Taipaleen ja Viinijärven koulutiellä

Näitä “koulutietarinoita” on tehty lukemattomia, ja lisää tehdään. Tämä tarina ei ole omalta koulutieltäni vaan Liperistä, jossa asustelen nykyisin. Tännekin asutettiin monia siirtolaisperheitä silloin sodan jälkeen. Tavallisesti perheissä oli useita lapsia niin, että heitä riitti koulun jokaiselle luokalle. Lähellä kulkee Joensuu – Kuopio “valtatie” ja siltä haarautuu poikittaisia pikkuteitä Viinijärven rantaan.

Koulutie

Koulutie

Kahden tällaisen tien väliin on jäänyt alue, jota ei tähän saakka ole konesavotoinnilla sotkettu. Kartassa vihreä alue. Metsä on vanhaa kuusikkoa eikä maassa ole paljonkaan hakkuutähteitä. Vanha sammalikko on pehmyt ja sopivassa valaistuksessa erittäin kaunis. Eli se on mitä parasta ulkoilumaastoa. Paikoitellen näkyy vanhoja polun pohjia, kotieläimet lienevät aikoinaan tallanneet, koska tämä on ollut kotieläinten yhteislaidunta. Olen lenkkeillyt kesällä ja talvella näillä vanhoilla poluilla ja tallannut uusia. Erityisesti olen nauttinut metsän näkymistä pimeällä otsalampun valossa. Kerran kehuinkin eräälle vanhalle paikkakuntalaiselle kuinka hienoa on kulkea näitä polkuja pimeällä hyvän valon kanssa.

Ennen ei ollut mitään hienoa..

Sain kertojalta heti tylyn kommentin, että ennen näissä poluissa ei ollut mitään hienoa kun penskana kuljettiin näitä samoja polkuja Taipaleen tai Viinijärven koulussa aamuin illoin. Syksypuoli oli aina pimeää eikä taskulamppua läheskään aina ollut. Eikä mökin ainut lamppu olisi joutanut jokaisen lapsen mukaan. Metsässä oli karjaa ja jotain häränpurria piti juosta karkuun. Piti yrittää varoa tallaamasta lehmien liukumiinoihin, mutta se ei läheskään aina onnistunut. Lumen tultua polku sentään hiukan häämötti hämärässä, ellei ollut peittynyt yöllä lumeen. Kun lunta oli tarpeeksi niin kuljettiin suksella peltoja pitkin. Kynnöspellolla lunta pitikin olla paljon lunta, että siinä voi hiihtää. Reitillä oli myös suo, jonka silmäkkeet eivät jäätyneet koskaan.
Lupasin itselleni, että käyn ainakin kerran kulkemassa tämän koulutien kesällä ja talvella, koska niin monet lapsetkin ovat kulkeneet sitä vuosikaudet.

Oppaan mukana koulutiellä

Aikuisikänsä Etelä-suomessa asunut entinen koulun oppilas oli täällä käymässä ja läksi minulle oppaaksi tälle koulutielle. Kuljimme “vahalla vainulla” polun paikkaa muistellen. Viidessä vuosikymmenessä uhohtuu suurin osa näistä “tarpeettomista” asioista, mutta joku pieni yksityiskohta kuten mäen nyppylä tai vesioja, johon on pudonnut, tai suon silmä, joka ei jäädy talvellakaan, muistuu mieleen. Kuljimme tämän entisen koululaisen kanssa sitä reittiä, jossa heidän koulupolkunsa muistin mukaan piti olla..

Vaikka maisemat olivat muuttuneet ja polku oli suurimmaksi osaksi hävinnyt, niin maa tuntui paikoitellen jalan alla selvästi kovemmalta astella. Polku oli siis löytynyt. Merkkasin polun taittamalla vesakon latvoja poikki että osaisin myöhemmin ilman opasta.

Tulimme tielle. Siinä kohden tiessä oli jyrkkä mutka. Hän kertoi, kuinka rumat kumikengät piilotettiin päiväksi siihen tien mutkaan kuusen alle piiloon ja vaihdettiin paremmat kengät tiellä kulkemistä varten, koska eihän rumilla lehmänsontaisilla jalkineilla ilennyt mennä “ihmisten ilmoille”. Kaikilla lapsilla ei varmaankaan ollut omia kumisaappaita vaan niitä lainattiin toisilta. Talvella isän tossut jätettiin piiloon tien varteen ja sukset myös, mikäli koulussa ei ollut hiihtopäivä. Tiellä oli mukavampi kulkea jalkaisin kuin suksella.

Metsätaival oli noin kilometrin mittainen. Sitten koulutie jatkui viivasuoralla Rianniemen kylätiellä tuulisella peltoaukealla. Kilometrin suoran jälkeen tultiin vanhalle Kuopion valtatielle. Viimeisen kilometrin jokainen sitten seikkaili omalla tavallaan ja omaa reittiään asutuksen läpi ja junanradan ylitse mistä parhaiten pääsi.

Koulutielle ihan itse, ilman saattajaa

Sitten vain koulureppu selkään ja taipaleelle. Siis kohti Taipaleen koulua. Ennen tämä seutu oli nimeltään Taipale, mutta jossain vaiheessa se ristittiin Viinijärveksi koska samannimisiä paikkakuntia oli muitakin. Astelin reippaasti niinkuin koulutiellä kuuluukin tehdä. Kohta olinkin koulun pihassa. Seinässä oli kyltti Taipaleen kylätalo. Joskus siinä on varmaan lukenut Taipaleen kansakoulu. Ei näkynyt koululla liikettä. Katsoin kelloa, tunti ja vartti. Aika hyvä suoritus minulta. Nyt olen varmaan ansainnut jätskit kun on näin kuuma kesäinen päiväkin. Lieneekö joku kansakoululaisen omatunto muistuttanut, ettei joka mielitekoon jyödä jätskiä. . Sitä paitsi koulua ei silloin käyty kesähelteellä, eikä käydä nytkään. Palaan asiaan syksyllä, oikeaan kouluaikaan.

Taipaleen koulu

Taipeleen koulu on rakennettu 1873 ja se toimi kansakouluna vielä 1950 luvun. Sen jälkeen siinä pidettiin kansalaiskoulua jokunen vuosi. Nykyisin Kyläyhdistys omistaa rakennuksen ja on kunnostanut sitä Kylätaloksi.

20_Viinijarven vanhat koulut

Takana vasemmalla näkyy Taipaleen vanha koulu. Etualalla oleva uusi koulu rakennettiin 1963. Nyt siinä on vuokra-asuntoja.

Oikeaan kouluaikaan, tai ainai melekeen

Melkein oikeaan kouluaikaan sitten lenkkeilin koulupolulla “sillä silmällä”.. Muuten meni hyvin, mutta en koskaan kerinnyt koululle kahdeksaksi, koska en jaksanut lähteä koulutielle tarpeeksi aikaisin. Siinä oli jotain tuttua. Aikoinaan Patsolan koulussa ollessani vietin monta tuntia jälki-istunnossa samasta syystä. Nyt hyväksyin itselleni tekosyyksi sen, ettei valo riitä valokuviin näin pimeällä.

Kuljin lähes päivittäin tätä koulutien metsäistä osuutta. Tiellä kulkeminen ei kiinnostanut. Lapsuudesta lienee jäänyt mieleen sellainen asenne, että “tyhjän kävely” varsinkin tiellä oli vähemmän arvostettua ellei peräti tuomittavaa turhuutta.

Syksy oli pitkä ja pimeä sekä erittäin märkä. Poluilla oli vettä. Isän tai äidin navettasaappaita olisi taas tarvittu ja ne olisi pitänyt olla ehjät. Minun ei tarvinnut väistellä lehmien liukkaita läjiä, mutta silti koulumatkaan meni nyt noin puolitoista tuntia. Eli matkalle olisi pitänyt lähteä viimeistään puoli seitsemän. Minulle se oli aivan kohtuuton vaatimus. Niinpä kuljin iltapimeällä hyvän valon valossa. Vaikeudeksi muodostui oikealla polulla pysyminen, joten pieniä eksymisiä tapahtui jatkuvasti, ja joskus isompikin.. Polku olikin pakko merkitä pikku heijastimin.

Kuvissa on vain yhden yön lumet. Ennen lumen tuloa polku hävisi usein matalan taimikon sekaan. Pikku heijastimista olikin suuri apu navigoidessa

Kuvissa on vain yhden yön lumet. Ennen lumen tuloa polku hävisi usein matalan taimikon sekaan. Pikku heijastimista olikin suuri apu navigoidessa.

Kun lunta alkoi tulla maahan, niin joka aamu edellisen päivän jäljet olivat peittyneet lumeen ja polkuni hävinnyt. Jänikset ja ketut käyttivät samaa polkua minun kanssani. Usein, kun omat jälkeni olivat peittyneet, seurasin pupujussin jälkiä. Sitten huomasin, että jänöjussi kulki suoraan, mutta minun polkuni oli kääntynyt jonnekin.. ja taas oli polku etsittävä uudelleen.. Ei voi luottaa jänikseenkään.

Kovimman tuiskun aikaan lunta tuli päivässä puolisen metriä. Väkisinkin tuli mieleen ne pikkutytöt, jotka kahlasivat hangessa hame päällä ja jonkun vanhemman tossut jalassa. Eihän 50-60 luvulla ollut tytöillä housupukuja. Lienee ollut rankkaa koulunkäyntiä lapsilla.

Useinkin tuli mieleen sanonta, että ei ole “hiiren hyppäämääkään”, sehän tarkoittaa ettei ole mitään jälkiä, mutta joskus nimenomaan oli hiiren jälkiä. Kuluneena talvena oli pitkä pakkasjakso ja lunta oli vain muutama sentti. Kun sitten tuli lunta niin hiiret lähtivät liikkeelle oikein laumoittain.

Paksumpaan lumeeen tallattu polku häämöttää lumen alta. Keskellä metsähiiren jäljet ja oikealla saappaasta kiinnostunut metsähiiri. Lieneekö tullut kiittämään pähkinöistä vai kerjäämään uutta. Hän sai pähkinän.

Paksumpaan lumeeen tallattu polku häämöttää lumen alta. Keskellä metsähiiren jäljet ja oikealla saappaasta kiinnostunut metsähiiri. Lieneekö tullut kiittämään pähkinöistä vai kerjäämään uutta. Hän sai pähkinän.

40 Talvinen koulutie

Ojitettu Purnunsuo. Peurojen jälkiä. Sulat suonsilmäkkeet pulppuavat vettä. Taustalla häämöttää oikean puoleisessa kuvassa näkyvä mökki. Entinen koululainen (Sinikka Vottonen) paistattelee päivää kaivon kannella. Tämä talo oli kodin ja Rianniemen tien hiihtoreitin varrella. Tässä käytiin useinkin lämmittelemässä.

Tammikuun kovalla pakkasella koulupolku oli mukava kulkea kun sai tallustella kevyissä tossuissa. Polku oli parempi kuin kesällä. Kun lunta oli tossun varren verran niin oli pakko tunnustaa, että minusta ei ole enää koululaiseksi. En kerta kaikkiaan jaksa tallata polkua tai latua auki joka päivä vaan myönsin itselleni reilun talviloman koulusta.

Tein vielä hankikelin aikaan muutaman “koulumatkan” hiihtäen. Se oli mukavaa. Koko reittiä ei voinut kulkea koska metsä oli vesakoitunut ja suo oli ojitettu. Peurat ja gasellit siellä käyskentelivät ja kävivät lähteistä vettä juomassa. Koulun ja kodin välillä oli naapurin pieni mökki, jossa silloiset koululaiset kävivät koulutiellään usein lämmittelemässä. Nyt tätä mökkiä ei enää ole, mutta vuosi sitten saimme käydä vielä kaivon kannella istumassa.

Kivikukko

Kuljin sitä tietä mitä mielestäni koululaisen on täytynyt kulkea. Tietä myöten aseman kohdalle. Siitä junia väistellen kuusien kiskoparien yli. Reitille osuu aseman vieressä oleva “Kivikukko”, eli aseman henkilökunnan pommisuoja. se varmaankin houkutteli ainakin pojanviikareita piiloutumaan ja säikyttelemään ohikulkijoita. Kivikukolta näkyykin molemmat koulut.

Virallista ylityspaikkaa radan yli ei ollut, eikä ole tänäkään päivänä. Tavaravaunuja seisoo kiskoilla. Keskellä asemarakennus. Sen vasemmalla puolella kauenpana puolella näkyy koulu ja oikealla puolella "kivikukko" lumen peitossa.

Virallista ylityspaikkaa radan yli ei ollut, eikä ole tänäkään päivänä. Tavaravaunuja seisoo kiskoilla. Keskellä asemarakennus. Sen vasemmalla puolella kauenpana puolella näkyy koulu ja oikealla puolella “kivikukko” lumen peitossa.


26 Kivikukko

Kivikukko

Nykyinen koululainen on jättänyt pyöräsnä puun juureen ja mennyt itse koulukyytiin Kenties Joensuuhun tai Liperiin.

Nykyinen koululainen on jättänyt pyöräsnä puun juureen ja mennyt itse koulukyytiin Kenties Joensuuhun tai Liperiin.

Teksti ja kuvat
Alpo rummukainen

Yleisön pyynnöstä lisätty muutama luokkakuva III/ 2021

Luokkakuva 1
Takarivi vasemmaqlta: Lea Paiho, Marja-Leena Turunen, Seija Toroskainen, Pirkko Hurri, Marjatta Liimatainen (nyt Asikainen?), Anna-Leena Piiparinen, Marja-Leena Janttonen, Marjatta Lasaroff Eeva Paiho.

Keskirivi vasemmalta: Esko Jouhkimo, Jorma Sorsa, Pentti Rummukainen, Tarmo Kettunen, Erkki Tarnanen, Pekka Partanen, Heimo Tarnanen.

Eturivi: Esko Kettunen, Jorma Tukiainen, Risto Hartikainen, Aaro Rannanpää, Jarmo Niiranen, Jorma Näätänen.
Kuvan lähettänyt: Sinikka Roivas
Luokkakuva 2
I Luokka 55-56
Opdettaja Paula Pesonen
Kuvan lähetti: Irmeli Inkinen os. Honkanen
Luokkakuva 3.
Takarivi vasemmalta: Esko Asikainen, Veli Mutanen, Markku Pesonen, Pentti Rummukainen, Perrka Surakka, Matti Holopainen, Pekka Partanen, Erkki Tarnanen, Jaakko Juntunen, Pekka Tontti.

Keskirivi: Marjatta Parkkinen, Pirkko Mustonen, Eeva Tukiainen, Eeva Paiho, Pirkko Lehtola, Leena Miinalainen, Leena Korhonen (nyk. Kumpusalo), Leo Pitkänen, Teuvo Venäläinen, Ahti Miettinen, Veli-Pekka Huuhka, Esko Laeslehto

Eturivi: Seija Toroskainen, Liisa Veikonheimo, Marja-Leena Janttonen, Maija-Leena Rouvinen, Irmeli Honkanen (nyk. Inkinen), Riitta Jokiniemi, Marjatta Liimatainen (nyk. Asikainen?), Leena Panhelainen, Pirkko Hurri, Liisa Hopponen.

Kuvan lähettänyt Irmeli Inkinen
Luokkakuva 4
Viinijärven kansakoulu III luokka 1957. Opettaja Olavi Pesonen
Takarivi vasemmalta alkaen:
Erkki Tarnanen, Pekka Surakka, Matti, Holopainen, Leo Toroskainen, Pekka Partanen, Jorma Sorsa
Takaa toinen rivi: Marja-Leena Janttonen, Raija Surakka, Paula Pärnänen, Eija Miinalainen, Maija-Leena Rouvinen, Anja-Leena Piiparinen, Marjatta Liimatainen (Asikainen ?), Hilkka Hyvärinen, Anja-Liisa Turunen.
3. rivi takaa: Jorma Näätänen, Veli-Pekka Huuhka, Keijo Räsänen, Markku Pesonen, Pekka Tontti, Jaakko Juntunen, Veli Mutanen, Esko Asikainen, Risto Hartikainen, Esko Laeslehto Riston takana.
Eturivi vasemmalta: Anja Kinnunen, Pirkko Lehtola, Marja-Leena Miinalainen, Anneli Levälä, Leena Panhelainen, Leena Korhonen (myöh Kumpusalo), Sinikka Vottonen (myöh. Roivas), Pirkko Mustonen, Lea Paiho
Kuvan lähettänyt: Sinikka Roivas

Luokkakuva 5
Viinijärven kansakoulu.
V luokka v?
Läh: Roivas
Luokkakuva 6.
Viinijärvi, oppikoulu
Läh: Roivas
Tarinassa kerrotut koulutiet lähtevät tässä kartassa “Mikkolasta”

Kuvat lisännyt Alpo Rummukainen 15.3.2021

Share

28 comments for “Taipaleen ja Viinijärven koulutiellä

  1. Sakari H
    23.4.2016 at 7:25

    Uusia ulottuvuuksia muisteloihin. Kenttäkokeet eri olosuhteissa. Mainiota oivaltamista.
    Kunpa kyläyhdistys antaisi Alpolle pari tuntia arestia, ihan vain viimeistelyn vuoksi.

  2. Telle
    23.4.2016 at 7:54

    Kuinka tuttu tuo kivikukko onkaan. Kuin myös Viinijärven
    asemanseutu. Joskus mummolaan mennessä jäimme
    kimsuinemme ja kamsuinemme junasta tuolle asemalle,
    Lavikaisen pirssille kipaistessamme pelokas vilkaisu
    pommisuojan (kivikukon) suuntaan ja helpotuksen huokaus,
    kun sisään ei enää tarvinnut mennä.

    Alpoaatos on varmaan seikkaillessaan huomannut Ristonkankaan
    tienhaaran. Niistä maisemista näen usein unta vieläkin. Sinne
    pääsi myös Kaarnalammin asemalta, mutta sitten oli käveltävä
    loppumatka, jos kukaan ei ehtinyt hevosella vastaan.

    “Olen unessa useasti, sinun kaduillas koulutie”. Varmaan nuo
    Alpoaatoksen nyt reitittämän koulupolun – vai sanoisko kinttupolun –
    livenä kokeneet muistavat sen kuisesti.

    Ajan ja aatoksen kanssa tehty tarina.

  3. alpoaatos
    23.4.2016 at 8:09

    Älähän yllyttele Sakari, saattaa ne sen tehdäkin jos saavat tietää. Tuosta jäi vielä puuttumaan rospuuttokelit. Ne on nyt parhaillaan. Poluilla on lumien sulamisvesiä puoleen kengänvarteen saakka. Niistä nyt jotenkin selviää kun se on näkyvillä. Ärsyttävin kiusa on “mielenpahoituskuopat,” joita on kaivettu varmaankin vain kulkijan kiusaksi. Kuopan viereen on istutettu puun taimi. Nyt kuopat ovat vettä täynnä. ja päällä oleva lumi ja jää kantaa kulkijan tai sitten ei. Näitä kiusoja ei silloin lasten kouluaikaan tietenkään ollut, vaan se on viimeisimpien aikojen villitys.

  4. alpoaatos
    23.4.2016 at 9:32

    Telle, voisitko vähän tarkentaa sitä mummosi maisemaa. En tunne sitä seutua, mutta ajan useinkin Kaarnalammen pysäkin ohi kun käyn Atsinlammen avannolla uimassa. Voisin katsella maisemia “Tellen silmällä”

  5. Seija
    23.4.2016 at 11:38

    Moi,
    Hyvä otos menneistä. Voisi lisätä, että keväisin joutui välillä kiertelemään pitkiäkin mutkia kun oli niin syviä vesilammikoita kertynyt reitille. Pälvien juurilla oli maukkaita puolukoita ja siskolla oli repussaan useasti jotain hyvää syötävää matkan ratoksi. Emme yleensä menneet aseman poikki vaan poikkesimme vasemmalle ennen kylää maalaistalon pihan takaa. Pitäisi käydä kävelemässä reitti, kun en enää tarkkaan muista. Ihan hyviä muistoja yleensä ottaen ja oliskohan “liikuntakärpänen” puraissut jo silloin kun koko ikäni olen harrastanut liikuntaa.

  6. Telle
    23.4.2016 at 11:48

    AA:lle

    Monta olis kesäistä muistoa Kaarnalammen asemasta
    ja asemanseudusta. Taidan lähettää ne Sinulle
    henkilökohtaisessa sähköpostissa.

  7. alpoaatos
    23.4.2016 at 11:50

    Seija taisi olla entinen koululainen. Kiitos kommentista. Minäkin kuljin jonkun maalaistalon pihapiirin läpi kun siellä ei nyt asuta. Siinä oli kivinavetta. Asuttujen pihojen läpi en uskaltanut yrittää kun koirat vouxahtelivat torjuvasti.
    Alpo

  8. alpoaatos
    23.4.2016 at 16:28

    Olen kuullut, että 50-60 luvulla Viinijärven keskustassa on ollut useitakin “kouluja” noitten mainitsemieni lisäksi. Tai ainakin paikkoja, joissa koulun rinnakkaisluokkia on käyty samaan aikaan. Oliko syynä vain se, että meitä 40-50 luvulla syntyneitä oli niin paljon vai eikö lähistöllä ollut muita kouluja. Onkohan lähiseudulla on ollut kouluja tai tilapäisiä kouluja, joita ei enää ehkä ole olemassakaan. Tiedän Ahonkylän, Käsämän ja Ristin koulut.

  9. maija varonen
    23.4.2016 at 20:55

    Hyvä koulutiekertomus kuvineen Alpolla.

  10. Telle
    24.4.2016 at 8:17

    Tähän Alpoaatoksen kouluja koskevaan kysymykseen
    odottelin, että joku tietävämpi ehkä vastaisi. Koska olimme
    Viinijärvellä loma-aikoina, ei koulut olleet ekana mielessä.

    Siinä Kaarnalammin aseman läheisyydessä oli siis Sulkaman
    koulu, jonka alaluokkia serkkunikin kävivät. Sulkama on tunnettu urheilu-
    seura Sulkaman Kipinästä vieläkin.

    Myös Salokylän koulu on jäänyt mieleeni, sinne menivät kaarnalampilaiset
    sisarukset myöhemmin opettajiksi. Salokylästä voi lukea esim.
    Erkki Piiroisen kirjasta: Lapsuuteni Liperin Salokylällä.

    Ja onhan Viinijärvi kaikkinensa vieläkin tunnettu paikka, ainakin
    naispesäpalloilijoistaan.

  11. maija varonen
    24.4.2016 at 10:37

    Nämä hankalat koulumatkat pimeään vuodenaikaan ja puutteellisine
    varusteineen ja kenkineen olivat tuttuja 40- ja 50- luvun koululaisille.
    60- luku saattoi olla jo aineellisesti parempaa aikaa. Noissa pienissä
    kyläkouluissa oli kuitenkin tähän nykymenoon verrattuna turvallista
    käydä koulua.

    Nykyään ovat toiset ongelmat, kun Liperikin nousi pari viikkoa sitten
    uutisotsikoihin koulujen lakkautuksen vuoksi. Niitä säästöjä haettiin,
    mutta siitä maksetaan P- Karjalan keskussairaalan psykiatrin mukaan
    nyt kallista hintaa useiden lasten sairastuttua.

    Koulujen kokoa kasvatetaan, jolloin osa oppilaista putoaa “kärryiltä”,
    josta puolestaan voi seurata häiriökäyttäytymistä ja oppimisvaikeuksia,
    eivätkä opettajat enää tiedä oppilaiden taustoja tarpeeksi, kuten noiden
    kyläkoulujen aikaan. Siihen lisäksi vielä pitkät koulukuljetukset.

    Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus oppimiseen ja turvallinen kouluyhteisö,
    joka näissä säästötalkoissa näyttää unohtuneen.

    Tuo Tellen mainitsema Salokylän koulu säästyi vielä lakkautukselta, koska
    siellä käy koulua muutamien päättäjien lapset.

  12. alpoaatos
    24.4.2016 at 14:32

    Omassa mielessä näistä koulupoluista tuntuu erkanevan aasinsiltoja moneen suuntaan. Ensimmäisten joukossa on päättäjien tekemät mielestäni huonot päätökset. Samalla kunnioitan mielestäni tehtyjä hyviä päätöksiä. Kunniotan sitä, että Karjalan kansa siirrettiin hallitusti pois sodan alta. Tämähän oli hyvin erikoista. Nykyiset sodat vain tulevat kansan sekaan. Ihmiset joko jäävät sinne tai itse lähtevät karkuun jonnekkin. Evakkoon käsketyt siirtolaiset sijoitettiin suunnitellusti ympäri Suomea.

    Jos silloin olisi toimittu niinkuin nyt maailmalla on tapana, olisi Karjalan kansa jäänyt sinne tai tulleet hallitsemattomana laumana ja asettuneet kuka minnekkin. Luultavasti rajakuntiin.

  13. maija varonen
    24.4.2016 at 15:37

    Tuo on totta, että silloinen evakuointi on hoidettu taidolla
    niissä silloisissa olosuhteissa. Vieläpä kahteen kertaan.

    Tänne Liperiin on sijoittunut evakkoja myös, joita olen myös
    joitakin tavannut. Monet ovat Ruskealan Kirkkolahdesta
    evakkotielle joutuneet ja Liperiin päätyneet. Pitkät ja vaikeat
    olivat nekin polut, mutta kaikille joku paikka taisi löytyä.
    Evakkojenkin lapset ovat aikanaan näitä Liperin kouluja
    käyneet.

  14. Irmeli Inkinen
    14.2.2017 at 22:30

    Olen käynyt Viinijärven kansakoulua (Taipaleen koulua) vuosina 1955-57. Eli kaksi ensimmäistä vuotta.
    Opettajana oli Paula Pesonen. Olavi Pesonen oli johtajaopettaja, joka myös piti meille laulutunnit.Ensimmäisenä vuonna (1955-56) koulua pidettiin Taipaleen koulun hirsirakennuksessa, joka oli talvella tosi kylmä.
    Muistan kuinka sitä uutta koulurakennusta rakennettin ja miltä tuntui päästä sisävessaan, vettä tuli kraanoista ja talvella oli lämmintä. Siinä olin toisen luokan eli 1956-57. Luokkakavereitani olivat mm Jaakko Juntunen, Maija-Leena Rouvinen, Riitta Jokipelto, Markku Pesonen, Ahti Miettinen, Matti Holopainen. (Toivottavasti sukunimet tulivat oikein.)
    Etsin lehtileikkeen tämän uuden koulun vihkiäisistä. Siis uuden koulun sen kivirakennuksen valmistumisvuosi ei ole 1963 kuten artikkelissa mainittiin.
    Veljeni (synt.1945) kävi ainakin ensimmäisen kouluvuoden Suojeluskunnan talossa. Se oli radan varressa Outokumpuun päin katsottuna.
    Minulla on luokkakuvia kyseisiltä vuosilta tallessa.
    Isäni oli VR:llä töissä asemalla ja vaihdekopeissa. Kuvia näistäkin paikoista löytyy.
    Me muutimme Helsinkiin 1957.

    Saanko laittaa tulemaan muisteloja niiltä ns kultaisilta lapsuusajoilta ja kuvia? Ja mihin osoitteisiin?
    Minut saa parhaiten kiinni sähöpostiosoitteesta.

    Irmeli Inkinen os. Honkanen syntymävuosi 1948
    Työtjärventie 23 15880 Hollola

  15. Alpoaatos Rummukainen
    15.2.2017 at 22:22

    Kiitokset Irmeli Inkiselle oikeista koulumuistoista. Todella mukavaa kun löytyy oikeita asiantuntijoita aiheeseen. Muutamia sen aikaisia koululaisia olen tavannut täällä muissa yhteyksissä. Lähetän Sinulle postissa osoitteen mihin voit postittaa aineistoa. Luultavasti Kyläyhdistys on oikea sijoituspaikka. Viinijärven kylällä on myös Fasebook seinä.

  16. Leo Härkönen
    15.2.2017 at 22:35

    Pari vuotta sitten ehdotin näillä palstoilla paikkakunnalta muuttaneiden tarinoita elämänvaiheistaan. Ehkä monille arka aihe mutta varmasti kiinnostaisivat Värtsin lukijoita ja vahvistaisivat sidettä muinaiseen kotiseutuun.

