Suomi liikkeellä

suomalainen liikuntakulttuuriNuoret pois pahanteosta
Liikuntakulttuurin juuret ja nykypäivä
Kasvatus ja terveys tärkeitä liikuntakulttuurissa

Jouko Kokkonen: Suomalainen liikuntakulttuuri, juuret, nykyisyys ja muutossuunnat, Suomen urheilumuseo 2015

Liikuntakulttuurin avainkäsitteitä ovat kasvatuksellisuus ja terveys. Lapsia ja nuoria on varjeltu huonoista tavoista ja tottumuksista liikunnan avulla. Nykyaikana liikuntaankin on tullut mukaan tummia sävyjä ja niinpä voidaan sanoa, että liikunta ei ole parempaa tai huonompaa kuin muukaan harrastaminen.

Viime vuosisadan puolessavälissä aloiteltiin junioritoimintaa joka on kehittynyt 2000-luvulle mentäessä huimasti. Etenkin joukkuelajit kilpailevat junnuista. 1800 – luvulla yhdistettiin liikunta terveisiin elämäntapoihin ja raittiuteen. Vielä nykyisinkin urheilijoiden alkoholinkäyttö on tärkeä puheenaihe keskusteluissa.

Maailmansotien välillä yhdistettiin liikuntakulttuuri myös rodunjalostukseen. Myös maanpuolustuksellinen aspekti määritti suurta osaa liikunnasta jatkosodan loppuun asti.

Suomen itsenäistyttyä Paavo Nurmi kohosi tärkeäksi idoliksi nuorille. Hänen arvoaan on verrattu mm. Sibeliuksen arvostukseen. 1960 – luvun jälkeen alettiin satsata liikuntapaikkoihin ja mahdollisimman monet kansalaiset haluttiin saada liikkeelle.

Sisällissodan jako valkoisiin ja punaisiin näkyi pitkälle viime vuosisadan loppupuolelle. SVUL edusti porvarillista kulttuuria ja TUL työväenkulttuuria. Puoluepolitiikka vaikutti laajasti liikuntakulttuuriin.

Tämä teos onkin siitä hyvä, että se liittää liikunnan myös laajempiin kehityskulkuihin. Myös tulevaisuuteen luodaan katsaus. Mainitsematta ei voi jättää teoksen ansiokasta kuvamateriaalia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *