Kun Värtsilän metsissä kulkee, törmää tuon tuostakin mökkirähjään tai pelkkään kivijalkaan. Voi löytää kaivon paikan tai kellarin pohjan. Jossain kohdassa on kiviaitaa, jota on kyhätty pellon laitaan tai ehkä siinä on kärrytien reunustaa. Totta kai mielikuvitus lähtee laukkaamaan.
Pirteissä asusti yleensä perheitä, joissa oli paljon lapsia. Pienessä navetassa oli lehmä tai pari, kenties sika ja lampaita. Pieniltä peltotilkuilta tehtiin heinää karjalle. Lähempänä pihamaata kasvatettiin perunat ja juurekset. Jokainen käsipari tarvittiin työhön, jotta elantoa riittäisi kaikille. Isommat lapset paimensivat pienempiään, jos eivät muuta osanneet. Sattui erään kerran, että nuorimmainen oli hävinnyt pihamaalta. Arvatenkin perheessä oli suuri hätä, kun lasta ei huuteluista huolimatta näkynyt, ei kuulunut. Juostiin ympäri mäentöyräitä ja pellon laitoja. Yks kaks joku huomasi, että pienokainen oli nukahtanut perunavakoon! Perunan varret antoivat hyvän suojan pienen unille. Löytyminen oli tietysti valtava helpotus.
Mökin muija katselee pihapiiriänsä. Saunan takana näkyvät puolukkamättäät jo punertelevan. Hyvä! Annetaan niitten vielä kypsyä ja vaikka pakkanenkin puraisisi niitä, saisi vielä mehukkaammat marjat. Ei tarvitsisi lähteä edemmäksi talven marjoja haalimaan. Voisi vaikka isommat lapset olla poiminnassa mukana, kun heidän ei tarvitsisi olla nuorempiaan vahtimassa. – Samaan aikaan Värtsilän tehdasyhdyskunnassa kauppiaspariskunta valmistautui päivän mittaiselle retkelle. Hevosen rattaisiin pakattiin eväät, vasuja ja sankoja. Niin lähdettiin. Pian saavuttiinkin mökin pihalle. Hevonen sitaistiin kiinni saunan nurkalle ja sankojen kanssa riennettiin marjoja pursuavien mättäitten luo. Mökin muija näki tämän ikkunastaan. Menisikö sanomaan kauppiaille? Ei sitä ilkeä tehdä! Suuttuvat eivätkä anna enää luotolla mitään kaupastansa. Muija nielaisi harmituksensa. Kauppiaat lähtivät illan tullen saaliinsa kanssa kotiin. Eivätkö ymmärtäneet salolla eläjän asemaa vai olivatko vain ylettömän röyhkeitä?
Eräässä mökissä oli tavallista loivaliikkeisempi mies. Lienee ollut luonteeltaan laiska vai olisiko elämän ankeus tehnyt apaattiseksi. Kunnalta sentään kävi hakemassa pyörällään avustuksena saamansa jauhosäkin. Erään joulun aattona oli kuitenkin nekin jauhot päässeet loppumaan. Emäntä laittoi vanhimman poikansa naapuriin pyytämään edes yhtä ruisleipää. Tässä naapurissa oli jouluvalmistelut täydessä vauhdissa. Pullat olivat uunissa juhlan kunniaksi ja tuoksu levisi tupaan, kun leivän pyytäjä saapui. ” Anna kaks”, kuului ukon urahdus pirtin perältä. Niin lähti poika leivät kainalossaan ja tuoreen pullan tuoksu sieraimissaan kohtiaan kohti.
Tavallista taisi olla, että näiltä saloilta mentiin Värtsilän rautatehtaalle töihin. Jokin 10 – 20 km ei ollut matka eikä mikään kulkea aamuin illoin. Olihan sentään polkupyörä keksitty ja talvella luisti suksi. Vähän taisi kärritiet olla muhkuraisia polkupyörälle, mutta kun useamman kerran käytti samaa reittiä , osasi jo pahimmat koleikot väistellä.
Arki taisi olla ankeaa taistelua leivästä. Jotenkin sitä harmautta ja raatamista koetettiin keventää. Monen mökin tanhuvilla mahtoi iloliemikattila porista. Varsinkin erään isännän pontikka niitti mainetta hyvänä juomana. Pian maine kantautui myös tehtaan herrojen korviin. Olihan heillä juhlia, joissa tarvittiin miestä väkevämpää. Aine rupesi tekemään hyvin kauppaansa. Taloudellinen tila nousi ”tehtailun” ansiosta. Elämä väljeni muutenkin, kun kaupasta voi ostaa ihan rahalla.
Pyhäisin käytiin kylässä. Lapset riemuitsivat, kun äiti ilmoitti, että nyt lähdettäisiin rannalla sijaitsevaan torppaan käymään. Oli lämmin kesäpäivä. Eipä aikaakaan, kun koko lapsilauma – omat ja vieraat – olivat vesileikeissä. Vierailija keskeytti puheensa ja jäi kuuntelemaan.” Rannalta kuuluu illuu, pittää hakkii lapset pois.” Olikohan kaikkinainen viatonkin hauskanpito syntiä siihen aikaan?
Ymmärrettiin kuitenkin, että koulutus oli tie vauraampaan elämään. Niin pääsivät ainakin nuorimmat lapset kansakouluun. Vanhimmille taisi riittää kiertokoulu. Koulumatkat olivat pitkiä. Käveltiin metsäpolkuja pitkin salojen poikki. Usein lasten polut yhtyivät ja kulku jatkui suuremmalla joukolla. Syksyisin metsätaipaleet olivat pimeitä. Varsinkin ennen joulua ilta ehti muuttua pilkkopimeäksi, kun kuusijuhlan ohjelmat harjoiteltiin aina oppituntien päätyttyä. Äidin huoli lapsista purkautui usein huhuiluun sinne päin, mistä tiesi lasten tulevan. Kun hän kuuli tulijoitten vastaavan vastakkaiselta vaaralta, saattoi hän mennä rauhallisin mielin jatkamaan askareitaan.
Nyt näillä samoilla seutuvilla kulkevat marjastajat ja sienestäjät. Eräällä suolla jalka sattui johonkin esineeseen. Kun se kaivettiin esiin, se osoittautui viinapannun hatuksi. Marjastaja otti muinaismuiston kainaloonsa ja naulasi sen ulkorakennuksen seinään räystään alle. Seuraavana kesänä teki västäräkki siihen pesänsä ja kasvatti siinä parven pieniä pyrstönheiluttajia pihapiirin asukkaitten iloksi.
Sujuvan kerronnallista ajankuvausta.
Korvesta lähdettiin myös nälkää pakoon ameriikkaan. Siellä otetut kuvat ja paluut ovat oman tarinan aiheita.
Olisipa mielenkiintoista kuulla niitäkin tarinoita!
En muista nyt yhtään Kaustajärveläistä, joka olisi mennyt Amerikan puolelle onnea etsimään. Kuka muistaa kertokoon nimiä ja tarinaa.
Onpa hyvin kirjoitettu kuvaus entisaikojen elämästä.
Kyllä Irene osaa.
Ukkini teki elämäntyönsä NewYorkissa.
Kerro Esko tarkemmin kuka ukki, Jos Tarvaisten suvusta joku olisi mennyt Amerikkaan niin olisi siitä kerrottu Kaustajärvellä.
Tietääkseni Kaustajärvellä ei ole asunut Taivaisia, kylläkin Tarvaisia.
Äitini isä oli ukki minulle.
Isäni ja Otto Rummukaisen sisko Aina Alina Rummukainen Kiihtelysvaarasta on matkustanut siirtolaisena Kanadaan noin 15-16 vuotiaana tyttönä. Olisi kiva tietää onko minkä nimisenä on elämänsa elänyt.
Pentti oletko ajantasalla. Mitä haluat ilmaista kommentisi ilmaisulla. Olitko oikeasti ajatellut.
Tänään kun vaimoni kanssa olimme menossa puulämmitettyyn saunaan tuli äitini sanonta mieleen. Mänkää saunaan ettei tarvii koko iltaa saunoo pokuutoo. Meitä lapsia oli kaksitoista nyt vain neljä jäljellä. Rivit harvenevat ja lapset ja heidän lapsensa tekevät tulevaisuutta.
Muistaisiko joku mistä ns. Kakkarin kuoppa on saanut nimensä?
Netti on ihmeellinen kun pieni hipaisu tekee tarinasta yhdellä sanalla tarinan aivan väärin ymmärrettäväksi.
Minä haluan esiintyä omalla nimelläni koska minulla ei ole mitään salattavaa. Näppäysvirheet ovat nykytekniikan ja metsäläisen sormen kohtaamista.
Kun Irene näki vanhat rakennusten rähjät ja pellonreunaan kyhätyn kiviaidan, lähtivät hänen ajatuksensa lentoon ja niin syntyi ylläoleva mainio tarina. Kun minä tapaan tuollaisen vanhan mökinpahasen ja metsittyneen pellon reunaan kyhättyä kiviaitaa, niin minunkin ajatukseni lähtevät harhailemaan. Otan melkein lakin päästä ja pidän pitkän mietintähetken kunnioittaen siinä elettyä elämää. Mietin ja yritän ymmärtää sitä valtavaa työmäärää mitä siinä on tehty. Voi olla, että kiviaita ei ole ryhdikkään suora eikä korkea, mutta ymmärrän, että jokainen kivi on kaivettu kankien kanssa pois pellosta. Sitten se on nostettu hevosen rekeen tai kottikärryyn ja viety pellon reunalle toisten kivien joukkoon. Harvoin niistä lienee tarkoituksella aitaa tehty. Tärkeintä oli vain saada kivet pois pellosta. Aidan voi kyllä tehdä helpommin vaikka puusta.
Vaara asumusten peltojen reunojen kiviaidat olivat tehdyt aivan tarkoituksella ja tarpeeseen. Kiviaidan päälle saatiin nostettua risuaidan, pistoaidan korkeutta maan pinnasta ja aita kesti lahon vaikutusta paremmin kuin pelkästään maan pinnalle rakennettu aita. Kun ne kivet poistettiin pellosta niin samalla vaivalla se aidanpohjakin tuli tehtyä.
Esko selventi tuon Amerikkaan menneen ukin asumisen suunnan. Oli Tuupovaaralisia. Kaustajärvellä saunut Elli Hämäläinen ( Ollin Elli ) oli ollut nuorena tyttönä piikomassa Pietarissa ja siltä reissulta hänelle jäi venäjänkielen taito. Ellin sanoin ”mie ossaan venättä, olin nuorena tyttönä piikomassa Pietarissa.” Suomeen tuli kun vallankumous sekoitti Pietarilaisten elämän.
Raja on monimuotoinen ilmiö . On se meillä suomalaisilla läsnä niin hyvässä kuin pahassa. Olemme opittu ymmärtämään toisiamme myös länsinaapuria. Ei minulla ole mitään moittimista kun tyttäreni lapset käyvät ruotsalaista koulua. Suomessa on kaksi virallista kieltä ja molempien kielten hallinta antaa uusia mahdollisuuksia.
Selasin näitä Värtsin vanhempia juttuja missä muisteltiin miten elettiin ennen.. Liekö tarkoitettu aikaa ”ennenvanhaan” vai jo sitä aikaisemmin. Joka tapaukisessa ei kovinkaan monta sukupolvea sitten. On outoa ajatella, että nyt pitäisi lähteä naapuriin pyytämään leipää. Joskus ei siinä naapurissakaan ollut, eikä seuraavassakaan mökissä. Sata vuotta sitten oltiin valmiita lähtemään vaikka toiselle puolen maapallon etsimään parempaa elämää. Eikä siinä ollut mitään ihmeellistä. Leivän ja särpimen hankinnasta siinä oli kyse. Tietääkseni suomalaisia elitasopakolaisia ei käännytetty satamasta takaisin vaan annettiin yrittää.