Värtsiläisten seuran retki 5-8.7.2001 Värtsilä-Suojärvi-Petroskoi-Aunus

On aamu 5. päivä heinäkuuta 2001 klo 7.00. Ollaan taas, me värtisläiset lähdössä Itä-Karjalan reissulle. Ties monennenko kerran matkamme suuntautuu entisille kotiseuduille ja vähän kauemmaksikin. Varmaotteisena kuljettajanamme toimi tällä kertaa Aarne Havukainen.

Pientä epäonnea oli jo heti lähdössä, sillä bussin tulo myöhästyi viidentoista minuutin verran. Kun vielä vanhan kaavan mukaan Tohmajärven Nesteellä juotiin aamukahvit ja täytettiin asianmukaiset tullipaperit, johon kulunutta aikaa ei matkatoimisto ollut huomioinut Tohmajärven jälkeen mukaan saapuneiden aikataulussa, joutuivat he viivästyksen karvaasti kokemaan. Pahoittelemme sitä vieläkin!

Tullimuodollisuudet sujuivat kohtalaisen nopsasti. Vanha kotikylämme Värtsilä oli entisensä, muutosta ei puoleen eikä toiseen, noin äkkipäätä katsottuna. Sitten auton keula kohti Suojärveä, monelle mukana olleelle uppo-outoa kaupunkia. Tuskin monikaan meistä lienee käynyt siellä ennen sotiakaan. Itse tykönäni olin vuonna 1937 pikkutyttönä kesäretkellä raittiusosaston mukana reitillä Tolvajärvi-Ägläjärvi-Suojärvi. Aarre Armaani puolestaan oli käynyt vanhempiensa kanssa sukuloimassa äitinsä serkun luona myös ennen sotia.

Tie, joka kulku Suojärvelle Koirinojan-Loimolan kautta, oli heikohko soratie, mutkainen ja mäkinen, jotenka kunnon rynkytystä ja pölyäkin riitti nieltäväksi yllin kyllin. Lieneekö Suojärvi saanut aikanaan nimensä juuri valtavista soista, joita riitti molemmin puolin tietä kilometri kilometrin jälkeen. Lakkoja kuuluivat saavan hyvin eineen jatkeeksi ja myytäväksikin, kertoili puhelias hotellin kerroshoitaja myöhemmin.

Vihdoin ns. ”hotellille” päästyämme ilmeni hiukan majoitusongelmia, sillä palvelu ei pelannut aivan toivotulla tavalla. Ruokailumme ilmoitettiin siirtyvän ensin kahdella, sitten yhdellä tunnilla sovitusta ajasta. Lopulta ryhmämme ruokaili eri aikoina joko tunnin tai kaksi sovittua aikaa myöhemmin. Illallisen jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin, kukin taholleen. Suojärvi on ollut aikanaan kaunis kaupunki, sen voi näin jälkikäteen aistia. Venäläisyys on lyönyt siihen leimansa raskaalla kädellä, niin kuin missä päin tahansa luovutettua Karjalaa.

Hotellin pihassa odotteli inkeriläinen Jaakko, taksikuski kyydittäviä, ja niinpä Eva Hiltunen, Laura Lepistö, Ake ja minä pakkauduttiin Ladaan ja eikun ”baanalle”. Eva oli jo saanut tehtäväkseen etsiä ja käydä Lakan suvun hautapaikalla. Me joensuulaiset tiedämme hyvin Lakan Betonin tuotantolaitokset tuolla pienteollisuusalueella. Suku on lähtöisin Suojärveltä, jonne Ahti Lakan äiti on haudattu 1938. Hauta löytyi hyvin, sillä hauta ja hautakivi oli helposti tunnistettavissa. Omaisille otettiin valokuvia muistoksi. Sitä vastoin toinen etsintämme kohde, rautakaupan sijaintipaikka ei sitkeistä yrityksistämme huolimatta suostunut löytymään. Eva oli ollut aikoinaan viisi vuotta työssä rautakaupan konttorissa.

Jaakon bensakyyti oli sitten oma lukunsa. Tankissa taisi olla varsinaista ”hyppybensaa”, oli se meno siksi korkealentoista. Hän huitoi innokkaasti käsillään ja esitteli, tuossa suomitalo, tuossa suomitalo. Kysyin, kauanko on ajanut taksia? ”Minä viisi vuotta, aiemmin olin metsätyömies”. Ehjänä kuitenkin päästiin takaisin hotellille.

Kylmäpesun (lämmintä vettä ei tullut) ja aamupalan jälkeen matka jatkui kohti Petroskoita. Tie sinnepäin oli jo paremmassa kunnossa. Ilma jatkui edelleen aurinkoisena ja lämpimänä. Matkan varrella saimme ihailla pieniä siistejä karjalaiskyliä. Ne erottuivat selvästi venäläisten asutuksista. Veskelyksen kylässä kiipesimme korealle mäelle tutustumaan pieneen Veshkelitsan tsasounaan. Mahtava näköala avautui oikein panoraaman tapaan ylhäältä tsasounan tornista katseltavaksemme. Pysähdyimme vielä Jessoilassa, jossa kävimme ihailemassa Säämäjärven karjalaisia rantataloja ja –saunoja.

Petroskoihan on jo aika suuri kaupunki, noin 300 000 asukasta ja ehkä siistiytynytkin sitten viime näkemän. Niin kuin jo ennakkoon tiesimme, emme päässeet majoittumaan matkayhtiön varaamaan Pohjolaan, vaan kohde oli kylpylähotelli Valkeat Lähteet noin kahdeksan kilometrin päässä kaupungista. Joimme kuitenkin hotelli Pohjolassa hyvät kahvit ja ehkäpä vähän muutakin.

Kiertoajelulle lähdettiin kahvin jälkeen ja oppaaksemme tuli mukaan langanlaiha opettajaneitonen, jota pitkän aikaa pidin poikana. Taisi olla peräti ensimmäistä kertaa ns. pappia kyydissä ja sen huomasi. Kiertoajelun jälkeen suunta kohti majoituspaikkaa. Helpommin sanottu kuin tehty. Oppaamme ei varmaankaan ollut käynyt siellä aikaisemmin, jotenka bussikyytiä saimme koko rahan edestä. No löytyihän ne Valkeat Lähteet lopulta ja pääsimme siistiytymään, kun tuli lämmintä vettäkin. Illallinen maistui matkan jälkeen hyvälle ja loppuilta käytettiin rentoutumiseen. Huoneet ja vuoteetkin olivat suht siistit ja unikin löytyi hakematta.

Aamupalan jälkeen pakkauduttiin taas autoon ja veimme lentokentälle Kizin saarelle menevät 17 helikopterikyytiläistä. Me muut vietimme aikaamme kaupungilla kukin mieltymyksiemme mukaan. Kun Kizin saaren retkeläiset oli haettu onnistuneen matkansa jälkeen lentokentältä, mentiin lounaalle tyylikkääseen gruusialaiseen kellariravintolaan Kavkaziin. Kattaukseen oli käytetty kauniita punasaviastioita aina snapsilaseja myöten. Ruoka oli mielestäni maittavaa. Ruokailun jälkeen käytiin vielä ostoksilla ja sitten takaisin kylpylään. Illalla vietimme yhteistä iltapuhdetta kylpylän talvipuutarhassa pikku ohjelman ja seurustelun merkeissä. ”Huumor miehii” kun sattui olemaan mukana, niin hauskaa oli. Baarikin oli vieressä, josta sai ruoka-annoksia ja kahvia ym. virvokkeita. Sopivasti! Emmekä taatusti unohtaneet laulaa Karjalaisten laulua. Hilpeällä mielellä itse kukin hiippaili yöpuulle omaan pilttuuseensa. Aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Aunusta. Tie oli nyt kuin kiitorata, leveä ja paikoitellen vasta pinnoitettu. Se halkoi mäkisiä ja metsäisiä seutuja, jossa kylät olivat kauempana tiestä. Ajoimme varmasti nopeusrajoitusten mukaisella maksiminopeudella ja noin kahden tunnin ajon jälkeen olivat Aunus- joki ja sen varren karjalaistalot edessämme. Oli päiväkahvin aika ja se nautittiin jo edellisenä kesänä tutuksi tulleessa Olonia hotellin ravintolassa. Sitten kohti Kirjavalahtea ja apteekkari Jääskeläisen huvilaa, jossa lounastimme. Ruoka oli mielestäni taas hyvää ja sitä oli riittävästi.

Talo itsellään on todella tutustumisen arvoinen, komea päältä ja sisältäkin. Apteekkari Jääskeläisen aikaisia huonekaluja oli vielä tallella, samoin valaisimia. Tällä hetkellä huvila kuuluu olevan musiikin opiskelijoiden lomakäytössä. Raatikaisen Mauri ehti käydä pulahtamassa Laatokassa, ennen kuin aloitimme matkamme loppuosuuden. Entisiltä Sortavalan tytöiltä sain kuulla, että Suomen Marsalkka Mannerheim olisi yöpynyt tai peräti asunutkin jonkin aikaa huvilassa, liekö perällistä vai huhupuhetta, mene ja tiedä. Joka tapauksessa venäläiset ovat rakentaneet komeaan kivirakennukseen oman näköisensä sivusiiven laudasta. Että silleen!

Venäjän tullissa saimme kärsivällisesti odotella kolme tuntia. Onneksi auton ilmastointi pelasi hienosti koko matkamme ajan. Kenelläkään ei tainnut olla kuumuudesta tai muistakaan syistä, esim. ruuasta johtuneita ongelmia matkalla.

”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo!” Näin mielestäni tässäkin tapauksessa. Pikku hankaluuksista selvittiin kaikella kunnialla. Ottakoot kiitokset vastaan puheenjohtajamme Esko Lehtinen ja erinomainen kuskimme Aarne Havukainen, jonka huomaavaisuutta, avuliaisuutta ja vankkaa ajotaitoa me kaikki yhdessä kiitämme. Eikö totta!

Hilkka Partanen

2 comments for “Värtsiläisten seuran retki 5-8.7.2001 Värtsilä-Suojärvi-Petroskoi-Aunus

  1. Yksi retki kotimaahan maakuntia kiertäen tai syvälle eurooppaan, sekä kauko itään matkaten voi olla numero yksi muistoihin säilytettäväksi.

  2. Hilkalla on tuon mainion kerrontataidon lisäksi ihan mahottoman hyvä muisti. Olen ollut muutamalla Värtiläisten seuran matkalla mukana enkä ole kertaakaan huomannut, että Hilkka olisi tehnyt jatkuvasti muistiinpanoja. Silti Hilkka muistaa lähes sanasta sanaan kaikki matkojen tapahtumat.

    Hilkka mainitsee tien Petroskoista Aunukseen olleen juuri pinnoitettu.. Olin eräällä toisella Petroskoin matkalla ja silloin näimme, kuinka tietä pinnoitetaan. Silloin tietä juuri pinnoitettiin.

    Saavutimme edellä hitaasti ajavan laitteen, joka luultavasti jyräsi öljysoraa tasaisemmaksi. Aikanaan pääsimme siitä ohi ja tavoitimme edellä öljyjätettä levittävän ajoneuvon. Siitäkin pääsimme aikanaan ohi ja seuraavaksi saavutimme soramursketta levittävät autot. Näin helppoa ja yksinkertaista öljysoratien pinnoittaminen voi olla. Levitetään öljyt ja sorat ja tasoitenaan aluksi vähän, turistit tasoittavat loput.

    Edellämme ja jäljessämme oli tietenkin pitkät autojonot, viimeistelemässä tien tasoitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *