Pakolaisvirtojen pienet purot ohjautuvat tännekin susirajpoille kun Paihola avataan jälleen ja Kylänlahden opisto ottaa suojiinsa ilman vanhempia tulleita nuoria.
Silloin kun 90 luvulla tuli somaleita Joensuuhun niin yleinen pelko tuntui olleen, että ne vievät meiltä naiset ja työpaikat. Eivät tainneet viedä montakaan työpaikkaa.
Somalit noudattaa vanhan kirjan oppeja.
Siellähän oli tälläinen teksti mitä he
noudattavt:Katsokaa taivaan lintuja,
eivät he kylvä eikä leikkaa,mutta
taivaallinen isä ruokkii ne.
Mites veivätkö nuo toiset Alpon mainitsemat? Jäi nimittäin Joensuun torilla käymättä tänä kesänä.
Eivät vieneet.. ihan kunnon poikia olivat tullessaan.. sitten kun oppivat suomalaisille tavoille niin sitä en tiedä olisivatko muuttuneet
Alpoaatoksen kirjoitusta voisi jatkaa ”sitten kun oppivat suomalaisille tavoille” – muuttavat kaikki Helsinkiin.. eli täällä itä-keskus on niitä täynnä ja lisää tulee..
Onpa ihanaa kun sataa pitkästä aikaa. Sain vapaapäivän ulkoaskareista. Sekin on juhlaa. Ulkoa kuuluukin sellainen hiljainen suhina kun sienet alkoivat kasvaa.