Valokuvauksen aakkosia

Valokuvauksen niksejä lapsille
Luonnosta voi saada onnenkantamoisia
Pokitillakin pääsee alkuun

John Davis: Valokuvauskirja, Kuvakulmia kameran käyttöön, Lasten Keskus

Itse muistan kun setäni Lassi hankki meille saksalaisen laatikkokameran. Aluksi emme tienneet kameran vempaimista ja niinpä muutama rulla tuli kuvatuksi aikavalotuksella. Kun sitten ymmärsimme sulkea aikavalotuksen, tarkentuivat kuvat ja monta tärkeää hetkeä lapsuudesta tuli ikuistetuksi. Jossakin kuvassa isä esitteli ylpeänä hevosta, jolla teki monet savotat, toinen näppäys sisälti kuvia lapsista ja naapureista, jne… Nyt ne mustavalko-otokset ovat kullanarvoisia ja onpa Otava kustantaja tehnyt niistä a4 kokoa olevia sivuja eräkirjoihin.

Tämä kirja, joka on tehty aloittelevia nuorukaisia varten opettaa mm. asetelmien kuvausta, oman perheen ja oman huoneen kuvausta, lähiluonnon kuvausta, monenmoisia kikkoja, kuten kummitusafektin tekemistä kasvoihin, maatilan ja eläintarhan eläinten ikuistamista, lyhytelokuvan tekoa, liikkeen vaikutelman aikaansaamista, akvaariokalojen kuvausta, perhepotretteja, selfieitä, salaman käyttöä, jne jne…

DSC_0040Valokuvaus on harrastuksena jopa halpa, kun ei syyllisty nippelihysteriaan. Harrastajan kuvia saa kyllä vaikka kännykällä, joista nykyiset versiot ovat teknisesti laadukkaita. Pokittikameran objektiivi soveltuu hyvin esim. maisemakuvaukseen. Kuvaan mahtuu paljon. Myös henkilökuviin tulee uutta ilmettä, kun kuvaustilanne on nopea.

Olen lukenut monenmoisia kuvausoppaita. Mieleen on jäänyt esim. alan guru Hedgecoe. Parhaan opin valokuvaukseen saa tietysti ”kantapään kautta”. Tietysti on hyvä, että hallitsee esim. järjestelmäkameran tekniikan, valotusajat ja aukot. Nykyisin on kyllä pyritty helpottamaan kuvaustilannetta ja esim. nopeissa onnenkantamoisissa on hyvä, että kamerassa on pitkälle kehitetty automaattikuvaus.

Tämä kirja sopii hyvin aloittelijan aapiseksi. Siinä on jotain tärkeää, joskin tieto on ns. helppolukuista ja vähemmän vaativaa.

Mutta aina on vara siirtyä vaativampiin oppaisiin. Tärkeintä on kuitenkin, että tulee kaveriksi kameran kanssa. Kuvaushommissa tulee luontokin tutuksi.

 

Jouko Varonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *