Missä on Pussinpohjan vankihautausmaa

Hei kaikki vanhat värtsiläläiset 

Pyydän apuanne löytääkseni Tverin alueelta olevan journalistikollegan isoisän hautapaikan.

 Olen Harri Ekholm, pari vuosikymmentä Pohjois-Karjalassa vaikuttanut MTV3:n uutisten vanha ja nyt jo entinen aluetoimittaja, joka kävi työmatkoilla usein Värtsilää kauempanakin vuosina 1989-2002. Tänä päivänä siis vain ”kestojootilas” eli eläkeläinen.

 Olen luvannut auttaa nuorempaa Tverin alueelta kotoisin olevaa toimittaja-kollegaani, jonka isoisä jäi jatkosodan alussa vangiksi lokakuussa 1941 ja kuoli tammikuussa Värtsilän sotavankileirillä numero 10.


 Netistä löytämieni tietojen mukaan Värtsilän sotavankileirin kuolleet vangit haudattiin paikkaan, jonka nimi on Pussinpohja.

 Osaako joku kertoa minulle tarkemmin, missä päin vanhaa Värtsilää tämä Pussinpohjan vankihautausmaa on???

 Minusta olisi vähintä, mitä voin tehdä, neuvoa tälle tveriläiselle toimittajakollegalle, että missä on paikka, jonne hän voi viedä kukan tai kynttilän isoisänsä haudalle.


Paikka kun näyttää olevan alustavien tietojeni mukaan Venäjän puolella. Minulle saa soittaa tai kirjoittaa.

 Harri Ekholm 040-5033833
harri.ekholm@juttusultsina.fi

 Kiitos jo etukäteen jokaiselle apuaan tarjoavalle.     …

Osa piirretystä kartasta lisätty tähän juttuun 16.1.2021
Värtsi / Alpo R

Yleiskuva Värtsilän vankileiriltä. Lisätty 8/2022
Värtsi/AR

Piirretyssä kartassa ruuduston viivojen väli on 200 metriä. Kartan keskivaiheilla, koordinaattiviivalla 897, on viniviivoitettu alue ja vierellä teksti ”Leiri.” Mitä tarkoittanee?

Useissa muistitiedoissa mainitaan vankileirin olleen Pusun sillan lähellä. Karttaan on 16.1.2021 lisätty SV 10 vankileirin oletetun paikan merkiksi. Wärtsilän rautatehtaan pistoraiteen päässä on suoritettu evakkojen junaan lastausta.

Hautausmaan paikka ei ole tiedossa, mutta oletettavasti lähellä leiriä kuitenkin. Joidenkin muistitietojen mukaan hautausmaa on ollut leiristä noin 300m tehtaalle päin. Kertoja muistaa nähneensä siellä ortodoksiristejä. Jospa SA-kuvista löytyisi apua näihin kysymyksiin.

Kartta kokonaisuudessaan löytyy allaolevasta linkistä.

http://timomeriluoto.kapsi.fi/KARTAT/Topografiset%20kartat/Piirretty%20TT-kartta%201:20.000%20V%C3%A4rtsil%C3%A4%201941%20%283+0%29.jpg

7 comments for “Missä on Pussinpohjan vankihautausmaa

  1. Ei ole tullut kysymykseen yhtään vastausta, voi olla niinkin, ettei verkkovärtsin lukijoilla ole asiasta mitään tietoa. Ei ne sotavankien hautaamiset tainneet kansanjuhla olla.

  2. Tätä samaa sotavankien hautausmaata on kysytty täällä 5.11.2016. Ei silloinkaan paikkaa kukaan osannut sanoa. Vankileri on ollut Juvanjoen rannassa heti sillankorvasta. Kirjoittai Matti Törrönen. Sotavankien hautausmaa on voinut olla heti vankileirin vierellä, tai sitten jossakin muualla.

  3. Hilkka P tietää varmasti ainakin vankileirin sijainnin,mutta haudattiinko vangit leirin viereen.Yleensä.Jossakin sanottiin siltaa Pusunsillaksi.Eihän Pussinpohja alueena iso ole.Eikä jäljellä ole kuin pusikkoa pusikon perään.Eikä siellä varmasti ollut kaasutuskammiota,niinkuin nykyinen Venäjän historia monesta vankileiristä väittää.Liekö leiri ollut uusiokäytössä sodan jälkeen,kun olen lukenut,että pommitettu tehdas korjattiin vankityövoimalla.

  4. Harri Ekholm, jos saat tarkempaa tietoa tästä vankileiristä ja sen hautausmaasta, niin voisitko kirjoittaa vaikkapa tämän jutun yhteyteen koska tätä nähtävästi kysellään edelleen.

    Toimitus / Alpo

  5. Yksi paikka mistä vois kysellä on fasevook Niiralan rajanylittäjät ryhmä. Joskus siellä pitkään rajanyli kulkeneet tietää ja tuntee henkilöitä mitkä tietää paikallisista asioista paljonkin. Se on toinen juttu saako sitä tietoo.

  6. Tähän artikkeliin tänään lisätty TT -karttapiirros vanhan Värtsilän taajamasta. Joitakin alueita on korostettu vinoviivoituksella. Erään alueen vieressä on teksti ”Leiri”

  7. Artikkeliin on lisätty kartta ja siihen merkintä sotavankileirin paikasta SV 10

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *