Kaskisen riimi toimii/Kiire meidät kahlitsee/Kauniita runoja
Anna-Mari Kaskinen/ Minna L. Immonen: Kiireettömyyden lahja, Kirjapaja 2014
” Kiire meiltä varastaa
lahjaa kaikkein kalleimpaa.
Ilon ottaa, levon vie.
Petollinen on sen tie.” …
Riimirunossa on kaksi mahdollisuutta, joita olen kirjoittakouluttajana tähdentänyt. Riimi joko vie runoa eteenpäin, tarjoaa uuden näkökulman, tai herkuttelee loppusoinnuilla, jotka eivät sisällä ajatusta.
Kaskisella on riimisilmää, sillä riimisanat haukkaavat tyhjää vain harvoin. Joskus runoilija siirtyy vapaaseen mittaan ja runon arvo nykylukijan mielestä kohoaa ohi lastenrunolle tyypillisen pyöreyden.
Minna L. Immonen on kuvittajana lahjakkuus, joka on ilahduttanut mm. joulukorteilla ja enkelitauluilla, joita löytyy seinältänikin. Immosen tyyli sopii Kaskisen kiireettömyyttä ja luonnon tunnelmia huokuviin runoihin. Niissä on myös Kaskisen riimirunoille ominaista pyöreyttä ja tiettyä naiivisuutta.
Sinänsä on oikein, että korostetaan kiireiden jättämistä ja elämästä nauttimista, vaikka siihen ei perheellisellä työn raskaan raatajalla ole aina mahdollisuutta. Mutta elämään voi sisällyttää luovuutta, huumoria ja iloa, joka antaa työpaikallakin toteutettuna hymynvirnettä työtovereiden naamalle. Sinänsä näinä eläkeiän noston aikoina on ehkä liiankin raflaavaa runoilla työn jättämisestä ja heittäytymisestä kiireettömyyden ja vapaan olon huomaan. Olisipa kiva lukea Kaskiselta myös runoja siitä, miten työ- ja perhe-elämän keskelle saadaan iloa ja valoa.
”On aina liian vähän aikaa” lauletaan
eräässä ikivihreässä.
Joku viisas on sanonut, että myöhästyminen
on toisten ajan varastamista. Ja kiirettähän sitä
yleensä pitää, varsinkin elämän ruuhkavuosina.
Anna-Mari Kaskisen runot ja Minna Immosen kuvitus
ovat varmasti sopivan viihdyttävä ja rauhoittava yhdistelmä.
Kuten Värtsistäkin huomaa, eläkeiässä olisi aikaa
kirjoittamiseen ja muisteluksiin. Lueskelin juuri
Avoimen Yliopiston ja Ikääntyvien yliopiston kirjoituksista
koottuja julkaisuja. Harmi vain, että kyseiset kirjoitus-
ryhmät eivät enää kuulu ohjelmistoon. Tuorein käsiini saama
julkaisu on vuodelta 2000.
Mutta nythän tämä mietiskely menikin jo asiasta yhdeksänteen…
Miehän joutaisin pitämään kirjoittakoulutusta, vaikka netin avulla
Värtsin lukijoille. Pidin joskus neljääkin kurssia viikossa aikuisille
ja lapsille.
Oppia ikä kaikki!
Kalle Päätalo opiskeli kirjoittamista
Mika Waltarin ”Aiotko kirjailijaksi?”
kirjan avulla.
Vaikka ei kirjailijaksi aikoisikaan, niin
ainakin Telle Tavalliselle (puhun nyt vain itsestäni)
Joukon tarjous sopisi paremmin kuin hyvin.
En hallitse noita netti-termejä. Mutta eikös siellä
ole reseptiblokkareita, muotiblokkareita sun muita joille
tykkääjiä riittää ja joiden ohjeita noudatetaan ja reseptejä
kokeillaan.
Jouko Varosen tarjous on varsin varteenotettava.
Sen verran vielä aikuisopiskelusta jos ja kun
aikaa on. Kukaan ei kysy mitä olit ennen tai
mitä meinaat seuraavaksi. Kaiken, minkä (vielä) omaksuu,
saa omaksi ilokseen.
Joukon esitys kirjoittajakoulutuksesta on erinomainen.
Minä voisin ilmoittautua oppilaaksi myös.
Ne oli ihania aikoja, kun pidettiin työväenopiston kirjoittajakoulua. Tuli lehtoroitua Joutsenon kesässä ja kulttuurikeskus Kiurussa, omien
oppilaiden kerhoista puhumattakaan. Pistäkäähän runoja palstoille ja
siihen kommenttipyyntö niin kommentoin kyllä.
Minun e-mail on varonenjouko@gmail.com, jos kiinnostaa saada palautetta runoille.
Runo lähtee sielun syvyydestä se ei oppeja tarvitse. Antaa kynän viiletellä paperinpintaa raapustella. Jos ei paperi mukaan ole lähtenynnä tuohi kelpaa alustaksi. Antaa kynän kirjoittaa tarina tuohen pintaan.
Esko on oikeassa. Tunne on tärkeintä ja innoitus.
Jatkuva on kiire
on nykyajan piirre
Aivan turhaa hoppua
ei aika tee loppua
Ennakkoa lähtöön vartti
rauhallisesti sitten startti
Aurinkokin kulkee rataa
hiljalleen siinä mataa
Ei ole aina liikaa kiirettä, ei edes pientä kiirettä. Ei ainakaan Karjalaisen julkaisemissa TV-ohjelmatiedoissa 7.11.2014. Hyvissä ajoin oli tiedotettu monissa yhteyksissä, että perjantaina 7.11.2014 on eduskunnassa luottamusäänestys.
Mutta kun muistisairaana koetin löytää lehdestä TV-lähetyksen kellomäärää, en löytänyt mitään mainintaa. Sitten kuulin, että oli ollut lähetys klo 13 alkaen.
Katselin lehdestä siihen aikaan ilmoitettuja ohjelmia. TV 1: 12.40 Sydämen asialla. Kuin hento kukka. – TV 2: 12.30 Muuttohaukantie, 13.20 Erätulilla, 13.50 Tartu mikkiin. – TV 3: en enää ollut kiinnostunut sitä tutkimaan.
Niin jäivät minulta näkemättä Stubbin voitonjuhlat.
Ehkä syy on vain oma. Olisihan se pitänyt arvata, ettei rupusakille tarvitse lehdessä kertoa isänmaan kohtalosta. Nörttikansa varmaankin oli tiedon saanut. Mutta kiinnostaako politiikka – siis vakavasti otettava – alle 25-vuotiaita?
Mielipiteeni ei kaiu minkään puolueen äänitorvesta. Tämä on vain kansalaisen tekemä havainto. Ja ilmeisesti lehden tahaton laiminlyönti. Kuitenkin kiinnostava näyte paperisen median ja sähköisen vistinnän välisestä ”kilpailusta”. Ei tämän kummenpaa tästä aiheesta, ei ainakaan tällä kertaa.