Tulipaloja 50 luvun Värtsilässä

Olen pyrkinyt käymään Värtsilässä joka kesä Värtsilä – päivien aikaan. Värtsilä päivillä näkee tuttuja kasvoja, ja vaikka kaikkien heidän nimi ei tulekaan mieleen, niin tutunnäköisten kasvojen näkemisestä tulee erityisen nostalginen olo ja tekee mieli katsella niitä paikkoja, joissa “Värtsilän poikana” ollessa liikuttiin. Kukkolammella tietysti, Piilovaarallakin pitäisi käydä, mutta näin vanha ukko ei sinne enää kai pääse.

Olen muun muassa käynyt katsomassa vanhoja metsämansikkapaikkoja. Varmin mansikkapaikka oli siinä Vikelin Valman hiekkamontun reunoilla, mutta hiekkamonttua ei enää ole ja reunatkin on maisemoitu liian siisteiksi mansikan kasvaa. Nyt montulla on Värtsilän Kisan laavu.

Toinen hyvä paikka oli siinä, missä Savikontieltä haarautuu tie ylös Piilovaaran suuntaan Patsolan koululle.

Vaikka Värtsilä päiviä ei tänä kesänä järjestettykään, niin silti katselin näitä vanhoja mansikkapaikkoja.

Tämän tarinan innoittaja: tämä esine, mikä se sitten lieneekään
oli mansikkapaikassa
Tämä voisi olla nykykielellä On / Off kytkin

Tässä toisessa mansikkapaikassa marjoja poimiessani löysin maahan osittain piiloon sammaloituneen ihmeellisen näköisen esineen. Se oli lähes puoli metriä pitkä ja painoi monta kiloa. Siinä oli posliinia ja metallia ja siitä roikkui kuparilangan pätkät.

Kävi niinkuin Tapsa Rautavaaralle kun hän laulussaan meni ullakolle ja löysi sieltä isoisän olkihatun, ja siitä hänen tarina alkoi…
Ajatukset lähtivät minullakin lentämään ja rupesi palaamaan muistikuvia aika kauas jonnekin nuoruuteen.

Muuntaja

Muistin, että tällä paikallahan oli kauan sitten punainen rakennus. Sen lähelle ei saanut mennä. Se oli pieni ja korkea. Pohjan koko noin 2×2 metriä. Rakennukseen tuli silloin sähkölinjoja.

Rakennusta ei ole ollut vuosikymmeniin, mutta sen kivijalka löytyi vielä maasta ja joku toinenkin tuollainen esine oli vielä sammaloituneena maassa. Nämä esineet kuuluivat varmaankin siihen muuntaja rakennukseen.

Muuntaja rakennuksen kivjalka

Sitten hypätään ajassa taaksepäin jonnekin 50 -luvun loppupuoliskolle

Paloauto ajoi kotini ohitse pitkin Savikontietä. Nopeasti pyörän selkään katsomaan missä olisi tulipalo. Ajoin niin lujaa kuin pääsin ja tulin tälle paikalle silloisen muuntajan luo. Ovi oli auki ja hirmuinen naisten äänien sekamelska sieltä kuului. Joku taisi itkeä ja huutaa ulkonakin. Menin katsomaan ja kysyin mikä hätänä? Huusivat, että Honkasen talo palaa Savikolla ja pitäisi saada sähköt poikki. Hassisen Tasu oli muuntajan hoitaja, mutta ei ollut nyt paikalla. Emäntä oli avannut oven ja varmaankin huutanut avuksi kuuloetäisyydellä olleet muut naiset.
He eivät uskaltaneet koskea mihinkään, ja hyvä niin. Antoivat kuitenkin minun yrittää. Siellä oli aika monta sulaketta ja niiden lähellä nimilaput. Eräässä luki “Savikko.” En muista oliko yksi sulake vai useampi saman niminen. Kiersin sen tai ne irti. Ei ollut tietoa, läksikö sähköt sieltä pois vai ei, mutta muutakaan en osannut. Eikä kukaan muukaan. Lähdettiin pois ja ovi lukittiin.

Kuva: Kaarelan VPK kuvasto

Ajelin pyörällä Savikolle niin lujaa kuin pääsin. Honkasen ulkorakennus siellä paloi. Asuinrakennus oli vaarallisen lähellä ja sen suojelemisesta puhuivat. Kahden miehen pumpattava ruisku oli nostettu pihalle. Paloauto ajoi parhaillaan pitkin heinäpeltoa alas lähteen suuntaan.

Enempää en tuosta tapahtumasta muista, mutta ainakin asuinrakennus säilyi eikä ihmisvahinkoja tullut. Vesa-muusikko ei ehkä ollut vielä syntynyt, tai ei ainakaan muistanut tapahtumaa.

Muita tulipaloja

Pärekattojen aikaan oli tulipaloja useinkin. Me silloiset pojankoltiaiset “saatiin” olla mukana ainakin parissa muussa tulipalossa. Ja koska ne eivät koskeneet läheisesti omaa elämää, niin tuntuivat seikkailulta ja melkein mukavalta ajan kululta. Joskus sai tunte itsensä tärkeäksi.

Tässä kuva paloportaista. Kuva on Patsolan Maamiesseuran talosta 40 luvulta. Tällaiset tikkaat olivat varmaan kaikissa suurissa pärekattoisissa rakennuksissa.

Hovin navetta

Hovin navetan tulipalossa (eli paikka jossa on Värtsilän kesäteatteri) oltiin “ämpäriketjussa”, joka oli joelta katolle asti. Paloportaat olivat kaksipuoliset. Oikella puolella nostettiin täydet sankolliset mieheltä toiselle ja vasemmalla puolen tyhjät sankot alas ja juoksujalkaa joelle. Pikkupojatkin kelpasivat juoksuttamaan tyhjiä sankoja.

Muistaakseni tämä ämpäriketju toimi ensimmäisenä ja sitten VPK? palomiehet toivat kahden miehen ruiskun ja virittelivät letkuja. En muista oliko Värtsilässä moottori ruiskua. Asemalla tai Ratavartiolla ehkä.

Monet olivat tuoneet tullessaan sankoruiskuja. Niitä lienee ollutkin lähes joka talossa ja tietenkin ämpäreitä

Sankoruisku ja palosanko
Tuollaisen sankoruiskun kanssa olen monesti päivystänyt kotitaloni katolla leeipomispäivänä

Kuivaamo rakennus


Hovin tilan kuivaamorakennus, eli rakennus jossa on tilaisuuksien aikaan kahvio, on palanut joskus. Kenties useammankin kerran. Katossa näkyy hiiltymisjäljet vieläkin.

Postitalo

Postitalo on kaksikerroksinen puutalo Jänisjoen toisella puolen heti sillan vierellä. Alakerrassa oli posti ja taisi olla Lääkekaappikin (pieni apteekki) ja yläkerrassa perheasuntoja. Nyt taiteilija Arvilommin omistuksessa.

Tulipalon laajuutta en muista, mutta ilmeisesti katosta se taas alkoi. Minä siirtelin jotain tavaroita ullakolla. Joku hiili oli tippunut tukkaan, niin että oli käytävä parturissa teettämässä pystytukka. Ilmankos ne oikeat palomiehet pitävät kypärää päässä.

Onneksi ajat ovat muuttuneet ja oikeat palomiehet ehtivät palopaikalle ennen pikkupoikia.

Share

5 comments for “Tulipaloja 50 luvun Värtsilässä

  1. Telle
    7.8.2020 at 13:05

    Vaikka aihe ei ole “mukava”, niin Alpoaatoksen kerronta
    on jouhevaa luettavaa. Onneksi kenellekään ei
    käynyt pahemmin.

    MInä olen nähnyt kaksi puisen sähkömuuntajan paloa.
    Oli jo pimeät elokuun yöt, kun kova ukkonen riehui kotikulmillamme.
    Se sytytti Utran kirkkoa vastapäätä olleen puisen muuntajan,
    joka paloi poroksi. Paikalle rakennetiin sitten kestävämpi
    betonista.

    Toisen muuntajapalosoihdun näin Viinijärven Kontkalassa.
    Senkin sytytti ukkonen, mutta päivällä. Palo näkyi hyvin
    tätini kodin ikkunaan, liekö muuntaja ollut peräti heidän maillaan?

  2. Alpoaatos
    7.8.2020 at 14:12

    Oho ! Nuo muuntajapalot on varmaan aika vaarallisia myös sammuttaa. Mietin tässä itsekseni, että miten ne pikkupojat on ensiksi melkein missä tahansa..

  3. Sakari H
    8.8.2020 at 19:22

    Sopineeko tähän yhteyteen vanha tarina, jonka mukaan mies ajoi autonsa katolleen, joka syttyi palamaan. Korjaamisiin tarvittiin pärekaton tekijä ja savupiipun korjaaja sekä autopeltiseppä.

  4. Rapatessa roiskuu
    9.8.2020 at 3:18

    Sopinee…tarinan tapahtuma on muutoin harmillinen, mutta kuitenkin sillä on ollut työllistävä vaikutus. 🤔 Eli ei pahaa ettei jotain hyvääkin…

  5. Alpoaatos
    9.8.2020 at 10:26

    Kerran oltiin parhaan kaverini kanssa eri mieltä jostain asiasta ja hän leikisti suuttui ja tuhahti ” vielä se palaa meijänki sauna, mutta et tuu nauloja keräämään”

    Mutta vakavasti ottaen kiinnostaisi tietää, miten palontorjunta toimi Värtsilässä noihin aikoihin. Oletan että VPK oli olemassa, ammattipalomiehiä tuskin.. Hälyttäninen lienee tapahtunut palosireenillä ja kunnan tilan “vellikellolla”. Me Värtsilän taajaman eläjät oltiin totuttu Venäjän Wärtsilän tehtaan sireenin päivittäusiin ujelluksiin, mutta jos ääni oli oli nouseva ja laskeva niin se oli Suomen soitto. Se tarkoitti tulipaloa jossain. Siihen aikaan oli selvää, että kaikki kynnelle kykenevät lähtivät tulitalkoisiin. VPK:laisten kokoaminen omista töistään vei aina aikansa. Joku varmasti tietää paremmin ja voi olla, että Värtsissäkin on niistä asioista jo kirjoiettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *