Kansanperinne jatkuu ja muuttuu
Televisio on nykyajan perinnettä
Johdatusta kansanperinteeseen
Leea Virtanen: Suomalainen kansanperinne, SKS -kustannus
Suomalaiseen kansanperinteeseen ja itsenäisyyteemme vaikuttivat suuresti suomalaiset kansanrunot ja Kalevala. Kansanperinteen tutkimuksen kenttä on laaja, mutta tutkijoita Suomessa vain kourallinen. Virtanen on tukenut esityksensä mm. Matti Kuusen, Martti Haavion, Ilmar Talven ja Toivo Vuorelan kartoituksiin.
Kansanperinnettä ilmenee yhteiskunnassa monella tapaa. Niinpä käytöstavat juhlissa, nuorten seurustelutavat, lappalainen kulttuuri, romanien tavat ja tottumukset, luovutetun Karjalan perinne, perheiden perinne, työpaikkojen perinteet, lasten kasvatus, musiikki, runot, jutut ja tarinat, vitsiperinne, kansanusko ennen ja nykyisin, jne. kuuluvat kansanperinteen kenttään.
Oma perinteensä ovat yliluonnolliset kokemukset. Joskus ihmiset näkevät, uneksivat tai kuulevat erilaisia asioita, jotka eivät ole ihmisjärjellä selitettävissä. Muuntuneessa todellisuudessa, esim. väsymystilassa todellisuuden arviointikyky heikkenee ja se selittää osan näistä kertomusperinteeksi muodostuneista asioista.
Oma lajinsa on haltijausko. Niinpä ennen uskottiin, että kaikkia paikkoja, kodin tulisijasta metsiin ja vuoriin kansoittivat ihmisenkaltaiset olennot. Oli myös jättiläisiä. Niinpä kerrottiin ja tehtiin lauluja Kilpisjärven Saana- ja Malla-tuntureista, jotka olivat kertomuksen mukaan rakastuneita jättiläisiä jotka paha haltija jähmetti tuntureiksi.
Kalle Päätalo kertoo kirjoissaan, miten kiroiluperinne osoitti pojasta kasvaneen miehen. Kun Kalle oli jokivarressa ”vonkamiehenä” rippikouluikäiset tytöt ihastelivat hänen kielenkäyttöään:
– Ja kova noitumaan! Ihan kuin oikeat tukkilaiset, vaikka ei oo vielä täysi mies.
Joskus Kalle käytti kirosanoja peittääkseen tunteenpurkaukset:
– Perkele…tässä…semmoisia.
Kirja on seikkaperäinen, joskus hivenen liiankin tieteellinen jokamiehen käteen. Se vaikuttaa enemmän tohtorinväitteeltä kuin populaarilta kansanperinnekirjalta.
Jouko Varonen