Silloin ”ennenvanhaan”, eli minun ”ennenvanha-aika” tarkoitti pari vuosikymmentä sodan päättymisestä. Silloin jokainen yritti selvitä elämässä eteenpäin niin hyvin kuin mahdollista. Uusi aika teki tuloaan kiihtyvällä vauhdilla. Uusia tavaroita ja laitteita alkoi saada kaupoista. Kaikilla ei ollut mahdollisuuksia uutuuksiin vaan piti pärjätä kotikonstein. Joskus niillä päästiinkin aika pitkälle. Kun havaittiin joku ongelma niin se ratkaistiin. Suunniteltiin apuväline tai vaikka pieni kone jolla homma hoidettiin. Eikä siinä ollut sen ihmeempää.
Nythän tehdään toisinpäin. Nyt ostetaan joku kovasti mainostettu tai muuten kiinnostava härpäke ja katsotaan voisiko sillä tehdä jotain.
Värtsilän Patsolassa, siellä Savikontiellä missä Savikon suunnan koulutie haarautuu Patsolan koululle, asui Hassisen Tasu, oikeasti Tauno, jota myös tuhattaituriksi tituleerattiin. Hänellä oli ideoita ja konsteja vähintään yhtä paljon kuin elokuvan Kätkäläisellä. Niistä hän myös auliisti kertoi, aina kun vain kiinnostunut kuulija, siis minä, sattui paikalle. Nyt reilu puoli vuosiataa myöhemmin olen huomannut itsestäni samoja piirteitä. Olisi kova halu kertoa kaikista ahaa-elämyksistä mutta kiinnostuneita kuulijoita vain ei enää satu paikalle, tai jos sattuu, niin niillä on kiire tai sitten niiden ilmeistä voi päätellä, että ”olen kuullut tuon jutun jo sata kertaa”
Tasun traktori
Kerron tässä yhdestä mieleen jääneestä Tasun ideasta.
Tasulla oli vanhan henkilöauton raato. Tai se ainakin muistutti jotenkin henkilöautoa. Silloin kun minä sen rohjakkeen ensi kerran näin, niin siitä oli poistettu oikeastaan kaikki. Siinä oli moottori ja puupinnaiset pyörät, eikä juuri muuta.
Tasulla oli idea; auto ei voi olla niin vanha tai huono, ettei siitä voisi tehdä jotain tarpeellista. Hän oli päättänyt tehdä siitä traktorin. Siitä tehdään lyhyt ja ketterä. Se pitää olla helppo käsitellä pelloilla. Siinä ei kuljetella kyydissäistujia, joten kaikki etupenkistä taaksepäin joutaa pois. Runkoa on lyhennetty niin paljon, että kuljettaja istui takapyörien päällä. Taka-akseli on kiinnitetty runkoon suoraan ilman jousia. Tarpeettomiksi käyneistä lehtijousista on varmaan tehty jotain tarpeellista.
En tiedä millainen koppi siinä on alunperin ollut, mutta luultavasti sellainen ”kantti kertaa kantti plus lippa”, eli sellainen millä huippuetsivä Hercule Poirot elokuvissa ajelee.
Tasulla oli myös jossain vaiheessa tällainen ”Poirotin” auto. Joskus hän antoi meille penskoille sillä kyytiä. Muistan sen siitä, koska jouduimme työntämään autoa Pykälävaaran vanhan tien rinteissä.
Mainostan tässä Tohmajärven Nyymanin museota. Museoalueella on monta rakennusta täynnä mielenkiintoista historiaa. Erään rakennuksen seinältä löytyi tällainen tohmajärveläisen taksin vuodelta 1931. Auto muistuttaa tätä tarinan ajoneuvoa.
Vuokra-autoilija ja korjausmies Juho Laurellin auto Kemien kylässä v. 1931. Alla on kuvan lasten nimet vasemmalta alkaen. Takana kurkkii Ville Jekkinen ? Helmi Laurell, Anja Simonen, Eeva Laurell, Maija Laurell, Eino Laurell, Matti Laurell.
Tasun traktori on saattanut alkujaan olla ylläolevan vuokra-auton näköinen. Jos vertaa tätä Tasun traktoria tuohon ylläolevaan kuvaan, niin runkoa on lyhennetty niin paljon, että takapyörät ovat tuon keskimmäisen pikkutytön kohdalla. Kuljettajan istuin on siis takapyörien päällä.
Akseli on pultattu suoraan runkoon. Mitäpä niillä jousilla, joutavia herrojen kotkotuksia. Lankuista ja laudoista on sitten tehty uusi ”ohjaamo” johon mahtui kuljettajan lisäksi vähän työkaluja. Kuljettajan istuin oli jousitettu ja mukavan pehmyt.
Pikku parannuksia
En tiedä, mitä hän oli jo siihen mennessä traktorillaan tehnyt, tai yrittänyt tehdä, mutta parannettavia asioita löytyi kaiken aikaa lisää. Tärkeimpia asioita oli saada vetopyöriin pitoa ja ohjaukseen jotain tolkkua. Vetopyörät sutivat tyhjää eikä sileät etupyörät totelleet ohjausta märällä nurmikolla. Traktori pyrki kulkemaan omia polkujaan, ja usein jäi kiinni jonnekin. Kenties se piti joskus auttaa hevosella ”varikolle”
Vetopyöriin tuli pitoa enemmän kun Tasu leikkasi puukolla joka toisen palkin pois
Eturenkaiden ohjausta hän päätti parantaa leikkaamalla jostain kuorma-auton renkaasta suikaleita ja kiinnittää ne pulteilla kiinni. Tietenkin rengas piti ottaa pois vanteelta työn jaksi ja se oli käsipelissä kova työ.
Varmaan Tasu ajatteli, että yksi parannettu eturengas saa riittää tällä kertaa. Kunhan vasen eturengas pitää paikata seuraavan kerran, niin teen samalla kertaa tämän nauhan pulttauksen toiseen pyörään. Kuorma-auton renkaan leikkaaminen puukolla on työlästä touhua. Siinä paloi varmaan monta toppaa Työmiestä, vaikka suussa enimmäkseen oli vain tyhjä tupakan loppi.
Ilmeisesti vasenta eturengasta ei tarvinnut paikata, koska rengas on kestänyt parantelematta tähän päivään saakka.
Taka-akseli on tanakasti paikoillaan. Siihen vain päälle kuskin penkki ja eikun menoksi.
Toimivan näköiset jarrut. Jalka poljin ja käsijarruvipu kääntävät samaa akselia
Nostolaite
Työkoneitten kiinnittämistä varten Tasunkin traktorissa oli nostolaite. Se nostettiin käsin sopivalle korkeudelle ja laitettiin pultit pitelemään se ylhäällä. Nykytraktoreissa taitaa työkoneen kiinnitys olla aina keskellä, mutta Tasun tapauksessa esimerkiksi niittokone voitiin kiinnittää tarpeen mukaan keskelle tai jonnekin sivulle. Millaistahan mahtaisi olla auton peräkärryn peruuttaminen jos se ei olisi kiinnitetty keskelle. Kerran Tasu ajoi traktorinsa yöksi puimalatoon niittokone oikeaan laitaan kiinnitettynä. Hän virnisti vahingoniloisesti ja tuumaili, että mitenkähän poika tämän aamulla peruuttaa ulos.
Hevosvetoiset työkoneet
Hevosvetoiset työvälineet olivat niitä eniten käytettyjä laitteita. Tasulla on saattanut olla jotain aivan omia sovelluksia, mutta haravakone ja niittokone on jäänyt itselleni eniten mieleen. Wärtsilä yhtymä oli valmistanut Pietarsaaren tehtailla 2 hevosen Peko-merkkistä niittokonetta. En tiedä olisiko Tasun kone ollut Wärtsilän tekemä. Siinä olisi ollut pieni ”aasinsilta” tähän tarinaan.
Kun eräs vanha cowboy kulki ratsuineen..
Eräs oman heinäpellon niittoreissu on jäänyt eniten mieleen. Tasu niitti traktorillaan meidän peltoja ja minä istuin niittokoneen satulassa nostamassa terän ylös peltojen päissä. Olin aikaisin aamulla niittänyt peltojen päät, ettei heinää tallaantuisi. Meidän pelloilla kasvoi ohutta luonnon heinää, joten Tasu voi pitää kohtalaisen reipasta vauhtia. Pellot eivät olleet tasaisia ja pienetkin kuopat täristivät niin traktoria kuin niittokonettakin. Välillä niittokoneen satulassa istuminen muistutti cowboyn ratsastamista äksyllä hevosella. Kerran irtosi niittokoneesta satula ja minä putosin pellolle. Ei siinä käynyt kuinkaan eikä Tasu huomannut mitään ennenkuin kääntyi pellon päässä katsomaan taakseen. Siellä kotimainen ”kaupoi” käveli kantaen satulaa niinkuin lännen elokuvien cowboyt, jotka ovat menettäneet hevosensa. Hehän eivät luovu satulastaan koskaan. Minä olisin voinut luopuakin.
Tunteeko joku?
Suomi viettää 100 – vuotis juhlaan. Luulen, että tämä auto on jo täyttänyt ensimmäisen satasensa, mutta tietäisikö joku tarkemmin? Syylärin muotoilu saattaisi kertoa jotain. Pitkittäisjouset. Kampikäynnistys, mutta starttikin on.
JK
Jk eli jälkikirjoitus. Väärinymmärrysten välttämiseksi on paikallaan mainita, että enhän minä ole ollut näkemässä onko Tasu itse muokannut trakktoria mieleisekseen vai onko ostanut valmiiksi muokattuna. Olen kyllä ollut paikalla kun Tasu on takarenkaita vuollut ja eturengasta pultannut parempaan kuntoon sekä vaiherikkaissa heinähommissa. Muu jutun teksti on enemmän tai vähemmän mielikuvituksen tuotetta tai kuvista pääteltyä. Joka tapauksessa ajelimme laitteella jota nyt voisi sanoa mönkiän esi-isäksi tai -äidiksi.
Teksti ja kuvat Alpo Rummukainen
Mielenkiintoinen tarina Alpolta, missä päin kuvat otettu ja milloin. Kiinnostaisi tietää.
Kuvat ovat pääosin tänä kesänä kuvattu. Tuo kuva missä näkyy istuimen puulaatikko, on noin parikymmentä vuotta sitten otettu. Satulaa kantamassa Alpo itse Värtsilä päivien aikaan. Traktori lienee siinä mihin Tasu on sen viimeksi ajanut, eli oman riihen taakse. Tosin riihtä ei enää ole.
Alpo
Jäi mainitsematta, että käsittääkseni Liisa (Tasuntytär) ja Valto Piiroinen Savikontieltä omistavat tai ainakin tietävät asiasta enemmän.
Kiitokset Taposen Jussille satulan lainasta ja kuvan nappaamisesta.
Alpo
Alpolla on jutun kertomisen taito!
Heinähommatkin hyvin havainnollistettuja.
Arvaisin että kyseesä on Ford mallia 1920 ja eteenpäin ,Maski on ainakin saman muotoinen.
Muuttiko Ford perinteisen poikittaisen jousituksensa pitkittäiseksi?
Siinä olisi Värtsilän pitäjäseuralle entisöintityötä. Joku saattaa hoksata muuten.
KYSEINEN ” traktori tai mönkijä” mikä lieneekin ollut, oli lempinimeltään ROTTELO” Lempinimen varmaankin antoivat naiset useiden korjausten vuoksi. Setäni Tauno osti sen Oulun Pyykösjärveltä enoltani Arvi Pyyköseltä tai joltakin muulta. Vuosi lienee ollut -55–58. Moottori oli ns. ”Letukan. Vaihteita oli neljä eteen ja yksi taakse. Nostolaitetta ei ollut kuin mekaaninen myöhemmin kehitetty. Työkoneet olivat siis hinattavia. Muistan ensimmäisen peräkärryn jonka miehet tekivät laittamalla hevoskärryn aisojen päälle poikittain kaksi leveää ladon lautaovea. Poikittainen karttu laitettiin aisojen ”rahkeen rei-istä kiinni ja sitten tapilla ”traktoriin. Kuorma-ala kasvoi näin noin kaksikertaiseksi tai ylikin. Olin silloin noin kymmenvuotias ja tietenkin innokas konemies. Ajoin alussa heiniä tai viljaa kootessa seipäältä seipäälle kun
vanhemmat ja voimakkaammat naiset ja miehet ”hankosivat” niitä kyytiin. Vähän myöhemmin tein sitten keväisin kaikki ”hankmohommat” niin setä-Taunolle kuin isä Topillekin.
Kyselen noita vuosilukuja tarkemmin serkku-pojilta Oulusta
Terveisin Topin poika Veke
Kiitos Veke. Hienoa kun saatiin oikeaa tietoa. On siinä ollut mahtavat heinäkuormat. Muistatko Veke, pystyikö traktorilla kyntämään? ja oliko niittokone 2-hevosen mallia? siinähän on pitkä aisa.
