Nykyään tahtoo lompakko täyttyä tärkeistä ja vähemmän tärkeistä korteista. Sieltä löytyy kelakortti, kirjastokortti , uimahallikortti , monenmoista kanta-asiakaskorttia ja se tärkein, pankkikortti. Kun vaan aina muistaisi sen numerokoodin, että voisi tehdä ostoksia tai nostaa rahaa. Näitä numerokoodeja kun tuppaa olemaan sen seitsemää sorttia ja aivot lyö tyhjää jo ihmisten nimien muistamisessa. Kyllä ne nimet ja muutkin tulevat mieleen, mutta joskus niin tuskastuttavan hitaasti.
Oli niitä kortteja ennenkin. Sotien aikana ja niiden jälkeen jokainen suomalainen joutui pelaamaan korttipeliä. Kaikki elintarvikkeet ja tavara oli kortilla. Oli leipä-, voi-, maito-, liha- ja vaatetuskortteja. Kun korttipeli oli kiivaimmillaan, piti jokaisella olla 51 erilaista korttia. Luulen kuitenkin, että meidän perheessä pärjättiin vähemmällä.
Kortista leikattiin aina ”kuponki” sen mukaan, mitä ja kuinka paljon osti. Kaupan myyjän tärkeä työväline olikin sakset. Perheemme lihakorttiannokset riittivät juuri ja juuri yhteen siankyljykseen kuukaudessa. Oli se juhlapäivä, kun saatiin läskisoosia. Vieläkin tämä ruokalaji on lempiruokieni listalla. Sieltähän se lapsuudesta juontaa tämä mieltymys. Potut sentään saatiin omasta maasta ja puolukat metsästä. Vaikka kuponkeja olisi ollut, ei aina ollut rahaa ostaa edes sitä määrää, mitä kortilla sai. Joku on laskenut, ettei korttipelin säännöillä olisikaan selvinnyt hengissä. Niinpä kehittyi monenmoista vaihdantaa. Äitini vaihtoi vaatekuponkeja ruokakuponkeihin. Käänsi vanhoja vaatteita nurin ja ompeli lapsilleen pitovaatteita. ”Musta pörssi” tietysti kukoisti. Meillä ei moiseen laittomuuteen ollut rahan puutteessa mahdollisuutta. Ehkä maaseudulla oli hiukan väljempää, mutta meidän kaikki sukulaisetkin olivat kaupunkilaisia. Muistan äitini kertoneen, että muina kuukauden päivinä paahdettiin pelkkiä jauhoja pannulla ja vettä ja suolaa joukkoon. Se oli kastike. Ei ollut kellään paino-ongelmia. Muita ongelmia kyllä tuli huonon ravitsemustilanteen takia. Niistä kaikista on selvitty suurelta osin ystävällisen naapurimaamme Ruotsin ansiosta. Me lapset pääsimme sinne ja sieltä on jäänyt pelkästään hyviä muistoja.
Mullakin on hämärä muistikuva tuosta korttiajasta, jonka päätyttyä sain käyttämättä jääneet
kupongit leikkeihini.
Yksi muisto on minullakin korttiajasta.. Oli helmikuun loppuluoli 1954 ja äiti lähetti minut ostamaan Sisä-Karjalasta sokeria kun oli vielä kuponki leikkaamatta. Lieneekö tullut jäätyä matkalla leikkimään, mutta Lyytin kauppa oli kerinnyt mennä kiinni koska oli lauantai. Sokerit jäi saamatta, mutta aikamoisen läksytyksen sain kotona. Maanantaina .menin sitten uudelleen. Lyyti kysyi paljonko laitetaan. Sanoin että kaikki mitä kortilla saa. Olisi saanut vaikka kuinka paljon. Oli maaliskuun 1 päivä, Alpo nimipäivä ja säännöstely oli päättynyt.
Ei ollut meilläkään Hämeenlinnassa asuessamme
”tukiperheitä”. Kun ei ollut voita, äiti ripotteli leipäpalasen
päälle hienoasokeria.Mitenkä sitä lie ollut varastossa,
kortillahan se sokerikin oli. Menin leipäpalanen kädessäni
istumaan ulkoportaille. Kohta olivat lähiseudun lapset
pyytämässä maistiaisia ”sokerileivästäni”, jota tietenkin
heille auliisti jakelin. Muutaman kerran hain lisäpalasiakin
sisältä, mutta sitten se lysti loppui. Äiti huomasi, että jäin
itse nälkäiseksi. Varmaan sydäntä raastoi kun ei oikein ollut
antaa omillekaan, saati sitten muille nälkäisille suille.
Kyllä niiden numerokoodien kanssa on joskus helisemässä. Minulla ei ole kuin kaksi
jatkuvasti käytössä olevaa korttia pankkikortti ja vihreä bonuskortti. Niidenkin kanssa
olen joutunut joskus noloon tilanteeseen kassalla. On tullut auttamaton muistikatkos,
ja koodi löytynyt vasta yrityksen ja erehdyksen kautta. Toisinaan taas olen
näpytellyt väärän koodin syöttämälleni kortille. Kiireiset ihmiset takanani alkavat
mulkoilla ja siirtyvät pikkuhiljaa viereiselle kassalle. Ei siinä muu auta kuin hymyillä
ystävällisesti ja anella anteeksiantoa töppäilyilleen.
Se on sitä tätä päivää,
Kaikille huonomuistisille vihjeeksi, että jos ostatte alle 25 euron edestä niin kaupan kassan korttipäätteelle riittää kun laittaa sen pankkikortin joko korttilukijan vasemmalle puolelle tai päälle (korttipäätteestä riippuen) niin ei tarvitse muistaa sitä koodia. Kyseessä siis ns. langaton lähimaksu ja se toimii jo useimmissa marketeissa ja varmaankin jo kaikilla sirulla varustetuilla pankkikorteilla.
Käyn yleensä kaupassa pari kertaa viikossa, ja ostokseni ylittävät aina sen 25 euroa.
Sain äskettäin uuden bonuskortin, jonka tunnusluku on helppo muistaa. Siihen liittyy
kaksi tärkeätä vuosilukua elämän varrelta. Sen turvin olen selvinnyt kassalta nykyään
ihan hyvämuistisen maineessa.