Kuvat: Alpo Rummukainen
Superkuu esiintyy meille kuuhulluille niin harvoin, että pitää tyytyä tavallisen kuun ihailuun aina kun vain mahdollista. Superkuu pysyi nytkin paksun pilvipeitteen takana piilossa. Varauduin superkuun oikutteluun ja kävin jo pari yötä aikaisemmin Kukkolammen kuuta katselemassa. Otin kännykällä pimeäkuvia kuun suuntaan taskulampun valossa. Tarjoan tässä pari vaatimatonta maistiaista näköaloista. Kuvitelkaa itse vedenpinnasta heijastuvat kuunsillat ja muut höysteet.
Myöhemmin huomasin, että kannattaa katsoa allakasta kuun nousu – ja laskuajat, varsinkin ne nousuajat. Sitten kun tietää mistä se nousee niin, niin eikun oikealle rannalle kyttäämään kuun nousua. Tällä kertaa onnisti. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pilvilauttoja purjehti kuun ylitse lopulta peittäen sen kokonaan. Kuvausaikaa oli noin 10 minuttia. Menee se superkuukin pilveen.
Siinä on kelopuu ja täysikuu,
tässä katsoja kuvaan ihastuu.
Pilvessä oli meilläkin superkuu.
”Sinä syksynä kuu oli punainen”, muistelivat
entisajan ihmiset talvisodan syttymisen aikoja.
*
Yritin kurkkailla tämän syksyn superkuuta ikkunasta
jos toisestakin, vaan eipä näkynyt. Tosin punertavia
pilvenhattaroita ajelehti ajoittain yllättävänkin kirkkaalla
yötaivaalla. Kaikki tämä siis Kaustan pilkko-pimeydessä, tuskinpa
täällä kaupungin valosaasteessa sellaista olisi huomannutkaan.
Tuo ”kelo” on vain vähän heiniä paksumpi. Lähellä kuten heinätkin. Kännykällä on ihan mielenkiintoista opetella kuvaamaan. Joskus saattaa onnistua nappaamaan hyvänkin kuvan.