Kinkkukävely

Kisan kinkkukävely käveltiin 8.12 Värtsilän pururadan ympäristössä ja kahvipaikkana toimi Kisan laavu. Osallistujia oli 30, myös Tohmajärveläisiä oli ”uskaltautunut” mukaan muutamia. Ilma oli ajoittain aikasta huono, mutta kävelyn ajan se pysyi sateettomana.

Arvonnan onnettarina toimivat Otto ja Veikko Turunen, jotka nostelivat arpalippuja vuoron perään.

Kinkut saivat;  Liisa Martiskainen, Markku Saukkonen ja Otto Turunen

Kahvit;             Arja Pekkarinen, Helmi Varis ja Paavo Pesonen

Suklaat;           Anna-Liisa ja Seppo Perkkiö  sekä Timo Mämmi

Kiitämme kaikkia mukana olleita, ja toivotamme kaikille oikein lupsakasta Joulun odotuksen aikaa.

Kiitos!

Värtsilän Kisa

4 comments for “Kinkkukävely

  1. Ei tullut itsellä nytkään osallistuttua tähän kävelyyn mutta on tosi hyvä, että VäKi jaksaa järjestää näitä ja muitakin pieniä sekä vähän suurempiakin ohjattuja liikuntatapahtumia. Tänä syksynähän nousi ihan virallisestikin ”tapetille” asia jonka tietysti kansanmiehet sekä -naiset ovat kyllä aina tienneet ja oivaltaneet, että kaikenlainen liikunta siihen käytetystä ajasta riippumatta on erittäin tärkeää sekä ihmisen fysiologialle että henkiselle hyvinvoinnille. Maaseudun asukkaille liikunnan vähyys ei tietysti sinänsä ole vielä välttämättä mikään mainittava ongelma, mutta kaupungeissa eivät edes lapset liiku enää riittävästi aikuisista puhumattakaan. Joillekin liikkumaan lähdön kynnystä voi madaltaa merkittävästi juuri tällainen valmiiksi räätälöity sosiaalinen tapahtuma.
    Kiitos kaikille aikaansa ja energiaansa yhteisen hyvän eteen uhranneille!

  2. Myöhästyin virallisesta kinkkukävelystä, mutta ehdin näkemään houkuttelevan näköisen nuotion. Kävin tuokion nuotiolla tunnelmoimassa. Pururadalla olikin lumisissa paikoissa jälkiä ihan sakeanaan. Mukava oli taas talloa pehmeällä polulla. Kiitoksia Kisan aktiiveille !

  3. Terveisiä Jussille. HS tänään

    Tyttöjen viivajuoksun tulos kunnassa Tohmajärvi oli

    03:44 minuuttia.

    Hyvän tuloksen raja on 5:21 minuuttia tai enemmän. Koko maan keskitulos on 4:41 minuuttia.

    Poikien viivajuoksun tulos kunnassa Tohmajärvi oli

    04:16 minuuttia.

    Hyvän tuloksen raja on 7:22 minuuttia tai enemmän. Koko maan keskitulos on 6:06 minuuttia.

    Tyttöjen etunojapunnerruksen (polvet maassa) tulos kunnassa Tohmajärvi oli

    20 kappaletta.

    Hyvän tuloksen raja on 31 tai enemmän. Koko maan keskitulos on 27.

    Poikien etunojapunnerruksen tulos kunnassa Tohmajärvi oli

    18 kappaletta.

    Hyvän tuloksen raja on 27 kappaletta. Koko maan keskitulos on 22 kappaletta.
    Lähde: Valtakunnalliset Move-mittaukset, Opetushallitus. Koonnut: Pauliina Siniauer / HS

  4. Vierivä kivi ei sammaloidu. Ei iän myötä tarvitse enää juoksuaskelia ottaa. Riittää kävely, myös pienin askelein. Liikutaan oman kykymme mukaisesti, mutta tärkeintä, että liikutaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *