Värtsiläisten Seuran matka Värtsilä – Sortavala 14.07.2005
Kesä on matkailun ja retkeilyn aikaa, niin kotimaassa kuin entisillä rajantakaisilla kotiseuduilla. Noin reilut 20 kertaa me Värtsiläisten seuralaisetkin olemme käyneet kurkkaamassa entisiä kotimaisemia valtakunnan rajan takana. Aina sinne kuitenkin mieli palaa uudelleen. Niinpä taas kerran torstaiaamuna, heinäkuun 14. päivänä 2005 klo 7.00, lähdettiin 41 hengen voimalla katsastamaan mitä kuuluu tämän päivän vanhaan Värtsilään. Kun vielä liikennöitsijä Hannu Tirronen luotsasi meitä bussillaan asiansa osaavasti, niin mikäpä meillä oli istuskella kyydissä. Mielenkiintoisinta tällä reissulla oli, kun mukana oli myös nuorempaa polvea juuriaan etsimässä. Mukavia ihmisiä kaikki tyyni. Tohmajärvellä, Nesteen huoltoaseman baarissa, ennen passintarkastusta, tulivat kyytiin viimeisetkin matkalaiset.
Pian oltiinkin Venäjän puolella. Tällä kertaa kovin verkkaisesti veti passi- ja tullitarkastuksen jono. Mitä enemmän automatiikkaa, sen hitaammalta homma vaikutti ainakin minun mielestäni. No. Siitä kuitenkin selvittiin, mitä nyt Nikkasen Irja meinasi joutua kiipeliin yhden ylimääräisen viivan tähden. Tullin tyttö oli kai sen itse epähuomiossa viipsauttanut. Autonkuljettaja hoiti omat tullimuodollisuutensa ripeästi ja niinpä pian päästiin ajelemaan kohden ”öljymäkeä”. Värtsilän entinen asemarakennus kyyhötti paikallaan yhtä alakuloisena kuin ennenkin. Itse öljymäen kauppapaikka on yhäti kasvanut. Tosin kristallitavaroiden määrä on vähentynyt, mutta juomien osuutta on laajennettu. Pikkuisia ruoka-annoksiakin on saatavana ja kahvi ja kahvileivät maistuivat.
Sitten lähdettiin ajelemaan kohden Värtsilän kylää ja siellä ensimmäistä pysähdystä Kylänpäässä olevaa rajavyöhykkeen piikkilanka-aitaa ja porttia. Jo valtakunnan rajalta oli lähtenyt mukaamme rajavyöhykkeen portin aukaisijaksi nuori venäläinen kapteeni. Bussi jätettiin portin pieleen. Aikamoiset, ehkä pelonsekaisetkin tunteet velloivat omassa mielessäni, kun saimme astua rajavyöhykkeelle. En enää muistanut kuinka isoja taloja siellä oli ollut päätellen maastossa näkyvistä talojen pohjista. Otto Näätäsen talo oli siistin näköinen ja pystyssä vieläkin. Joillakin kauempaa mukaan tulleilla matkalaisilla oli seuralta hankkimiaan raittikarttoja, joihin innolla tukeutuivat. Sitä ”poikien” touhua oli sydäntä lämmittävää seurata. Olisikohan ollut reilu puoli kilometriä se ”ei kenenkään” maan syvyys, ennen kuin vastaan tuli toinen piikkilanka-aita, jonka yli ei ollut enää menemistä. Maa sen molemmin puolin oli hiekoitettu ja harattu niin, että siellä talsineen tossun jälki olisi kyllä selvästi erottunut. Kejosen Pirkko yritti Raatikaisen Maurin kanssa etsiä kotinsa pohjaa sieltä ”viidakosta”, laihoin tuloksin. Komeita jalopuita, tammia, vaahteroita ja poppeleita kasvoi edelleen tien vieressä. On mahtanut olla kauniita pihoja entisillä asujilla. Tuntuivat aivan epätodellisilta nuo näkymät. Kaitsijaksemme komennettu kapteeni käyttäytyi hyvin korrektisti koko ajan, antoi Raatikaisen Tuulikinkin kuvata kaikessa rauhassa. Hyvillä mielin palattiin takaisin bussille. Portti sulkeutui takanamme. Yhtäkkiä tuo kapteeni-poika seisoi edessäni ja ojensi minulle kauniin päivänkakkaran varovasti hymyillen. Olin otettu, halata piti. Tuli oikein lämmin olo. Suur’ kiitosta vielä Matkakarjalalle, että tämä ”aidantakainen” vierailu onnistui. Uskon, että aikamoista paperisotaa on pitänyt käydä, ennen kuin homma hoitui.
Sitten palattiin kylän raitille takaisin. Mielestäni lehmiä oli liikenteessä enemmän kuin viime kerralla. Kengänpohjia oli syytä varoa. Katseltiin ja tunnusteltiin entisiä paikkoja. Kirkonmäellä muistopatsaalla ja aidatulla sankarihauta-alueella pyörähdettiin. Sieltä suunnattiin vanhalle hautausmaalle. Arppen hautapaaden ympäriltä olivat komeat rautaketjut kadonneet. Hiltusen Eva pääsi jo kolmannen kerran tuomaan terveisensä sinne haudatuille omaisilleen. Hyvässä muistissa näkyi hautakiven paikka olleen. Tällä kertaa ei jäänyt enää aikaa käydä Jänisjärvellä uimassa, vaikka uimapukujakin näytti olleen mukana. Ei myöskään käyty uudella hautausmaalla, vaikka sekin olisi ollut kokemisen ja näkemisen paikka, siellä aikaisemmin käymättömille, sillä siellä jos missä, erilaiset hautakulttuurit kohtaavat toisensa.
Ruokailu odotti meitä jo klo 17.00 Sortavalassa Piipunpihan hotellissa. Siispä jatkamaan matkaa ja tietenkin Öljymäen kautta. Noin tunnin verran taisi matka Sortavalaan kestää. Matkalla ihailtiin taas kerran menetettyjä komeita maisemia. Piipunpiha oli suorastaan pessyt kasvonsa, tyylikäs ulkoa ja sisältä. Huoneet kunnostettu edellisen käyntini jälkeen. Ruoka oli katettu kauniisti ja maistui herkulliselta. Palvelukin mielestäni nopeaa. Ruokailun jälkeen lähdettiin kiertoajelulle. Opas oli suhteellisen perillä paikoista ja entisestä historiasta. Ainoa asia, jota jäin kaipaamaan oli laululava, jonne taaskaan emme päässeet käymään. Olisihan se ollut komeaa vetäistä vaikkapa Karjalaisten laulu koko poppoolla. Iltaa vietettiin ulkona niin sanotussa huvimajassa. Mauri-pomon toivomuksesta jokainen matkalla mukana oleva kertoi itsestään, nykyisestä kotipaikastaan ja miten kiinnostus liittyy Värtsilään. Siitäpä muodostui oikein hauska ja mielenkiintoinen tilaisuus. Myöhemmin hotellin aulassa yritettiin saada aikaiseksi hiukan ohjelmaakin. Lehtisen Annikki otti tapansa mukaan yleisönsä viimeisen päälle, ovat ne siksi hellyttäviä Annikin esittämät lastenlorut. Väsyneinä, mutta iloisella mielellä painuttiin pehkuihin.
Aamusella, aamupalan jälkeen porukkamme jakautui kahtia. Noin puolet lähti Valamoon ja toinen puoli kaupungille. Mielestäni sama- apeahko kuva kaupungilla, kuten aikaisemminkin. Tuntui, että kadutkin olivat entistä muhkuraisempia. Osa porukasta kävi katsomassa Gogolevin komeaa puutaidetta. Osan aika kului pikkuostoksia tehden. Valamossa kävijät olivat innoissaan, kun kirkossa oli ollut vierailemassa Pietarin kirkon kvartetti. Konsertti oli ollut komeaa kuultavaa. Luostarin yläkirkkokin on kuulemma jo valmis. Vesimatka saarelle mennen tullen oli sujunut ilman hankaluuksia. Vesimatka saarelle mennen tullen oli sujunut ilman hankaluuksia. Palattiin vielä kerran Piipunpihaan lounaalle. Jälleen maittavaa ruokaa kauniisti katettuna. Kaikesta huomasi, että omistaja on panostanut kovasti palveluun ja viihtyvyyteen. Hyvin ravittuna ei kun baanalle aloittamaan kotimatkaa. Öljymäellä pysähdyttiin vielä ostostäydennyksiin. Kahvit ja oluetkin maistuivat. Suhteellisen hyvin, ilman pahempia viivytyksiä päästiin Venäjän tullista. Samoin Suomenkin tullista, sitten kun vielä vihon viimeiset ostokset oli tehty taxfreesta ja saavuttu Suomen puolelle.
Jälleen kerran oli mielestäni onnistunut matka takana päin. Kaikki jaksoivat matkan rasitukset lämpimästä säästä huolimatta hyvin. Mauri-pomolle mahtavat kiitoset vielä, että sait ison porukan pysymään niin hyvin kasassa ja luotsasit meidät turvallisesti takaisin Joensuuhun. Seuraavaksi lähdetään Juuan Kivikylään kesäretkelle keskiviikkona 17.08.2005 kello 9.00.
Antoisaa reissua kaikille.
Hilkka Partanen