  17. Alpoaatos
    16.2.2017 at 13:19

    Juuri niin Leo. Se tieto vain kulkeutuu niin hitaasti sellaisen tajuntaan, joka ei päivystä näitä palstoja alvariinsa. Varsinkin kommettipalstojen hyvätkin asiat ja ehdotukset voivat olla yhtä tyhjän kanssa. Sinne ne hautautuvat muiden hyödyllisten asioiden joukkoon.

    Sitten kun tuolla maailman turuilla tulee halu etsiä juuriaan tai haluaa tietää mitä vanhalle kotiseudulle kuuluu, niin etsitään netistä itseä kiinnostavilla hakusanoilla. Jos etsii jotain Värtsilään liittyvää niin sivutuotteena löytyy Värtsin verkkolehtikin. Asian löytymisen kannalta olisi tärkeää, että jutun otsikosta selviää mistä jutussa on kysymys. Nykyiset hakukoneet kyllä löytävät tietyn sanan, numeron tai kuvan vaikka keskeltä tekstiä, mutta hakutuloksista tulee valtavia. Siksi suosittelen toisillekin, että tee otsikosta juttua kuvaava.

  18. Maija Varonen
    16.2.2017 at 13:25

    Pälkjärven kirkon entinen alttaritaulu palvelee nyt Liperin Viinijrven kirkossa. Pääsin
    syksyllä minäkin sen näkemään, kun olin kutsuttuna siellä kirkossa.

  19. Leo Härkönen
    16.2.2017 at 14:27

    Todella tärkeä ohjeistus Alpolta – myös ylläpitäjille, jotka jossain määrin juttuja otsikoivat. Jokamiehen hakukoneoptimointia kehiin! Otsikkoon Värtsi ja pari-kolme kiinnostavaa sanaa – jos mahdollista!

    Jossain määrin Värtsin asiaa itse kukin voi omassa viestinnässään edistää: linkittämällä sopivia juttuja Värtsiin omissa sähköposteissaan ja FB-tileillään.

    Mitenkään Värtsiä moittimatta (ja yleistämättä) on todettava, että varsinkin nuorisoon vedonnevat Värtsin tyyppisiä sivustoja paremmin nämä uudet älypuhelinystävälliset, visuaalisen viestinnän välineet, joissa kirjallinen ilmaisu on tokaisuluonteista ja kuvien jakaminen pääasia.

    Mutta nuorissakin on lähtijöitä joka junaan.

  20. Jouko Koivu
    30.11.2020 at 13:41

    Kirjoittakaa myös Käsämän vanhasta koulusta ja milloin se korvautui uudella.

  21. Leena
    8.3.2021 at 11:04

    Olipa kiva lukea näitä muisteloksia kun vahingossa sivut löysin.
    Irmelille terveiset Korhosen Leenalta. Olin myös luokkatoverisi tuon toisen vuoden aikana. Ensimmäisen vuoden kuljin kylän keskustassa olevaan rakennukseen, jonka nimeä en muista ja se on jo purettu pois. Oli Lummevirran kahvilan takana lähes radan varressa. Oppikoulun kävin melkein kokonaan Suojeluskunnan talossa, mutta loppuajan sai nauttia uudesta koulusta.
    Rianniementieltä vanhalle koululle kuljettiin Miinalaisen talon takaa, Lehtomäen talon pihan läpi rautatieylikäytävälle ja sieltä Imatran voiman ohi koululle tai kiskoja pitkin asemalle. Jälkimmäinen tapa oli tietenkin jännittävämpi ja muistaakseni kielletty..

  22. Alpoaatos
    8.3.2021 at 15:30

    Kiitoksia Leenalle kommentista. Se oikein “syvänalaa” lämmittää kun joku löytää itseään koskettavan vanhan tai uudemman tarinan. Seuraapa tätä palstaa, jos vaikka Irmeli lahiaikoina vastaisi Sinulle. Kiinnostaisi tietää missä asuit Rianniementiellä, me asumme siinä pienen metsätaipaleen takana Korkansaaren tiellä. Lenkkiipolku (koulupolku) kulkee näiden teiden välillä ja käytämme sitä lähes päivittäin, mutta nyt tuli niin paljon lunta, että ei jaksa kahlata, laiskuus iski. Koululaisten täytyi jaksaa kahlata.

  23. Leena Kumpusalo
    14.3.2021 at 18:46

    Asuimme Ruotinsaaressa ja talvisin kuljimme suoraan jäätietä kirkonkylälle, kesäkelissä Rianniementietä.
    Sieltä teiltäpäin luokallani oli Sinikka Vottonen ja Rianniemeltä Anna-Leena Piiparinen. Sinikkaa olen kerran nähnyt sattumalta Joensuussa. Lehtolan Pirkon kanssa olemme vaihtaneet kuulumisia yhteisen tuttavan ansiosta, mutta muuten ovat kaikki koulutoverit kadonneet pitkin Suomennientä.

  24. Alpoaatos, toimittaja
    15.3.2021 at 14:46

    Hei Leena Kumpusalo. Kiitos kommentista. Mainitsemasi Sinikka on tuttu ja mahdollisesti Anna-Leenakin. 1948 syntyneiden luokkakuvia on nyt lisätty tarinaan. Käypä katso löytyykö tuttuja. Kerro myös jos löydät oman kuvasi

  25. Leena Kumpusalo
    16.3.2021 at 8:48

    Vuoden 55 kuvassa olen mukana takarivissä. Anna-Leena isoin tyttö keskellä. Vuoden 57 kuvassa nöpötän Sinikan vieressä eturivissä. Nämä kuvat löytyvät myös minun albumistani. Terkkuja vaan kaikille luokkatovereille.

  26. Alpoaatos, toimittaja
    16.3.2021 at 11:48

    Kiitos Leena Kumpusalo
    Terveiset on välitetty vieressäsi istuneelle. Hän on nykynimeltään Roivas.

  27. Irmeli Inkinen
    17.3.2021 at 14:40

    Harmi,että Raili Kekomäki ei ilmeisesti avannut muistokansioitaan. Hän oli ollut useampana vuonna opettajana ympäri Liperiä. Hän kuoli viime vuoden lopulla.

  28. Alpo Rummukainen
    19.3.2021 at 19:16

    Irmeli Inkinen on lähettänyt allaolevan viestin sähköpostina Värtsille.
    Kuvat on lisätty jutun loppuun ja teksi tähän kommenttikenttään.
    Toimituksen puolesta
    Alpo R
    ==========================

    Lähettäjä: Irmeli Inkinen os. Honkanen
    Liitteet: Kaksi koulukuvaa
    17.3.2021

    Luokkakuva 1955

    OPETTAJA Paula Pesonen , vanha puukoulu.

    Opettajan edessä, keskirivissä Markku Huuhka-sukunimi?(äiti oli opettaja,), Markku Pesonen, Riitta Jokiniemi, Irmeli Honkanen, Maija Leena Rouvinen, Matti Holopainen, Jaakko Juntunen, Pirkko Pippuri-sukunimi?, oliko isä poliisi?

    Eturivi vas.4. Harri ?, takarivi 4. vasemmalta Seppo Tontti.

    Toinen kuva, jossa istumme uuden koulun juhlasalissa.

    Eturivi 4, vas. Maija Leena Rouvinen, Irmeli Honkanen, Riitta Jokiniemi, keskirivi 9. vas. Ahti Miettinen, takarivi 3,vas, Markku Pesonen, 6. Matti Holopainen, 9. Jaakko Juntunen. Ja sellaiset nimet tulevat mieleen kuin Mari Happonen ,-tyttö, Anna Liisa Turunen-vanhemmilla kauppa.

    Vanhassa koulussa oli meitä vuotta vanhempia mm Marja Hartikainen.
    Uudessa koulussa luokkamme vieressä oli Paula Pesosen sisar Margareta? opettajana.

    Rautatieläisten lapsia ja kasarmissa asuvia koululaisia :
    Juntusen lapsia oli Harri ja Seppo sekä Jaakko, Tontin lapsia Seppo ja nimi kateissa, sekä Kalervo Honkanen ja Irmeli Honkanen. Veljeni koulukuvat kateissa. Laitan tänne jos löydän.
    Imatran Voiman työväestön lapsia Marja ja Harri ? Hartikainen. Anja Hartikainen oliko enää koulussa?
    Tontin Pirkko sekä Juntusen Tuija eivät olleet vielä kouluikäisiä samoin kuin Kekomäen Sari.

    Meillä kasarmin lapsilla oli suora ja lyhyt koulumatka. Maantietä pitkin koulun pihaan. Tulikohan 500m? Talvella hiihtäen, kävellen. Keväällä ja syksyllä pyöräillen lätäkköjen läpi.

    Käytöstapoja kerrattiin, kuri oli mallillaan ja ruoka oli hyvää. Maito tuotiin kotoa lasipullossa sekä leipäpalat voipaperiin käärittyinä. Toivottavasti näin oli. Pesosen Markulla oli usein ruisleipäpalojen päällä keitettyjä kananmunaviipaleita. Ah olisipa minullakin ollut.
    Taisi olla ensimmäinen käsityö langoilla koristeltu vohvelikankainen ruokaliina lautasen alle.

    Muistan kansakouluajat kaiholla ja rakkaudella.

    Ikävöin kovasti kavereita ja opettajaa kun muutimme Helsinkiin. Alkuaikoina olin jopa Maija Leenan kanssa kirjeenvaihdossa. (Kirjeet ovat tallessa.) Opettajalle lähetin ainakin joulukortin vielä aikuisena.

    Näitä ajatuksia putkahteli mieleen Hollolan hämyssä
    .
    Irmeli Inkinen os Honkanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *