Sana on vapaa

Viikko 8/2020

Muki sellaiselle, joka ei osaa päättää kumpaan käteen mukin ottaisi
Share

15 comments for “Sana on vapaa

  1. Onpa hiljainen alotus viikon vapaalle sanalle. En minäkään tähän mitään erityistä latele. Mutta jos Karjalainen julkaisee sinne just näppäilemäni mielipidekirjoituksen, niin lukekaa sieltä. Tapaamisiin siis – sillä lailla ???

  2. Hiljainen ei sitä vastoin ollut liikenne Värtsilän kylällä. Kaurilassa rekan nosto operaatiot katkaisivat liikenteen ja kierto reitti oli ohjattu Patsola -Saario kautta. Patsolan mäkeen juuttui yksi rekka. Tarvittiin liikenteen ohjaajatkin. rekka jono oli parhaillaan Patsolan rinteestä pappilan tiehaaraan asti.

  3. Uutisen reaaliajassa kuulin, mutta sen tapahtuma paikkaa siinä ei kerrottu. Vaaksoin sen tapahtuneen Kaurilassa.

  4. Uskomatonta mutta totta. Viimeviikolla Ruokolahdella kalakaverini mökillä kivikautisten hiotuneiden siirtolohkadein alla keitimme pannu kahvit ja paistoimme makkarat. Nämä suuret kivet on vaikeakulkuisen harjun päällä.

  5. Tämä kuksa viikkotarinan alussa sai mieleen retkeni Ruunaankoskelle n.15 vuotta takaperin. Keskustelimme nuotiolla kierrätyskuidun maailman valloituksesta. Minä join nuotio pannukahvia itse pahkasta tekemästäni kuksasata, joka on monet kairat kiertänyt. Nuotio keskustelun päätteeksi yksi keskustelukaveri antoi meille puusta massatuontoon sopivan kierrätys kelpoiset kuksat. Hieno tyyppi. Oli edelläkävijöiden edustaja.

  6. Kyllä minullakin on oikea pahkakuppi, ei tosin omatekemä. Silti olen siirtynyt käyttämään näitä kolmposiittikuksia. Todella hyviä kuppeja. Tässä tapauksessa kannatan massatuotantoa, kun on vielä omalta paikkakunnalta

  7. Mitäs muuten arvelette.. Iso osa meidän järvikaloista kutee keväällä eli heti kun jäät lähtee huhtikuun lopussa. Jos nyt kuitenkin jäät lähtee ja rannat sulaa jo helmikuun lopussa, niin alkaako hauen kutu silloin vai malttaako ne pidätellä mätiä vielä pari kuukautta ?

  8. Kyllä ne pidätellä osaa joskus. Silloin, kun jäät on lähteneet myöhään on monen kalan kutuaika, mm. hauella mennyt jään alle. niin luulisin ettei pelkkä jäitten lähtö laukaise kutua vaan lienee päivän valollakin joku merkitys.

  9. Noista kalojen kutuajoista Matikalla se on nyt menossa ja osin mennyt. Jäidenlähdön seutuun kutevat Säyneet, Hauki, Kuorre, Ahven aloittelee, Särki silloin kun koivut ovat hiirenkorvalla ja Lahna kutee kolme kertaa. Kesäkuussa kutee Kuha ja Suutari heinäkuussa, siten tulevat syyskudulle tulevat lohikalat. Muikusta on kahta kantaa toinen kutee silloin kun veden lämpö on +7 astetta ja esim Patvinsuon kupeessa oleva Suomujärven muikku tammikuussa.
    Kalojen kuteminen on yleensä vedenlämpöön perustuva tapahtuma. Jokaiselle kalalle on oma vedenlämmön vaatimus kudun käynnistymiselle.

  10. Mutta Kalevi jätti viisaasti ennustamatta alkaako hauen kutu jään lähtiessä jo “ennen aikojaan” vaikkapa helmi-maaliskuulla. Saa nähdä. Nyt varsinkin hauella mätiä on ihan olemattoman vähän.

  11. Alpo seuraamme tilannetta kumpikin tahollamme. Minulla on sellainen käsitys, jotta kevät ei nyt ala vaan tulee oikea talvi. Jäät lähtevät monennenko kerran tänä vuonna lopullisesti toukokuussa.

  12. Ei kulje suksikaan enää suomalaisilta. Tämän päivän naisten ampumahiihto viestin tuloskin pitää muokaten kertoa.
    “Naiset tulivat ensimmäiseksi viestissä, heti kymmenennen jälkeen.”

  13. Alpoaatos mainitsi tuossa (omana huomionaan ?), että haukien mädinkehitys olisi vielä alkutekijöissään. Alueellisia eroja lienee tässäkin asiassa; en ole kalastellut suuremmilla vesillä mutta Kaustan lampien viimeviikkoisten saalishaukien vatsat olivat jo mädistä turpeana vähintäänkin normaaliin kevättalven malliin. Aikaistunutta kutua en pidä todennäköisenä; tarkkaan ajankohtaan vaikuttavat tietysti useat tekijät, vanhan suakkunan mukaan jopa kalastuskuntien päätökset!

  14. Kiitos Jussi. Ihan leikittelin ajatuksella.. Sireenit ovat turvottaneet silmujaan ja etelässä kevätkukat alkavat kohta kukkia. Muuttolinnut lentävät kesälaitumia kohti, mutta voivat lentää jonkun matkaa takaisin jos takatalvi yllättää. Mutta mitä tekee kalat ? Jos jäät lähtevät reilusti ennen aikojaan, niin sehän johtuu siitä että vesi on lämmennyt. Kyllä se tieto pitää jonkun kaloille kertoa hyvissä ajoin, että alpavat laittaa kutuasiat roilottamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *