Teksti ja kuvat Jore Penttinen
Joillakin ihmisillä on pakkomielteitä. Minun positiivinen pakkomielteeni on käydä Värtsilässä vähintään kerran vuodessa. Lapsuuden aikaiset asuinpaikkani on kylältä purettu, kivijalkoja myöden. Tutut ja sukulaiset
ovat muuttaneet harvoja poikkeuksia lukuunottamatta maailmalle tai Lemmiiseen kuten siellä nyt asustava mummoni tapasi sanoa.
Silti Värtsilässä on maaginen vetovoimansa.Tämän kesän reissu on tehty.
Syke nousee jo Tohmajärvellä. Leipomon tuoksu ja sen originaalit herkut ovat ensimmäinen rastini. Tällä kertaa matkaevääksi mukaan tarttuu piirakoiden ja kukon lisäksi rapeakuorisia vesirinkeleitä.
Kukosta tuli mieleeni hätääntynyt matkahuolinnan virkailija Helsingistä. Elettiin 70-lukua ja olin juurimuuttanut isolle kirkolle.
Suku muisti maailmankitaan joutunutta riepua lanttukukolla.Paketti laitettiin matkahuoltoon ja sen sisällöksi merkittiin KUKKO.
Paketissa oli tietty myös vastaanottajan puhelinnumero.
Hätääntynyt matkahuollon ihminen soitti Helsingin matkahuollosta minulle ja komensi viivana paikalle. Lisäsi vielä, että miten pitää olla ajattelemattomia ihmisiä kun eläviä luontokappaleita rahtina lähettelevät.
Tohmajärveltä suuntasimme Patsolan tielle, Kaurilaan.
Kaurilassa verestimme muistojamme Suomen historiaan. Tuntuu vaikealta hahmottaa
tuhansia nuoria miehiä ja järeitä tykkipattereita näille seuduille. Marssivia saksalaisia sotilaita ja Mannerheim.
Maaselän kannas oli kuitenkin Jatkosodan hyökkyksen painopistealue kesällä 1941 ja täältä se rytinä alkoi.
Kaurilasta mutkittelimme Patsolankosken kautta Leminmäelle. Mikä on muuten tuon paikan oikea nimi eli kirjoitusasu?
Muistelimme Äitiäni ja Mummoani. Enemmänkin jälkimmäistä koska hänestä minulla on muistikuvia toisin kuin Äidistäni.
Mummo oli vahva nainen. Syvältä Laatokan-Karjalasta kotoisin. Tuntui että hän ei pelännyt mitään.Kielenkäyttö
oli hurjaa. Asiat sanottiin niinkuin ne oli.
Mummo meni lääkärille sydänvaivojen vuoksi. Vastaanotolla hän sanoi tulonsa syyksi sen että sydän läpättää kuin leppälinnun perse.
Lääkäri oli ilmeisesti jonkinasteinen lintuharrastaja koska ymmärsi vaivan. Diagnoosi oli eteisvärinä.
Laskeuduimme mäkeä alas kirkolle. Kirkon ulkomaalaus on antanut ryhtiä pyhätölle. Kellotapuli on kiehtova.
Tätä kirkkoa katsellessani korvien välin ja sydän alan valtaa aina ikävä. Pitäisi nähdä myös valoa ja toivoa
mutta kun ei näy, niin ei näy.
Mieltä ei piristä yhtään tien toisella puolella oleva risukko jossa entiseen aikaan pehmeällä juoksuradalla yritettiin urheilla.
Terveystalosta tulee mieleen kesäiset hammaslääkärikäynnit. Tykkäsin käydä. Harmitti jos ei porattu. Harmitusta lievensi hiukan se että nuoret hammaslääkäriopiskelijat antoivat tikkarin palkaksi kun olin hoitanut hampaani niin hyvin että reikiä ei ollut.
En minä mitään hampaitani hoitanut mutta kun ei koskaan saanut kotona mitään makeaa niin kyllähän ne hampaat ehjänä säilyi, porkkanaa purressa.
Kylätalon pihapiirissä oli evästelyn aika ja paikka. Tehtiin katoksella tulet.
Iloinen yllätys oli kun Seppä Hassisen Veke-poika tuli mopsinsa kanssa tarinalle.
Muisteltiin kun isä Hassinen korjasi aikanaankolmipyöräisen kulkupelini.Taka-akseli oli poikki. Mestari korjasi akselin ja antoi pyörän takaisin. Sanoi että nyt pitäis kestää, polkasehan Niiralaan.
Kourasi ilkeästi mahasti. On se kuitenkin aika huikonen Patsolasta Niiralaan sellaisella kulkupelillä vaikka hyvin olikin korjattu. Isä otti tarakalle ja toi pojan ja pyörän vartiolle.
Kylätalon sisällä juotiin kahvit ja katseltiin vanhat valokuvat. Kirjastohuone vangitsi mielen. Oli vaikea saada jalat tottelemaan käskyä matkan jatkamisesta.
Maamiesseuran talo oli pakko ottaa kuviin mukaan. Miten saattoi olla niin vaikea pyytää 20 penniä rahaa kotoa että olisi päässyt katsomaan Pekkaa ja Pätkää.
Pari kertaa pyyntö kuitenkin tuli kurkun ahtaasta käytävästä ulos. Toisella kerralla pyyntööni vastattiin myöntävästi. Isä olisi tuskin sponsoroinut tuota matkaani mielikuvitusmaailman portille jos olisi tiennyt sen seuraukset.
Koulun kohdalla pidimme pienen hiljaisen hetken. Pyyhin silmäkulmasta roskan.
Osulan pihalla katselin Keräsen mökin paikkaa. Muistin kesäillan,tuomen tuoksun ja hanurinsoiton. Ystävälliset silmät ja sanat. Usko Hyviin Ihmisiin palasi. Tuosta mökin vierestä juostiin niityn poikki joenrantaan uimaan.
Niiralan entinen ylikäytävä on jo vuosia ollut alikäytävä. Ylikäytävä je sen vieressä ollut Partasen kioski olivat päässäni ky länkeskusta. Siellä näki yleensä aina ihmisiä. Jos ei muita niin VR:n mieheä vaihteita kääntelemässä.
Jos olisin mielenipahoittaja olisin saanut makeaa mahan täydeltä kun kävin vanhan Ratavartion paikalla. No, kyltti paikalla olleesta vartiosta on kuitenkin paikalla.
Mieltä lämmitti kahvila ELJAN auki olo. Kahvilan pihalta katselin rajalle päin. Sielunmaisema on saanut uuden kuvan ja raamit. Tallensin sen kameraan.
Pilvenraosta leikannut valo teki kuvasta mustavalkoisen. Taijanomaista?
Aivan loistava tämä Värtsin paras, ihan silmäroskatasoa.
Isot kiitokselle Jorelle mainiosta kertomuksesta. Mietin tuossa, että auttoikohan Veken kipeään selkään kun Jore yritti kameralla oikaista. No, ehkä vähän
Ihan super-juttu. Mukana nämäkin herkut, Kaurila ja Patsolantie..
Mutta, Jore, yks päiväkö vain?
”Isä olisi tuskin sponsoroinut tuota matkaani mielikuvitusmaailman portille jos olisi tiennyt sen seuraukset.”
En ole utelias, mutta kuitenkin. Seuraukset?
Lähes samalainen kierros kuin Jorella tuli tehtyä. Kaurilassa en käynyt sotahistoriaa katsomassa mutta kävin Kaustajärvellä Huoltotien taulua lukemassa. Samanlainen rautaportti oli myös siellä hautausmaalla.
Eväät piti minunkin ostaa muualta vaikka Hotelli Joessa olinkin yötä. Saunamakkarat paistoin samalla katoksella. Varmuuden vuoksi oma kirves ja tulitikutkin oli mukana. Kylätalo oli tällä kertaa kiinni mutta kahvila Eljassa kävin kahveilla.
Kiva käydä mutta palvelujen vähyyden takia vaatii suunnittelua ehkä turhankin paljon joten käynnitkin ovat harvenemaan päin. Kohta riittää kun katselee omia tai toisten ottamia kuvia.
Pieni korjaus Jore!
Mökki ei ollut Keräsen,vaan Kerosen ja aiemmin siinä asuivat
Piipposen Alma ja Matti.
Mukavia tälläiset kyläkierrokset!
Jossain kommentissa mainitaan Kaustajärven
hautausmaan portit. Ne saatiin Mantsinen Groupin tekeminä
ja Tohmajärven seurakunnalle lahjoittamina 2009.
Hankkeen alullepanijoita olivat E Lintunen ja O Pakarinen.
Portit muistuttavat Lemin hautausmaan portteja. Piirustuksia tehtäessä
lupa kopiontiin kysyttiin seurakunnalta. Vain mittasuhteet
ovat erilaiset..
Mukava reissu!
Valmistiko tämä Keronen valokuvia?
Minun mielessä kummailee ajatus, että olisin vienyt hänelle filmirullia kehitettäväksi.
Juu, kyllä valmisti. Minä vein filmirullia kehitettäväksi Keroseen.
Liekö Kerosen mökkiä enää, ei oo tullut katsottua niin tarkkaan..
Kerosen mökin vierestä mentiin uimaan Jänisjoen rantaan.
Se oli suosittu ranta siihen aikaan.
Mökki on purettu jo aikapäiviä sitten, saunan kehikko on vielä jäljellä. Minulle on jäänyt epäselväksi oliko näillä Kerosilla itsellään lapsia mutta tunnen ilomantsilaisen rouvan, joka on heidän kummityttö.
Heillä oli poika,nimeltään Hannu Rasinkangas.Veli Keronen valmisti kuvia ja soitteli haitaria, Anni teki
puuveistoksia.
Vähän vaikeaa on minulla käydä Värtsilässä.
Tulee ns. skitsofreeninen olo. Koulukiusaamiset
ja sen semmoiset. Kotoakin tuli traumoja
pienelle pojalle. Tämmöisen laulun kuitenkin
tein ja laulelin kitaran kanssa You Tubelle.
Siis ”Kultaa sain”, mikä tarkoittaa lapsuutta
muistoineen ja elämänopppeineen.
https://www.youtube.com/watch?v=fNiBmnkT5KM
Joukolla on herkkä muistelo kauniiin laulun muotoon laitettuna. ”Kultaa sain” nuoruudesta.
Kuuntelin monet kerrat saadakseni tekstin tähän. Ihan alkua en saanut huonolla erottelukyvylläni selväksi. Kertoisitko Jaakko, niin täydennän sanat.
Kultaa sain
??… vähäsanainen
Tuumi mulle kuiskaten
elämä on.. elämä on.. elämä on
Muistui mieleen nuoruus susirajalla
ei ollut ihanaa poikaparalla
mutta se maaseutu palaa uudestaan
kun oikeat arvot löytää sain.
Elämä on.. elämä on.. elämä on
Työtä opin tekemmään
ja vähemmän itkemään
pystypäisenä läksin
ja tunteet kätkin
Isä sanoi viljavainiolla:
suora pitää aina olla.
Elämä on elämä on
Kultaa sain, kultaa sain
nyt siitä kiitän vain.
Kultaa sain, kultaa sain
nyt siitä kiitän vain
He ovat menneet
nyt vasta kiitän
Kädet ristiin liitän.
Elämä on.. elämä on.. elämä on
Kultaa sain, kultaa sain
nyt siitä kiitän vain.
Kultaa sain, kultaa sain
nyt siitä kiitän vain
Taisi tulla alansa ennätys. 15 viimeisintä, peräkkäistä kommenttia nyt juttuun Visit Värtsilä.
Onnea voittajalle, tarjonnet sumpit lukijoille, vähintäänkin kommentoineille, hehän juuri tekivät jutustasi ennätystarinan.
Just nii, Sakari. Näin sen verkkolehden pitäisi toimia. Joku antaa alun tarinalle ja toiset lisäävät ja maustavat sitä.
Tätäkin tarinaa on käyty katsomassa melkein 500 kertaa.
Hienoa että meidän yhteinen palsta pelaa👍
Näin kävi tällä reissulla Tuula että yhteen päivään
visiitti kutistui.Toki harmitti kun monta kohdetta jonne mieluilin jäi käymättä.Ajattelin tulla syksyllä
uudestaan mustan perunan hakuun.
Samalla voisin ottaa ison nokipannun mukaan.
Ostaa sen täyteen kahvia kylätalolta ja tarjota
mokat katoksella.
Edellyttää että Sakari tulet mukaan.Samalla kerron vastauksen tuohon esittämääsi kysymykseen😉
Kiitos Tarja oikaisusta.Toki muistin että Kerosista
kerroin silti kirjoitin Keräsistä.
Tätä samaa selitystä tarjoilin opettajille kouluaikaan kun olin kirjoitellut puutaheinää koepapereihin.Kyllä minä sen tiesin mutta vahingossa kirjoitin muuta😂
Linkki Värtsilän mustaa koskevaan YLE-perunauutiseen vuodelta 2016.
https://yle.fi/uutiset/3-9144386
Peruna-asiasta on ollut vuosien saatossa Värtsissä monia kertomuksia, mutta kovasti kiinnostaisi kuulla tuorettakin tietoa.
Löytyneekö Värtsilän mustaa syöntiherkuksi ostettavaksi?
kyllä niitä valkokukkasen Värtsilän Mustan mukuloita näyttäs mullan alla olevan ..ja tarkoitus olisi tulla niitä myymään Rajan rysäys torille 22.08 .Terveisin Esko N kyselläkin voi 0405414348
Niinpä tietenkin, Esko, kiitos myös ansioistasi Värtsilän mustan hyväksi.
Nyt en tarkoita ansioilla tienestiäsi, vaan hyvää tekemisiä asian puolesta.
Tällä kertaa en pääse Rajalle Ryssäyttämään, mutta täytyyhän senkin joskus myöhemmin osaltani onnistua.
Kiitos Alpoaatos
Semmostahan se on, että vanhempiaan
ja maaseutympäristöä voi oppia todella
arvostamaan 71 v. iässä oikealla tavalla.
Vanhus vähäsanainen
Tuumi mulle kuiskaten:
elämä on.. elämä on.. elämä on
Muistui mieleen nuoruus susirajalla
ei ollut ihanaa poikaparalla
mutta se maaseutu palaa uudestaan
kun oikeat arvot löytää saan.
elämä on.. elämä on.. elämä on
Työtä opin tekemään
ja vähemmän itkemään
pystypäisenä läksin
ja tunteeni kätkin
Isä sanoi viljavainiolla:
suora pitää aina olla.
elämä on … elämä on
…elämä on
Kultaa sain, kultaa sain
nyt siitä kiitän vain.
Kultaa sain, kultaa sain.
Nyt siitä kiitän vain.
He ovat menneet.
Nyt vasta kiitän.
Kädet ristiin liitän.
elämä on.. elämä on.. elämä on
Kultaa sain, kultaa sain.
Nyt siitä kiitän vain.
Kultaa sain, kultaa sain.
Nyt siitä kiitän vain.
Kerosen Annin Karjalan murre oli varmasti yhtä mieleenpainuvaa kuin Kauppisen mummon.Se kyllä poikkesi meijän Savo-Karjalan murteesta.Anni oli varmasti ITE-taiteilija jo silloin puu-ukkoineen kuin tänä päivänä ns. taiteilijat.Aina naurava ilme ja valitettavasti sydänongelmat vaivasivat.Veli Keronen oli hanuristi ja veikkausasiantuntija.Veikkauskupongit oli aina valmiina pöydällä.Valitettavasti ne varmat ei aina pitänyt.Olin soutumies yhtenä kesänä kun Velillä oli pitkäsiima Ukonlahdella.Kyllä sieltä aina jotain tuli sotkuisten siimojen kanssa.Veli oli myös erikoismies Mobylette ja Simpson mopojen korjaajana.Polkupyörät korjasi myös samalla.Valokuvauskoneet olivat Velillä senajan mittapuun mukaan ”ammattilaistasoa”.Harva osasi kehittää filmirullan,mutta Veliltä se onnistui.Näittenkin mukavien ihmisten kodin Karjalassa ryösti setä aurinkoinen,josta ollaan taas tekemässä uudelleen kansallissankaria nyky Venäjällä.
Minua jäi kiusaamaan luettuani juttusi Jore Penttinen että mistä päin Värtsilää sinä asustelit ja millä aikajanalla kun minäkin olen syntynyt tuossa rajan takana Värtsilässä ja sen jälkeen eri puolilla evakossa jonka jälkeen sitten kotiuduimme Savikolle Patsolaan ja sieltä isän kuoltua 1956 muutettiin valkoiselle talolle joskus 1958.Minäkin olen Penttisiä joita en silloin ennen – 60 lukua uskonut monia edes suomessa olevan kun Helsingin puhelinluettelossakin meitä oli vain 2 joista minä olin toinen.Olis kiva kuulla sinusta Jore että voisimme vertailla sukutauluamme.
Minun s posti osoitteeni on :penttinenerkki06@gmail.com
Tietääkö täällä kukaan Kutsun – Saarion maisemista lähtöisin olevaa Taisto Varosta joka vaikutti Helsingissä mutta katosi siinä -90 luvun alku vuosina.Taisto oli Varosen Villen ilmeisesti velipuoli ja Villehän tunnettiin kauppamiehenä ympäri karjalaa. Olisin kiitollinen tiedoista ja minulle voi vastata: penttinenerkki06@gmail.com
Kiitos Jorma kyläkierros jutustasi. Siinähän ne tuli kaikki lapsuusajan paikat ja muistot taas mieleen. Mie luin juttusi vasta nyt yhden kaverini suosituksesta. Mie oon tehny muutaman kyläkierroksen kotikonnuillani, mutta yleensä toisipäin. Oon tullut Kaurilasta Niiralaan asemalle ja ”asutualueelle”. Vuosi 2016 on viimeinen ja silloin oli vielä toinen ”asutusalueen” taloista pystyssä. Se, missä te asuitte. Nyt kuulemma jo sekin purettu. Siitä sitten on jatkettu koulun kautta Värtsilään ja kirkolle.
Näin sitä Värtsin kautta löytyy lapsuusajan naapureita ja leikkikavereita reilun 50 vuoden takaa☺️👍
Hyvää kevättä Annelille ja velipojillesi!
Tää nykyajan tekniikka on mielenkiintoista. Ihmisiä löytyy monenkymmenen vuoden takaakin. 🙂 Todella ihmeellistä. Kevään odotusta siullekin Jorma. Kerron veljille, kun ollaan yhteyksissä.