Olisi kiva tietää tuo Letukan vuosimalli. Olen yrittänyt etsiä kuvaa, joka muistuttaisi tätä Tasun traktoria, mutta ei ole onnistanut.
Alpo
Kiitos itellesi! Alpo eli ” Jallis ! Kuten tiijät niin setä-Tasu ja isäukko olivat metallimiehiä eli seppiä. Myös miun ukki Tahvo oli seppä. Oon kuullut kehuttavan että mm. hyviä teräseppiä olivat. Tasu-setä ja isä jatkoivat niittokoneen terän n. 30 cm. ja myös kahden hevosen hankmon (haran) rullat. Nuoren ”nulikan” voimat olivat kovilla kun hara piti kääntää jalaksille kuljetus asentoon tai harausasentoon.
Terv.Veke
Muistan hyvin tuon traktorin. Kulki kovaa Savikontiellä ja ääni oli henkilöauton kaltainen.
Kahden hevosen vetämän koneen teräosa oli jatkettu n. 30 cm. ”Ukot” rakensivat myös ns. piennarkyntölaiteen jonka käyttö oli vähän hankalaa mekaanisen nostolaitteen vuoksi. Olisi pitänyt olla vahva apupoika laitteen käyttäjäksi.
Tässä on värtsiläistä historiaa parhaimmillaan. Voisitteko nyt kirjoittaneet laatia asiasta muistelot ”paperille” tai/ja diggimuotoon? Tässä voisi olla jopa valokuva-aineistoa esimerkiksi Värtsiläpäiville.
Tässä yhteydessä tulkoon tiedoksi, että Kotiseutuyhdistys on perustamassa Wärtsilän pajamuseota Arppen pihan yhteyteen. Esineistöä on jo jonkin verran koottu, mutta lisää tarvitaan. Miksi tällainen museo? Yksinkertainen vastaus: Pitäähän Värtsilässä olla Wärtsilän pajamuseo!!! Niin että pannaan hynttyyn yhteen ja tehdään asiasta totta!
Tässä vähän yleistietoa etempänä asuville..
Tässä mainitut Tasu ja Topi olivat veljeksiä ja asuivat perheineen nykyisellä Savikontiellä. Topi oli se ”perinteinen” seppä, eli se jonka pajasta kuuluu kilkatus kun hän takoo raudasta mitä haluaa. Kylän hevosten kengitys kuului tietysti tehtäviin. Tasu asui vajaan kilometrin päässä ja hänen tehtäviin kuului kaikki muu maan ja antennin väliltä. Kun sähkön kulutusta piti alkaa mittaamaan niin Tasu asensi mittareita. Sormella hän tunnusteli kumpi johtimista oli se virtajohto.
Veljekset löysivät kelpo vaimot saman perheen tyttäristä. Eikä tarvinnut hakea niin kukaa kuin traktori.
Meikäläistä koneet ei juurikaan kiinnosta, mutta juttu oli kyllä niin hauskasti kirjoitettu, että oli pakko lukea. Hienoa huumoria!6
Tämä juttu on hyvä esimerkki aikamme kansanperinteestä, joka pitäisi saada esineinä museoon ja tarinoina kirjoiksi dokumentoituna. Värtsiin tallentuneet tarinat ja kuvat seudun ihmisten erityislaadusta ja tekemisistä olisi sellaisenaan arvokas lähdeaineisto.
Olen vähän samoilla linjoilla Irenen kanssa; eli koneet ei sinänsä kiinnosta, mutta tähän tarinaan kone liittyy ihan konkreettisesti. Haluaisin nostaa esiin ”arjen sankareita” eli meitä ihan tavallisia ihmisiä, jotka ovat ratkoneet elämänsä haasteet kukin tavallaan. Veikko Lavi laulaa ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Näinhän se on, toisiin ”lauluihin” tulisi enemmän säkeistöjä ja toisiin vähemmän. Nekin vähät vain pitäisi tallettaa johonkin.
Alpo
”ROTTELON” osti Tasu -setä enoltani Arvi Pyyköseltä. Oli alkuaan HOPPA-FORD eli kantti x kantti. Vuosimallia vielä selvittelen.
Onkohan tämä Hoppa-Ford tuotu ajamalla sieltä Oulusta. Ovat nämä velikullat kyllä niin rämäpäisiä että mistäpä sitä tietää.
Mobilisti lehdessä on yksityiskohtainen ja hauska kirjoitus vanhalla Fordilla ajosta. Käynnistämisestä talvipakkasella kaikkine vaiheineen, ja munkkikahvilla käynti läheisellä huoltoasemalla 10 km päässä ja takaisin.
Noukin tähän ajatuksia kyseisestä kirjoituksesta;
Käynnistämistä varten (kylmänä) nostetaan tunkilla toinen takapyörä ilmaan…
Vaihtamista varten käsi-kaasu pienelle ja sytytyksen ennakko säädetään.
Vasemman puolimmainen poljin painetaan puoliväliin, silloin vaihteisto on vapaalla. Painallus pohjaan niin auto on ”ykkösellä”. Poljin ylhäällä ajetaan ”kakkosella” . Keskimmäisaellä polkimella saadaan peruutusvaihde päälle, oikeanpuoleisella polkimella jarrutetaan.
Kannattaa lukaista.
http://www.mobilisti.fi/mobilisti/talvea-odotellessa/
Lisätty kuva 30.8.2017. Kuvan lähettäjä Veijo Hassinen.
Hieno kuva! Mutta ketä siinä on?
Tuo ylläoleva kuva on Oulusta serkkumme Veli Pyykösen kotialbumista. Se on otettu heinänkorjuuaikaan Pyykösjärvellä Oulussa joskus 50-luvun alussa, traktorin päällä olevat pojanviikarit ovat nyt 70-vuotiaita, +-2 vuotta.
Kuvan on ottanut enomme Arvi Pyykönen, häneltä Tasu oli ”rottelon” ostanut joskus 50-luvun lopulla. (Liisa muistanee tarkan vuoden) Serkkupojat muistivat hyvin kuinka se oli lastattu junaan Tuiran asemalla Oulussa.
Tämä yksilö ei ollut ainoa laatuaan. Tuirassa oli asunut kaveri joka oli konepajallaan muuntanut useita Hoppa-Fordeja maatalouskäyttöön sopiviksi.
Kuvassa on Pyykösen Arvin perhe, vaimo Lyyli, viisi lasta ja mummo, Vegeliuksen Aarne, sekä kyläläisiä.
VTOH & VMTH
Jopa on hieno ”perhekuva”. Merkkitapaus kuitenkin kun on väkeä noin paljon, vai liekö ollut heinänkorjuutalkoot. Tuossakin taitaa olla ladon ovet hevoskärrin aisojen päällä kun kuorma on noin lähellä.
Muuten, katselin juuri tv sarjaa ”Korpelan kujanjuoksu” . Siinä vilahtaa tällaisen ajoneuvon etuosa. Se on siinä ulkorakennuksessa johon rakennetaan maatilamatkailua.
Tässä jutussa on arkielämän viisasta historiaa niin että tyhmempää ihan hirvittää. Siis mainio kertomus kuvineen ja kommentteineen.
Kuvista näkee, että Tasu on jopa pinnoittanut rottelonsa eturenkaat. Nykyisistä autonrenkaista sen huomaa helpoimmin vain hinnasta ja tekstistä.
Alpo todistaa, että jotakin kerrottavaa löytynee monenkin nurkan takaa. Antakaapas kuulua, ei päästetä maan mainiota Värtsilä romuttumaan, siihen ei taitaisi uusi pinnoituskaan auttaa. Värtsilän kirkon pinnoitus (siis maalaus) onkin saamassa jo seurakunnallisen maalaiskomedian tekobyrokraattisia piirteitä.
Hei, tämä kuva tuli eteen kun selasin Vanhat Koneet Kalenteria 2017. Tämä autotraktori muistuttaa kovasti Tasun ”rotteloa”
VTOH
Niinpä muistuttaa, mutta tässä autotraktorissa on AA Fordille tyypillinen poikittainen etujousi. Kiinnostaisi vieläkin tietää muuttiko Ford jossain vaiheessa jousituksen pitkittäiseksi. Tasun traktorissahan jousi on pitkittäinen.
Jäähdyttimen säleikön ja etujousituksen vuoksi ei näytä Fordilta.
Olisiko Olsmobiilin syyläri ? Muistan kun penskana ihailin kaunista Olsmobiilin merkkiä Tasun ajoneuvon keulalla. Sitä en osaa sanoa oliko se auto vai tämä traktori. Autoa ei enää ole eikä merkkiä traktorin keulalla.
Taitaa olla oldsmobile holden 1926.