Omalla kylällä ennen vanhaan

En oo ikänäni ollu hirviän paljon oman kylän porukoisa. Tai missään muisakkaan porukoisa. Tai oliko niitä porukoita sen kummemmin olemasakkaan, kaikkihan suurin piirein tunsi toisesa ja jos omalta kylältä kauemmas mentiin vaikka tansseihin, sinne mentiin porukala ja tultiin pois miten tultiin. Ylleensä ne meän kylän taksimiehet huolehti kaikki kotioihinsa.

Aikojen saatossa iso osa ikäkavereista muutti pois, muutamia meitä jäi jälelle.

Oikiastaan mulla on tässä kylällä vain yks kaveri, Ulla. Ne muuthan oli muuttanneet isompaan maailmaan. Tämän kylän tien laitaa pitkin ollaan Ullan kans kävellä paarustettu eräski kilometri. Ollan oltu lenkilä. Siinä samalla on kumpiki saanu selevittää asiansa. Ulla on selevittäny,minkälaista läninkiä son ommellu tai aikonu ommella. Minä taas oon lappanu juttua millon mistäki, mitä oon teheny Moskovasa tai Rootoksela tai jossain muuala. Varmaan monta kertaa puhuttiin niin toistemma päälle, ettei kaverin tekemisistä paljon jääny mielleen.

Sillon aikonnaan ko olttin vielä penikoita, tai ainaki melekeen, piettiin ite Palonhovila tansseja, ite myytiin liput, keitettiin ja myytiin kanttiinisa kahavia ja ite tanssattiin. Liput makso levytansseihin markan. Levyistä en muista paljon muuta ko sen, että oli Piitlessien Twist and Shout ja sitten se AAAAAAAAAAAvan meren tuolla puolen.. Mahtavaa.

Ja tuota tanssausaikaa ennen käytiin Palonhovila kattomasa elokuvia. Pekkaa ja Pätkää kai ne oli enimmäkseen. Elukuvan näyttäjä vei konneensa sinne yläkerran kerhohuoneeseen ja siellä seinässä olevasta luukusta tuli sitten kuva valakokankaale. Hyi kauhia ko minä pelekäsin niitä arapeja siinä elokuvassa Pekka ja Pätkä Suezilla!

Mitä muuta?

Sillon alakouluikäsenä kävin pyhäkouluaki. En kyllä tiijä miksi, enhän ymmärtäny mittään siitäkkään. Ja vielä ylleensä oli joku meän nuoremmista penikoista mukana, Jukka ainaki.
Pyhäkoulua pitivät Johannes ja Helemi-täti vuoropyhinä. Johannes sano aina ko koulua lopetti, että menkää lapset kottiin ja uskokkaa synnit antteeksi. Näin jäläkeen päin ajateltuna se oli mukavasti sanottu. Ei kyllä haittais, jos joku vielä nykki noin sanos!
Ja minä tykkäsin muutenki Johanneksesta. Soli aina mukava meille penikoille. Helemi-täti jäi mulle ainaki jonku verran vieraammaksi, vaikka oli koulun keittäjä. Ei kuulu tähän pyhäkouluasiaan, mutta kerronpa kumminki. Jonnain kesäiltana lähin hakemmaan Rantasaaresta maitua, meillä oli tinki sinne. Kirkkotiehaarasa tien laijasa istu kummallisesa asennosa tämän Helemi-tätin mies. Säikähin ja juoksin lähimpään taloon, Jaskan paikkaan ja selevitin, että tämmöstä näin. Sieltä lähti sitten joku, olisko ollu Tuomo, kattommaan. Siihen oli päättynyt tämän miehen maallinen matka.

Osuuskaupan kilipahiihtoihin osallistuin jonku kerran. Mulla on vieläki ykköspalakintolusikka tallesa, se on mulla sokerilusikkana. Vuosilukua siinä ei oo, mutta oon kyllä ollu reilusti alle 10 vuotias, koulusa kuitenki jo. Kai. Muistan, että latu kuluki ratan takana. Mulla oli sydämen muotonen lampaankarvalakki, se putos sinne mettään ko revitin niin kauhiasti. Juntusen Esko toi sen pois sieltä, oli vissiin mua kirittämäsä. Sen silloisen Osuuskaupan myymälänhoitajalla oli monta poikaa, Seppo-niminen niistä pojista oli minun hyvä kaveri. Käytiin kesälä mustikasa Palohovin mettäsä yhesä. Se oli niinko turvamies mulla, en olis uskaltanu niin issoon mettään yksin mennä. Vaikka se mettä näky melekeen kokonaan meän ikkunasta.

Palonhovilla oli kans sarjahiihtoja. Niihinki oli pakko osallistua, kotua vissiin pakotettiin. Muistaakseni en niissä pärjänny yhtään. Sillon oli aina huono keli, semmonen keväträmpsy, suksen pohojat keräs lunta. en tykänny niistä hiihoista yhtään, vaikka kyllä kai minä omasta mielestä osasin hiihtää. Postin Hilkka voitti aina ne kisat.

Tuosa aiemmin ko mainittin tuon Sepon. Kiva poika, mutta ei ollu kyse mistään rakkaustarinasta. Minähän olin rakastunu Jarkkoon, niinkö vissiin kaikki muukki kylän tytöt. Tai ainaki monet. Voi elämän kevät, kerran sattu mukava tappaus. Oltiin Kyllikin kans hyppimäsä mynkryyniä meän pihalla. Jarkko tuli siihen ja halus kans hyppiä. eihän se osannu, ja ”jäi”. Minä tietenki, että annettaan Jarkole armonpulla, ei panna pois pelistä. Kyllikki tykkkäs huonua ja lähti kottiin, ko tommosia armonpullia annetaan. Se oli onnen päivä, sain hyppiä mynkryyniä Jarkon kans kahestaan. Yhen kerran koulusa välitunnila oli jottain kahinaa Jarkon kans, huitasin sitä naamaan, siis tietty ihan vain rakkauvesta, Jarkolla rupes tulleen nokasta verta.

Sitten lauantaina,meijän opettajalla oli tapana lähettää kotia terveisiä viikon kulusta semmosen vihon kautta, siihen pantiin hymypojan kuva, jos oli ok, tai sitten joku viesti, jos ei ollu ok. Niinhän siinä sitten kävi, että kun opettaja kysyi, onkos mitään tapahtunut, pojat porukalla uhkasivat kertoa, että Tuula on antanu Jarkolle turpaan. Vaan minä olin sen verran lipevä, että heti ku opettaja oli kysymyksen esittänyt, viittasin ja tunnustin ite. Sen myötä sitten äänestettiin, että miten tehhään, hymypoika vai ei. Oli varmaan tyttöjä enemmistä, hymypojan sain. Kiitos siitä tytöt! Olis saattanut tulla kotona sanktioita, jos vihossa olis ollut maininta pahoinpitelystä.

Saattaa jatkua joskus, tai sitten ei..

Tuula T

Share

17 comments for “Omalla kylällä ennen vanhaan

  1. Maija
    13.8.2017 at 16:35

    Tositarinat on mukavia luettavia, niin kuin tämäkin.

  2. Poikamies kolmannessa polvessa
    13.8.2017 at 18:33

    Lutmakkoo luettavvoo, hyvä:-)

  3. Alpoaatos
    14.8.2017 at 12:20

    Kyllä jää ihan suu hyväle kun tuota Tuulan tarinaa lukea mutustelee. Tuo “mynkryynin” hyppiminen jäi vielä arvoitukseksi. Kuitenkin lienee erilaista hyppimistä kuin länsisuomalaisessa kansanlaulussa “Mithän tuollaasekki” tarkoitetaan: “Kylhää muaki sitte hyppelemähän vietääs, jos ne tietääs jotta mullon lehemä”

  4. Tuula T
    14.8.2017 at 12:48

    Kuule Alpo, se mynkryyni on yhdenlainen ruutu-peli, jossa hypitään yhdellä jalalla puupalikkaa potkien pitkin maahan piirrettyä ruudukkoa.

  5. Alpoaatos
    14.8.2017 at 15:18

    No mihinkä siinä sitten “jäädään”

  6. Tuula T
    14.8.2017 at 16:09

    Voi Alpo, jos ei selviä koko reittiä kunnialla, keskenhän se jää ja pelistä pois! Nämä on niitä entisajan pihaleikkejä.

  7. Poikamies kolmannessa polvessa
    14.8.2017 at 18:17

    Eikös siinä jiähä “liriin”?

  8. Riitta A
    14.8.2017 at 19:28

    Onkohan tämä sama leikki kun meillä jota sanottiin kittiläks ?

  9. Tuula T
    14.8.2017 at 20:53

    En osaa sanoa, miksi muuksi sitä olisi sanottu, mutta googletin sanalla “ruutuhyppely kuvio”, siellä on malleja, tosin silloin KAUAN sitten ne piirrettiin itse puukepillä hiekkaan.

  10. Muistelija
    14.8.2017 at 21:59

    Mukavvoo luettavvoo.

    Kittillee hypättiin ja littee kivi oli kapulana. Kokeilin tässä kerran koulun pihassa, vieläkö onnistuisi kittilän hyppely. Ei onnistunut, – aika aikaansa kutakin. 😀

    Mukavia välituntileikkejä meilläkin oli aikoinaan.

  11. Alpoaatos
    14.8.2017 at 23:01

    No voi hyvänen aika.. Minä olen unohtanut tuon kiven tai lätkän potkimisen kokonaan. Olen hyppinyt pelkkää ruutua tai kittilää ilman ylimääräistä potkimista. Ilmankos se olikin minulla liian helppoa. Jossain vaiheessa minulla oli sylillinen polttopuita mukana vaikeuttamassa kittilän hyppelyä.

  12. Martti Törrönen
    15.8.2017 at 7:57

    Olipa rehellistä tekstiä, jota lukiessa tuli ihan hyvä mieli.

  13. Seija Nykänen
    19.8.2017 at 12:36

    Minulle tuli tuosta ruutuhyppelystä sana mieleen kun kinkata. mistä lie jäänyt tuo sana mieleen et välitunnilla kinkattiin. muistelen että puupalikka tai kivihän se oli ja yhdellä jalalla kinkattiin [hypittiin] . tämä muisto on jäänyt sieltä -50 luvulta ja on mukava lukea näitä lapsuus ja koulu muistoja sieltä Värtsilästä. terv. Seija S.

  14. Kinkataanko
    19.8.2017 at 14:26

    No normaali-ihmiset sanovat tuota kinkkaamiseksi.
    Mynkryyni lienee joku laphalainen murresana kuten kinkkaaminenkin.
    Konkkaaminen ja yhdellä jalalla hyppiminen ovat synonyymeja keskenään ja yleiskielisiä, mutta kinkkaaminen on murreversio. Näin se on määritelty. Eipä tuota ole tarvetta sen enempää ruotia.

  15. Leenamarja
    23.10.2017 at 15:54

    Kyllä Tuula kirijottaa ossaa. Vois vaikka koota oman kirijan muisteluista. Oliha niitä pihaleikkejä olemasa. sama leikki eri nimelä toisela paikkakunnala. Naruaki hypättii joka välitunti ja niitä loruja siinä samala hoettiin. Omena,päärynä, appelsiini, jos sinä hyppäät kakskytä viisi, saat sinä ensimmäisen palakinnon. Ja sitte alettiin pyörittään narua älytöntä vauhtia, sai siinä hyppijä panna parastaan. Aina saanu täyteen sitä kahta viittä ja se sapetti.

  16. Anja Frisk
    8.8.2020 at 22:00

    Viipurissa me lapset piirsimme ruudukon maahan ja telkimme kittilää. Kiveä piti saada eteenpäin.
    Ensi kertaa kävin siellä uudelleen ja näin ruudukon kouluni (Toinen tyttökoulu) pihalla. Leikit senkun jatkuvat. Asuin Linnankatu 28. Pihalle ei pääse, talo on miliisin hallussa. Se oli valtion talo ja siellä asui valtion virkamiehiä, upseereita eniten.

  17. Sakari H
    8.8.2020 at 22:37

    Tämä on hyvästi kerrotua hyvää asiaa hyvästä toiminnasta hyvine kommentteineen.

    Toivon nyt olevani mielensä hyvittäjä muidenkin Värtdin lukijoiden ja Alpo-toimittajan kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *