Pieniä muistoja puhelimista

Alpon hienot kertomukset käsivälitteisistä puheluista ja radioaalloista herätti minutkin muistelemaan.

Meijän rotinakunnan pennuilla kauan sitten omat ensimmäiset puhelinlaitteet olivat mallia ”Saimaa-aski”. Oltiin viritetty kotitalon yläkerran ikkunasta kalastajalanka pihan yli saunakamariin. Kalastajalankaan oli molemmissa päissä kiinnitetty tyhjä Saimaa-aski. Näitten värkkien välityksellä keskusteltiin keskenämme puhumalla tupakka-askiin. Uskomus oli, että puhe tuli lankaa pitkin, mutta tosiaan en nyt tiedä, oliko näin, vai osasimmeko kailottaa niin kuuluvalla äänellä, että puhe kuului ihan muuten.

Oikeita puhelimia meidän kylällä oli kaupoissa ja joillakin kuorma-automiehillä kotona sekä rautatieasemalla. Luulen, että aseman puhelimella saattoi soittaa vain toisille asemille, eikä ollenkaan muualle. Meillä kylän pennuilla oli joskus tapana kyttäillä pysäkin alueella. Huomasin, että kun juna kylän pysäkiltä lähti, asemamies meni koppiinsa ja ilmoitti seuraavalle pysäkille, että juna on tulossa.

Kun kotiin tuli aikanaan puhelin, se oli pöytäpuhelin ja väriltään viininpunainen. Se tietysti sijoitettiin sillä lailla paraatipaikalle, että soittoääni varmasti kuului. Ja sitten kun puhelimessa asioitiin, koko talon väki saattoi olla kuulemassa jutut. Siis ei hyvä silloisen nuorison kannalta.

Oma ensimmäinen puhelin oli seinämallia. Sen ajan mukainen, jossa ”numerot” piti pyörittää, jotta sai yhteyttä kohteeseen. Kummasti se vain toimi numeroitten pyörityksellä ihan kauaskin maailmalle, vaikka numerosarja kaikkine suuntanumeroineen saattoi olla hyvinkin pitkä. Muistan yhden tapauksen, jolloin tuttu rekkayrittäjä tuli kotiini ja pyysi, että ”alakko soittaan Kirgisiaan”. Hänellä oli yksi auto kuljettajineen juuttunut sinne joittenkin paperiongelmien takia erään terminaalin pihaan. Olin ihan varma, että se hirvittävän pitkän numerosarjan pyörittäminen ei kyllä onnistu osumaan mihinkään. Mutta, älkääpä huoliko, niin sieltä vain vastattiin ja kuljettaja autostaan haettiin puhelimeen ja hänelle saatiin ohjeet päästä pois sieltä kaukaa.

Pitihän sitä sitten sen verran hienostella kun liittymän sai hankittua, että heti kun oli mahdollista, otin käyttöön myös vastaajan. Kun ei koko ajan voinut olla paikan päällä päivystämässä, josko HÄN soittaisi, oli hyvä tarkistaa, onko JOKU soittanut ja vielä, että onko se JOKU HÄN jättänyt viestin. Harmittihan se, jos ei viestejä ollut, ei edes tietoa, että jostakin numerosta olisi soitettu.

Yrityksissä yleensä oli oma puhelinkeskus, vaihde, josta keskuksenhoitaja yhdisti muille henkilöille. Siihen työhön yleensä valittiin näpsäkän näköinen tyttönen, joka puhui kauniisti ja meillä päin semmoinen, joka osasi jonkun verran ruotsia.

Eräs keskuksenhoitajana toiminut nainen kertoi puuttuneensa pomonsa asioihin omin lupinsa. Tämä nainen oli pomonsa rouvan ystävä ja oli huomannut, että pomo oli ruvennut värkkäämään toisenkin naisihmisen kanssa. Keskuksenhoitaja tunnisti äänestä tämän ”toisen” ja yhdisti puhelut firman yhteen tyhjään huoneeseen, jossa myös oli puhelin. Soittaja sitten kummasteli, että ”sieltä ei vastata, kyllä hänen pitäisi olla paikalla”. Keskuksenhoitaja vastasi siihen vain, että ”kyllä, niin pitäisi minunkin mielestäni, nythän on työaika”. No. Tiettävästi tämä pomo eleli yhdessä vaimonsa kanssa elämänsä loppuun asti.

”Pyöritettävien” puhelinten jälkeen tulivat näppäinpuhelimet, ehkä samaan aikaan jäivät pois ”keskukset” yrityksissä, työntekijät saivat ”suorat linjat”.

Mukana kuljetettavat puhelimet ovatkin sitten jo oma lukunsa. Olivatko ensin ”autoradiopuhelimet”? Semmoiset isot laatikot, jotka oli kytketty autoon? Minulla ei itsellä semmoista ollut, joten en niistä enempää.

Ensimmäisen matkapuhelimen hankin yhdeksankymmentäluvun alussa. Kotikaupungissani hinnat olivat huikeat. Joku tiesi kertoa, että Mäntsälän koneliikkeestä voi tilata edullisemman. Niin tein minäkin. Malli oli Mobira Cityman ja sen hinta oli viisituhatta markkaa. Kohtalaisen iso kalikka, jossa kohtalaisen pitkä antenni. Kun se laite käsilaukun pohjalla lojui, oli antenni jonkun verran mutkalla. Se oli oiva väline, toimi Murmanskissakin kaupunkialueella työreissuilla. Ja toimi vielä vuosia sen jälkeenkin, kun tulivat jo GSM-liittymät, tuo vanha Cityman NMT toimi meidän perukan metsissä hirvenpyytäjien apuna, kun tuoreemmat vehkeet eivät toimineet. Citymanin jälkeen on ollut Ericsonia, jolla saattoi jo lähettää ja vastaaottaa tekstiviestejä. Sitten tulivat Nokian laitteet, Elisaa ja nyt on Samsungin älypuhelinkin.

Vastustin älypuhelimen hankintaa kauan, mutta niin se vain piti semmoinenkin hankkia. Sanonpa älypuhelimesta, että ”en tykkää”. Haluan, että on tietokone(et) erikseen. Tosin nuoriso sanoo, että saisit noita laitteitas vähän nuorentaa.

Share

6 comments for “Pieniä muistoja puhelimista

  1. Laulumieli
    14.1.2020 at 17:15

    Kyllä tuo Saimaa aski ja kalastaja lankka juttu on todenperäinen. Siskon kanssa lapsena soiteltiin toisillemme vastaavalla tavalla. Meillä oli “puhelin luureina” tulitikkuaskin päällys osat. Askiin tehtiin neulalla reikä josta pujotettiin vahva mutta ohut lanka läpi ja solmittiin tulitikut lankojen molempiin päihin. Tulitikun avulla lanka pysyi tulitikkuaskissa kiinni. Toiminnan kannalta oli tärkeää että lankaa pidettiin kireällä, että ääni resonoitui “luurilta luurille”. Lanka ei saanyt kosketta mihinkään muuten ääni ei välittynyt eteenpäin. Ja ääni todella kuului selvästi askin ja langan välityksellä, kunhan piti askia korvalla ja lankan kireällä eikä lanka koskettanut mihinkään toisen siihen puhuessa. Puhematka oli huoneesta huoneeseen jossa oli soittajien välillä suora linja esim.oviaukko välissä.

  2. Laulumieli
    14.1.2020 at 17:28

    Käsivälitteisestä puhelimesta muistan, kun kotikylässämme oli keskus, joka hoiti puhelujen välittämistä. Kun oltiin kylässä jossa keskus oli, niin homma meni justiinsa niin kuin kotimaisissa elokuvissa. “Rollaämmät” istuivat pitkällä penkillä huivi korvan taakse vedettynä, ja kun keskuksen hoitaja ei malttanut olla kuuntelematta puhelua hän tietenkin kertoi asiat näille “ämmille”, jotka kiireen vilkkaa riensivät toimittamaan tiedon kyläläisille. Isällä oli tapana kun hän soitti jonnekin, karjaista puhelimeen, että “pois harakat langoilta”. Välittömästi kuului rapsahdus kun keskus sulki kuuntelulinjan.

  3. Alpo
    15.1.2020 at 15:49

    Kyllä ne tupakki- ja tikkuaskipuhelimet olivat olivat ihan aikansa huippuja. Ne toimisivat samalla tavalla vieläkin eikä tarvitsisi päivityksiä. Nitä osaava ihminen olisi voinut havainnollisesti opettaa lapsille puhelimen periaatteita ja äänen siirtymisen anatomiaa. Lapsikin ymmärtää että ääni kuuluu jonkun matkaa ja vettä myöten vielä pitemmän matkaa. Sen äänen kuulee kaikki, mutta jos puhuu sitä lankaa myöten niin muut eivät kuule ja jos laittaa parempaa lankaa niin kuuluu edemmäs.
    Nyt en osaisi havainnollistaa miten kännykkä toimii.

  4. irene peuhkurinen
    16.1.2020 at 8:36

    Tikkurasiapuhelinta tuli kokeiltua lapsena.
    Ensimmäinen työpaikkani oli Lahdessa puhelinkeskuksessa. Siellä uurastin kolmena kesänä koulun kesälomilla. Ensimmäisellä tililliä ostin polkupyörän. Se on ollut käytössä pitkään ja seisoo liiterissä vieläkin, luultavasti ihan käyttökuntoisena.
    On totta, että “sentraalisantrat” olivat langalla, jos oli jotain mielenkiintoista. Muistan, että koko kaarti sai hälytyksen, kun eräs mustasukkainen morsian soitti ravintolassa työskentelevälle sulhaselleen. Siihen kuuntelun syntiin sorruin minäkin. Kuinka olisikaan tehnyt mieli huutaa väliin jokin kipakka ohje arvon morsiusparille. Mutta suu oli pidettävä supussa. “Eihän me mitään kuunneltu”

  5. Esko Tarvainen
    17.1.2020 at 20:38

    Muistan miten Neuvostoliitossa yksilöitä hotelleissa kuunneltiin. Sain sen itse sen kokea.

  6. alpoaatos
    19.1.2020 at 0:43

    Minullakin on yksi muisto, tämä kuuluisi oikeastaan “pieniä muistoja puhelinkeskuksista” -osastoon.

    Ne keskukset , joissa olin, hoidettiin kolmessa 8-tunnin vuorossa. Yöajan 22-06 hoiti päivystäjä oman toimensa ohella. Päivystäjä sai nukkua osan yöstä ja sitä varten huoneessa oli vuode. Päivävuorolaiset eivät saaneet nukkua, eivätkä oikeastaan ajatellakaan sen suuntaisia ajatuksia. Tietysti se ensimmäinen tunti aamu kuudesta 6-7 seitsemään oli houkutteleva, koska toiset tulivat virkoihinsa vasta kello 7.

    Eräs oikea puhelunvälittäjä kertoi nähneensä erittäin hauskaa unta, mutta kun ei oikein uskaltaisi kertoa kenellekään, kun se oli hiukan arkaluonteinen uni. Hän kertoi, että näki sellaista unta että hän nukkui kotonaan eikä herätyskello soinut.. Siihen heräsi ja pomppasi pystyyn.. ei kerkiä edes aamukahvi nauttia, on lähdettävä ihan salamana töihin…. sitten katseli ympärilleen.. oho, hänhän onkin jo töissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *