Kirjakauppiaana

elämäkuin elokuvaElämä kuin elokuva- omakustannekirjan julkistamistilaisuus oli Kauppaneuvoksen kahvilassa tämän kuun 5. päivä. Paikalla oli Karjalaisen ja Heilin toimituksen sekä meidän muiden lisäksi valtioneuvos, P-Karjalan syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Matti Väistö. Hän oli siksi, koska päätimme lahjoittaa omaelämäkerrallisen kirjan tuoton syöpäyhdistykselle. Virallisten haastattelujen ja puheiden päätyttyä valtioneuvos punasteli 500 kappaleen painoksen äärellä hämillään; siellä yhdistyksessä ei olisi riittävää mahdollisuutta myyntityöhön, eikä kirja menisi kirppiksillä 20 euron hintaisena kaupaksi. ”Onhan meillä tämä myyntitykki”, osoitin 80-vuotiasta esikoiskirjailijaa. ”Kirjat on oltava tämän kuun loppuun myytynä”, totesi Veijo Sykkö. Me päätimme jalkautua myyntityöhön. Jo saman päivän aikana Joensuun ja Liperin kirjastokappaleet oli selvitetty Väistön ja meidän toimestamme. Samoin Kontiolahden kunta hoitui melko nopeasti.
Seuraavana päivänä olimme Iso Myyn aulassa kauppaamassa kirjaa. Vastaanotto oli siellä hyvä. Monet ihmiset kävivät onnittelemassa ja halaamassa. Ostivatkin. Sattui markkinapäivä, joten eräs mies toi torikojulta tullessaan meille puuttuvia muovipusseja. Hän lähti pois kymmenen kirjaa kainalossaan. Eräs asiakas halusi tietää, että näkikö ja kokiko Veijo koko elämänsä kuvina? Elämä kuin elokuva tuntui meistä tässä tapauksessa kirjalle osuvaksi nimeksi. Olihan vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittämiin. ”Menestystä ja uupumusta, ystäviä ja pettureita- yrittäjän muistelmat kovasta arjesta”, niin Yle P-Karjala otsikoi haastattelunsa. ”Mitä kaikkea voi seurata siitä, kun nuori mies uskaltaa 1960- luvun lopulla tarttua rekan rattiin ja ajaa Englantiin Suomessa ylituotettua lihaa.”

Karjalan Heili lehden toimittaja haastattelee Veijo Sykköä Isossa Myyssä

Karjalan Heili lehden toimittaja haastattelee Veijo Sykköä Isossa Myyssä

Tohmajärvi

Kuljettajan paikalla istunut Veijo soitti Tohmajärven kunnanjohtajalle tiedustellen aikaa tapaamiselle. Hänen kalenterinsa oli täynnä, mutta hän lupautui nipistämään lounastauostaan varttitunnin asiallemme. Silmiäni kuivaillen menin kunnantalon aulaan odottelemaan. Olimme ennen sinne menoa piipahtaneet läheisessä hoitolaitoksessa viemässä hauraalle potilaalle kirjan, josta molemminpuolinen liikutus johtui. Kunnanjohtaja Riikonen asteli rappuset alas aivan ajallaan pyytäen peremmälle istumaan hänen työpöytänsä ääreen. ”Mikä se asia on? ” hän kysyi. ”Kirja.” Sen sivuja Veijo plarasi käsissään samalla selittäen rehevällä murteellaan läpi kirjan syntyhistoriaa. Pala Pohjois- Karjalan historiaa siinä olisi muistojen siivittämänä. Lopulta hän ojensi kirjansa edelleen kunnanjohtajan käteen tarkasteltavaksi. Kiittelimme rajavartiossa viime kesänä tapahtunutta valokuvien luovutusta kirjaa varten. Siinä Riikonen oitis tulosti meille kutsut 1. joulukuuta oleviin Niirala- Värtsilä rajanylityspaikan 20 – vuotis juhlallisuuksiin. Minä ojensin hänelle pankkisiirtolapun viidestä kirjasta, jotka jäivät Tohmajärvelle.

Jatkoimme matkaamme rajavartiostoon. Ensimmäiseksi ojensimme lahjakirjan meitä auttaneelle sihteerille. Jätimme pöydälle muutaman kirjan, joiden vastaanottajat voivat maksaa niistä omantuntonsa mukaan.

Kitee

Seuraava kohde oli Kitee. Varsin sokkeloisen talon käytävien päästä löysimme hallintojohtajan. Nuori nainen katsoi meitä hämmästyneen näköisenä tietämättä, miten iäkkääseen muistelijaan tulisi suhtautua. Sukupolvien välinen kuilu oli ilmeinen. Jätimme hänelle esittelykappaleen, jonka hän voisi ojentaa edelleen kunnanjohtajalle.

Siitä suunnistimme edelleen Koti- Karjalan toimitukseen, jossa tiedustelimme päätoimittajaa. Koputimme suljetulle ovelle, jota hieman unisen oloinen päätoimittaja ilmaantui avaamaan. Hän kertoi olleensa matkalla. Seurasi jälleen rehevällä murteella elämänvaiheiden ja niiden tiimoilta syntyneen kirjan esittelyä. Silminnähden toimittaja kiinnostui. Hän otti muistilehtiönsä ja teki siihen merkintöjä edessään elehtien muistojaan kertovan miehen elämästä. Lopuksi vielä valokuvat, ne täytyi ottaa joka puolelta. Jätimme tällekin ystävälliselle toimittajalle kirjan muistoksi.

Rääkkylä

Päätimme poiketa kotimatkallamme vielä Rääkkylässä. Lähes tyhjän maiseman keskellä sijaitsivat kauppa, pankki ja eräs suurikokoinen rakennus. Kunnantaloko? Voiko olla pienessä kunnassa noin suuri kunnantalo? Hämärässä illassa varmistimme asian vielä kylänraittia kulkevalta mieheltä, kun tunsimme olevamme eksyksissä. Mies vakuutti talon olevan kunnantalon. Talossa oli muhkeat ovet, leveät portaat ja tilat kahdessa kerroksessa. Liikuimme kaikuvassa tilassa hiljaa katsellen ovien nimikylttejä. Kuinka ollakaan, hallintojohtajan ovi oli raollaan, ja saimme luvan tulla peremmälle. Hän kertoi hymyillen kuulleensa jo kokouksessa marinaa korkeiksi nousseista kirjastomäärärahoista. Lupasimme antaa maksuaikaa ensi vuoden puolelle, mikäli he päättävät ostaa kirjaa. Mikäs kiire tässä! Hän sai myös pöydälleen kannet Karjalan väreissä olevan kirjan. Rääkkylästä olikin enää lyhyt matka sumuisen järvenselän yli lossilla Liperin puolelle kotiin.

Outokumpu

Parin lepopäivän jälkeen menimme Outokumpuun. Siellä kaupungin nuorella hallintojohtajalla ei ollut Kiteen tavoin tarttumapintaa 60- lukulaisiinkin muistoihin. Eihän hän ole ollut syntynyt vielä silloin. Menimme Outokummun paikallislehden toimitukseen teettämään juttua kirjasta. Aluksi toimittaja kertoi seuraavan ja sitä seuraavankin lehden aineiston olevan lähestulkoon koossa. Hän selasi kuitenkin kädessään olevaa kirjaa. Hän sai äkkiä kuin herätyksen. Hän kyseli lisää. Hän teki muistiinpanoja.” Ehkä tästä sittenkin jotain juttua syntyy, onhan nämä kuvien henkilöt minullekin tuttuja.” hän innostui näkemästään. Tuokin on ja tuo.

Lehden toimituksesta kävelimme kadun toisella puolella sijaitsevaan pieneen kirjakauppaan, jossa teimme diilin pienestä myyntierästä. Siinä täytyi laskea hintaan 10 prosentin ALV ja myyjän saama parin euron palkkio.

Polvijärvi

Vielä samana päivänä matkasimme edelleen Polvijärvelle sateisen loskaisessa säässä. Keli ei kuitenkaan meitä haitannut, koska olimme niin sitoutuneita myyntityöhömme. Polvijärvellä jouduimme odottelemaan rahakirstujen vartijoita, mutta lopulta odotus palkittiin. Polvijärven hallintojohtaja sanoi kuulleensa jotain juttua ilmestyneestä kirjasta, joten emme tarvinneet antaa kovin mittavaa infoa kirjan sisällöstä. Ehdimme siinä jutella vähän edessä olevista sote-solmuista myös. Väki ikääntyy Polvijärvelläkin. Sinne ostettiin viisi kirjaa. Kahvihammasta kolotti, joten päätimme käväistä siinä lähistöllä asuvien tuttujemme luona päiväkahvilla. Myimme heille tietysti samalla kirjan.

Lieksa

Myyntimatkamme ulottui myös Lieksaan. Pienen odottelun jälkeen pääsimme päättävän henkilön puheille. Tuttu mies. Meille varattu aika umpeutui pian, mutta lähdimme paikalta viisi kirjaa kevyempinä. Lieksan lehteä emme voineet ohittaa siellä käymättä. Ilman muuta kirjasta esittelyjuttu tehtäisiin. Nuori nainen kirjasi muistiin jutun kannalta kiinnostavia asioita. Hän otti myös useita valokuvia, joista arvelimme jonkin onnistuneen. Minulla toimittajien työskentelyä sivusta seuratessa oli mielenkiintoisia hetkiä. Sainkin näissä P- Karjalan kunnissa ja kaupungeissa siitä hyvän otoksen. Lieksassa järjestyi myös sukulaisen luona kahvihetki.

Ilomantsi

Ilomantsi osoittautui nimensä mukaiseksi. Varsin kookas on tämäkin kunnantalo, huomasimme portaikkoa ylös kavutessamme. Kunnanjohtaja oli varattu, mutta paikalle saapui hetkeksi aivan haltioituneena hänen sihteerinsä. Hän mainitsi, että Ylen tekemä haastattelu jäi häneltä kesken kuuntelun, kun asiakas saapui juuri niin hankalasti. Hän kävi kysymässä siinä jutustelun välillä kunnanjohtajalta ostettavien kirjojen määrää. Kahdeksan kirjaa.

Kuntaa kiitellen marssimme Ilomantsin kirjakauppaan, jonne jätimme myös erän myytäväksi kirjaa samoin ehdoin kuin Outokumpuunkin. Vaan mitäpä olisi Ilomantsi ilman Pogostan Sanomia? Menimme sinne. Päätoimittaja muisti paljon kirjan kertomista tapahtumista, joten hän lupasi lehteensä kirjaesittelyn. Sitä varten meidän tuli jättää Joensuuhun mennessämme kirja juttua tekevää toimittajaa varten eräälle huoltoasemalle, josta hän sen noutaisi.

Juuka

Huonoon ajokeliin varaamamme runsas ajoaika jätti Juuassa pelivaraa ennen päättäjän tapaamista sen verran, että ehdimme poiketa Vaarojen Sanomissa. Hymyilevä päätoimittaja kirjasi Veijon juttua muistiin, eihän hänen tarvinnut itseasiassa kysellä mitään, kun juttua tuli muutenkin. Sen sijaan me kysyimme hänen juuristaan, sanoi äitinsä puolelta olevan enolaisia.

Juukaan menoa pohjustimme jo edellisiä käyntikohteitamme enemmän. Niinpä lounastimme yhdessä kunnanjohtaja Lehikoisen ja paikallisen suuryrityksen vetäjän kanssa ravintola Petrassa. Saimme samalla kuulla, että kunnanjohtaja on jäämässä eläkkeelle. Niinpä yritimme raottaa verhoa mahdollisen seuraajan suhteen. Ei ainakaan punasteleva, vailla työkokemusta oleva maisteri tai tohtori tule, meille leikkisästi mainittiin. Juuan kunta oli kuulemma vauras kunta, joskin väestö ikääntyy sielläkin. Kirjan tiimoilta sivusimme, Juuassa kun oltiin, myös Heikki Turusta. Kehotin antamaan yhden Veijon kirjoista lahjaksi Turuselle, jolloin hän voisi arvioida, kuinka hän olisi sen kirjoittanut.

Aterioinnin jälkeen menimme tutustumiskäynnille juukalaiseen suureen vientiyritykseen. Se olikin mielenkiintoinen kokemus. Siellä käynnistyy pientalojen valmistus, joita voi viedä nopeasti pystytettävinä ympäri maailmaa vaikkapa katastrofialueille. Näkymät näyttivät hyvältä. Juukaan jäi yli neljäkymmentä kirjaa. Juuassa aikaa kului niin paljon, että Nurmes ja Valtimo jäivät sen päivän ohjelmastamme pois.

 

Tätä kirjoittaessani koko erästä on enää rippeet jäljellä. Luultavasti kirjaa on vielä saatavana P-Karjalan syöpäyhdistyksen toimistolta Karjalankatu 4 A 1.

Maija Varonen

Share

5 comments for “Kirjakauppiaana

  1. ….Ystävä pettää, elämä jättää,
    taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo….

    runoilee Eino Leino Väinämöisen laulussaan.

    Työtä ja tarmoa on tarvittu mielenkiintoisella
    maakuntakierroksella kirjamyynnin merkeissä!
    *
    Kaupunkireissulla päätimme pistäytyä Maija-Liisaa
    ja Veijo Sykköä tapaamassa Isossa Myyssä. Mutta
    olimmekin liikkeellä väärään aikaan ja vääränä päivänä.

    Hieman samoin kävi, kun päätin mennä tapaamaan
    Matti Kososta Suomalaiseen kirjakauppaan. Hän on toisena
    kirjoittajana uutuudessa “Agenttikoulun naiset”. Kun en
    merkannut kalenteriin, tilaisuus lipsahti ohi.

  2. Sain kirjan heti tuoreeltaan luettavakseni. En voi muuta kuin ihmetellä kuinka monipuolinen ja värikäs on Veijon elämä liikemiehenä ollut. Se on vaatinut osaamisen lisäksi valtavasti ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta sekä kykyä luoda hyvä suhdeverkosto.

    Tässä linkki Veijon haastattaluun

    http://yle.fi/uutiset/menestysta_ja_uupumusta_ystavia_ja_pettureita__yrittajan_muistelmat_kovasta_arjesta/8416871

    Mielenkiintoista oli matkata myös kirjakauppiaiden mukana. Kiitos Maija!

  3. Kävin Veijoa tapaamassa Isossa Myyssä ja ostin kirjan luettavaksi. Suosittelen kirjan lukemista, kuinka raakaa yrityselämässä on. Luottamus on tärkeää ja läheisten tuki.

    Mielenkiintoista oli lukea, kuinka paljon siellä tuttuja nimiä, mitä olen työssäni tavannut. Monet voisivat ottaa Veijosta esimerkkiä ja pistää muistonsa kansien väliin.

    Kirjan markkinoinnissa Maijan kanssa he ovat tehneet suuren työn.

  4. Kiitokset kommenteista!

    Useita vuosia Veijo arpoi sen asian kanssa, että kirjoittaisiko hän kokemuksistaan
    jotain jälkipolville vai veisikö muistot mennessään hautaan? Useat henkilöt kannustivat häntä
    kirjoittamaan, sanoivat hänen elämänsä olleen kuin elokuvan, josta kirjalle tuli lopulta nimi.

    Kysyimme muutama vuosi sitten mm. Heikki Turusta tähän tehtävään, mutta hän oli tuolloin
    sitoutunut tehtäviinsä vuosiksi eteenpäin. Emme saaneet ammattilaisen kirjoittamaa
    kirjaa, joten päädyimme omakustanteeseen, johon Heikki Tarma teki oikoluvun ja taiton.
    Minun tehtäväni oli olla lähinnä sihteerinä.

    Melko kattava kierros Pohjois- Karjalan kunnissa oli kaikkinensa erittäin mieluisa kokemus.
    Jokaisessa käymässämme paikassa saimme hyvin ystävällisen vastaanoton.
    Harmittelin sitä, ettei yläasteikäinen lapsenlapsi ollut kierroksella mukana, jolloin hän
    olisi saanut varsinaisen “tietoiskun” siinä samalla.

    Ainoa surullinen puoli tuli vastaan kohdatessani vaikeasti sairaita potilaita tai heidän
    omaisiaan. Monet keskustelut kävimme myös heidän kanssaan.

    Suosittelen muillekin elämänkokemustensa muistiin kirjaamista, jos ei kirjaksi asti,
    niin kotiarkistoihin kuitenkin.

    Minä jatkan nyt toistaiseksi taas runojen parissa, jos vielä jotain uutta omaksuisin.

  5. Keskiviikkona 13.4. oli taas Pälkjärvi seuran
    tarina-ilta. Tällä kertaa luennoitsijana oli
    FL Matti Kosonen, aiheenaan kirja “Agenttikoulun
    naiset”. Hän on toinen kirjan kirjoittajista.

    Kyseinen kirja kiersi nähtävänä, samoin kuin
    Veijo Sykön kirja: “Elämä kuin elokuva”.

    Molempiin teoksiin kannattaa tutustua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *