Mun aika tullut on…

Matinniemi muistelee

Löysin hiljattain ylläolevan lehtileikkeen, joka saattoi olla Ilmari Matinniemen viimeinen lehtiartikkeli. Päivämäärästä ei ole tietoa. Lehti on todennäköisesti Tohmajärvellä ilmestynyt Uutisalasin.

Värtsin artikkelissa ”Vanhoja vartijoita” pvm 30.12.2011 Rajamies Ilmari Matinniemestä useita kommentteja, jotka kopioin tähän omaksi artikkelikseen Ilmari tyttären Tarja Matinniemen luvalla.

Alpo Rummukainen

Kommentteja artikkelista Vanhoja vartijoita

Alpo
7.1.2012 at 11:21 (edit)

Eräs vanhimmista muistissanni olevista rajan vartijoista Värtsilän vartioasemilla oli Ilmari Matinniemi. Hän toimi myöhemmin Sissikomppaniassa ja muistaakseni myös koirapalvelu upseerina. Jossain vaiheessa hän siirtyi kauppiaaksi pikkukauppaan Ilomantsintien varteen. Ostettiin Ilmarilta aina sissireissuille ajaessamme makkaraa ja muuta sissimuonan lisäkettä. Niihin aikoihin alkoivat kauppa – autot kiertämään syrjäkyliä ja veivät asiakkaat Ilmarilta ja muiltakin kaupoilta.

Ilmari on nykyään Kiuruvedellä ja kirjoittelee omalla nimellään ahkerasti eri lehtiin. Kaikista kirjoituksista huokuu isänmaallisuus sekä lämmin suhtautuminen rajamiehiin ja kaikkeen siihen liittyvään. Ilmari ei ilmeisesti ole vielä keksinyt Värtsin lehteä, muuten hän olisi varmasti ottanut osaa keskusteluihin.

tässä pari lainausta hänen kirjoituksistaan:
” mikään ei voita reipasta rajamieselämää, paitsi vielä reippaampi…”

” Keskikaljaa ei tunnettu, joskus tehtiin sanomalehdestä ja kotikasvatetusta kessusta villapaidanhihan paksuisia sätkiä. Oksetti ja pyörrytti. Nautinto kuitattiin selkäsaunalla.”

=
Tuula-Riitta Kärkkäinen
7.1.2012 at 17:00 (edit)

Täällä yksi Impan jengiläinen. Ilmari Matinniemen kauppa oli meidän lähikauppamme silloin 1960-luvulla. Ja Imppa piti meille lähikylien nuorisolle Impan jengiä Ilomantsin Marjovaaran koululla. Heidän kauppansahan sijaitsi Tuupovaaran puolella ihan Ilomantsin rajalla. Mukavat muistot on niiltä ajoilta, nuorisoa oli paljon, ja teimme jopa Kolin retkenkin, josta on valokuvat tallella.

Alpo
7.1.2012 at 23:36 (edit)

Kiitos kommentista Tuula-Riitta. Soitin Ilmarille ja kerroin tämän lehden olemassaolosta. Luulisin hänen tulevan itse näille palstoille kertomaan mitä hänelle kuuluu. Intoa tuntuu vielä olevan vaikka muille jakaa.

Tuula-Riitta Kärkkäinen
8.1.2012 at 0:05 (edit)

Minä myös olin sosiaalisen median kautta yhteydessä hänen tyttäreensä, ja hän kertoi, että juttua on tulossa…

Tuula-Riitta Kärkkäinen
27.12.2013 at 20:30 (edit)

Etsin tämän vanhan jutun, kun tuli tietoomme, että Ilmari Matinniemen aika oli eilen siirtyä sinne ikuisen rauhan ja levon maahan.

Alpo
28.12.2013 at 10:37 (edit)

Vai lähti Ilmari, ikuinen Rajamies..
Kiitos tiedosta Tuula-Riitta.

Ilmari Matinniemi kirjoitti vielä Iisalmen sanomiin artikkelin: Erikoisin itsenäisyyspäivä. (Linkki ei ehkä toimi)

http://www.iisalmensanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/erikoisin-itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4/800511

Kalevi Tikka
30.12.2013 at 18:20 (edit)

Tunsinhan minä Ilmarin. Tuon Erikoisen Itsenäisyyspäiväjutun jälkeen muistui mieleeni tarina Ilmarista. Työtoverini Kokko oli ollut varusmiehenä Onttolassa silloin kun Ilmari oli kouluttajana. Taisteluharjoituksen tauolla Ilmari oli ottanut kaksi Dektrajev pikakivääriä ( Emmaa ) piipun suusta kiinni ja kääntänyt rannevoimalla aseet vaakatasoon. Todennut kokeilkaapas pojat pysyykö aseet näin. Ei siihen ollut kukaan pojista pystynyt.

Nyt hän sairaana kirjoittaa kuinka avuton onkaan ihminen kun sairaus runtelee. Ei ollut vahvasta miehestä enää itsensä pesijäksi.
Ilmari oli persoona jonka jokainen hänen kansaan työskennellyt muisti, niin varusmies kuin henkilökuntaan kuuluva. Voi sen sanoa näinkin, monessa mies mukana niin hyvässä kuin pahassakin.

Jussi Raerinne
30.12.2013 at 22:29 (edit)

Itseäni on aina kiinnostanut varsin paljon etenkin menneiden aikojen rajamieskulttuuri, joten lueskelin myös kyseisen Ilmarin tarinoita silloin tällöin Alasimesta. Paljon oli monenmoista enemmän ja vähemmän jännittävää asiaa tapahtunut pitkän työuran aikana, se on myönnettävä. Kun minulla kuitenkin on hankala taipumus takertua monesti johonkin yksityiskohtaan, niin jotenkin oudolta tuntui hänen muistelonsa kohtaamisesta karhun kanssa rajapolulla; minulle jäi hämäräksi se, minkä ihmeen vuoksi piti ampua konepistoolin lipas tyhjäksi karhun rinnuksiin? Kirjoituksesta ei saanut käsitystä, että karhu olisi edes yrittänyt hyökätä, mutta laukaussarjan jälkeen se oli kylläkin haavoittuneena paennut rajan yli Neuvostoliittoon. Eläimen kohtalo jäi miehelle itselleenkin epäselväksi, mutta haavoihinsahan tuo lie kitumalla kuollut. Enhän toki tiedä sen kummemmin tapauksen yksityiskohtia, mutta myönnettäköön että tympäisi mainitusta “urotyöstä” lukea!

Kalevi Tikka
31.12.2013 at 9:02 (edit)

Asenteet ovat muuttuneet tuosta Ilmarin kertomasta tapauksesta. Kertomuksen ajankohta lienee 1950 luvun lopulta ja silloin petoihin suhauduttiin yleisesti siten, että peto tapettiin missä se tavattiin. Myöskin partiopolulla jos karhu siellä kohdattiin. Ei Ilmari tässä mielessä poikkeus ollut.

Kysymys oletteko lukeneet vanhoja koulujen luonnontieteen oppikirjoja. Niissä vahinkoeläimiin ja ihmisten kannalta haitallisiin luettiin kaikki suurpedot ja myöskin saimaan norppa. Näin pedoista opetettiin kansan sivistämisen alkuaikoina. Nyt olemme näissä asioissa toisessa ääripäässä. Suomessa on omat pyhät eläimet kuten Intiassa pyhät lehmät. Meillä kaikkein pyhin eläin on liito-orava, toiseksi pyhyin saimaan norppa, sitten on susi ja kettutyttöjen sinikettu eli naalin muunnos.

Meidän ihmisten käsitykset ja arvot ovat ajankohtaan ja elämän tilanteeseen sitoutuneita.

jore
31.12.2013 at 10:58 (edit)

En havainnut mitään petovihaa isässäni joka palveli Rvl:sta n.30 vuotta maalla ja merellä.Merivartiostoaikaan saivat Suomenlahden hylkeet olla rajamiehiltä rauhassa.
Ratavartiolla ollessaan tiedän isäukon ampuneen yhden rautoihin tarttuneen ilveksen ja osallistuneen lailliseen susijahtiin jossa kaadettiin kaksi sutta.Nämä sudet tapettiin siksi että ne pyörivät ihan kylän lähellä. Havaintoja tuli useita mm koulumatkalaisilta.

Rajamiehen työ sinällään oli varmasti erilaista kuin nykyisin.Sain isäni tarinoista sen käsityksen että varsinaisen työn eli rajanvartioinnin lisäksi tehtiin paljon muutakin.
Toimitettiin jopa rajavyöhykkeellä asuneiden vanhusten kauppa-asioita.

alpoaatos
31.12.2013 at 15:53 (edit)

Olipa sitten hyvä kun Ilmari ampui lippaallisen ja sai eläimen pakenemaan. Miten olisi käynytkään jos hän olisi ampunut vähemmän. Kenties vain varoituslaukauksen?
Eräs toinen rajamies, Hemmo Ropponen vietti haavoittuneena tuskallisen pitkän ajan puussa, kun karhun hätistelemiseksi ei ollut riittävästi patruunoita.

Jussi Raerinne
31.12.2013 at 17:14 (edit)

Asiassahan ei olisikaan mitään ihmeellistä, jos I.M. olisikin oikeasti tappanut karhun. En osaa selittää mitä tarkoitan, mutta ymmärrättekö että kun mies kirjoittaa sinänsä hyvän jutun ja sitten sisällyttää siihen tapauksen, joka kirjoituksen perusteella jo lähtökohdiltaankin vaikuttaa lähinnä eläimen kiusaamiselta; särö mikä särö!

Kalevi Tikka
31.12.2013 at 19:20 (edit)

Olenkohan minä jo vanha rajamies? Kun aloitin sen työn liikuimme Pielisjärven alueella rajalla kesällä jalkaisin ja polkupyörällä. Talvella hiihdimme eikä moottorikelkasta juuri muuta tiedetty kuin, että sellaisiakin on olemassa. Lieksan kauppalassa kävimme linja-autolla ja kun pitkään oli ollut vartioasemalla niin kylälle päästyä jokainen vastaan tullut nainen näytti kaunottarelta.

Karhuja ja muita petoeläimiä oli vähänlaisesti ja Karhut menivät talvipesilleen venäjälle.
Täällä etelässä olivat menimet hieman toisin. Suurena susikesänä 1960 sudet söivät eli raatelivat kuoliaaksi Kiteen, Tohmajärven ja Värtsilän alueella satoja kotieläimiä. Muistankohan luvun oikein, jotta se oli noin 500 vai oliko siinä koko Pohjois-Karjalan petovahingot. Kun olin 1980 luvun alussa Kiteellä Närsäkkälässä vartiopäällikkönä niin Tuomo L näytti partiomatkalla puroa joka tuli naapurista ja sanoi tuosta piikkilangan alta saimme rautoihin ensimmäisen suden. Kyllä ne pedot olivat suhteellisen lainsuojattomia.

Vielä Jussille sananen Ilmarista, kyllä kai se Ilmari jutussaan hieman liioitteli sitä aseen käytöä. Partion etummaisena jäsenenä lienee kerinnyt ampumaankin. Mutta kun karhua ammut niin ei se jää kuuntelemaan sitä monestikko laukaiset. Tunnen konepistoolin käyttäytymisen ampumatilanteessa. Sillä on osuttava heti. Patruuna on nimensä mukaisesti 9mm pistoolin patruuna. Siis aivan kelvoton karhujahtiin mutta taisteluhaudan vyörytykseen oivallinen väline. Se aseenkäytön metsästyksen virhe oli siinä, että ampui sitä karhua kp:llä. Partiokaverilla olisi ollut pystykorvakivääri.

Lopuksi taas sinne Lieksan rajakomppaniaan, Heikkisen Aaro (Kaksinkantajan Väinön veli ) kertoi kun hän oli keskenkasvuisena poikana oravajahdissä Ilvesvaaran itäpuolella siis naapurivaltiossa. Palatessan laukkuryssän polkua oli rajamies Oravilahden Antti vastassa. Antti tiukkaamaan sitä missä kävit ja Aaro kertoi totuuden kun jäi kiinni heti rajan Suomen puolella. Oravilahti oli katkaissut kuusen oksaa ja huitasi muutaman lyönnin Aaron takamuksille. Sano mene kotiisi ja eläkä juokse siellä venäjällä oravajahdissa. Siinä oli tutkinta tuomio ja rangaistus tehty varttitunnissa. Näin vanhojen rajamiesten aikaan.


Jussi Raerinne
31.12.2013 at 21:36 (edit)

En missään nimessä halua himmentää enkä väheksyä Matinniemen tai kenenkään muunkaan rajamiesmuistoja; virheitä teemme helposti itse kukin erityisesti silloin kun harkintakyky pettää tai kunnianhimon Perkele käy kiusaamaan.
Muistot ovat tärkeitä sekä kirjoittajalle/kertojalle että lukijalle/kuuntelijalle. Ostin aikoinaan ilomantsilaiselta rajaveteraanilta Väinö Keräseltä hänen kirjoittamansa kirjasen; se oli minulle hyvin mieleinen, mutta taisi kadota jonnekin lainareissulle.

Kerrottakoon tässä yhteydessä toinen lukemani tapaus rajamiehen ja karhun kohtaamisesta ajalta, jolloin karhuja oli maassamme varsin vähälukuisesti:
Savukoskelainen rajavartija Leevi Moilanen oli kävellyt partiopolulla karhun kanssa pahki. Ärhentelyyn ei ollut syytä puolin eikä toisin, kai melkein kunniaa tehden oli ohitus suoritettu. Mies oli ollut niin otettu tästä ainutlaatuisesta luontokokemuksesta, että oli verrannut sitä suorastaan lottovoittoon!

=
Tarja Matinniemi
18.2.2020 at 21:55 (edit)

Ilmari matinniemi oli isäni. Hän oli varmaan tiukka, mutta luonteeltaan oikeudenmukainen!

9 comments for “Mun aika tullut on…

  1. Alpo on kopioinut tämän jutun liitteeksi monta minunkin kommenttiani; muistinkin ne melko selvästi ja seison kyllä edelleenkin mielipiteideni takana.
    Se siitä menneestä kirjoittelusta, mutta mieltäni lämmittää aivan erityisen paljon kun Ilmari M tilittää elämäänsä tässä viimeisessä pakinassaan toteamalla, että ”nyt minun on pidettävä mieli korkealla ja Jumalaan uskovana pyytää häneltä armoa silloin kun astun ikuisuusrajan yli”. Juuri tämä ja ainoastaan tämä on meidän itse kenenkin mahdollisuus. Kaikki ansioluettelot menettävät viimeisessä hengenvedossamme merkityksensä, mutta Kristuksen sovintoverellä leimattu passi on todellinen PAK eli pysyväisasiakirja jonka suomilla valtuuksilla tämäkin vanha rajamies sai ylittää viimeisen rajan. Siunattu olkoon hänen muistonsa!

  2. Kiitän Jussi Raerinnettä. Tuosta karhujutusta, muistan hänen siitä kertoneen, että oli ollut mesikämmenen kanssa tosi tiukka paikka. Ampumaan oli joutunut. Ilmeisesti eläin oli haavoittunut ja paennut. Kunnioitan luontoa ja sen eläimistöä. Jos on ihmisen hengestä kyse, niin silloin itsekin puolustautuisin kaikin mahdollisin keinoin. Pitää prioisoida kuitenkin. Ei tuo peto ollut ainoa, joka häntä vastaan tuli; sudetkin telttaan olleet tulossa…se siitä. Isällä oli tavaton palo kirjoittaa, niin politiikasta, yhteiskunnallisista asioista ja menneestä rajamiehen elämästään. Hän oli aina sen heikomman puolella. Se, mitä hän menneestä urastaan kirjoitti, sitä saneli ensimmäiseksi vaitiolovelvollisuus, pientä fiktiota sitten näissä tarinoissa, Päätalollakin näin oli! Isä kärsi tavattomasti parantumattomasta syövästä, kamalaa oli katsottavaa, kun tiesi, ettei ole parannuskeinoa. Uskossa isä kuoli ja Taivaasta meitä kaikkia katsoo. Siunausta kaikille! Tarja M.

  3. Kalevi Tikka, kiitos, että isästäni puhuit. Jostain syystä tänään piti nämä tekstit etsiä ja lukea. Ei meistä kukaan ole synnitön…isäni jätti meille lapsille tavattoman rakkauden isänmaahan, kotiin ja Jumalaan. Lisäksi hän oli oli hellä isä meille lapsille, vaikka hänellä oli myös tämä karskimpi puoli.

  4. Tänään tuli taas kova ikävä isää ja äitiä. Lueskelin näitä juttuja. Toivottavasti kevät sielläkin edennyt samaa vauhtia, kuin täälläkin Kiuruvedellä. Näyttää, että Kiuru-järvi kohta vapaana lainehtii: jäät sulaneet paikoilleen. Terveiset kaikille sinne isäni tunteneille, kesää kohti mennään!

  5. Kiitos Tarjalle terveisistä myös sinne Kiuruvedelle. Kyllähän sitä läheisiään kaipaa. joskus vain hiljaa, joskus kovemmin. Jos ymmärsin oikein, niin äitisi on Värtsilän tyttöjä. Hyvää kevättä ja valoisaa mieltä.

  6. Hei. Pitkästä aikaa katsoin, oliko mitään uutta tullut. Kysyisinkin, mitä teille sinne itärajalle kuuluu? Miten suhtaudutte itänaapurin hyökkäyssotaan Ukrainaan ja siten miten se vaikuttaa meihin? Natoon liittyminen? Minulle on perintönä tullut: koti uskonto, kotimaa, joten kantani lie selvä. Kaikkea hyvää sinne kevääseen, kai nuo lumet sulaa pian…

  7. PS. Minut tavoittaa Facebookista, sinne Messengeriiin viestiä, jos joku katsoo tarpeelliseksi ottaa yhteyttä.

  8. Hei Tarja. Itse en asu Värtsilässä, joten en osaa sanoa miten tämä uusi aikakausi vaikuttaa värtsilässä asuvien jokapäiväiseen elämään tai pitemmän ajan elämään.
    Kun muistelen pitemmän ajan tapahtumia, niin tulee mieleen kuinka Venäjän Värtsilän musiikkikoulun lapset ovat konsertoineet Värtsilässä ja muuallakin Itä-Suomessa, erittäin hienoissa konserteissaan. Myös aikuisten tanssi-ja lauluesityksiä on ollut.. Samoin ruokakulttuurin saralla on ollut yhteistoimintaa.. Joulupukit ja Pakkasukot ovat avanneet joulun rajalla ja paljon muuta. Paljon ystävyys, kulttuuri ja kauppasuhteita on solmittu, onko ne kaikki nyt pyyhkäisty pois? sitä en tiedä. Joka tapauksessa kymmeniä vuosia taaksepäin on siirrytty itänaapurisuhteissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *