Saarivaaralle kunniamaininta vuoden kylä- kilpailussa

Saarivaaralle kunniamaininta Vuoden Kylä -kilpailussa


Lainaus Pohjois-Karjalan Kylät ryn tiedotteesta:

Pohjois-Karjalan Kylät ry:n ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton perinteinen Vuoden kylä -kilpailu oli käynnissä
jälleen kevään 2020 aikana. Tiukassa kilpailussa kunniamaininnan sai itärajan tuntumassa sijaitseva Saarivaara.

Kunniamaininnan valintaperusteet olivat seuraavat:

  • Pieni Saarivaaran kylä on omassa kokoluokassaan erittäin aktiivinen ja vireä kylä.
  • Kylässä on kunnostettu talkoovoimin kylätalona toimiva satavuotias Nuorisoseurantalo ja taloa kehitetään yhä.
  • Kylätalolla on kylän kokoon nähden paljon toimintaa, kuten kansalaisopiston piirit ja kirpputori.
  • Kylässä on hyvä yhteishenki, kyläläiset tekevät paljon asioita yhdessä, kuten pelaavat säännöllisesti mölkkyä ja käyvät kyläkävelyillä.
  • Kylässä pidetään huolta naapurista, tarjoamalla esimerkiksi asiointiapua. Kylällä toimii myös vapaaehtoinen pelastusryhmä.

LAPSUUSMUISTOJA SAARIVAARASTA
Hilkka Partanen

Karjalaisessa oli 23.08. oli hieno uutinen, että Saarivaaran kylä oli saanut kunniamaininnan Vuoden 2020-kylä kilpailussa. Lämmin onnitteluni koko kylän väelle jälkikäteen.

Äitini Emma Vänttinen (os. Simonen) oli kotoisin Saarivaarasta. Sisaruksia oli kuusi kappaletta, kaksi tyttöä ja neljä poikaa. Monta serkkua ja muita sukulaisia löytyi itselleni sitten myöhemmin. Olen aikaisemmin jo kertonutkin Värtsissä Saarivaaran kylästä. Se tienoo on merkinnyt itselleni hyvin paljon. Köröttelin kesäisin pikku tyttönä linja-autolla Saarivaaraan, ensin ukin Tahvo Simosen luokse ja sitten muita sukulaisia tapaamaan.
Murasen kaupalle piti ukin kanssa lähteä heti ostoksille, ”kun tyttö tul”. Ukin kanssa marjastettiin, käytiin mato-ongella ym. Ukki teki ensimmäiseksi tytölle tuohiropeen (kuin pieni taideteos), näin jälkikäteen muisteltuna. Oikein sateista päivää ei edes tule minulle mieleen silloin.

Toinen ”yötsypaikka” oli mm. Yläpiha, jossa asui äidin täti Annastina ja Juho Niiranen, lapseton pari ja olin aina heillekin tervetullut. Kaunis Kanajärvi antoi runsaita kalasaaliita. Sain olla mukana Eero-rengin ja piikatytön kanssa anivarhain aamukalalla. Venekyyti oli pikkutytöstä kivaa. Tällaiset asiat pysyvät mielessä.
Äitini täti Ida Pesonen oli taas oma lukunsa. Asui eräässä talossa, omassa pikku huoneessa, vaan annas olla kun tupsahdin paikalle, niin heti alkoi piirakkapualikka pyörimään. Pitihän tytölle lämpimäiset tekaista. Nissisessä, sukulaistalossa, olin myös monet kerrat yötsyssä, olihan talon tytär Helmi ikäiseni. Hienoja muistoja lämpimästä ystävyydestä, lapsuudesta keski-ikään. Oi niitä menneitä aikoja.

Kuva Kyläkirjan sivulta 187.
Jutussa mainittu uuni


Saarivaara-seura on julkaissut kyläkirjan ”Kuu on Murasen aurinko”. Kirjassa on liki 200-sivua mielenkiintoista luettavaa. Löysin ukistani sieltä sellaista tietoa, mitä en ollut kuullutkaan. Metsurin ammatin tiesin, mutta kirjassa kerrotaan ukin olleen myös hyvä muurari. Ukki oli aikamoinen huumorimies ja ”jutskailija”, kirjassa kerrotaan. Pojat perivät molemmat taidot. Mummiani en koskaan nähnytkään. Keuhkotauti vei hänet 34-vuotiaana. Lapset joutuivat eri taloihin kasvateiksi. Kovaa aikaa silloin.

Syksyä odotellessa!

Hilkka Partanen

Share

4 comments for “Saarivaaralle kunniamaininta vuoden kylä- kilpailussa

  1. Matti Majoinen
    31.8.2020 at 15:45

    Pieni kysymys Hilkalle. Onko kyse samasta Helmi Nissisestä, joka avioitui Lauri Majoisen kanssa ?

  2. Telle
    31.8.2020 at 17:36

    Minullekin Saarivaara oli nimenä tuttu jo ennen kuin
    tiesin Kaustajärvestä. Ukillani oli siellä lapsuuden ja
    nuoruuden tuttuja, esim Kauro ja Siila Muranen.

    Kylään oli naimakaupppojen seurauksena asettunut
    myös ukin sukulaisia, Vornasia.
    50-luvun taitteessa muistan tätini vierailleen Saarivaarassa.
    Silmät pyöreinä kuuntelimme kun hän kertoi, että talo sijaitsi
    nipin napin Suomen puolella, mutta navettaan tarvittiin
    liikkumislupa.

    Kuusikymmentäluvun alusta Saarivaaran aktiivinen kylä
    on tullut minullekin tutuksi ja asuuhan siellä puolisoni
    sukulaisiakin.

    Olin paikalla kun kunniamaininta luovutettiin. Nuorisoseuran talolla
    tarjottiin kahveet saarivaaralaisille ja kaustajärveläisille.
    Luin siellä pienen tekemäni muisteluksenkin. Päätin sen sanoihin:
    Kauan eläköön Saarivaara!

  3. Alpo Rummukainen
    1.9.2020 at 11:45

    Onnea Saarivaaran kyläläisille kunniamaininnasta. Se on aina mukava kuulla kun jotain on yhdessä puuhattu ja saatu jotain aikaankin. Kun on vielä saatu kiitostakin niin se on jo superextraa.

    Minulle Saarivaara on nykyisin melko tuntematon.. enkä taida tuntea sieltä ketään, paitsi sen innokkaan kalamiehen, joka käy vapa-ongella kilpailuissa onkimassa.

    Silloin nuorena ja nättinä meitä nuoria oli myös Värtsilän keskustasta Kymi yhtiön metsän istutuksessa Kanajärvden – Saarivaaran suunnalla eri paikoissa. Olihan sinne vähän pitkä matka polkea pyörällä. Minun majapaikka oli siinä talossa, minkä luona oli silloin rajavartioston näkötorni. Olikohan tämä juuri se kuuluisa Muranen ?

  4. juha partanen
    1.9.2020 at 14:35

    Hei Pentti!

    Jutussani mainittu Helmi Nissinen ei ole sama, jota kyselit.

    Terveisin
    Hilkka P

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *