Ätsshii, terveyveks!

Näin se vaan tuo jokasyksyinen flunssan poikanen yrittää kysyä yösijaa.

Pärskeitä kuuluu kaupungilla liikkuessa tämän tästä.

Onneksi on keksitty nämä flunssarokotukset. Taitaa olla ihan itsestä kiinni, tuleeko homma hoidettua.

Meille vanhuksille käydään kotona piikki pistämässä, hienoa palvelua kaupungin terveydenhuollon puolelta. ”Suapi olla huoletik”, niin kuin edesmennyt Emma-äitini olisi sanonut.

Eipä silti, kyllä täällä sisätiloissakin aivastuttaa ihan ”ketjussa”, vaan se taitaapi olla mieluummin kuivan sisäilman syytä.

Palaisin mielelläni taas kerran lapsuus- ja nuoruusaikaan vanhaan Värtsilään. Aikaan, jolloin pidettiin lentsua ihan ”kutkulleen”, kunnolla.

Kansakoulussa se tauti kiersi jokaisessa oppilaassa, hygieniasta kun ei silloin vielä ollut tolkkua.

Lääkkeitä oli kovin vähän, kuumepulveria muistan itsekin saaneeni. Ja sitten sitä syvästi inhoamaani sipulimaitoa.

Huulelle valuvat räkäkynttiläeritteet vain sitten pyyhkäistiin enimmäkseen lapasella pois. Monta kertaa kävi Hilkallekin niin, että nenän alus rohtui rikki kovasta ”liippaamisesta”.

Itse sain aikoinaan joulupukilta kauniita kangasnenäliinoja. Niissä oli nättejä painokuvioita, lapsi- taikka eläinaiheisia. En sitten millään olisi niitä raaskinut nenään sutata.

Etenkin miesväellä niistohomma sujui helposti; nenä peukalon ja etusermen väliin, puhallukset ja valmista tuli!

Soittelin taas entisille koulutovereilleni, Hellille Helsinkiin ja Saimalle Hammaslahteen. Kumpikin kertoi nenäliinan olleen essun taskussa, hätävarana. 95 v Anni ”heimolaiseni” Tohmajärveltä kertoi hänelläkin olleen aina nenäliinan essun taskussa. Anni kertoi vielä tyttöjen niistäneen sumeilematta myös esiliinan helmaan, jos ei ollut nenäliinaa. Toinen hyvä niiston kohde oli ollut käsipyyhe oven pielessä. Oi aikoja, oi tapoja!

Yhä vieläkin on meidänkin perheessä tallella vino pino naisten ja miesten kangasnenäliinoja.

Jos menen vaikkapa teatteriin tai konserttiin niin laukkuun pitää laittaa kaunis kangasnenäliina ja ehkä vähän tuoksuakin.

Kävin kyselemässä muutama päivä sitten lähikaupastani, Sokoksen miesten pukineesta, vieläkö miesten kangasnenäliinoja ostetaan? Vielä, vielä, kuului myyjättären vastaus kera iloisen hymyn. Hän vei minut reippaasti kookkaan telineen luo. Esillä oli nenäliina jos toinenkin, arkeen ja juhlaan. Valkeita ja värillisiä. Kerroin minkä vuoksi kyselen. Toivotteli jutun onnistuvan.

Tuiki tärkeät liinat.

Tuiki tärkeät liinat.

Assiista toiseen”, niin kuin saunakaverini Koskelan Elli virkkoi saunan lauteilla Kaurilassa jatkosodan jälkeen. Silloin nimittäin tulivat markkinoille paperinenäliinat. Serlaa sen olla piti!

Niinkin varhain kun 1920-luvulla oli jo amerikoissa kehitelty puuvillakankaan korviketuotteista todellinen räkäjarru (myöhemmin paperinenäliinaksi nimetty).

Tietokirjan mukaan silloiseen Mäntän kauppalaan C.A. Serlachius oli perustanut mm paperinjalostus-tehtaan. Sieltä ne serlaliinat saivat alkunsa.

Perheenäideille iso helpotus kun ei enää tarvinnut juuriharjalla hangata ”räkärättejä” niin runsaasti kuin ennen. Ja paperiset nenäliinat oli helppo hävittää vaikkapa uunin sytykkeenä.

Tänä päivänä Mäntän tehtaat kulkevat nimellä METSÄTISSUE OYJ. Siellä ei enää valmisteta paperinenäliinoja, kertoi edesmenneen Yrjö-enoni poika Pauli.

Kaupan hyllyltä nykyään monen valmistajan nimellä eri merkkisiä paperinenäliinapakkauksia.

Ompahan mistä valita!

Hilkka P

Share

8 comments for “Ätsshii, terveyveks!

  1. Irene peuhkurinen
    17.12.2016 at 9:40

    Semmoisessa tuotteessakuin paperinenäliina pitää valinnanvaraa ollakin! Hah!
    Ennen piti osata naisten nenäliinan reunaan virkata pitsi. Taitaa jokunen sellainen olla vielä tallella.
    Olivatko kaupan miesten nenäliinat oikeita niistovälineitä vai semmoisia taskuliinoja?

  2. Martti Törrönen
    17.12.2016 at 9:43

    1940-luvun alussa oli kansakoulutarkastaja käymässä
    Tohmajärven Aseman koulussa. Hänellä oli kova nuha,
    ja joka kerta pyyhittyään nenänsä hän heitti nenäliinan
    uunin luukusta palavaan pesään. Meitä oppilaita
    ihmetytti se jatkuva uunille ramppaaminen. Se oli
    ensimmäinen kerta, kun näin käytettävän paperisia
    nenäliinoja.
    Hyvää joulua Hilkalle ja Akelle!

  3. Pentti Pakarinen
    17.12.2016 at 10:17

    Olihan niitä ennen kaikennäköösii rään levittäjii,istu penkillä ja töräytti
    räkäsä lattiile ,tasotti sitten kengällä. Niin jotta silleen ne ukon kuhmurat
    ennen tek. Hyvee Jouluu kuitenniin kaikille.

  4. Telle
    17.12.2016 at 10:40

    Olin ehkä kymmenvuotias ja siskoni pari vuotta nuorempi.
    Olimme säästäneet hieman joulurahaa ja olimme lähdössä
    esikaupunkiautolla Join kaupunkiin jouluostoksille.
    Äiti vilkaisi pennosiani ja kuiskasi korvaani, että osta siskollesi vaikka nenäliina.
    Jotain hän myös supatti sisareni korvaan.

    Siinä vanhan kauppahallin kulmalla olikin koju, jossa esillä kaikenlaista
    lyhyttavaraa, kuten silloin sanottiin. Heti huomasin siellä nenäliina-
    lajitelman ja sain ostokseni tehtyä. Siskoni kiersi toria tuskaisen näköisenä,
    ja päätin pelastaa hänet. Näytin hänelle kojun ja sanoin, että siellä on
    kauniita tavaroita, esimerkiksi nenäliinoja. Sisko kipaisikin kojulle ja
    palasi hymyssä suin hetken kuluttua. Jouluiset paperipussit kourassamme
    palasimme esikalla kotiin.

    Pukin kontista paljastui sitten nenäliinat meille molemmille. Sisareni sai
    valkoisen nästyykin jossa oli punaisella virkattu reunapitsi. Minä sain keltareunaisen.
    Oikein oli Telle-tonttu aavistanut kun ohjasi pikkusiskon kohti nenäliinatiskiä.

  5. sukututkimuksen jälkeen poikamies jo neljännessä polvessa
    17.12.2016 at 10:42

    No lunssa on siitä mukava, että ilman liäkkeitä se kestää noin viikon ja liäkkeihen kanssa noin seihtemän päivee.

  6. Martti Törrönen
    17.12.2016 at 16:51

    Ne miesten nenäliinat olivat niin suuria, että niitä vois nykyisin
    vaikka peflettinä käyttää.

  7. Pentti Pakarinen
    17.12.2016 at 17:10

    Miehet käytti nenäliinaa kesähattuna,solmut kulmiin ja oli hyvä auringon-
    suoja peltotöissä.

  8. alpoaatos
    18.12.2016 at 12:55

    Hilkka muistuttaa meitä elämäläheisistä asioista. Tuo pieni vaatekappale on ollut tärkeä seuralainen niin ilossa kuin surussakin. Sillä on kuivattu ilonkyyneleitä, mutta ehkä paljon enemmän surua.
    Kevennyksenä voisi sanoa, että on pienempi paha kun unohtaa taskuun oikean kangasliinan eikä paperista, varsinkin pyykin pesun ajaksi. Eihän paperinenäliinoja tarvitsisi välttämättä pestä, mutta niitä aina silloin tällöin kuitenkin pestään. Ja siivo on hirveä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *