Isän ja pojan tarina
Muistumia ja anekdootteja
Unto Kettunen: Kajaanilainen rapsodia, Reuna-kustannus
” Pontikkaa, kiljua tai muita viinaksia ei kämpälle saa tuoda, eikä humalassa oo lupa tulla tänne, valisti Nikke tulokkaita. Sitä paitsi naisten tuonti tänne on myös ehdottomasti kielletty. Jos niiden kanssa on halu mellestää, niin menee sitten kylälle riettailemaan. … Niin ja kovaääninen kuorsaaminen ja pahan hajuinen piereskely on myös kielletty. Jos oikein pierettää, niin on paras mennä ulos lsakemaan orjuutetun sielun henki vankeudestaan.”…
Unto Kettunen kertoo kirjassaan isän ja pojan tarinan. Juttu lähtee liikkeelle Sonkajärven savotoilta, mutta isäpappa oli toisaalta hulivili maailmanmatkaaja ja niistä kokemuksista kertyy kirjaan vakavamman annin lisäksi nauruhermoja kutkuttavia anekdootteja itsensä Päätalon tyyliin kerrottuna. Lueskelin kirjaa huolella muutaman iltapuhteen ajan ja totesin, että kerronta on hivenen itsensä Päätalon tyyliin pitkäveteistä ja joskus haukottavaa. Sinänsä kyllä tällainen elämänkerrallinen proosa on myös mielenkiintoista ja kun kirjoittaja ei ole häveliäisyydellä pilattu, niin johan suomalaisen lukijan mielenkiinto nousee huippuunsa.
Kirjoittajan isä, Eino Kettunen kärsii myös espanjankuumeen tuomista jälkitaudeista, mm. tietynlaisten hallusinaatioiden muodossa. Jos hän kulkee metsätiellä iltahämärässä, muuttuvat puun käkkyrät ja kallionlohkareet peikoiksi ja maahisiksi, joita on joskus heitettävä kivellä, että totuus selviää.
Kirja sisältää myös kirjailijan itsensä elämänkertaa, joka sijoittuu Kajaanin seuduille. Mukana on koulumuistoja sekä kertomuksia persoonallisista henkilöistä, joita kirjailija on taipaleellaan kohdannut. Yleensä tykkään elämänkertakirjoista, enkä pettynyt tälläkään kertaa – ainakaan täydellisesti.