Hypnotisoija Olliver Hawk

Patsolan Maamiesseuran talolla

Patsolan Maamiesseurantalo Värtsilässä oli tupaten täynnä. Sensaatiomainen esitys olisi alkamassa. En tiedä missä ”somessa” tästä tilaisuudesta oli ilmoiteltu, mutta koko Itä-Suomi näytti tienneen. Tuttujen kasvojen lisäksi oli vähintään yhtä paljon outoja, mistä lie tulleet. Ehkä lähipaikkakunnilla oli ollut jo näitä esityksiä, koska Hakasalo tahtoi esiintyä jokaisella Suomen paikkakunnalla.

Ensiksi hän piti luennon, jonka hän pitää nähtävästi jokaisessa esiintymispaikassaan ja lopuksi käytännön näytös

  • hypnoosissa ei ole mitään vaaraa, oikein käytettynä
  • vasten tahtoa ei voi hypnotisoida
Kuva: Wikipedia

Hän valitsi vapaaehtoisista kymmenkunta mukaan esitykseen. Minut muiden mukana. En uskonut pätkääkään siihen humpuukkiin, joten tahdoin nähdä ihan läheltä ne kaikki silmänkääntötemput, joita hän tekisi. Ensin hän jäykisti yhden miehen tönköksi kuin heinäseiväs ja avustajat nostivat hänet kahden tuolin väliin niin, että jalkaterät olivat toisella tuolilla ia pää oli toisella tuolilla. Mister Hawk itse itse kävi istumaan vatsan päälle. Siinä oli ihmettä kerrakseen. Kukaan ei voisi esittää tuollaista, tuo täytyi olla ihan oikeasti taikauutta tai hypnoosissa, mitä eroa niillä sitten lieneekään. Avustajat nostivat miehen jälleen pystyyn ja Mr. käski heräämään. Mies käveli paikalleen. Lieneekö tiennytkään, että vatsan päällä istuttiin

Istuimme tuoleilla ja Mr. kehoitti sulkemaan silmät ja kuuntelemaan musiikkia ja ainoastaan hänen ääntään. Hän toisti toistamistaan omia lauseitaan

”sulkekaa kevyesti silmänne

tehkää juuri niin kuin käsken tehdä


kuunnelkaa vain musiikkia,,


kuunnelkaa vain musiikkia


on vain niin hyvä olla


on vain niin hyvä olla.. niin hyvä olla… ”

Mieli teki kurkkia silmän rakosista, mutta en uskaltanut koska näin, kun joku poika lähetettiin pois pelleilemästä. Ajattelin ainakin teeskennellä, että tottelin ja tein niinkuin käskettiin. Mr sanoi vielä, että aina kun kuulette tämän musiikin, te muistatte minut. Niin on käynyt ainakin tähän saakka. En uskalla edes mainita laulun nimeä, eihän sitä tiedä, vaikka alkaisi taas nukuttamaan.. eikä ole ketään, joka käskisi heräämään.

Hypnoosiesitys noudatti kai samaa kaavaa kuin niissä lukuisissa videoissa, joita on verkossa katsottavissa. Välillä tulee kuuma, välillä kylmä,sitten riisutaan tai pukeudutaan.. ( muistan kun lähellä istuvalta naiselta laitettiin kädet syliin ja sanottiin että naiset eivät riisuunnu). Nähtävästi meillä oli silmät auki, eihän me olisi muuten nähty kerätä puista satavia seteleitäkään. Ja yleisöllä oli hauskaa meidän kustannuksella

Kun tuli kylmä niin etsittiin jotain lämmikettä ympärilleen (naisillekin tuli kylmä). Avustajat heittelevät vaatteita sikin sokin.. Joskus taivaalta sataa seteleitä ja niitä kerätään.. Kärpänen kutittaa nenänpäätä nautitaan ihanista tuoksuista jne. Saatettiin olla varsin näyttävä joukko kun herättiin ja katseltiin millaiset puserot tai lattiamatto oli kenenkin päällä.

Dokumenttielokuva


Sitten siirrytään ajassa paljon eteenpäin televisioviihteen pariin. Mr. Olliwer Hawkista on tehtu dokumenttielokuva, joka esitettiin Suomen televisiossa marraskuulla ja on katsottavissa YLE Areenassa ainakin tällä hetkellä


Documentin verkko-osoite tässä
areena.yle.fi/1-4261935

Kopioi osoite ja liitä selaimen osoiteriville)

Marraskuulla 2019 televisiossa näytettiin dokumenttielokuva Olavi Hakasalosta, taiteilijanimeltään Mr. Olliwer Hawk, joka oli toisten mielestä suuri sankari, viihdetaiteilija ja toisten mielestä suuri huijari, superjulkkis, joka oli toisten mielestä vaarallinen koko Suomen turvallisuudelle. Käytti itsestään ammattinimikkeitä ”Mestarihypnotisoija” ja ”Käyttäytymistieteiden professori”

Hakasalo syntyi Merikarvialla 1930
oli jo koulupoikana kiinnostunut hypnoosista
Hän opiskeli Austraaliassa hypnoosia 1950 luvulla.
Aloitti ammattimaiset hypnoosinäytökset Suomessa 1958 ?
Kuoli 1988

Salaperäisiä palveluksia Kekkoselle

Eräässä dokumentin äänitteessä Hakasalo kertoo uskovansa, että poliitikot olivat hyvin perillä hypnoosin keinoista ja osasivat käyttää niitä poliittisissa pyrkimyksissään. Etenkin Vennamon Hakasalo sanoi olevan taitavan tässä. ”Kyllä kansa tietää..”
Dokumentti kertoo, kuinka vuonna 1971 Hakasalo päätyi omien sanojensa mukaan yhä vahvemmin osaksi tätä valtapeliä, kun presidentti Kekkosen lähipiiristä lähestyttiin häntä. Hakasalon mukaan häntä pyydettiin laatimaan suunnitelma, miten Vennamoa ja SMP:tä voitaisiin poliittisesti vahingoittaa psykologisilla keinoilla.

Hakasalo perusteli väitteitään presidentin adjutantilta saamallaan kirjeellä. Kirjettä näytetään dokumentissa. Hän kertoi myös saaneensa 5 000–15 000 markan korvauksia erinäisistä palveluksista. Yhteistyö kuitenkin päättyi, kun Hakasalo kieltäytyi palauttamasta adjutantin kirjettä. Lehdistö kieltäytyi Hakasalon mukaan kirjoittamasta asiasta.

Kymmenen vuotta myöhemmin Hakasalolle luettiin tuomio hänen lääkärin ammatin luvattomasta harjoittamisesta ja petoksesta. Dokumentissa esitetään kysymys, aloitettiinko oikeudenkäynti Hakasaloa vastaan poliittisista syistä? Katsojat voivat itse arvioida syytä.

Näin dokumentin tekijä Francki päätyi kertomaan mestarihypnotisoijan tarinan lisäksi kylmän sodan aikaisesta Suomesta, totuuden määrittelemisestä ja vallasta. Dokumentin kuvat siirtyvät vuoroin politikkoihin ja vuoroin Hakasaloon

Poimintoja dokumentistä

Olavi Hakasalo. Mr. Hawk aloitteli toimintaansa Kekkosen valtakaudella.
Kekkonen tuli presidentiksi 56

14.3. 1980 syytettiin petoksesta ja laittoman lääkäritoimen harrastamisesta. Turussa hypnoosin tutkimuslaitos.
Osti vanhan kunnalliskodin tehdäkseen siitä itsensä ja perheensä turvaksi haukkalinnan, mutta vaimo muutti lasten kanssa Ruotsiin ja Hakasalon elämä romahti vuosikausiksi ja oli poissa julkisuudesta.
Piti kotieläimenä karhua ja hirveä

Muita hypntisoijia Hakasalon mielestä mm Jeesus ja Hitler
Suomessa ainoastaan Vennamo osaa käyttää hypnoosia
Kekkonen valittiin 1968 kolmannelle kaudelle ja vaaleissa Smp llä jälleen valtava nousu


22.toukok 80 oikeus jatkuu..” minulla on oikeus käyttää itsestäni nimitystä käyttäytymistieteiden professori, mutta minulla ei ole oikeutta paljastaa työnantajaani, joka on antanut luvan virkanimen käyttöön”

1973 Kekkonen valittiin poikkeuslailla presidentiksi, vaikka

Kekkonen sanoi
Ensimmäiseksi: presidenttiehdokkaaksi en suostu
Toiseksi: jos kansan enemmisto tahtoo, olen käytettävissä
Kolmanneksi: vaalitapaan en puutu

16.10.1980 Hawk kolmas kerta oikeudessa.

Ehdollinen vankeustuomio 1981
Hakasalo valittelee huonoa onnea ”kun
olen syntynyt tähän sarvikuonojen maahan”

Hakasalo vetäytyi syrjään vuosiksi kunnes 80-luvun lopulla aloitti hypnoosi toiminnan uudeleen.

Ympyrä sulkeutuu.

Olliwer Hawk aloitti hypnotisoijan toimintansa Kemin työväen talolla 1958 ja siellä se myös päättyi.
Viimeinen hypnotisointitilaisuus on Kemin työväen talolla 1988, jossa Mr. Hawk kuolee kesken esityksen.
On usein kysytty, herääkö hypoosista, jos hypnotisoija itse kuolee : Ainakin nämä hypnotisoidut ovat kaikki heränneet.

Yle Areena bodcast- Viimeinen keikka
Tässä eräs artikkeli

https://seura.fi/tv/poiminnat/olliver-hawk-mystinen-hypnotisoija-oli-epaonninen-yksilo-omassa-ajassaan/

6 comments for “Hypnotisoija Olliver Hawk

  1. Aikamoinen epeli tuo Mister Olliver. Huonoksi onnekseen sattui elämään tässä ”sarvikuonojen” maassa samaan aikaan muutaman muun mahtivaikuttajan kanssa. Ja kun kaikki pyrkivät vallan huipulle niin tönimistähän siinä tulee.

    Muuten, tuo MTV:n kuva Olliwerista kaltereiden takana lienee hänen omasta karhun häkistään. Karhu ei taida olla kotona. Jossain pitäisi olla kuva missä hän ratsastaa hirven selässä. En ole löytänyt.

    Olisikohan lukijoiden joukossa muita, jotka olivat hypnoosiesityksissä Värtsilässä tai jossain muualla

  2. Olinhan siellä minähii, liekö siitä syystä vai just sen takia tuo nimimerkkikin syntynyt, ei uskalla miettii sen pitemmälle, jottei vejä ”ikiuneen”. Muistan näytöksen hyvin ja sali oli täynnä porukkaa. Siihen aikaan kiersi myös Aimo Leikas kavereineen ja hurjine Venäläisine ruletteineen ja hirttotemppuineen. Myös taikuri Aleksanteri Casso niitti mainetta reissatessaan ympäri Suomen kuntia. Se oli sen ajan hokeman mukaan lystikästä, eli aika mänöö niinku iltamissa:-)

  3. Joensuussa esiintyi ammattikoululaisille ja nuo ylhäällä kerrotut jutut sielläkin nähtiin joskus 60-luvulla. En muista maksoiko katsominen jotain.

  4. Ei kannata mennä mukaan jos houkutus on suuri. Tämänpäivän huijarit ovat netissä.

  5. Kesällä 1960 kyseinen Mister Oliver Hawk esiintyi Helsingissä Paasitalolla joka oli aivan tupaten täynnä uteliasta yleisöä.Ensin hän esitteli kaiken osaamansa liturgian jonka jälkeen hän valitsi yleisön joukosta noin 20 henkeä sinne salin edessä olevalle lavalle ja komensi meidät kaikki siihen yhteen riviin jossa sitten itsekin seisoin pitkän ison miehen hujopin vieressä.No sitten alkoi esitys jossa hän esitti näitä miten meitä pitäisi alkaa väsyttää ja nukuttaa ja kyllä se porukka alkoi kaatuilemaan siihen lattialle kunnes tämä vieressäni seisonut iso hujoppi purskahti nauruun joka alkoi minuakin naurattaa kun ei se hypnoosi tuntunut oikein tehoavan meikäläiseenkään.Mister Hawk tuli heti meidän eteen ja kovalla kuuluvalla äänellä komensi :te kaksi puupäätä heti pois lavalta tuonne kaltaistenne joukkoon ja näytti salin täyteistä yleisöä.No me hujopin kanssa poistuttiin ja naurettiin koko hommalle ,mutta jäätiin kiinnostuneina seuraamaan ohjelma loppuun saakka.Tämä hujoppi oli Helsinkiin juuri muuttanut savolainen opiskelija Pertti Pasanen jota myöhemmin kutsuttiin Spedeksi ja tuli koko kansan tutuksi monilla eri sektoreilla ja usein hänen kanssaan tavatessamme käytimme tutuksi tullutta kutsuma nimeämme PUPÄÄ tä .

  6. Näin kävi Värtsilässäkin, Ei se kaikkiin tehonnut. Virnuilijat lähetti penkkiin istumaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *