Värtsilässä – Leminrinteen ja Kaustajärven hautausmailla – oli perinteiseen tapaan siivoustalkoot 15. ja 16. tätä kuuta. Seurakunnan viiden työntekijän lisäksi Leminrinteellä oli mukana vajaat kymmenen talkoolaista. Tosin Oiva Tikka ja Erkki Tietäväinen olivat jo ennakkoon urakoineet ison alueen kuntoon. Mutta varsinaiseksi siivouspäiväksikin riitti tehtäviä, sillä tänä vuonna tuuli on lennättänyt maahan runsaasti oksia.
Kaustajärvelle oli saapunut talkoolaisia reilusti yli kymmenen. Sielläkin oli jo etukäteen käyty haravoimassa. Kuuleman mukaan Vornasen Salme oli pyöräillyt ja käynyt hautausmaalla kääntymässä ja samalla monipuolistanut liikuntaharrastustaan haravan varressa.
Kaustajärvellä talkoolaiset innostuivat myös hautakiviä oikomaan. Yli kymmenellä haudalla lapiot ja rautakanget heiluivat taitavasti.
Hautausmaanhoitaja Esko Romppasen tarjoamat talkookahvit maistuivat haravoinnin lomassa. Tutustuimme samalla Eskon patenttiin. Hän oli tehnyt auton pyörän metalliosasta grillin, jolla makkarat kypsyivät huippunopeasti.
Kaiken kaikkiaan on annettava tunnustusta seurakunnalle, kun se hoitaa yhteensä kuutta hautausmaata – Värtsilän kahden hautausmaan lisäksi Kirkkoniemen kolmea ja Tikkalan hautausmaata – niiden arvolle kuuluvalla tavalla. Talkootyöllä on tässä oma osuutensa. Mutta talkootyöhön liittyy myös haudoilla käynnin kokemus, mikä jatkuu ympäri vuoden. Olisi perin kummallista, jos talkootyön mahdollisuus häviäisi, sillä hautausmaiden siivoustalkoot on oikeastaan myös hengellinen tilaisuus. Kaustajärvellä tämä toteutui myös veisaamalla Suvivirren kolme ensimmäistä säkeistöä.
Kuvat kertokoot omalla kielellään, millaista oli kahdella Värtsilän hautausmaalla keväisinä poutapäivinä.
Haluan kaverin ja metallinpaljastusharavan. Tutkitaan alue mihin luulen isäni haudanneen sodan jälkeen suutariksi jääneen lentopommin. Isäni kertoi, kun sodasta tuli kotiin. Oli 60 kilon suutariksi jäänyt lentopommi peruna pellossa. Isäni nosti sen suutarin hevoskärriin mukaan ja hautasi sen.
Tänään Jouluaattona haudoilla käydessäni tuli mieleen idea.
Lunta oli todella paljon. Ainoastaan pääväylä ristille oli aurattu.
Joku oli kulkenut aiemmin isäni haudalle päin, jäljet näkyivät. Jos niistä eksyi, upposin polviani myötä hankeen ja olin menettää tasapainon.
Voisiko hautojen ns. pääurat avata vaikka talkoilla, jotta olisi helpompi päästä lähemmäksi hautapaikkoja, näin joulun aikaan?
Veikkaan että huonompikuntoiset ihmiset eivät edes uskalla lähteä tarpomaan hangessa lähellekkään hautoja. Toivoisi heidänkin pääsevän edes vähän lähemmäksi rakkaansa hautaa.
Olisi hieno teko avata lumesta ns. risteävät pääkulkuväylät jouluksi hautausmaalle.
Mitä mieltä olette? Ilmottaudun talkoisiin. Talkoot voisivat olla joulun aaton aattona tai päivää paria ennemmin. Helpottais aika monen elämää hautausmaalla käydessä.
Haravoidaanhan niitä lehtiäkin talkoilla syksyllä.
Kannatan Eiran ehdotusta jokaiselle hautausmaalle!
Koska meillä ei ole mahdollisuutta käydä jouluna sukumme haudoiilla
Utrassa, kävimme siellä viikko sitten. Sattui vielä sopivasti isän
hautajaispäivälle (1990).
Pääväylä oli aurattu, mutta eipä ollut polkuja haudoille. Tyttärenpoika yritti urhoollisesti, mutta
lyhytvartisissa kengissä ja muutenkin nuhaisena, homma oli jätettävä kesken.
Itse en uskaltanut edes yrittää.
Laskimme sitten kynttilän muistelukivelle, entisen paarihuoneen viereen. Samalla muistelimme
myös Kaustajärvelle haudattuja sukulaisia, sinnekään emme nyt talvikelissä
lähteneet ”huakkuroimaan”.
Pistäydyin – hyvän avustuksen ja kahden kepin kanssa – Tohmajärven ja Leminrinteen hautausmailla. Eiran ehdotus on toteuttamisen arvoinen.
Viinijärven hautausmaan kulku-urat oli traktorilla ajettu. Leveitä pyöränjäljillä oli erittäin hyvä kulkea. Tietysti muitakin tapoja on. Nyt oli kyllä lunta enemmän kuin yleensä nykytalvina on ollut.