Kansainvälistä naistenpäivää alettiin virallisesti viettää vuonna 1975. Aina ei ole ollut itsestään selvää, että naiset saavat samat oikeudet kuin miehet. Menneisyydessä oli tapana, että perheen miehet pääsivät kouluun ja tyttöjen osaksi tuli raataminen raskaissa töissä ilman kunnollista palkkaa.
Monissa maissa naisten päivä on vapaapäivä. Naisten päivänä on hyvä muistaa, että naisilla ei ole ollut aina edes äänioikeutta vaaleissa. Suomi oli tässä suhteessa edistyksellinen maa ja antoi kolmantena maana maailmassa ja ensimmäisenä Euroopoassa naisille äänioikeuden vuonna 1906. Samalla valittiin Suomen eduskuntaan maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot. Euroopan maista Sveitsi antoi naisille äänioikeuden vasta vuonna 1971 ja Liechtenstein vuonna 1984.
On muistettava, että Suomen sotien aikaan naiset kantoivat osaltaan ison vastuun, kun hoitivat kotitilaa ja perhettä isän ollessa rintamalla. Lisäksi he osallistuivat myös sotilaiden tukemiseen lähettämällä vaatteita ja ruokaa rintamalle. Niinpä rintamamiehet muistavat vielä nykyisinkin noita paketteja, joita jaettiin kavereiden kanssa. Henkinen tuki oli myös rintamamiehille tärkeä. Sitä naiset antoivat mm. kirjeiden avulla.
Vuonna 1901 saivat suomalaiset naiset täydet opinto-oikeudet yliopistoissa, vuonna 1919 oikeuden tehdä työtä ilman miehen lupaa, vuonna 1962 hyväksyttiin laki siitä, että miehillä ja naisilla tulisi olla samanlainen palkkaus samasta työstä. Tasa-arvolain kokonaisuudistus tuli voimaan vuonna 2005.
Perheen naisväki on kukkansa ja halauksensa ansainnut.
Jouko Varonen
Aluksihän tätä naistenpäivää vastustettiin,
sanottiin että onhan meillä jo äitienpäivä…..
Hyvä, että Jouko kertaili naistenpäivän historiaa,
ei tarvitse erikseen tutkailla netistä.
Mielestäni äitienpäivän ja isänpäivän voisi yhdistää perheenpäiväksi,
riippumatta siitä, millaisia perheet ovat.
Isät joutuvat viettämään päivänsä syksyn loskassa ja pimeässä.
Joukon kirjoitus on hyvin tarpeellinen. Kiitos!
On lottovoitto syntyä Suomessa tytöksi. Lehdissä oli männä viikolla juttua afganilaisista perheistä. Jenny Nordberg on kirjoittanut kirjan ”Kabulin tyttöjen salaisuus”, jossa hän kertoo mm. siitä kuinka Afganistanissa pikkutyttöjä puetaan pojiksi, koska perheelle on suuri häpeä jos heillä ei ole poikaa. Lehtijutun mukaa tytöt pukeutuvat pojiksi aina murrosikään asti. En ole lukenut ko kirjaa vielä, joten täytyypä lainata.