9 comments for “Värtsilän Kisan leirejä

  1. Ollaan jo puolessa päivässä, eikä kukaan ole ehtinyt kommentoimaan Alpon historiallista albumikuvaa. Pitääkin ehdottaa, että Alpo esittäytyy itse, mikäli sattuu kuvassa olemaan, onhan kuva hänellä kuitenkin tallessa, mikä antaa aiheen olettaa.

    Olevinaan tunnistan takarivin pisimpänä Mauno Kunnaksen ja hänen poikamaisista poskista päätellen elellään korkeintaan 1950-luvun alkua. Mutta eipähän tuo luulo ole koskaan tiedon veroinen.

  2. Edessä oikealla istuvat rinnakkain Jouko Näätänen ja Esko Turunen. Leirin vanhin voisi olla Aarne Hämäläinen.Tapahtuma-aikaa voisi päätellä poikien syntymävuosista,jotka ovat 46j a 45.

  3. Olisko partioleiri kyseessä, koska viirupaitainen vas Lintusen Matti oli joskus lippukunnan johdossa.
    Takana hänestä oikeelle on Selkäkylän poikia ja takana pitkä mies on Piiroisen Lassi .
    Edessä patalakkipoikien takana istuu Svenskin Tellervo ja hänestä vasemmalle hymyilee Soikkelin Seija. 50- luvun loppua ehkä.

  4. Toinenkin päivä ehti melkein puoleen ennenkuin oli aikaa Värtsille. Sitä ne marjat ja sienet teettää. Kaikki yhtä aikaa.

    Sakulle tiedoksi, en ole kuvassa. Laatikkokameran takana saattaisin olla, mutta ei ole muistikuvaa. Tutun näköisiä on mutta kaikille en keksi nimiä.

    Ylärivissä oikealla on Aimo ( Amokka) Jormanainen. Sitten pisimpänä Lauri Piiroinen kartta ja kompassi kädessä. Sitten puoli päätä näkyvä saattaisi olla Leinosen Pertti ja sitten kova suunnistaja Piiroisen Valto.
    Bongatkaahan lisää..

  5. Tänään Kisan juhlan tarinatauolla mietittiin tätäkin leiriä, mutta ei muistettu mistä leiristä kuva lienee.
    Taksimies Kari Piiroinen tunnusti olevansa keskirivissä keskellä ja Leinosen Pertti takarivissä puoliksi piilossa.

  6. Tänään Kisan juhlan tarinatauolla mietittiin tätäkin leiriä, mutta ei muistettu mistä leiristä kuva lienee.
    Taksimies Kari Piiroinen tunnusti olevansa keskirivissä keskellä ja Leinosen Pertti takarivissä puoliksi piilossa.

    Lintusia tässä on kolme;
    Matti takarivissä, Anna-Liisa keskellä vasemmalla suikkapäisen tytön edessä ja Pentti eturivissä vasemmalla.
    Vielä on joku tunnistamatta. Kukahan tietäisi?

  7. Kisan leiristä on kysymys ja paikka on Ylä-Ryösio, sanoi Piiroisen Valto.

  8. Eli kyllähän niitä suunnistus opastus/harjoitus tilaisuuksia on ollut. Meille nuoremmille ei enää riittänyt opastajia. Kapteeni Pentti Tiainen opasti -60 luvun puolivälissä yleisurheilussa. Rajavartioston työpaikkojen vaihduttua loppui myös opastajat.

  9. Jotenkin tuntuu, ettei tuo junnuvalmennus saisi olla pelkästään vapaaehtoisten varassa. Lassi Piiroinen järjesti väsymättä suunnistusharjoituksia, mutta hän oli kuitenkin ammattimaanviljelijä. Kasvatti varhaisperunat jä kävi Joensuun torilla myymässä. Talvella olisi ehkä ollut maanviljelystä vapaata aikaa, mutta eihän silloin suunnisteta. Käytettyjä suunnistuskarttoja katseltiin paljon. Niistä tehtiin ”reitinvalintoja” ihan maastossa käymättä. Ihan hyödyllisiä vinkkejä saatiin kokeneemmilta kulkijoilta. Kisalla oli käytössä pieni A6 kokoinen vihkonen. Siinä oli suunnistuksen alkeita. Jäi mieleen yksi kohta: ”Vesistön rannassa on AINA polku, joko ihmisten tai eläinen tekemä.” Pitänee paikkansa vieläkin. Kuljetun matkan mittaamista opeteltiin kävellen tai juosten tiellä tai tien vieressä maastossa. Laskettiin, kuinka monta askelparia tulee puhelinpylväiden välillä. Sitten suunnistustaessa ainakin minä otin muistin varmennukseksi kouraan pienen puutikun / sata metriä. Pikku kikkoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *