Harmony Sisters

 

Harmony Sisters – esiintyminen aseveli-illassa, Vasemmalta Raya, Maire ja Vera Aaltonen.

Arkistoni uumenista (kirjoitus 9.12. 1988) löysin tämän juttuni Kotkalaisista Valtosen sisaruksista, Raija, Veera ja Maire, upeista laulavista kulttuurilähettiläistämme. Nykyajan ihmisille saattavat olla tuntematon käsite, mutta meille sota-ajan kokeneille he tekivät uskomattoman hienoa musiikkia. Alkuperäiset levytykset olivat vuonna 1938, 1939 ja 1942. Myöhempinä vuosina levyttivät vielä kukin erikseen.

Nyt heistä on tehty näytelmä, jota esitetään parasta aikaa useammassa teatterissa. Oma kaupunginteatterimme on ottanut myös Sistersit ohjelmistoonsa. Ensi-ilta pitäisi olla 19.9. Laitanpa vanhan alkuperäisen Sistersien levyn soimaan.

Se oikea Sisters

Valtosen sisarukset syntyivät ja kasvoivat satamakaupungissa Kotkassa. Isän kuoltua umpisuolen tulehdukseen jäi myyjätäräidille yksinhuoltajuus, niin kuin tänä päivänä tavataan sanoa. Nuorimmainen jäi seitsemän kuukauden ikäiseksi.

    Äiti oli varmaankin musikaalinen, koska huolehti tyttärensä jo nuorina kuoroihin ja opetti heille pelastusarmeijan lauluja. Koulun konserteissa tytöt olivat tietysti aina vakioesiintyjiä. Radiota ei perheessä ollut, joten kevyt musiikki oli heille täysin vierasta. Ensimmäiset herätteet siihen suuntaan tulivat amerikkalaisista ja saksalaisista elokuvista. Näistä tytöt löysivät oman tyylinsä ja esiintymiskutsuja alkoi tulla.

    Kohdalle sattui sitten oikea onnenpotku, kun sisarukset tapasivat Viipurissa George de Godsinskyn. Laulutyyliä ja linjakkuutta hiottiin ja silloinen Yleisradion kapellimestari Toivo Haapanen keksi yhtyeelle nimen ”Harmony Sisters”.

    Tyttöjä alettiin verrata amerikkalaiseen ”Andrews Sisters” yhtyeeseen, joka oli silloin maailman huipulla. Samankaltaisuutta kieltämättä löytyikin sekä laulutyylissä että esiintymisessä. Tytöt lyöttäytyivät yhteen silloisen huippuyhtyeen, nyt jo legendaariseksi käyneen ”Dallapen” kanssa ja menestystä alkoi tulla roppakaupalla. Tyttöjen laulutyyli oli aivan kansainvälistä luokkaa, täysin kilpailukykyinen ”muun maailman kanssa”, kertoo lähdekirjallisuus.

    Ensimmäinen levytys ”Sataman valot” vuonna 1937 oli suuri menestys. Tästä iskelmästä muodostui melkeinpä heidän tavaramerkkinsä. Tästä levystä alkoi, kuvaannollisesti sanoen, tie tähtiin. Tytöt olivat nuoria ja kauniita vaaleaverikköjä. He pukeutuivat pula-ajasta huolimatta tyylikkäästi, joten silmänruokaakin katsojille oli yllin kyllin.

    Lähdekirja, Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon ”Iskelmän kultainen kirja” kertoo tyttöjen esiintymistyylin olleen aina yksinkertaista ja hienostunutta. Nyrki Tapiovaaran vuonna 1939 ohjaamassa elokuvassa ”Rakas Vihtori” tytöt laulavat revyyjaksossa rumban ”Hymyillen” rytmikkäästi.

    Sota-ajan viihdytysjoukot tulivat tytöille enemmän kuin tutuiksi. Aseveli-illoissa esittivät tytöt muun muassa kauniin ja sydämiin käyvän amerikkalaisiskelmän ”Kodin kynttilät”, josta tulikin sitten varsinainen silta kotijoukkojen ja sotilaitten välille. Amerikassa, iskelmän alkuperämaassa, siitä ei tullutkaan sellaista suurta suosikkia kuin täällä pienessä Suomessa. Kiitos Valtosten sisarusten.

    Levytyksiä valmistui tasaiseen tahtiin. ”Josef, Josef”, ”Sulle salaisuuden kertoa mä voisin” ja ”Purppurapurjeet”, vain muutama mainitakseni. Esiintymismatkat alkoivat suuntautua ulkomaille. Saksaan ja muuallekin Eurooppaan. Saksaan tytöt läksivät vain kahden viikon lomalle, mutta reilu vuosi sillä matkalla kuitenkin vierähti.

    He kiersivät yli sadalla paikkakunnalla ja levyttivät siellä saksaksi. Erikoisuutena mainittakoon kaksi joululaulua, jotka he myöhemmin levyttivät suomeksikin. Palattuaan Saksasta sodan loppupuolella he tekivät englanninkielisiä levytyksiä Toivo Kärjen johtaman ”Rytmiekstetin” kanssa.

    Kultamaa-Ruotsi kutsui tyttöjä. Sinne siirryttyään heidän huippusuosio oli taas taattu. Suuret kiertueet seurasivat toisiaan vuosina 1948-1956.  1950-luvun alussa Valtosen sisarusten laulama valssi ”Kielon jäähyväiset” äänestettiin Ruotsin radion suosituimmaksi toivelevyksi. Vuosina 1951-1954 tytöt äänittivät Ruotsissa useita levyjä saksaksi, ruotsiksi ja suomeksi samanaikaisesti. Levytyksen sai muun muassa kaunis kansanlaulumme ”Mä oksalla ylimmällä”. Vuonna 1955 tytöt levyttivät Olavi Virran kanssa yhdessä muun muassa valssin ”Syysunelmia” ja tangon ”Sinitaivas” joka lähdekirjan mukaan kuuluu ”hienoimpiin tuokioihin suomalaisen iskelmän yhteisesiintymisissä”. Samalta vuodelta on myös Harmony Sistersien viimeinen levytys, jossa mukana muun muassa ”Niin paljon kuuluu rakkauteen”.

    Sisarukset lauloivat kuitenkin vielä vuoteen 1957 yhdessä, jolloin Maire muutti Yhdysvaltoihin, Raijan ja Veeran jäädessä Ruotsiin. Myöhemmin heitä nähtiin ja kuultiin lähinnä muistelmaluonteisissa tilaisuuksissa radiossa ja TV:ssä. Tietenkin he esiintyivät kotikaupunkinsa Kotkan 100-vuotisjuhlassa.

    Sisaruksista Raija ja Maire tekivät useita soololevyjä. Etenkin Mairen vuonna 1939 levyttämä ”Niin pieni ihmissydän on” sai monet kuulijansakin laulamaan oikein sen pienen sydämensä kyllyydestä. Iskelmä kuului aikanaan toivekonserttien vakiokappaleisiin. Mairen tulkinnoista on erityisesti muistiini jäänyt hieno ikivihreä ”Tähtisumua” ja upea ranskalaisvalssi ”Domino”. Raijan soololevyistä puolestaan ”Dinah”, jonka sävelmä on elokuvasta ”Casablanca”, ensimmäinen suomalaislevytys tästä sävelmästä.

    Useita uusia yhtyeitä on Valtosten sisarusten jälkeen tullut esille, mutta yksikään niistä ei ole mielestäni yltänyt samalle tasolle laulullisesti, tulkinnallisesti eikä ajallisestikaan, kestihän ”Harmony Sistersien” pinnalla oloa täydet 20 vuotta.

    Ja tässä lopuksi hieman harmonia-sanasta, jota Maire muisteloissaan usein käyttää. Maire kertoo, että jo koulutyttönä kuorolauluissa heitä kiinnosti harmonia valtavasti. Hän kertoo saaneensa idean, miten se ja se laulu heille sovitetaan. Yhdessä sitä sitten yritettiin. Alkuun se ei onnistunut, ei sitten millään. Lopulta kuitenkin onnistuttiin. Silloin oli kysymyksessä amerikkalainen kehtolaulu ja sävel svengasi niin mahtavasti yhteen, että itkuhan siinä tuli. Äiti oli tullut hädissään kyselemään, mikä tytöille tuli. ”Tämä kun on niin kaunista”, tytöt olivat niiskuttaneet. Tällaiseen soinnutteluun ei joka poika tänä päivänä pystykään. Sitä sopinee koettaa, kuinka helppoa tai vaikeaa se on. Harmony Sistersit, Raija, Veera ja Maire sen taidon osasivat.

    Pienistä kuorotytöistä kehkeytyi maallemme kansainvälistä luokkaa oleva lauluyhtye, joille nirsojen keskieurooppalaistenkin valloitus kävi kuin leikiten. Kun kuulette heidän levytyksiään, muistakaa mikä merkitys heillä ja heidän lauluillaan oli maallemme ja meille suomalaisille raskaina sota-aikoina ja vaikeina aikoina sodan jälkeen.

    Harmony Sistersien viimeinen yhteisesiintyminen tapahtui Maire Valtosen kertoman mukaan Ruotsissa vuonna 1981. He esittivät sen saman amerikkalaisen kehtolaulun, jossa he löysivät harmonian ja jonka avulla hieno uransa, tosin itkun säestämänä, alkoi.

Hilkka Partanen

4 comments for “Harmony Sisters

  1. Kiitos Hilkka. On hyvä kun noita aarteita kaivetaan aarrearkkujen kätköistä meidän muidenkin tavoitettaviksi. Tässä Värtsin palstoilla ne tulevat sopivina annoksina, päivän piristyksinä.

    Tuo harmonia, äänten yhteen sopivuus, saattaa tulla kuin luonnostaan läheisellä sukulaisuudella. Siihen kun osataan säveltää tai sovittaa oikea musiikki niin a vot, se toimii.

    Tulee mieleen mm veljekset Matti ja Teppo, isä ja tytär Jukka ja Taika Kuoppamäki.

    Hilkalke tiedoksi, että ”Sataman valot” on joensuulaisessa kuorossa parhaillaan työn alla. Ehkäpä syksyllä sen kuulemme.

  2. Kiitos Hilkka, kuulun siihen sukupolveen, joka muistaa radiosta heidän laulujaan. Saksan retkestä he ovat myöhemmin todenneet, että heitä käytettiin häikäilemättömästi hyväksi. Muutamalla ”rovolla” koko kiertue. Heillä oli niin suuri halu laulaa, etteivät he ymmärtäneet olevansa osa Natsien propagandakoneistoa kiertueen aikana. Siitä oli jonkin verran heille haittaa sodan jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *