Tukkijoella, vielä kerran

Tukkijokea maailmalla. Vili Auvisen versio

On näistä koronarajoituksista jotain hyötyäkin. Tutkin kirjahyllyä löytääkseni lukemista ajan kuluksi. Käteeni osui Kansallisteatterin näyttelijän Maija Karhin kirjoittama elämänkerta vuodelta 2008. Mielestäni Maija Karhi kuvaa erinomaisesti teatterin tekemistä laidalta jos toiseltakin. Kuvitus on mielenkiintoinen.

Vielä niitä honkia humisee

Tukkijoella. Itse Kalle Viherpuu kontissa
Kuva: Kansallisteatteri


”Vielä niitä honkia humisee”. (Otsikko s. 284)
Kansallisteatteri oli ottanut ohjelmistoon Teuvo Pakkalan näytelmän Tukkijoella. Musiikki, Oskar Merikanto. Ohjaus oli Vili Auvisen Tampereen työväen teatterista.

Siitä näytelmästä oli tullut jymymenestys, oikea kassakappale niin kuin ennen sanottiin. Jo ennen esityksen alkua näyttelijät Rauha Rentola ja taiteilija Antero Ketonen panivat teatterivieraat tanssimaan eteisaulassa valssia, tangoa ja polkkaakin. Kaikki vaan tanssimaan! Hieno alku tulevalle esitykselle!

Tukkijokea kansallisteatterissa 7 vuotta putkeen

Tukkijoella 1972
Maija Karhi ja Pentti Siimes ja kontti..
Kuva: Kansallisteatteri


Tukkijoella -näytelmä oli mennyt kansallisteatterissa yhtä mittaa kokonaista seitsemän vuotta! Maija Karhu kertoo, etteivät he jääneet sellaisen menestyksen jälkeen vain Suomeen, vaan lähtivät kiertämään rohkeasti pitkin Eurooppaa. Vastaanotto oli ollut jokaisessa maassa erikoisen lämmin.

Esimerkiksi Leningradissa 1200 -paikkainen Gorky -teatteri oli ollut viimeistä sijaa myöten täynnä. Varsovassa oli yleisö laulanut mukana, vaikka eivät sanoja osannetkaan. Göteborgissa ne vasta juhlat olivat olleet! Kaupungissa asui silloin paljon suomalaisia tehdastyöläisiä. Tulivat kuuntelemaan omaa kieltä ja esitystä. Olivat olleet ylpeitä kotimaastaan, näytelmästä ja näyttelijöistä. Katsojat olivat itkeneet, niin myös näyttelijätkin. Budapestissä oli huuma jatkunut, suosionosoitukset olivat kestäneet 20min, kukkia valtavasti.

Maija Karhi
Kun on tunteet YLE /Wikipedia


Maija Karhi kertoo, että esityksessä oli ollut mukana koko kansallisteatterin näyttelijäkaarti. Maija Karhi kertoo vielä, että erikoisesti suomalaisia naisnäyttelijöitä oli kehuttu maailmalla, eivät olleet mitään tavanomaisia ”akkatyyppejä”, vaan todellisia persoonia. Iso kiitos siitä kehusta kuuluu ohjaaja Vili Auviselle.

Tänä päivänä ei juurikaan kuule enää Merikantoa eikä muutakaan vanhemman polven musiikkia. Hatun nosto Joensuun kaupungin teatterin näyttelijöille, jotka lähtivät ”koronakierrokselle” vanhainkoteihin Merikannon musiikin myötä! Joka tapauksessa, musiikillista ja muutenkin kaunista kesänjatkoa meille kaikille!

Hilkka Partanen

5 comments for “Tukkijoella, vielä kerran

  1. Kuinkahan monta versiota maassamme onkaan nähty
    nimenomaan Tukkijoella -näytelmästä? Erityisen hyvin se
    tuntuu soveltuvan kesäteatteriesityksiin.

    Aikojen alussa – kun kesäteattereita ei vielä ollut joka niemessä
    ja notkossa – olimme katsomassa Enon kanavarannan kesäteatteria.
    Esitys taisi olla vielä ”vaiheessa”, koska kuiskaajaan ääni kuultiin
    useampaan otteeseen pienen kuusen takaa.

    Mutta yksi erottui joukosta. Hän oli vielä keskikouluikäinen Pekka Räty.
    Tumpelompikin näki, että pojassa on ainesta.

    Eikä aikaakaan, kun Pekka pestattiin yhdeksäntoistakesäisenä
    Impan rooliin Heikki Turusen romaaniin pohjautuvassa elokuvassa
    Simpauttaja. Suoraan teatterikouun penkiltä. Mutta se on jo toinen tarina.

    Pekka on itse sanonut, että Enon kesäteatterin rooli oli hänen
    ensimmäisensä.

  2. Kiitos Hilkka. Enpä olisi tiennyt tuosta suosiostakaan mitään. Nykyisin kun selataan television ohjelmalistaa, niin siitä parista kolmesta nimen sanasta päätetään, katsotaanko se vai ei. Ja useimmiten todetaan, tuon olen jo nähnyt, eikö ole mitään uutta.. Niinpä niin

    Laitoin tähän Hilkan jutun jatkeeksi koosteen Tukkijoen pienempimuotoisesta viennistä maailmalle, tai ainakin itäiseen naapurimaahamme.Olisikohan tämä ”Värtsilän versio” , Hilkka Partasen ansiota kuitenkin.

    Alpo

  3. Mielenkiintoinen tarina👍

    Tykkään katsella vanhoja Suomi filmejä.
    Hilkan tarinoiden johdosta tulee Kalle Viherpuun
    roolisuorituksia katsottua Värtsilä-lasien läpi.

  4. Täällä myötämielinen joomies sanoo kyllä omasta puolestaan edelliseen, että niin minäkin.

  5. Kiitos Hilkka hyvästä kirjoituksesta! Kiinnostavaa historiaa, jota kuvat sopivasti havainnollistivat. Niin kauniita vanhoja pukuja ja hattuja. ”Vielä niitä honkia humisee” alkoi niin tutun tuntuisesti soida korvissa.
    Hyvää kesän jatkoa, toivottaa Tukkijoella-kiertueella 1990-luvun alussa mukana ollut Tuija 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *