Kipinävartiossa

 

Keväinen ruohikkopalojen aika palautti mieleen vastaavat ajat lapsuudesta -50 luvulla. Tulta ei oikeastaan olisi saanut sytyttää edes hellaan, mutta kun leipä alkoi loppua niin oli tehtävä jotain. Kotimökissä oli pärekatto, niinkuin monissa muissakin taloissa ja mökeissä.

Kakkaraa hellalla.

Odotettiin sadetta, joka olisi kastellut pärekaton. Sitten olisi uskallettu sytyttää tuli leivinuuniin.
Sadetta odotellessa äiti taputteli ohuita kakkaroita ja niitä paistettiin hellan päällä. Tulta pidettiin yllä sormen paksuisilla risuilla.

Kipinävartioon katolle.

Joskus sadetta ei tullut ja äiti päätti ryhtyä leivän paistoon. Meillä oli savupiipun päässä kipinäverkko, mutta silti rutikuivan pärekaton syttyminen pelotti.

Minut komennettiin katolle vartioon uunin lämmittämisen ajaksi. Minulla oli mukana kastelukannullinen sammutusvettä. Muistaakseni isompana minä raahasin katolle pienen paloruiskun. Se oli sellainen ns. Sankoruisku. Siihen mahtui ehkä kaksi sankollista vettä.

Lienenkö ymmärtänyt kuinka vaarallista puuhaa tuo oli. En muista pelkäsinkö, ja mitä ajattelin. En muista sainko jotain toimintaohjeita.

Vasta nyt reilu puoli vuosisataa myöhemmin mietin mitä olisi voinut tapahtua. Tuli olisi voinut syttyä huomaamatta selän takana ja estää alas pääsyn.. Tai jotain muuta..

Alpo Aatos

Share

13 comments for “Kipinävartiossa

  1. Otsikon perusteella arvasin heti, mistä on kysymys.

    Olin kuitenkin taas ensimmäistä kertaa väärässä. En siis pärekatolla vaan -kainalossa.

  2. Minullekin tuli tuosta Alpoaatoksen mukavasta kertomuksesta mieleeni erään ystäväni kertoma juttu hänen työpaikaltaan. Jostain syystä ystäväni oli menettänyt malttinsa, ja joku työtovereista oli sanonut:”Taisitpa polttaa päreesi.” Siihen ystäväni oli vastannut:” Niin poltin, mutta sinulla ne on kainalossa vieläkin.”

  3. Meillä äiti heräsi hellekesina leivänpaistoon ennen kukonlaulua,
    jolloin olisi saattanut olla yökastetta apuna. Usein oli tyyntä.
    Minun tehtäväni oli vahtia ulkona, josko katto roihahtaa palamaan.
    Tikapuilla oli sellainen hakku roikkumassa, jolla olisi voinut kiskoa
    palavia päreitä katolta pois.

  4. Kovasti tutut kommentit,mutta mikä tarkotus sillä haalla oli joka
    roikkui ylimmällä tikkaalla pitkässä varessa,hepposet oli välineet
    palontorjuntaan.
    Mielestäni tämä haka sopi paremmin loppu hiillosten kohenteluun.

  5. Alpon kertomus virkisti muistamaan, että silloin tällöin minun oli
    kiivettävä vintille tarkistamaan, että onko palomuurissa halkeamia.
    Ei ollut. Siinä missä nykyään ammattilaiset tekevät tuollaiset tarkistukset,
    luotettiin silloin keskenkasvuisen aistihavaintoihin.

    Sittemmin meidän rintamamiestalo sai peltikaton, jolloin vapauduin
    palotarkastajan tehtävistä muihin askareisiin.

  6. Tässä pari muistelusta palotarkastajista, olen saattanut
    kertoa ne aikaisemminkin, mutta yrittäkää kestää.

    Isä oli töissä TVH:lla ja oli tehnyt siellä hienon kyltin
    PALOKALUSTO. Se näytti tosi komealta varaston ovessa,
    vaikka nurkassa oli vain pari ruosteista peltiämpäriä ja sorkkarauta.
    Päivänä muutamana kaksi virkapukuista palotarkastajaa seisoi
    pihamaallamme. He ihailivat tuota kylttiä, eivätkä edes avanneet
    ovea. Onneksi eivät avanneet. Ne ämpärit olivat juuri silloin
    perunapellon pientareella ja sorkkarautakin jossain menossa.
    *
    Nukutin seitsemäntoista vuotta nuorempaa pikkusiskoani kotimme
    yläkerrassa. Taas kaksi palotarkastajaa paukkasi sisään, eivät
    edes tervehtineet minua. Aikansa pystyuunin suuluukusta taskulampun
    valossa tiirailtuaan totesivat: Rouva, sanokaa miehellenne, että
    hormissa on pieni hiushalkeama. Vastasin, että minäpä sanon.
    Kerroin asiasta sitten illalla isälleni. Nyt mietityttää, kuinka sellainen
    hormin halkeama saatiin paikatuksi jos se oli jossain ylempänä.

  7. Unohtui kysellä toisilta jotta oliko kenen muun kotimökillä kipinäverkko piipun päässä vai onko se vain minun mielikuvitusta. Minulla on vielä sellainen muistikuva, että samaa kipinäverkkolaatikkoa olisi käytetty hiekkojen seulontaan kun muurattiin jotain.

    Tuosta palohaasta vielä sellainen ajatus, että tuskin sitä on ihan tyhjän takia määrätty portaille riipumaan.

    Nykyisin palokunta tulee lähes satavarmasti, mutta silloin ”pärekattoaikaan” se ei tullut. Tuskin sitä oli vielä hälytettykään. Oli vain ne paloämpärit, sorkkarauta ja palohaka. Parempi oli että mökistä paloi vain katto kuin koko mökki. Usein ullakolla lämpöeristeen päällä oli multakerros. Ehkä se olisi kestänyt muutaman kipinän tipahtamisen. Hyvä kun ei ole tarvinnut kokeilla.

    Niissä oikeissa paloämpäreissä oli kiinteä ripa pohjassa. Ei niitä voinut käyttää juuri mihinkään muuhun kuin veden kantamiseen ja viskaamiseen.

  8. Sopivasti satelee vettä,ei tarvinnut nousta katolle kipinävahdiksi.
    Vaimo paistaa juuri karjalanpiirakoita.
    Arvoopas maistuuko!!!!

  9. Se on hyvä sadesäällä leipoa :). Voi kun saisi niitä karjalanpiirakoita tännekin päin. Täytynee tyytyä kaupasta ostettuihin. Pari kertaa olen itse leiponut piirakoita ja piirakoiden ulkonäkö ei ollut edustuskelpoinen mutta maistuivat ihan hyviltä.

  10. Mutta aatelkaas sitä entisaikaa kun oli vain puuhella ja leivinuuni käytössä. Ne leivän paistot oli harvemmassa, mutta ruokaa piti hellalla tehdä päivittäin, jopa montakin kertaa.

    Mutta nautitaan nyt nykyajan herkuista.

  11. Sellaista metalliverkkoa myytiin josta ne kipinäverkot värkättiin. Taisipa olla Tikanmäelläkin sellainen vanhan talon savupiipun päällä.

  12. ”Kipinämikko”, olihan se yksi ”viroista” joita poikasena joutui
    toimittamaan. Suuressa ihmistaloudessa leivänpaisto oli
    viikottaista, jopa kaksikin kertaa. Niinhän sitä joutui nousemaan
    katolle vesiämpärin kanssa ja toimittamaan kipinämikon virkaa.
    Olihan ne vanhentuneet kattopäreet kuivuudesta johtuen kovin
    sirhallaan, joihin kipinä tarttui mielellään.
    Ei tämäkään virkamiehen homma ollut mieluinen, aamutuimaan aikaisin
    piti nousta katolle ja muutoinkin oli unihiekkaa silmissä. Savu kirveli silmiä
    ja idästä nouseva aurinko, joka oli mukava sekoitus niille unisille silmille.

  13. Katos vain kun löytyi toinenkin kipinämikko. Meidän kotimökki on tehty 1935 pärekattoisena. Se olikin pärekattoinen 60 luvulle saakka. Kun pääsin”oikeisiin” töihin niin sain rahaa sen verran, sain ostettua alumminisesta aaltopellistä toisen katon puoliskon. Muutaman vuoden päästä sitten sen toisen lappeen. Sitten ei tarvinnut kipinämikkoa katolla, mutta kipinäverkkoa pidettiin keväisin kuloaikaan kuitenkin.

    Isä on varmaan ollut edistyksellinen ihminen kun meillä oli paloruisku jo 40 – luvulla. Googlasin ”Sankoruisku” niin löytyyhän niitä vieläkin jopa uusina myytävänä. Maksaa 150 euton paikkeilla. Palosankojakin myydään noin 50 e hintaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *