Millaisia alushousuja Eino Grön käyttää?
– Ikivihreitä tangoja:-)
Kauko Käyhkö meni lihakauppaan ja kysyi kauppiaalta:
– Onko mitään lihatuotteita tarjouksessa?
– Käykö keuhko? kysyi kauppias:-)
Jos Matti ja Teppo kävelevät tien yli ja Matti jää auton alle, mitä Teppo tekee?
– Soololevyn:-)
Miksi Hjallis Harkimo ei pelaa jääkiekkoa?
– Jääkiekon säännöissä lukee, että kypärän hihnan pitää olla leuan alla:-)
Hesalainen kaveri kysyi maalaismieheltä, että tiedätkö mitä eroa on länsiväylällä ja itäväylällä?
No, länsiväylällä ajavat bemarit ja mersut, itäväylällä demarit ja persut.
Entinen kylähullu ja viisas guru tuumi
puintiporukalle.
– Mie olen kyllä niin kova löylymies,
että voitan teidät kaikki saunassa.
Mentiin koittamaan. Mahtailija tuli
turkki päällä. Sanoi, että voitan vaikka
olisi turkki päällä.
– No tuo nyt on varsinnii vale,
tuumivat jo isäntämiehet.
Mitäs muuta kuin saunaan ja
hirmuiset ongat kiukaasta
No tietysti muut putosivat jo
alkupelissä. Eipä hidashoksaiset
arvanneet että turkin alle ei
löyly tule.
– Annetaan sulle se pullo,
joka luvattiin, tuumivat vaisuina.
Ehtaa ainetta Kiteeltä, linja-autoaseman
takaa.
No tietysti se, jonka latvassa edes joskus välähtää.
Kekkonen oli kuuluisa siitä, että kalareissulla
piti hänen aina saada ensimmäinen kala.
Läksipä Urkki vierailulle Islantiin. Presidentti
Finnbogadottir oli silloin uhkeimmillaan.
Nuori kaunotar. Urkki oli oli ihan myyty. Kunnes – Vigdis
väännätteli kiisken kuiville porukan ensimmäisenä.
Kekkonen katsoi monttu auki, kunnes meni
onnittelemaan lämpimin halauksin.
Adjutantilleen hän kuiskasi:
– Alamittoja ei lasketa.
( Kekkonen oli kuuluisa kiiskien ja kauniiden naisten ystävä.)
Tytöt olivat ottaneet jo keskellä päivää useamman kuin yhden drinkin.
– Kaikki miehet ovat sikoja valitti Liisa.
– Niin ovat, vahvisti Raili, -mutta on niillä se ero, että sialla on saparo takapuolella.
Nyrkkeilijän vaimo kutsuu miestään Kehäkukkaseksi.
Nytsekin selvisi. Mikätehtävä on papilla hiihtomaajoukkueessa. Tietysti, sen tehtävä on hoitaa viimeinen voitelu.
Ahti meni Iraniin ja lentokentällä vastaanottajan kanssa käteltiin. Limusiini oli heidän vieressä. Vastaanottaja esitteli itsensä: Ajatollla. Ahti siihen vastasi: en voi kun kortti paloi.
Mikä ero on kamelilla ja armeijan kapiaisella? Kameli pystyy olemaan viikon juomatta.
Kekkonen oli vanhoilla päivillään
vierailulla itänaapurissa. Mentiin
tietysti kalalle. Lehtimiehet tungeksivat
paikalla, mutta turvamiehet tuumivat.
Presidentti ei ole vielä saanut kalaa.
Eikä kala ollutkaan syönnillään.
Mutta siihenkin oli varaudutta.
Kekkosta suostuteltiin heittämään laiturin
alle. Kohta nousi melkoinen sampi
kuvattavaksi Suomen presidentin
kanssa.
Sivummalla Kekkosen henkilääkäri
uskalsi supattaa adjutantin korvaan.
– Sen verran minäkin olen ruumiita
nähnyt, että tuo sampi on ollut
kuolleena ainakin viikon.
Rilikku-Nissinen oli legendaarinen
reissumies Värtsilässä. Usein hänellä
oli myös lapsille jotain, kun tuli
kertomaan juttujaan. Nyt ei ollut.
Harmistuimme. Kun rilikku läksi
pois, olimme tien varressa kuin
tiernapojat ja julkitoimme kuuluvalla
äänellä, että Rilikku varmasti kuulisi:
rilikku nissinen
viis tissinen
hyvä lypsynen
rasvamaitonen
Ei Rilikku kommentoinut.
Tuskin sittenkään kuuli.
Arveli jo lähteä sopivaan
paikkaan natustelemaan
äidin sanomalehteen käärimää
ruisleipälämpimäistä.
Isällä oli tapana majoittaa yöksi myös
kiertävä kulkukauppias. Eipä nimi
muistu mieleen.
Hän halusi itse keittää kahvin
omista pöönistään myös talon väelle.
Meillä tiedettiin että hänen kahvinsa
oli niin tuhtia, että lusikka pysyi
pystyssä keskellä kuppia.
Kerran tämä samainen ukko
levitti laatikot lattialle ja tietysti
naisväellekin oli huiveja ja muuta
kivaa ostettavissa. Isä supatti
jotakin kulkumiehen korvaan ja
kun tehtiin kaupat kukkahuivista,
isä sai tingittyä hinnasta 95 %
siinä kaikkien kuullen. Äiti oli iloinen
huivistaan ja moiskautti suukon
isälle, joka osasi tinkiä mestarillisesti.
Isä ja kulkukauppias läksivät vielä
talliin vilikasemaan hevosia, isän
silmäteriä.
Aamulla kulkukauppias ( Riikonenko
se oli?) tuumi äidille ohimoitaan hieroen:
– Oisko emännällä Hota-pulveria? Jomottelloo.
Ja olihan sitä inkkaripulveria. Ruisleivänkin sai
kainaloon, matkamies.
Pomo mietti, mitä voisi kirjoittaa laiskan työntekijän pyytämään työtodistukseen niin, että tämä saisi töitä muualta, mutta ettei tulisi liikaa valehdeltua. Lopulta hänellä välähti:
”Jos saatte hänet työskentelemään yrityksessänne, on hänestä Teille varmasti paljon hyötyä:-)
Elämän tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille:-)
Isä ostaa valheenpaljastimella varustetun robotin, joka lyö ihmistä aina kun tämä valehtelee. Hän päättää testata robottia ruokapöydässä.
-Poika, missäpä olit tänään?
Poika vastaa: -Koulussa
Robotti lyö poikaa.
-Ok, katselin DVD:tä kaverien kanssa!
-Mitä filmiä katsoitte?
-Toy Storya.
Robotti lyö taas poikaa!
-Ok, se oli aikuisfilmi!, poika huutaa.
-Mitä? Sun iässäsi en edes tiennyt mitä aikuisfilmit ovat, sanoo isä.
Robotti lyö isää.
Äiti nauraa: -Hah hah. Poika on todellakin sinun poikasi.
Robotti lyö äitiä:-)
Auts!!!
Enkä muuta sanonut kuin että huonoja vitsejä.
Niin on, osaksi ainakin. Ja kasku ja vitsi ovat kaksi eri asiaa. Vain ovatko?
Mitä sitä huumorigenreistä välittämään. Pääasia, että on hauskaa eikä heitetä myrkkyä. 🙂
Huonosti suomea puhuva venakkoukko,
myi piraattilevyjä Viipurin kauppahallissa.
Katselin siinä aikani ja valkkasin iskelmäpitoisen
lätyn. Mies tuumi:
– Reiska, ootzin harasoo. Vjiisi euro.
Johon minä:
– Ootzin ploha. Juksi euro.
Mies ei hellittänyt:
– Markko Athisaari, juksi euro.
Kaupat tulivat kun antoi vielä samaan kauppaan
Putin- t-paidan.
Torstaiuamun kaskutus/ vitsitys:
Mies kysyi Kuopion torilla mieheltä, jotta tietääkö hän, kuinka kaukana Afrikka on. Savolaisukko vastasi: ”Ee se kaakana voe olla ku Savon sellulla on yks neeker ja se kulukoo pyörällä töihin:-)
Savolaisakka meni valokuvaajalle. Valokuvaaja kysyi:
– Otetaanko rintakuva?
– Saeshan tuo piäkii olla mukana, tuumasi akka:-)
Isäntä teki kuolemaa. Hän kutsui vielä luokseen sukulaiset ja pastorin ja esitti viimeisenä toivomuksenaan, että hänet haudattaisiin yhdessä traktorinsa kanssa.
– Traktorin kanssa? Ennenkuulumatonta? Sukulaiset ja pastori kysyivät isännältä, miksi ihmeessä?
– No kun vielä ei oo tullunna vastaan semmosta monttua, josta ee ois Valametin kanssa ylös piästy:-)
Kerran eräs orkesterilainen työnsi viulun jousen ylös aina silloin, kun piti vetää alaspäin. Sirpo keskeytti harjoituksen ja tuhahti asianomaiselle:
– Mitte shinä oikke meina, nouseko shinä kirkossaki aina ylös ku muut istu alas:-)
– Mies on kun arotuulen raiskooma vinkuheinä ja selässä lukkoo Imatran Voima:-)
Kyllä huumori on parasta sydänlääkettä.
Mulle on ollut positiivinen yllätys kun tänne on lähetetty humoristisia omakohtaisia kokemuksia.
Jotkut ovat vielä pala Värtsilän historiaa.
Hyvä,hyvä😂🤗
Kalle Ville jäi eläkkeelle ja tuumaili miten sitä nyt saa aikansa kulumaan. Johon kaverit innostivat, että rupea romaaneja lukemaan niin ei aika käy pitkäksi.
Niin Kalle Ville kokeili kauppareissullaan. Kylän kaupat kierrellessä tuloksena oli kuusi romaania, neljä käveli vastaan ja kaksi istui puiston penkillä.
Tämä on taas reali elämästä Arton kertomana. Reino jolla oli kutsumanimi Ressi meni terveys tarkastukseen?. Lääkäri tutki ja kokeet kertoivat miehen terveyden tilan. Seuraavalla lääkärikerralla lääkäri lausui hänelle: kaikki oireet johtuvat ressitä.
Tämä on taas reali elämästä Arton kertomana. Reino jolla oli kutsumanimi Ressi meni terveys tarkastukseen?. Lääkäri tutki ja kokeet kertoivat miehen terveyden tilan. Seuraavalla lääkärikerralla lääkäri lausui hänelle: kaikki oireet johtuvat ressistä.
Niin kuin Jore sanoi h hyvä huumori on myös hyvä sydän lääke, niin vastaavasti huono huumori aiheuttaa stressiä.
Piippu-Kaisa tiesi Värtsilän kylän
kuumimmat jutut ja tiesi ihmisten
tekemiset ja sielunelämän.
Kävi usein meillä.
Kerran tuli rantaan, kun äiti oli
pyykillä. Me pojat narrasimme
ahvenia rannasta. koska siellä
oli vasta persy sian suolet
saippuan tekemistä varten ja
semmoinen vesi houkutteli
kaloja.
Kaisa:
Annan, pojat, jokaisesta ahvenesta
20 penniä. ( en tuota niin tarkkaan
muista). Isoveljen kanssa viritimme
onget, mutta ahventen syönti lakkasi
kuin seinään. Pitkälän Jussin rannasta
toki saimme molemmat yhden ahvenen
tirrin ja Kaisa maksoi mukisematta.
Tuli isäkin rantaan. Kaisalta loppuivat
ahvenkaupat. Ei niitä auttanut isännälle
paljastaa. Sen sijaan Kaisa tuumi
rempseästi:
– Sannoo sujjauttelin teille seurat
ensi tiistai-illaksi.
– Ihanko papille?
– Niinpä tietysti.
Vahinko oli tapahtunut. Isän niska
punoitti ja marssi kotiin. Tiedossa
oli nihkeä iltapäivä. Isä ei tykännyt
uskonnollisista menoista, vähiten
kotona.
Mutta armoton jutunkertoja, Hermanni
olikin tullut käymään. Istui tuvan
rahilla ja asetteli sanansa niin, että
kohta isä oli unohtanut koko seurat.
Nauraa hekotteli Herkon jutuille.
Äiti sujautti tapansa mukaan lämpimän
ruisleivän sanomalehteen käärittynä
Piippu-Kaisalle, Herkolla oli jo oma
pullo puolillaan. Nauroivat. Ilakoivat.
Isä sai kaivattua stressiterapiaa.
Linda karjalaisen mies oli maalari.
Oli ollut viikonvaihteen omilla reissuillaan.
Semmosia reissuja usein maalareilla oli.
Kyseli Linda, että onko Kallea näkynyt
kylillä. Joku sanoi nähneensä Osuusliike
Sisä-Karjalassa jauhosäkillä, juttelemassa
ukkojen kanssa pehmoisia pilsnerin voimalla.
Meille tietysti tuo episodi stimuloi runosuonta
ja kohta laulelimme legendaariseksi muodostunutta
riimiä, jossakin koulun nurkan takana:
– Kallen kengät on lintallaan
ja Lintan kengät on kallellaan
Luukkaisen Elina osasi olla
ankara, kun sitä vaadittiin.
Kerran vieruskaverini, Pentti,
piirsi laulukirjan liepeeseen
haudan, jolla kasvoi nokkosia.
Suputti minulle, että tämä on
laulunopen hauta.
Mie rehahdin nauramaan.
Se ei miellyttänyt Elinaa.
– Jouko ulos!
Mie onnettomana kävelin
huussin ja koulun eteisen
väliä. En rassukka ymmärtänyt,
että naurukin voi olla pahasta,
jos pitää opetella karjalaisten
laulua. Jotenkin kyllä mietin,
että taitava piirtäjähän se Pena
oli. Sai niin pieneen tilaan
onnistumaan aidon näköiset
nokkoset.
Opeteltiin duettolaulua kevätjuhlaan
Väyrysen Eilan kanssa. Eila oli
onneton, kun oli käynyt Tohmajärven
lavalla iskelmäkilpailussa.
En taida enää jatkaa laulamisen
alalla, kun tulin toiseksi ja Katri-Helena
voitti.
Oli Eilalla muutakin huolen aihetta.
Ihan uskoutui minulle.
– Minun osuus menee liian korkealta!
En mie noin korkealle pääse.
Johon mie rassukka vastasin.
– Minulla taas menee liian matalalta.
Juhlassa annoin Eilan hoidella laulun.
Itse olin vähän niin kuin Teppo kun
Eila olisi Matti. Kymppi tuli laulusta
todistukseen sekä Eilalle että minulle.
Näytimme toisillemme oman tokarimme.
Olin korttikaupalla Enontekiössä.
Jouni löysi pakasta kortin valkoisesta
porosta, jota tihrusi tarkkaan.
Lapin mies vei kortit vaimolleen.
Kiikutti talviasuista kiirunaa, mallilleen
täytettyä.
Kohta jo joihkasimme minun Chivas Regalin
voimalla savunhajuisessa kodassa.
Väärtit
(tuossa se kiiruna minua pällistelee, työpöydän vieressä,
nätti lintu, kelopuujalustalla)
Pidin hiihtokilpailua lapsille Kuhmon
syrjäkylällä. Lapset hiihtivät innolla.
Oikein aikakin otettiin. Mutta kello,
pahalainen jämähti pakkasessa.
Minulla oli kuitenkin omat keinoni
jakaa palkinnot.
– Jäi nuo paperit kotiin, tuumin.
Kenenpä luulette muuten voittaneen?
– Tietysti Pentti ja reilusti, hihkaisi joku.
Mutta kaukana ei ole Eskokaan.
– Entäs kolmas? Hän voittaa terottimen.
– Maija-Liisa varmasti. Hän on parempi
kuin muut pojat.
Kävin paperit johtajaopettajan näköalallisesta
työhuoneesta. Jaoin palkinnot. Jokainen sai
jotakin. Olivat iloisia.
Paperissa luki:
Osta kauppa-autosta kahvia, makkaraa,
maitoa ja puuroriisiä, sekä jotakin
tömäkämpää jos on.
Ensimmäinen autoni oli Anglia ruosteinen ja lähes loppuun ajettu. Olin ammattikoulussa autonasetaja linjan käynyt. Olin löytänyt elämänkumppanin ja lavatanseista hänen kanssa palattiin. Anglia sammui nikotellen. Ymmärsin oman Angliani oireet. Pensapumppu oli ehtoossa. Silloin minulla oli selviytymisen välineet mukana. Silloin Chymos teki mehua 1,5 litran pulloihin. Kävin muovipullon huuhtomassa puhtaassa tieojassa. Imaisin pullon täyteen tankista. Suljin pensapumppu imuletkun lemmarilla ja putkeen lasitetulla pultilla. Sidoin bensiini pullon Angliani kattotelineeseen viiksilangalla. Chymoksen pienessä pullossa oleva voimanlähde vei meidät perille, kun letku hydrostaattisella paineella vei kaasuttimen kohokammioon.
Miehet sotajermut saunalaitella tarinoivat monista aiheista. Sopiva känni kun oli miehillä päällä keskustelu siirtyi kylmiin talviiin. Kylmin tarina minun mielestäni oli: pakkasessa kusi kaarelle jäätyi ja ämmänkäsi taikinaan.
Värtsilän koululla oli hiihtokisat.Sakke tuli kouluun
kisa-asussa.Oli ottanut piirongin päältä Suomen lipun ja parsinut sen villapaidan rintaansa.
Jäi harmillisesti kisassa viimeiseksi.
Kun pojat kysyi myöhemmin Sakelta,mones olit.
Sakke sanoi kymmenes.
Pojat inttämään että eihän teidän sarjassa ollut kuin kahdeksan hiihtäjää johon Sakke tuskastuneena: jos ei kulje niin ei kulje!
Liekö Piipposen Sakesta kyse? Hiän ja moni muu poika oli innostunut hapo-ojan suulla onginnasta. Joka ilta oli 10-20 pojankoltiaista ongen kanssa kyseisessä paikassa. Siitä oli tietysti se hyöty, ettei oltu ”mummoja” potkimassa niinkuin nykyään saattaa tapahtua ja hoitokalastustahan se oli myös parhaimmillaan. Tää ei ollut kasku, mutta lyhyt kertaus menneestä ajasta:-)
Jätettäis kusijutut ja myrkyt toiseen kertaan.
Palsta on haavoittuvainen. Huumori ja hyvä mieli
on tärkeää arjessa. Voimaannuttavaa.
Olin rovastin kanssa haukipilkillä.
Pilkkinä oli professoriuistin punaisella
helmellä. Minulla roikkui kamera kaulalla.
Järkkäri.
Rovasti teki viisi reikää syvemmältä
rantaan päin, muutaman metrin välein.
Sanoi, että näin haukia pilkitään.
Järvi oli kuulu siitä, että siihen oli
laskettu kaupungin jätevedet aikoinaan.
Sitten se puhdistettiin, mutta jättihauet,
jätteillä lihoneet, jäivät.
Niinpä alkoi Jussilla siima naukua
rukkasissa. Tuumi:
Sanoin, että mitäpä aiot tuolle
Haapajärven hauelle tehdä. Johon
Jussi:
– Laitan sukulaisille Helsinkiin.
Sori että oon syntyny ja anteeks että oon olemassa mutta olenko ainoa joka ei ymmärrä näitä aina eri nimimerkkiä käyttävän kymmeniä ”kaskuja” tai mitä lie ollenkaan, en vaikka miten miettisin, oon varmaan vielä hölömömpi mitä luulin.
Hölömölle tosikolle, kyselin kaikilta muiltakkii lukijoilta miten hyö ymmärtäät nää kaskut, niin nuo kaks nyökyttäät hölömönä piätään. Tarkottaa sitä varmaan, että osimoilleen uppovvaa. Toinperrään tuo kaskuasii on siinä mielessä vaikee, että se perustuu tilannekommiikkaan ja itelle tahi toiselle sattuneeseen kömmähykseen tai jutskaan. Eli jälkikäteen on vaikeeta suaha tilanne kerrottuu niinkuse tapahtuu joskus kymmennii vuosii sitten, ihellehän se aukivaa hyvinnii sujuvasti, toiset on H-Moilasena. No oli miten oli, mutta näin on. Mutta on hyvä että näitä suakkunoita ja kaskuloita ja vitsilöitä tuuvvaan juluki, niin on vähän pohtimista ja suattaapa se auvveta rämähtee hyvinnii heleposti kupletin juon. Ei muuta ku hyvvee sunnuntaipäivän jatkoo ja virnistellään ja hyräillään hilijoo, niinku kyläpiällikkö ruukkovvaa sannoo:-)
Värtsi on vihdoinkin löytänyt elinvoimansa avaimen aidosta karjalaisuudesta: Ilo elää Karjalassa ja Ilo pintaan vaikka syän märkänis jne.
Silti – näin tosikkona – olisi mukava väillä lukea tuttuja, römeällä rintaäänellä lausuttuja totuuksiakin. Kunnes palstan nimi tyystin vaihtuu Vitsi-Värtsiksi.
Hyräillään ja kyräillään…
Leo Härkönen no eikun juttuja kehiin sitten.
Niin justiin, Leo, voisit olla vaikka Pohojoispohojanmaan uutisankkuri. Vai oliko niin, että jutut pittää liittyä Värtsilään?
Mutta kuitenkin. Ja minä en kyllä tuota sääntöä ole noudattanut.
Lintusen Erkin tekstejä toivon vielä näkeväni lehdessä.
Ihan oikein Leo. Kyllähän huumoria olla pitää. Toiset vain ovat totisempia kuin toiset. Ja toisen vielä totisempia. Se se vasta on totista touhua jos käsketään kertomaan vitsejä. Esimerkiksi:
Nyt istutte ja kerrotte vitsejä kuuluvalla äänellä. Kahden tunnin päästä pidetään viiden minuutin kahvitauko ja sitten jatketaan ohjelman mukaan. Aamulla aletaan tasan kello 8.
Armeijassa kaikki toiminnot on kirjoitettu ohjesääntöihin ja niitä on noudatetrava pilkulleen. Ohjeista on myös väännöksiä. Esimerkiksi:
Sotilashuumori on huumoria, jota sotilaat viljelevät ja jonka puolustusvoimain komentaja on sotilashuumoriksi määrännyt.
Usein kuulee sanottavan, että otetaan ilo irti elämästä. Minusta se on aivan väärin. Ilo kuuluu nimenomaan elämään, eikä sitä pidä tai pitäisi irrottaa.
Tosin nykyinen elämäntapa ja varsinkin mainonta suosii kaikkea ”helposti ja nopeasti” .
Huumoriakin on helppo kopioida nopeasti netistä vaikkkapa tänne Värtsiin. Eihän siinä mitään pahaa. Paljon hitaanpaa ja työläämpää on tehdä itse jotain, vaikka vitsejä. Tai niitä Leon mainitsemia ”oikeita” juttuja.
Mitenkään huumoria lajittelematta sanoisin että parasta huumoria ovat elämän tosisattumukset. Eivät ne välttämättä tikahtuakseen ja vedet silmissä naurata – kaikkea muuta! Mutta joskus niistä suodattuu ihan oikeata elämänviisautta. Sellaisia tekstejä tälläkin palstalla esiintyy.
Elämäntyöni mainonnan tekijänä koin usein nuoralla tanssimiseksi toden ja leikin rajoilla. Lopulta oli vain hyväksyttävä savolaisten manipulaattorien mentaliteetti, että vastuuhan on lukijalla. Sama se koskee kaikkea viestintää ja Värtsinkin tuotoksia.
Niinpä. Ja näin vaalien alla taas huomaa pohtivansa, kenelle antaisi tällä kertaa mahdollisuuden huijata itseään. Eikä vain itseään – pahimmassa tapauksessa saattaa äänestäessään vetää tapin veneestä, jossa istuu koko kansakunta!
P.S. Erkin palaamista linjoille minäkin odotan. Vaikka eihän se kukkokaan käskien laula.
Kun äitini Martta isän poismenon jälkeen kävi ryhmässä, jossa vanhukset keskustelivat. Ryhmän nimi oli Virikepiiri. Äitini sen nimen muunsi: ” Virityspiiri”.
Uutisjutut ja tapahtuma d-mentit ovat loppuneet ja nyt näyttäisi jo siltä, että kaskutkin ovat vähenemässä. Tai ainakin vanhojen kuluneiden vitsien joukkoon ei enää uutta tahdo löytyä.
Niin pitäiskö jo todeta vanhaa fraasia toistaen, että nyt on vitsit vähissä.
Vaikka Henppa tuoissa arvelee vitsien jo olevan vanhoja ja kuluneita niin kaiken uhallakin kirjoitan tähän vielä jonkin vanhan ja kuluneen – sellaisen, josta varmaan kiertää monia vähän erilaisia versioita. Tämän version kertoi taannoin muuan pappisihminen.
Vainajaa siunatessaan pappi tuli puheessaan maininneeksi, että vaikka poismennyt olikin oikein hyvä ja pidetty ihminen niin kirkkoon hänen askeleensa eivät kovinkaan monesti johtaneet. No, siinä samassa nousi saattoväen joukosta todistaja sanomaan, jotta kantamalla hänet nytkin ystävät toivat.
Liekö tapaus sattunut asian kertoneelle itselleen, vai jollekin toiselle niin kuin yleensäkin jutut jotenkin kummasti sattuvat jollekulle muulle. Muitakin vähän toisistaan poikkeavia versioita olen kuullut, niin että lie sattunut useampia samantapaisia tilanteita. Eräs versioista loppuu sanoihin: Nytkin väksin tuotiin.
Näitä tämmöisiä kaskuja, joissa sama idea kiertää uudessa jutussa lienee paljonkin. Äkkipäätään tulee mieleen ainakin kaksi taas vanhaa ja kulunutta juttua.
Kirjanpitäjällä oli työpöydässään lukittu laatikko jonka hän joka aamu avasi, kurkisti laatikkoon ja lukitsi taas laatikon. Uteliaat kaverit halusivat tietenkin nähdä minkä salaisuuden kaveri oikein halusi pitää lukituksen takana. Laatikko murrettiin auki ja sieltä löydettiin lappu ja teksti: Debet ikkunan puolella.
Nimeltä mainitsematon korkea-arvoinen virkamies, joka kävi tarkastamassa valtion metsiä otti aina metsässä liikkuessaan ja puita katsellessaan taskustaan pienen lappusen, jota vain vilkaisi ja pisti sen taas povitaskuunsa. Hänelläkin oli uteliaita kavereita, joita kovin kiinnosti tuon lappusen antama tieto. Eräällä saunareissulla virkamiehen löylytellessä kaverit sitten vaivihkaa kaivoivat esille tämän lapun ja siinä olleen salaisen tiedon: Iso käpy kuusi – pieni käpy mänty.
😂tämä viimeinen virkamies on varmasti ollut valesellainen
Kiitos! Aivan mahtavia juttuja!
Koulun uskonnontunnilla oli kerrottu pääsiäisen tapahtumista. Kotona Lilli-tyttö selitti niitä äidilleen:
– Ja kukko lauloi vaan, vaikka Pietari kuinka kielsi!
Tiistaiuamun muutama pikku pläjjäys:
Millaisia alushousuja Eino Grön käyttää?
– Ikivihreitä tangoja:-)
Kauko Käyhkö meni lihakauppaan ja kysyi kauppiaalta:
– Onko mitään lihatuotteita tarjouksessa?
– Käykö keuhko? kysyi kauppias:-)
Jos Matti ja Teppo kävelevät tien yli ja Matti jää auton alle, mitä Teppo tekee?
– Soololevyn:-)
Miksi Hjallis Harkimo ei pelaa jääkiekkoa?
– Jääkiekon säännöissä lukee, että kypärän hihnan pitää olla leuan alla:-)
Hesalainen kaveri kysyi maalaismieheltä, että tiedätkö mitä eroa on länsiväylällä ja itäväylällä?
No, länsiväylällä ajavat bemarit ja mersut, itäväylällä demarit ja persut.
Entinen kylähullu ja viisas guru tuumi
puintiporukalle.
– Mie olen kyllä niin kova löylymies,
että voitan teidät kaikki saunassa.
Mentiin koittamaan. Mahtailija tuli
turkki päällä. Sanoi, että voitan vaikka
olisi turkki päällä.
– No tuo nyt on varsinnii vale,
tuumivat jo isäntämiehet.
Mitäs muuta kuin saunaan ja
hirmuiset ongat kiukaasta
No tietysti muut putosivat jo
alkupelissä. Eipä hidashoksaiset
arvanneet että turkin alle ei
löyly tule.
– Annetaan sulle se pullo,
joka luvattiin, tuumivat vaisuina.
Ehtaa ainetta Kiteeltä, linja-autoaseman
takaa.
Romanit tulivat taas kerran yökylään.
Ne olivat kivoja. Hevoskauppoja hierottiin.
Harjakaisia maisteltiin.
Aamulla lähtiessä antoi äiti lämpimän
ruisleivän matkalaisille ja sai siunauksen
toivotukset. Mutta Kalle kääntyi
vielä pirttiin. Oli nähnyt, että uunin
alla, miehen mentävässä kolossa
oli sipuleita kuivumassa. Pyysi
lupaa ottaa muutaman. Penkautui
ulos pussihousun pussit täynnä
sipuleita.
Äiti katsoi huvittuneena miehen
vaivalloista menoa ja tuumi:
– Kuule Kalle, ota ensi kerralla
säkki mukaan. Näitä riittää.
Olipa lannan mies Lapissa kalassa.
Väännätteli rotuhauen tunturijärvestä.
Siihen tuli Hans-Antti.
– Aijotko nuotiokalaksi? Miulla on
hyvä niksi.
Nuotio laitettiin. Lapin mies neuvoi:
– Pistät nyt paistumhan puiden päälle.
– Niinpä tietysti.
– Sytytät tulen.
– Niinpä tietysti.
– Lisäät puita hauen päälle.
– Ai jaa.
– Sitten odotethan ja vielä odotethan.
Nosti viimein lannan mies hiileksi
palaneen hauen nuotiosta.
– Silleen se jänkhäkoira täällä paistethan
tuumi ukko, tarjosi repustaan kuivaa
poronlihaa. Yhdessä natusteltiin ja
ja napattiin ruotsinlaivan pullosta vielä
Chivas Regalia. Kohta alettiin joikhata
kohti auringonlaskua.
Marja-Liisa Hämäläisen navettaan
tulivat doping-miehet vierailulle.
Hiihtäjä tuumi:
– Kertakaikkiaan hauska tavata.
Ottivat näytteitä tummelipurkista.
Katselivat, kuulostelivat.
Viimein menivät.
Marja-Liisa loihe lausumaan:
– Se on sitten sekin huoli vähäksi
aikaa pois. Viimeksi löysivät
Harrin ketunmyrkyt.
Mikä näistä ei kuulu joukkoon?
Poliisi, ministeri, ylinopeustolppa, kaupparatsu, merkonomi.
No tietysti se, jonka latvassa edes joskus välähtää.
Kekkonen oli kuuluisa siitä, että kalareissulla
piti hänen aina saada ensimmäinen kala.
Läksipä Urkki vierailulle Islantiin. Presidentti
Finnbogadottir oli silloin uhkeimmillaan.
Nuori kaunotar. Urkki oli oli ihan myyty. Kunnes – Vigdis
väännätteli kiisken kuiville porukan ensimmäisenä.
Kekkonen katsoi monttu auki, kunnes meni
onnittelemaan lämpimin halauksin.
Adjutantilleen hän kuiskasi:
– Alamittoja ei lasketa.
( Kekkonen oli kuuluisa kiiskien ja kauniiden naisten ystävä.)
Tytöt olivat ottaneet jo keskellä päivää useamman kuin yhden drinkin.
– Kaikki miehet ovat sikoja valitti Liisa.
– Niin ovat, vahvisti Raili, -mutta on niillä se ero, että sialla on saparo takapuolella.
Nyrkkeilijän vaimo kutsuu miestään Kehäkukkaseksi.
Nytsekin selvisi. Mikätehtävä on papilla hiihtomaajoukkueessa. Tietysti, sen tehtävä on hoitaa viimeinen voitelu.
Ahti meni Iraniin ja lentokentällä vastaanottajan kanssa käteltiin. Limusiini oli heidän vieressä. Vastaanottaja esitteli itsensä: Ajatollla. Ahti siihen vastasi: en voi kun kortti paloi.
Mikä ero on kamelilla ja armeijan kapiaisella? Kameli pystyy olemaan viikon juomatta.
Kekkonen oli vanhoilla päivillään
vierailulla itänaapurissa. Mentiin
tietysti kalalle. Lehtimiehet tungeksivat
paikalla, mutta turvamiehet tuumivat.
Presidentti ei ole vielä saanut kalaa.
Eikä kala ollutkaan syönnillään.
Mutta siihenkin oli varaudutta.
Kekkosta suostuteltiin heittämään laiturin
alle. Kohta nousi melkoinen sampi
kuvattavaksi Suomen presidentin
kanssa.
Sivummalla Kekkosen henkilääkäri
uskalsi supattaa adjutantin korvaan.
– Sen verran minäkin olen ruumiita
nähnyt, että tuo sampi on ollut
kuolleena ainakin viikon.
Rilikku-Nissinen oli legendaarinen
reissumies Värtsilässä. Usein hänellä
oli myös lapsille jotain, kun tuli
kertomaan juttujaan. Nyt ei ollut.
Harmistuimme. Kun rilikku läksi
pois, olimme tien varressa kuin
tiernapojat ja julkitoimme kuuluvalla
äänellä, että Rilikku varmasti kuulisi:
rilikku nissinen
viis tissinen
hyvä lypsynen
rasvamaitonen
Ei Rilikku kommentoinut.
Tuskin sittenkään kuuli.
Arveli jo lähteä sopivaan
paikkaan natustelemaan
äidin sanomalehteen käärimää
ruisleipälämpimäistä.
Isällä oli tapana majoittaa yöksi myös
kiertävä kulkukauppias. Eipä nimi
muistu mieleen.
Hän halusi itse keittää kahvin
omista pöönistään myös talon väelle.
Meillä tiedettiin että hänen kahvinsa
oli niin tuhtia, että lusikka pysyi
pystyssä keskellä kuppia.
Kerran tämä samainen ukko
levitti laatikot lattialle ja tietysti
naisväellekin oli huiveja ja muuta
kivaa ostettavissa. Isä supatti
jotakin kulkumiehen korvaan ja
kun tehtiin kaupat kukkahuivista,
isä sai tingittyä hinnasta 95 %
siinä kaikkien kuullen. Äiti oli iloinen
huivistaan ja moiskautti suukon
isälle, joka osasi tinkiä mestarillisesti.
Isä ja kulkukauppias läksivät vielä
talliin vilikasemaan hevosia, isän
silmäteriä.
Aamulla kulkukauppias ( Riikonenko
se oli?) tuumi äidille ohimoitaan hieroen:
– Oisko emännällä Hota-pulveria? Jomottelloo.
Ja olihan sitä inkkaripulveria. Ruisleivänkin sai
kainaloon, matkamies.
Pomo mietti, mitä voisi kirjoittaa laiskan työntekijän pyytämään työtodistukseen niin, että tämä saisi töitä muualta, mutta ettei tulisi liikaa valehdeltua. Lopulta hänellä välähti:
”Jos saatte hänet työskentelemään yrityksessänne, on hänestä Teille varmasti paljon hyötyä:-)
Elämän tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille:-)
Isä ostaa valheenpaljastimella varustetun robotin, joka lyö ihmistä aina kun tämä valehtelee. Hän päättää testata robottia ruokapöydässä.
-Poika, missäpä olit tänään?
Poika vastaa: -Koulussa
Robotti lyö poikaa.
-Ok, katselin DVD:tä kaverien kanssa!
-Mitä filmiä katsoitte?
-Toy Storya.
Robotti lyö taas poikaa!
-Ok, se oli aikuisfilmi!, poika huutaa.
-Mitä? Sun iässäsi en edes tiennyt mitä aikuisfilmit ovat, sanoo isä.
Robotti lyö isää.
Äiti nauraa: -Hah hah. Poika on todellakin sinun poikasi.
Robotti lyö äitiä:-)
Auts!!!
Enkä muuta sanonut kuin että huonoja vitsejä.
Niin on, osaksi ainakin. Ja kasku ja vitsi ovat kaksi eri asiaa. Vain ovatko?
Mitä sitä huumorigenreistä välittämään. Pääasia, että on hauskaa eikä heitetä myrkkyä. 🙂
Huonosti suomea puhuva venakkoukko,
myi piraattilevyjä Viipurin kauppahallissa.
Katselin siinä aikani ja valkkasin iskelmäpitoisen
lätyn. Mies tuumi:
– Reiska, ootzin harasoo. Vjiisi euro.
Johon minä:
– Ootzin ploha. Juksi euro.
Mies ei hellittänyt:
– Markko Athisaari, juksi euro.
Kaupat tulivat kun antoi vielä samaan kauppaan
Putin- t-paidan.
Torstaiuamun kaskutus/ vitsitys:
Mies kysyi Kuopion torilla mieheltä, jotta tietääkö hän, kuinka kaukana Afrikka on. Savolaisukko vastasi: ”Ee se kaakana voe olla ku Savon sellulla on yks neeker ja se kulukoo pyörällä töihin:-)
Savolaisakka meni valokuvaajalle. Valokuvaaja kysyi:
– Otetaanko rintakuva?
– Saeshan tuo piäkii olla mukana, tuumasi akka:-)
Isäntä teki kuolemaa. Hän kutsui vielä luokseen sukulaiset ja pastorin ja esitti viimeisenä toivomuksenaan, että hänet haudattaisiin yhdessä traktorinsa kanssa.
– Traktorin kanssa? Ennenkuulumatonta? Sukulaiset ja pastori kysyivät isännältä, miksi ihmeessä?
– No kun vielä ei oo tullunna vastaan semmosta monttua, josta ee ois Valametin kanssa ylös piästy:-)
Kerran eräs orkesterilainen työnsi viulun jousen ylös aina silloin, kun piti vetää alaspäin. Sirpo keskeytti harjoituksen ja tuhahti asianomaiselle:
– Mitte shinä oikke meina, nouseko shinä kirkossaki aina ylös ku muut istu alas:-)
– Mies on kun arotuulen raiskooma vinkuheinä ja selässä lukkoo Imatran Voima:-)
Kyllä huumori on parasta sydänlääkettä.
Mulle on ollut positiivinen yllätys kun tänne on lähetetty humoristisia omakohtaisia kokemuksia.
Jotkut ovat vielä pala Värtsilän historiaa.
Hyvä,hyvä😂🤗
Kalle Ville jäi eläkkeelle ja tuumaili miten sitä nyt saa aikansa kulumaan. Johon kaverit innostivat, että rupea romaaneja lukemaan niin ei aika käy pitkäksi.
Niin Kalle Ville kokeili kauppareissullaan. Kylän kaupat kierrellessä tuloksena oli kuusi romaania, neljä käveli vastaan ja kaksi istui puiston penkillä.
Tämä on taas reali elämästä Arton kertomana. Reino jolla oli kutsumanimi Ressi meni terveys tarkastukseen?. Lääkäri tutki ja kokeet kertoivat miehen terveyden tilan. Seuraavalla lääkärikerralla lääkäri lausui hänelle: kaikki oireet johtuvat ressitä.
Tämä on taas reali elämästä Arton kertomana. Reino jolla oli kutsumanimi Ressi meni terveys tarkastukseen?. Lääkäri tutki ja kokeet kertoivat miehen terveyden tilan. Seuraavalla lääkärikerralla lääkäri lausui hänelle: kaikki oireet johtuvat ressistä.
Niin kuin Jore sanoi h hyvä huumori on myös hyvä sydän lääke, niin vastaavasti huono huumori aiheuttaa stressiä.
Piippu-Kaisa tiesi Värtsilän kylän
kuumimmat jutut ja tiesi ihmisten
tekemiset ja sielunelämän.
Kävi usein meillä.
Kerran tuli rantaan, kun äiti oli
pyykillä. Me pojat narrasimme
ahvenia rannasta. koska siellä
oli vasta persy sian suolet
saippuan tekemistä varten ja
semmoinen vesi houkutteli
kaloja.
Kaisa:
Annan, pojat, jokaisesta ahvenesta
20 penniä. ( en tuota niin tarkkaan
muista). Isoveljen kanssa viritimme
onget, mutta ahventen syönti lakkasi
kuin seinään. Pitkälän Jussin rannasta
toki saimme molemmat yhden ahvenen
tirrin ja Kaisa maksoi mukisematta.
Tuli isäkin rantaan. Kaisalta loppuivat
ahvenkaupat. Ei niitä auttanut isännälle
paljastaa. Sen sijaan Kaisa tuumi
rempseästi:
– Sannoo sujjauttelin teille seurat
ensi tiistai-illaksi.
– Ihanko papille?
– Niinpä tietysti.
Vahinko oli tapahtunut. Isän niska
punoitti ja marssi kotiin. Tiedossa
oli nihkeä iltapäivä. Isä ei tykännyt
uskonnollisista menoista, vähiten
kotona.
Mutta armoton jutunkertoja, Hermanni
olikin tullut käymään. Istui tuvan
rahilla ja asetteli sanansa niin, että
kohta isä oli unohtanut koko seurat.
Nauraa hekotteli Herkon jutuille.
Äiti sujautti tapansa mukaan lämpimän
ruisleivän sanomalehteen käärittynä
Piippu-Kaisalle, Herkolla oli jo oma
pullo puolillaan. Nauroivat. Ilakoivat.
Isä sai kaivattua stressiterapiaa.
Linda karjalaisen mies oli maalari.
Oli ollut viikonvaihteen omilla reissuillaan.
Semmosia reissuja usein maalareilla oli.
Kyseli Linda, että onko Kallea näkynyt
kylillä. Joku sanoi nähneensä Osuusliike
Sisä-Karjalassa jauhosäkillä, juttelemassa
ukkojen kanssa pehmoisia pilsnerin voimalla.
Meille tietysti tuo episodi stimuloi runosuonta
ja kohta laulelimme legendaariseksi muodostunutta
riimiä, jossakin koulun nurkan takana:
– Kallen kengät on lintallaan
ja Lintan kengät on kallellaan
Luukkaisen Elina osasi olla
ankara, kun sitä vaadittiin.
Kerran vieruskaverini, Pentti,
piirsi laulukirjan liepeeseen
haudan, jolla kasvoi nokkosia.
Suputti minulle, että tämä on
laulunopen hauta.
Mie rehahdin nauramaan.
Se ei miellyttänyt Elinaa.
– Jouko ulos!
Mie onnettomana kävelin
huussin ja koulun eteisen
väliä. En rassukka ymmärtänyt,
että naurukin voi olla pahasta,
jos pitää opetella karjalaisten
laulua. Jotenkin kyllä mietin,
että taitava piirtäjähän se Pena
oli. Sai niin pieneen tilaan
onnistumaan aidon näköiset
nokkoset.
Opeteltiin duettolaulua kevätjuhlaan
Väyrysen Eilan kanssa. Eila oli
onneton, kun oli käynyt Tohmajärven
lavalla iskelmäkilpailussa.
En taida enää jatkaa laulamisen
alalla, kun tulin toiseksi ja Katri-Helena
voitti.
Oli Eilalla muutakin huolen aihetta.
Ihan uskoutui minulle.
– Minun osuus menee liian korkealta!
En mie noin korkealle pääse.
Johon mie rassukka vastasin.
– Minulla taas menee liian matalalta.
Juhlassa annoin Eilan hoidella laulun.
Itse olin vähän niin kuin Teppo kun
Eila olisi Matti. Kymppi tuli laulusta
todistukseen sekä Eilalle että minulle.
Näytimme toisillemme oman tokarimme.
Olin korttikaupalla Enontekiössä.
Jouni löysi pakasta kortin valkoisesta
porosta, jota tihrusi tarkkaan.
– Meithän poro.
– Montako laitetaan?
En sanonut, että kuvasin sen Pykeijassa.
– Pistethän kolme.
– Pistetään kolmekymmentä
Ilmaseksi muistoksi, tuumin.
Lapin mies vei kortit vaimolleen.
Kiikutti talviasuista kiirunaa, mallilleen
täytettyä.
Kohta jo joihkasimme minun Chivas Regalin
voimalla savunhajuisessa kodassa.
Väärtit
(tuossa se kiiruna minua pällistelee, työpöydän vieressä,
nätti lintu, kelopuujalustalla)
Pidin hiihtokilpailua lapsille Kuhmon
syrjäkylällä. Lapset hiihtivät innolla.
Oikein aikakin otettiin. Mutta kello,
pahalainen jämähti pakkasessa.
Minulla oli kuitenkin omat keinoni
jakaa palkinnot.
– Jäi nuo paperit kotiin, tuumin.
Kenenpä luulette muuten voittaneen?
– Tietysti Pentti ja reilusti, hihkaisi joku.
Mutta kaukana ei ole Eskokaan.
– Entäs kolmas? Hän voittaa terottimen.
– Maija-Liisa varmasti. Hän on parempi
kuin muut pojat.
Kävin paperit johtajaopettajan näköalallisesta
työhuoneesta. Jaoin palkinnot. Jokainen sai
jotakin. Olivat iloisia.
Paperissa luki:
Osta kauppa-autosta kahvia, makkaraa,
maitoa ja puuroriisiä, sekä jotakin
tömäkämpää jos on.
Ensimmäinen autoni oli Anglia ruosteinen ja lähes loppuun ajettu. Olin ammattikoulussa autonasetaja linjan käynyt. Olin löytänyt elämänkumppanin ja lavatanseista hänen kanssa palattiin. Anglia sammui nikotellen. Ymmärsin oman Angliani oireet. Pensapumppu oli ehtoossa. Silloin minulla oli selviytymisen välineet mukana. Silloin Chymos teki mehua 1,5 litran pulloihin. Kävin muovipullon huuhtomassa puhtaassa tieojassa. Imaisin pullon täyteen tankista. Suljin pensapumppu imuletkun lemmarilla ja putkeen lasitetulla pultilla. Sidoin bensiini pullon Angliani kattotelineeseen viiksilangalla. Chymoksen pienessä pullossa oleva voimanlähde vei meidät perille, kun letku hydrostaattisella paineella vei kaasuttimen kohokammioon.
Miehet sotajermut saunalaitella tarinoivat monista aiheista. Sopiva känni kun oli miehillä päällä keskustelu siirtyi kylmiin talviiin. Kylmin tarina minun mielestäni oli: pakkasessa kusi kaarelle jäätyi ja ämmänkäsi taikinaan.
Värtsilän koululla oli hiihtokisat.Sakke tuli kouluun
kisa-asussa.Oli ottanut piirongin päältä Suomen lipun ja parsinut sen villapaidan rintaansa.
Jäi harmillisesti kisassa viimeiseksi.
Kun pojat kysyi myöhemmin Sakelta,mones olit.
Sakke sanoi kymmenes.
Pojat inttämään että eihän teidän sarjassa ollut kuin kahdeksan hiihtäjää johon Sakke tuskastuneena: jos ei kulje niin ei kulje!
Liekö Piipposen Sakesta kyse? Hiän ja moni muu poika oli innostunut hapo-ojan suulla onginnasta. Joka ilta oli 10-20 pojankoltiaista ongen kanssa kyseisessä paikassa. Siitä oli tietysti se hyöty, ettei oltu ”mummoja” potkimassa niinkuin nykyään saattaa tapahtua ja hoitokalastustahan se oli myös parhaimmillaan. Tää ei ollut kasku, mutta lyhyt kertaus menneestä ajasta:-)
Jätettäis kusijutut ja myrkyt toiseen kertaan.
Palsta on haavoittuvainen. Huumori ja hyvä mieli
on tärkeää arjessa. Voimaannuttavaa.
Olin rovastin kanssa haukipilkillä.
Pilkkinä oli professoriuistin punaisella
helmellä. Minulla roikkui kamera kaulalla.
Järkkäri.
Rovasti teki viisi reikää syvemmältä
rantaan päin, muutaman metrin välein.
Sanoi, että näin haukia pilkitään.
Järvi oli kuulu siitä, että siihen oli
laskettu kaupungin jätevedet aikoinaan.
Sitten se puhdistettiin, mutta jättihauet,
jätteillä lihoneet, jäivät.
Niinpä alkoi Jussilla siima naukua
rukkasissa. Tuumi:
-Nyt olis sen siun Nikonin paikka.
Väännätteli viisikiloisen avannosta
hangelle. Katseltiin. Ihmeteltiin.
Sanoin, että mitäpä aiot tuolle
Haapajärven hauelle tehdä. Johon
Jussi:
– Laitan sukulaisille Helsinkiin.
Sori että oon syntyny ja anteeks että oon olemassa mutta olenko ainoa joka ei ymmärrä näitä aina eri nimimerkkiä käyttävän kymmeniä ”kaskuja” tai mitä lie ollenkaan, en vaikka miten miettisin, oon varmaan vielä hölömömpi mitä luulin.
Hölömölle tosikolle, kyselin kaikilta muiltakkii lukijoilta miten hyö ymmärtäät nää kaskut, niin nuo kaks nyökyttäät hölömönä piätään. Tarkottaa sitä varmaan, että osimoilleen uppovvaa. Toinperrään tuo kaskuasii on siinä mielessä vaikee, että se perustuu tilannekommiikkaan ja itelle tahi toiselle sattuneeseen kömmähykseen tai jutskaan. Eli jälkikäteen on vaikeeta suaha tilanne kerrottuu niinkuse tapahtuu joskus kymmennii vuosii sitten, ihellehän se aukivaa hyvinnii sujuvasti, toiset on H-Moilasena. No oli miten oli, mutta näin on. Mutta on hyvä että näitä suakkunoita ja kaskuloita ja vitsilöitä tuuvvaan juluki, niin on vähän pohtimista ja suattaapa se auvveta rämähtee hyvinnii heleposti kupletin juon. Ei muuta ku hyvvee sunnuntaipäivän jatkoo ja virnistellään ja hyräillään hilijoo, niinku kyläpiällikkö ruukkovvaa sannoo:-)
Värtsi on vihdoinkin löytänyt elinvoimansa avaimen aidosta karjalaisuudesta: Ilo elää Karjalassa ja Ilo pintaan vaikka syän märkänis jne.
Silti – näin tosikkona – olisi mukava väillä lukea tuttuja, römeällä rintaäänellä lausuttuja totuuksiakin. Kunnes palstan nimi tyystin vaihtuu Vitsi-Värtsiksi.
Hyräillään ja kyräillään…
Leo Härkönen no eikun juttuja kehiin sitten.
Niin justiin, Leo, voisit olla vaikka Pohojoispohojanmaan uutisankkuri. Vai oliko niin, että jutut pittää liittyä Värtsilään?
Mutta kuitenkin. Ja minä en kyllä tuota sääntöä ole noudattanut.
Lintusen Erkin tekstejä toivon vielä näkeväni lehdessä.
Ihan oikein Leo. Kyllähän huumoria olla pitää. Toiset vain ovat totisempia kuin toiset. Ja toisen vielä totisempia. Se se vasta on totista touhua jos käsketään kertomaan vitsejä. Esimerkiksi:
Nyt istutte ja kerrotte vitsejä kuuluvalla äänellä. Kahden tunnin päästä pidetään viiden minuutin kahvitauko ja sitten jatketaan ohjelman mukaan. Aamulla aletaan tasan kello 8.
Armeijassa kaikki toiminnot on kirjoitettu ohjesääntöihin ja niitä on noudatetrava pilkulleen. Ohjeista on myös väännöksiä. Esimerkiksi:
Sotilashuumori on huumoria, jota sotilaat viljelevät ja jonka puolustusvoimain komentaja on sotilashuumoriksi määrännyt.
Usein kuulee sanottavan, että otetaan ilo irti elämästä. Minusta se on aivan väärin. Ilo kuuluu nimenomaan elämään, eikä sitä pidä tai pitäisi irrottaa.
Tosin nykyinen elämäntapa ja varsinkin mainonta suosii kaikkea ”helposti ja nopeasti” .
Huumoriakin on helppo kopioida nopeasti netistä vaikkkapa tänne Värtsiin. Eihän siinä mitään pahaa. Paljon hitaanpaa ja työläämpää on tehdä itse jotain, vaikka vitsejä. Tai niitä Leon mainitsemia ”oikeita” juttuja.
Mitenkään huumoria lajittelematta sanoisin että parasta huumoria ovat elämän tosisattumukset. Eivät ne välttämättä tikahtuakseen ja vedet silmissä naurata – kaikkea muuta! Mutta joskus niistä suodattuu ihan oikeata elämänviisautta. Sellaisia tekstejä tälläkin palstalla esiintyy.
Elämäntyöni mainonnan tekijänä koin usein nuoralla tanssimiseksi toden ja leikin rajoilla. Lopulta oli vain hyväksyttävä savolaisten manipulaattorien mentaliteetti, että vastuuhan on lukijalla. Sama se koskee kaikkea viestintää ja Värtsinkin tuotoksia.
Niinpä. Ja näin vaalien alla taas huomaa pohtivansa, kenelle antaisi tällä kertaa mahdollisuuden huijata itseään. Eikä vain itseään – pahimmassa tapauksessa saattaa äänestäessään vetää tapin veneestä, jossa istuu koko kansakunta!
P.S. Erkin palaamista linjoille minäkin odotan. Vaikka eihän se kukkokaan käskien laula.
Kun äitini Martta isän poismenon jälkeen kävi ryhmässä, jossa vanhukset keskustelivat. Ryhmän nimi oli Virikepiiri. Äitini sen nimen muunsi: ” Virityspiiri”.
Uutisjutut ja tapahtuma d-mentit ovat loppuneet ja nyt näyttäisi jo siltä, että kaskutkin ovat vähenemässä. Tai ainakin vanhojen kuluneiden vitsien joukkoon ei enää uutta tahdo löytyä.
Niin pitäiskö jo todeta vanhaa fraasia toistaen, että nyt on vitsit vähissä.
Vaikka Henppa tuoissa arvelee vitsien jo olevan vanhoja ja kuluneita niin kaiken uhallakin kirjoitan tähän vielä jonkin vanhan ja kuluneen – sellaisen, josta varmaan kiertää monia vähän erilaisia versioita. Tämän version kertoi taannoin muuan pappisihminen.
Vainajaa siunatessaan pappi tuli puheessaan maininneeksi, että vaikka poismennyt olikin oikein hyvä ja pidetty ihminen niin kirkkoon hänen askeleensa eivät kovinkaan monesti johtaneet. No, siinä samassa nousi saattoväen joukosta todistaja sanomaan, jotta kantamalla hänet nytkin ystävät toivat.
Liekö tapaus sattunut asian kertoneelle itselleen, vai jollekin toiselle niin kuin yleensäkin jutut jotenkin kummasti sattuvat jollekulle muulle. Muitakin vähän toisistaan poikkeavia versioita olen kuullut, niin että lie sattunut useampia samantapaisia tilanteita. Eräs versioista loppuu sanoihin: Nytkin väksin tuotiin.
Näitä tämmöisiä kaskuja, joissa sama idea kiertää uudessa jutussa lienee paljonkin. Äkkipäätään tulee mieleen ainakin kaksi taas vanhaa ja kulunutta juttua.
Kirjanpitäjällä oli työpöydässään lukittu laatikko jonka hän joka aamu avasi, kurkisti laatikkoon ja lukitsi taas laatikon. Uteliaat kaverit halusivat tietenkin nähdä minkä salaisuuden kaveri oikein halusi pitää lukituksen takana. Laatikko murrettiin auki ja sieltä löydettiin lappu ja teksti: Debet ikkunan puolella.
Nimeltä mainitsematon korkea-arvoinen virkamies, joka kävi tarkastamassa valtion metsiä otti aina metsässä liikkuessaan ja puita katsellessaan taskustaan pienen lappusen, jota vain vilkaisi ja pisti sen taas povitaskuunsa. Hänelläkin oli uteliaita kavereita, joita kovin kiinnosti tuon lappusen antama tieto. Eräällä saunareissulla virkamiehen löylytellessä kaverit sitten vaivihkaa kaivoivat esille tämän lapun ja siinä olleen salaisen tiedon: Iso käpy kuusi – pieni käpy mänty.
😂tämä viimeinen virkamies on varmasti ollut valesellainen
Kiitos! Aivan mahtavia juttuja!
Koulun uskonnontunnilla oli kerrottu pääsiäisen tapahtumista. Kotona Lilli-tyttö selitti niitä äidilleen:
– Ja kukko lauloi vaan, vaikka Pietari kuinka kielsi!