Valvottu vuorokausi Gazin kyydissä

Artikkelin uusinta.
Alkuperäinen julkaistu 25.6.2011 nimellä “Valvottu vuorokausi”

Raja ei ole kaukana, mutta sen länsipuolella liehuu Suomen lippu. Arvo Kahelisen Museo-GAZ juhannuksena 2009.

Nuorena sitä jaksoi valvoa vaikka kellon ympäri, eikä tuntunut missään. Kerron tässä juhannuksesta 1956 sekä siitä, minne kaikkialle viisitoistavuotias maalaispoika voi yhden vuorokauden aikana ehtiä, kun oikein hyvin sattuu. Juhannukseen kuuluvia olivat tuolloin aatto-illan kokot, lavatanssit ja Onttolan lentonäytös. Kaustan-kulman nuorisoa kiinnosti eniten viimeksi mainittu.

Gazin kyydissä

Naapurin Arvo oli päässyt vuosi takaperin armeijasta, autokomppaniasta. Hän aloitti autoilun samana syksynä uutena ostetulla Gaz-merkkisellä kuorma-autolla. Juhannuksen päälle painaessa Arvon isä Otto rakensi suurella kiireellä Gazin lavalle selkänojalliset puupenkit ja kulmakunnallamme kiiri tieto, että “Katsi” liikennöi linjalla Kaustajärvi-Saarivaara-Hoilola-Joensuu-Onttola, lähtö oli illansuussa.

Syy Hoilolan mutkaan oli se, että sieltä noudettiin eräs tietty tyttö kyytiin. Suoraa reittiä Joensuuhun ei tuolloin vielä ollut, vaan matkamme mutkitteli Tuupovaaran, Koveron, Huhtilammen ja Kiihtelysvaaran kautta Onttolaan. Hiekka vain pöllysi, ja istuimme tukka hulmuten auton avolavalla.

Vauhdin hurmaa

Voi sitä vauhdin hurmaa! Meitä seurasi myös moottoripyörävarmistus, kun Pentti ja Teuvo kaahasivat Awo -pyörillään samaan määränpäähän. Itse lentonäytös oli pienoinen pettymys. Muutama kone pörräsi ja syöksähteli ilmassa, joku uskalias esiintyjä taisi roikkuakin jonkin koneen siivellä. Siinä kaikki!

Kun myöhemmin muistelin tuon kesän lentonäytöksessä käyntiäni, tulimme vaimoni kanssa tulokseen, että hänkin oli samana vuonna paikalla, koulukavereidensa kanssa jäätelöä myymässä. Väittää jopa, että kävin jäätelönostossa juuri heidän kioskissaan. Oli toivonut, että tulisipa sama kiharatukkainen poika uudestaan!

Kolia kohti

En mennyt uudestaan jäätelön ostoon, sillä Arvo kokosi komppaniansa ja ehdotti, että lähtisimme käymään Kolilla. Yö oli kylmä, rapakot riitteessä eikä avolavalla ollut minkäänlaista suojaa. Kuljettajan kopin takaikkunasta näimme, kuinka Hoilolan tyttö istui kuljettajan kyljessä keskellä hyttiä. Mieltä kaihersi kysymys, että miksi? Isona poikana ymmärsin, että sehän oli tietenkin kihlaparin seurusteluun kuuluvia kuvioita.

Olin kai jo niin väsyksissä kun saavuimme Kolille, että aurinkokin näytti nousevan aivan vika suunnasta. Pusikoissa oli paljon telttoja ja juhlatunnelmissa olevaa porukkaa. Viisitoistavuotias oli kuin Liisa ihmemaassa, taisin nähdä ensimmäisen kerran elämää suomalaismetsissä! Joku nappasi minusta valokuvan Kolin radiomaston juuressa, radiomasto oli tuolloin Kolin varsinainen maamerkki.

Samoilla silmillä

Puolenpäivän jälkeen pyörimme hetken Joensuun kauppatorilla, josta suuntasimme vihdoin takaisin Kaustajärvelle. Nyt ei ajettu edes Hoilolan kautta. Yhteenvetona voisi mainita, että aikaa kului yksi vuorokausi, matkaa kertyi noin 450 kilometriä. Paidankaulus pinttyi ja nälkä oli niin että näköä haittasi.

Kaiken kaikkiaan saldo jäi plussan puolelle, eli kannatti lähteä! Tänä päivänä voi ihmetellä, että vaikka suurin osa porukasta oli täysi-ikäistä, armeijan käyneitä nuorukaisia, ei minkäänlaisia viinaksia viljelty. Itse olin porukan nuorimpia ellen peräti kuopus, kuitenkin minut oli hyväksytty tähän tiimiin!

Johannes

Share

4 comments for “Valvottu vuorokausi Gazin kyydissä

  1. Värtsi / Alpo
    4.7.2020 at 8:13

    Tämä on artikkelin uusinta. Alkuperäinen löytyy kommentteineen osoitteesta:

    https://vartsi.net/2011/06/25/valvottu-vuorokausi/

  2. Telle
    4.7.2020 at 11:04

    Koli on säilyttänyt vetovoimansa kautta
    aikojen.

    Jos koronakeväästä ja -kesästä on ollut jotakin hyötyä,
    niin ainakin lehtitietojen mukaan kotimaassa ja luonnossa
    retkeily on lisääntynyt.

  3. Alpoaatos
    4.7.2020 at 23:39

    Taisi olla aika railakka sompamies tämä Arvo. Huh huh
    Värtsilän Kisan porukka kulki Lukkarisen Kunnen lavalla samanlaisilla penkeillä, mutta meillä oli suojana fanerinen koppi. Jollain tuupovaaran tiellä katsoin kopin ikkunasta nopeusmittaria, se näytti 160 km/h. En ole sen kovemmassa autokyydissä sen jälkeen ollutkaan

  4. Sakari H
    5.7.2020 at 21:15

    Näyttää Katsin kuormana olevan kokonainen omenapuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *