
Alpolta erinomaisen hyvä matkakertomus; tiivis paketti oivallisilla otoksilla maustettuna ilman ylimääräisiä löpinöitä.
Itselleni tuli mieleen mm. kertoilla tässä yhteydessä, mitä nimityksiä esim. metsästäjät käyttävät tältä reitiltä haarautuvista metsäautotien pätkistä, paikallisillehan nämä on enimmäkseen tuttuja niin kuin Alpokin jo totesi mutta ei välttämättä varsinkaan ulkokuntalaisille:
Pisteiden 1 ja 2 välistä vasemmalle mennään paikkaan, josta on helpointa lähteä kiipeämään Piilovaaralle. Siinä olevaa pihapiiriä asui aikanaan Saarisen Aino sekä hänen jälkeensä Koiviston Elvi ja Aartto. Nykyistä omistajaa en tiedä enkä tunne. Tästä kohdasta lähti vielä minun kouluaikanani ns. kansanhiihtolatu nousemaan vaaralle.
Pisteen 2 kohdalta mennään Surinkiveen. Edellä mainittu viitosen suksilatu kulki myöskin sen pihapiirin kautta.
Pisteiden 3 ja 4 välistä alkaa ns. Ryhän pisto. Alpon kuvassa tienviitta Ryhännotko.
Pisteiden 5 ja 6 välistä lounaan suuntaan johtaa puolestaan Pölläsen (nyk. Kososen) pisto.
Pisteiden 6 ja 7 puolivälistä alkava pätkä taas tunnetaan nimellä Kunnan pisto.
Pisteiden 7 ja 8 välistä reitin kulkusuunnassa oikealle lähtevä tie on karttanimenkin mukaisesti Otravaaran pisto.
Pisteiden 8 ja 9 välistä lähtevän tien kutsumanimi on sen sijaan eräänlainen kummajainen; siitä puhutaan nimellä Syväkaivon pisto. Karttanimi Syväkaivo löytyy Värtsilästä kuitenkin aivan toisesta paikasta varsin läheltä Harkkolampea. Selitys tähän on se, että tien kääntymislenkki sijaitsee juuri tämän mainitun Syväkaivon tilaan kuuluvalla erillispalstalla.
Eräässä kuvassa tolpan päässä näkyvä kyhäelmä on todellakin kalasääskelle tehty pesimälava. Jossakin paikoin valtakuntaa sääksiä on saatu pesimään näihin rakennelmiin, mutta Värtsilässä ei sen paremmin Kukkovaaraan kuin myöskään Onkilammenvaaraan. Mainittuja aiemmin varsin yleisiäkin lintuja en ole ainakaan itse moniin vuosiin nähnyt enää myöskään Sääperillä kalastamassa. Yhden kerran olen kyllä ohiajaessani havainnut harmaalokin päivystämässä tällä Kukkovaaran lavalla.
Onpa huikeat syksyiset maisemat ja hieno tarina
.
Kiitoksia tarkennuksista. Lisäsin pari kuvaa . Värtsilässä on harrastettu ja kilpailtu maastojuoksussa silloin 50-60 luvuillakin, mutta näin rankkoja ratoja ei tietääkseni ollut. Nuorilla yleisin matka oli 1000m. Suunnistus oli yleisin urheilulaji silloin “Piiroisen Lassin” aikaan.
Tämä oli oiva,mulle entuudestaan tuntematon lenkki.Hienoa Alpo kun näin esittelet pitäjää.
Tuon Sakarin linkittämään hienon jutun paikkansa pitävyyden vahvistan.
Jussin sudenkaato on muuten mainittu myös P-KR:n 70-vuotis historiikissa Turvana Rajalla
Minulla on hyvässä muistissa eräs lapsuudenaikainen kokemus tästä Kukkovaaran metsäautotiestä, kun se oli juuri rakennettu n. 1970-luvun puolivälissä.
Olimme helteisenä kesäsunnuntaina polkupyöräilleet Tervavaarantietä myöten kyläreissulle Alpon ottamassa kuvassakin näkyvään Haarakoivun taloon. Siinä asuivat silloin nyt jo aikoja sitten edesmenneet Kakkosen Eino ja Lyyti, jotka olivat meille lähisukulaisia. Paluu Värtsilän kylälle suoritettiin sitten juuri tämän mainitun uuden tien kautta, joka olikin aivan kaamea ajettava (= työnnettävä) isojen mäkien ja erittäin pehmeän hiekkapinnan vuoksi. Sanalla sanoen ihan kirjaimellisesti todellinen tuskien taival, jonka jälkeen kotiin päästyämme oli mukava pulahtaa uimaan Jänisjokeen!
Voin hyvin kuvitella tuo Jussin “tuskien taipaleen”. Nykyisin tie on huonoimmillaankin ajokrelpoinen, minusta hyvä metsätieksi, mutta välivuosina kun sitä ei lanattu eikä hiekoitettu, niin sateet olivat syöneet todella pahoja kanjoneita. Nyt on lanattu taas niin hyväksi
Tien kunto koheni merkittävästi reilu puolenkymmentä vuotta sitten, kun sillä suoritettiin mittavat perusparannustoimet. Tämän mahdollisti valtiolta saatu huomattava tuki; pelkillä meidän tieosakkaiden varoilla homma ei olisi missään tapauksessa onnistunut. Maksettavaahan jäi toki silti, mutta mielestäni tämä tieremontti oli kuitenkin ehdottoman tarpeellinen toimenpide pitkälti juurikin noiden Alpon esille tuomien syiden vuoksi.