Kuukausi: lokakuu 2017

Värtsilä lintuperspektiivistä

Harrastan valo- ja videokuvaamista. Kuvaaminen lintuperspektiivistä on aina kiehtonut. Hankin alkuvuodesta nelikopterin eli ns. dronen. Kuvauskopterien käyttö on kasvanut Suomessa vuosi vuodelta johtuen laitteiden tekniikan kehittymisestä ja hintatason laskusta.  On huikeata nähdä kotimaisemat ilmasta käsin. Lentäminen ja kuvaaminen luvanvaraista itärajalla…

Siirrymme talviaikaan

Talviaikaan siirryttäessä su 29.10.2017 kelloja siirretään tunti taaksepäin – klo 04:00 -> 03:00. Siirto tapahtuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Nykyajan digitaaliset laitteet siirtävät pääsääntöisesti itse itsensä yön aikana vastaamaan uutta aikaa, mutta joudumme silti muuttamaan manuaalisesti monen kellonajan ajantasalle,…

Syyspäivä

Se oli ensimmäisen kovan pakkasyön jälkeinen aamu. Mittari oli käynyt reilusti nollan alapuolella. Maa oli kuurassa. Jäinen ruho kahisi jalan alla. Kirkas auringonpaiste tervehti kulkijaa ja häikäisi silmät. Lähtiessä oli pantu reilusti päälle, oikein kerrospukeuduttu. Ensin villaa alle, sitten tuulipuku…

Lapsuuden saunat

Luettuani lapsuuden saunaseikkailut, muistin tämän aiheeseen liittyvän laulun. Hyvää vuodenloppua kaikille. terv. Ensio Lapsuuden saunat: säv. Ensio Immonen san. Suoma Pennanen laulu. Mai-LIs Könönen sov & äänitys Lasse Könönen M&LK

Lapsuuden saunaseikkailuja…

Eräässä televisio-ohjelmassa Arja Saijonmaa ilmeikkäästi kertoi omista saunomisen tuntemuksistaan ja saunan merkityksestä suomalaiselle. Hänkin heitti ajatuksen, että saunominen merkitsee suomalaiselle hiljentymisen ja mediataation hetkiä, joissa hälinällä ja kiireellä ei ole sijaa. Mielellään siihen lisäisi, että saunassa me suomalaiset koemme myös…

Juhlavuoden kehtolaulu

Martti Luther kirjoitti ja sävelsi vuonna 1528 virren, joka meidän virsikirjaamme tuli vuonna 1583. Tämä virsi 170 ”Jumala ompi linnamme” mielletään hyvin isänmaalliseksi, ja siinä käytössä se onkin tullut tutuksi. Alunperin kuitenkin Luther tarkoitti virtensä lohdutusvirreksi, joka antoi hänelle voimaa…

Kalle Päätalo, kirjailijan elämä

Kalle Päätalo Kirjailijan vaiheet Ritva Ylönen: Kalle Päätalo, kirjailijan elämä, SKS-kustannus 2017 Kalle Päätalo on muodustunut monelle viime vuosisadan loppupuolen miehenpuolelle samaistumiseen sopivaksi henkilöksi. Kalle eli vaikean lapsuuden, kun isä Herkkoa vaivasi mielenvikaisuus. Tukkisavotat ja savottakämpät tulivat tutuiksi. Niillä reissuilla…

Kemieen rakennettavaan uuteen yhteiskouluun tilat myös Värtsilän koulun oppilaille

Tohmajärven kunnanvaltuusto päätti rakentaa Kemieen uuden yhteiskoulukeskuksen/monitoimitilan, johon sisällytetään myös tilat Värtsilän koulun oppilaille. Kunnanhallituksen esitys valtuustolle: rakennetaan Kemieen uusi yhteiskoulu, johon sisältyisivät tilat Kemien – ja Värtsilän ala-asteen oppilaille, Tietäväisen koulun yläasteen ja lukion oppilaille sekä kirjastolle.  Vastaehdotus jonka…

Kuinka käy Värtsilän koulun?

Värtsilän koulun tulevaisuus on katkolla Tohmajärven kunnanvaltuuston kokouksessa  tänään maanantaina 23.10.2017 klo 16.30 alkaen kun kunnanvaltuusto käsittelee Kemien kouluinvestointia, johon liittyy kunnanhallituksen esitys Värtsilän koulun liittämisestä uuteen Kemien koulukeskukseen. Tämä tarkoittaisi Värtsilän koulun lakkauttamista.  Sunnuntaina 22.10.2017 eri yhdistysten toimijat laativat…

Vetoomus Värtsilän koulun puolesta

Tulevana maanantaina 23.10.2017 on Tohmajärven Kunnanvaltuustolla kokous, jossa päätetään mm. kunnan kouluasioista. Värtsilän koulun kohtalo liittyy tiiviisti näihin suunnitelmiin. Pitäjätoimikunnan kokouksessa torstaina keskusteltiin kauan ja vakavana koulun tilanteesta ja siitä, mitä voisimme vielä tehdä koulumme säilymisen hyväksi. Totesimme, että mielenilmaus…

Hanhihyrrät

Värtsilän laaksossa sijaitsevissa sähkölinjoissa voi nähdä roikkumassa eri väreissä välkehtiviä ”koristeita”. En tiedä, mikä on mainitun vempeleen oikea nimi, mutta itse olen ristinyt sen kotoisasti hanhihyrräksi. Sijoitustiheys näyttäisi olevan kuutisen kappaletta per tolppaväli. Laitteen idea on kuitenkin siinä, että vapaana…

Miten lauluni syntyvät?

Puurtamista ja hurmosta Lauluntekijöiden puheenvuoro Miten lauluni syntyvät?, toim. Eetu Kauppinen, SKS-kustannus 2017 Luin ensimmäiseksi Jouni Hynysen, entisen musiikkioppilaani selostuksen laulujensa ”lunnaista” aina lapsuuden bändikokeiluista, ja isän soittoharrastuksista, vakavammin otettavaan kutsumukseen lauluntekijäksi. Tapasin Jounin taannoin ja hän muisti musiikkiopensa. Kysäisin,…

Taittajan tarinaa

Kaikkihan tietävät että kirjan aikaansaamiseksi pitää kirjoittaa. Ja että pitää suunnitella ja tutkia mitä kirjoitetaan. Ja että kuvakirjaan pitää hankkia kuvia. Hieman hämärämmäksi voivat jäädä kirjatyön muut vaiheet. Kerronpa siis näin jälkijättöisesti asiasta kiinnostuneille jotain panoksestani Kaustan kirjaprojektissa. Erotuksena kirjatoimikunnan…

Kynnöstä leipään

Liperin Leipäpäivät Jossain tehdään ”tikusta” melkein mitä asiaa tahansa . Täällä Itäisessä Suomessa, Liperin kunnassa, tehdään niin arkisesta asiasta kuin leivästä todella merkittävä tapahtuma vuodesta toiseen. Nämä ”kokoontumisajot” keräävät kävijöitä tuhatmääriä, vaikka tarjottavana ei ole ilmaisia sirkushuveja. Tänä vuonna leipäpäivä…

Haluamme käydä Värtsilän koulua!

Syyslomaa edeltävällä viikolla kuulimme ja luimme Kunnanhallituksen esityksen Värtsilän koulun lakkauttamisesta. Asia on toki ollut esillä jo pidempään, mutta valtuustolle tehty esitys sai koulun tulevaisuudesta huolestuneet koulun puolustajat järjestäytymään mielenilmaukseen Värtsilän koulun puolesta. Oppilaiden vanhempia ja kotiväkeä, kyläläisiä, kunnan edustajia…

Linnut luonnollisessa koossa

Punarinnasta lehtopöllöön Havainnollinen lintukirja lapsille Daniela Straub: Linnut luonnollisessa koossa, suom. Sari-Anne Ahvonen, Gummerus 2016 Straub on tehnyt kirjan, jossa on havainnolliset ja ”oikean kokoiset” kuvat linnuista. Mukana kirjassa ovat sinitiainen, talitiainen, punarinta, mustaleppälintu, peukaloinen, pähkinänakkeli, västäräkki, räystäspääsky, peippo, tikli,…

Oodi Värtsilän koululle

Oodi on lyyrinen runo. Muinaisessa Kreikassa oodeja esitettiin mm hautajaisissa ja valtaa pitävien juhlissa. Egyptissä puolestaan oodi oli ylistyslaulu. Olkoon tämä tarina ylistyslaulu Värtsilän koululle. jore Pojan tytär soitti aikaisin aamulla.Pyysi haastattelua. Tyttö on läasteikäinen ja näemme lähes päivittäin joten…

Katsaus Pohjois-Karjalan rajavartioston toimintaan – Syyskuu 2017

Rajojen valvonta Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajaosuudella tilanne oli syyskuussa vakaa. Syyskuun lopulla havaittiin yksi luvaton valtakunnanrajanylitys Suomesta Venäjälle. Kiteen Välivaaran alueen maastorajalla suomalainen mieshenkilö ylitti luvatta rajan. Tapahtumaan liittyen Pohjois-Karjalan alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Suojärven alueen rajavaltuutettuun. Venäjän…

Kaustajärvi-kirja

Kaustajärvi-kirjaa lukiessa Kaustajärvi, jääkaudesta nykypäiviin Kaustajärvi, Rajan jakama kotikylä, Katja Tikka & Kaustajärven kirjatoimikunta Tuli ihan kyynel silmään, kun tutustuin Kaustajärvi-kirjaan. Niin läheltä liippaavat muistumat ja historialliset tiedot minua, Värtsilässä syntynyttä. Katja Tikka luotaa Kaustajärven historiaa todella asiantuntevasti ja sujuvasti,…

Lukijan kuva

  Kuva on ollut sanomalehti Karjalaisessa rippikouluaikana. Minä oon takarivissä toinen vasemmalta. Olimme silloin rippikoulussa. Siinä samassa kirkon huoneen viereisessä keittiössä pidettiin kotitaloustunteja jatko eli kansalaiskouluaikana. Ruoka tarjottiin tuossa samassa huoneessa missä myöhemmin kävimme rippikoulun.  Vuosi on ollut joko 1962 tai 1961…

Matkoilla

Matkoilla – “Karjala-viikot m/s Kalypsolla” Muistiin merkitsi Hilkka Partanen esitettäväksi Joensuun Värtsilä-Seuran kokouksessa v. 1993. Mitä on olla karjalainen tänä päivänä Suomessa ja mitä tunnelmaa se meihin itse kuhunkin vielä luo, vaikka suurin osa kaunista Karjalaamme on tuolla rajan takana.…