Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua !

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua!

Enpä muista kuka aikanaan tuon lauseen sanoiksi virkkoi.

Tottahan se on, kun siellä Riossa eri lajeissa urakoidaan sitten viimeisen päälle.

Meidän tytöillä ja pojilla on tuo alkupuoli sujunut hieman kangerrellen, mutta jospa se siitä kirkastuisi kun yleisurheilu tulee vuoroon. Toivotaan ainakin.

Joitakin aikoja sitten esitettiin televisiossa ohjelma Suomessa v. 1952 vietetyistä olympialaisista. Mielestäni se oli mielenkiintoista ja juhlavaa katsottavaa. Silloisia tuttuja kasvoja vilahteli tuon tuosta, ”Rauhan enkelikin” siellä herätti hämmennystä.

Tästä nykyisestä avajaiskulkueesta vierastan hieman tuota vapaata käytöstä ilmeilyineen ja laahustamisineen.

Tämä kuulunee nykyaikaan, jota vanhana kalkkiksena en tahdo aina oikein ymmärtää. No ainakin kauniita värejä ja asuja oli esillä aivan riittämiin.

Silloin Helsingin olympialaisissa v. 1952 urheilijoiden marssin sisääntulo näytti sujuvan myös iloisesti ja tyylikkäästi.

Siihen aikaankin oli jo juhlakansalle myytävänä kaikenlaista pikkutavaraa, tästä itseltäni pieni esimerkki.

Tikkurasian suojus Helsingin olympialaisista.

Tikkurasian suojus Helsingin olympialaisista.

Hyppään tässä välillä vanhaan Värtsilään ja aikaan ennen sotia.

Olen kertonut jo useaan kertaan näyttämöharrastuksestani Värtsilän työväen näyttämöllä. Meitä lapsiahan oli useita jo alusta alkaen mukana.

Tutustuin siellä mm. Lyyli Jokelaan, osuusliikkeen johtajan rouvaan. Meistä tuli hyvät ystävät.

zz

Rakastavaiset:  Lyyli Jokela, kahvilan pitäjä ja Jussi Koski, renkipoika.   Värtsilän työväen näyttämö: Teuvo Pakkala, Luonnon lapsia..

Evakkomatkojen jälkeen tapasimme Lyylin kanssa täällä Joensuussa. Miehensä oli mennyt jo tuon ilmaisiin ja Lyyli muutti tänne Joensuuhun asumaan.

Kävin kyläilemässä ja erään kerran hän tarjosi minulle kauniita tavaroita, joista yksi oli tuo olympiatulitikkurasia. Lienevätköhän Jokelat olleet kisoja katsomassa paikan päälllä? Mene tiedä?

Sienekästä alkusyksyä kaikille Värtsin lukijoille!

Toivoopi Partasen Hilkka

4 comments for “Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua !

  1. Saattoi olla Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen, jotka käyttivät
    selostaessaan otsikon kaltaista lausetta. Myöhemmin varmaan
    muutkin selostajat. Tulitikkurasialla on nyt jo arvokas.

    Tuo lajien runsaus ihmetyttää nykyolympialaisissa. Katsoin naisten
    kamppailulajeja, jossa nyrkkeilystä taisi tulla pronssia.

  2. Mukava alku tälle päivälle. Kiitos, Hilkka! – Niin ja sieniä tuntuu aina vaan löytyvän. Tulevana talvena saadaan monta kertaa kantarellirisottoa.

  3. Terveiset Hilkalle myös Imatralta. Vaimo runoili täällä palvelutalossa ja sen jälkeen näytin kuvia ja muistelimme vanhaa Värtsilää rouvan os. Skutnabin kanssa. Rouva tunnisti isänsä palokunnan ryhmäkuvasta ja näytti asuntonsa Pihkalinnan talon kuvasta. Muisti Hilkan hyvin.

  4. Hei, Hilikka!
    Jokela rouvvoo mie en muista koskaa tavanneen, Juho Koski ol t sillo apulaisjohtajana Sisä-Karjala ossuusliikkessä, ku
    mie oli kesäsi töissä liikkee konttorissa. Teatterissa mie en muista Jokela rouvvoo enkä Juho Koskee koskaa nähneen.
    Juho Koske lapset Elman ja Martin muistan oikei hyvi. Elma ol herttanen ja mukava työkaver. Sillä Elman sulhasella, joka kaatu sovassa, ol miusta nii kaunis nimi ku Uljas Neva.
    Harmittaa nii kovasti, ku meillä päi ei ou sieniä ollenkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *