Tähän seuraavaan juttuuni sain kimmokkeen aamulla lukemastani Pusan Mirjan hienosta Vekarus retkestä. Sillä kirjoitus laittoi taas kerran ajattelemaan kuinka lukuisia ja hienoja retkikohteita meiltä tästä aivan ääreltämme löytyy.
Edessä nautinnollinen souturetki.
Toteutin kesällä parin päivän kestoisen perinnesouturetkeni. Laskin veneen vesille Mutalahden rajavartioasemalla. Olin suunnitellut reittini siten että soutaisin Mutalahdesta Ilomantsin eri vesistöjä pitkin aina Koitereen eteläpuolella sijaitsevalle Tekojärvelle saakka.
Sää oli mitä upein, maisemat matkalla jättivät lukuisten valokuvien lisäksi muistijäljen joka ei korvieni väliseltä kovalevyltäni koskaan katoaisi. Vaikka kalamies olenkin jätin kalastuksen retkelläni nyt toissijaiseksi. Mukaani koukkasin silti yhden virveleistäni. Tällä kertaa päätin keskittyä ensisijaisesti vain maisemien ihailuun sekä soutunautintoon. Rivakoin Mutalahdesta läpi selkien ja salmien, pitkin Niemenjokea, Haapovirran ohittaen kohti Petkeljärveä.
Tauko Kivisaaressa
Sopivin väliajoin pidin niin tuumaus- kuin evästelytaukoja. Kuvailin tai sitten muuten vaan miihailin. Saatoin keskellä järven selkää pysähtyä paikalleni pitkäksikin toviksi tuijottaen ainoastaan taivaan poutapilviä tai venäjän maan metsäisiä rantoja.
Sain taivaltaa ypöyksin. Rannoilla ei elämää ollut ja kesämökkejä harvakseltaan. Ensimmäistä kertaa tapasin ihmisiä vasta saapuessani Petkeljärven kansallispuiston alueelle. Kipaisin luontotuvan kahvilaan jätskille mutta ”ihmisvilinästä” ahdistuneena kampesin pikaisesti takaisin veneeseeni. Entistä rivakammin aironvedoin jätin kansallispuiston hälinän taakseni.
Leiripaikkaa katsellen
Päivä oli pitkällä ohittaessani Oinassalmen. Olin soutanut jo yhdeksän tuntia ja jättänyt kilometrejä melkoisen määrän taakseni. Alittaessani Oinassalmen siltaa mietteeni matkasivat historiassa 70 vuoden takaisiin hetkiin, kovat olivat olleet kahakat näillä rannoilla.
Jänissaaressa
Nuorajärvelle saapuessani katseeni alkoi etsiä sopivaa leiripaikkaa. Sain soudella vielä tovin ennen kuin mieleiseeni hiekkapoukamaan veneen kokka soljahti. Paikka oli upea! Nostelin leirikamppeet veneestä, keräilin kuivia risuja rannalta ja ajopuista pilkoin kirveellä nuotiopuut. Pienen telttani hivautin pystyyn hiekkarannalla sijaitsevan käkkärämännyn katveeseen. Kyllä maistui pakillinen tomaattikeittoa, monet siivut ruisleipää ja nuotiokahvi aterian päälle! Maha pömpöttäen makailin kylläisenä hiekalla pimenevää järvenselkää ainoastaan tuijottaen. Nuotiosta hohkuva lämpö ja juuri nautittu ateria tekivät oloni raukeaksi. Mieli oli rauhaisa.
Matkasuunnitelma uusiksi
Heräilin aamuauringon lämmittäessä telttaa. Pesasin aamurähmät silmistäni, laitoin tulen nuotioon ja kahviveden porisemaan. Tuuli alkoi nostaa päätään ja puhalteli pitkin järven selkää. Nuorajärven toisessa päässä olevaan Kallioniemeen olisi peninkulma soutumatkaa. Aamukahvien jälkeen nakkasin leirirojut veneeseen ja lähdin soutelemaan vastatuuleen. Tuuli tuntui yltyvän koko ajan. Yhä useammin aaltojen harjoilla näkyi jo kuohuvia vaahtopäitä. Suuntasin venettäni kohti selkäsaaria joista saisin edes vähän tuulensuojaa. Suurehkon Jänissaaren kuve tarjosikin tyventä.
Jänissaaren hiekkaniemi
Ilomantsin kultamailla kirjat ovat sen mukaan
Uskomattoman upea, pitkä ja vaaleahiekkainen niemeke veti puoleensa magneetin tavoin – olin pakotettu rantautumaan. Koska kiirettä ei ollut, jäin nautiskelemaan aamupäivän auringosta. Kaivoin Jack Londonin kirjan repustani ja köllähdin hiekalle lukemaan. Uin, löntystelin saaressa ja kävin haistelemassa tuulta saaren toisella puolen. Koska tuuli edelleen kovaa, pistin matkasuunnitelmani uusiksi. Päätin lännen sijaan suunnata kohden itää. Siellä olisi Möhkö josta tuli uusi souturetkeni määränpää.
Halusin vielä hetken haastetta ja koukkasin kovassa vasta-aallokossa tutkimaan keskellä järveä sijainneen pikkusaaren. Löysin sieltä idyllisen kalamajan. Sitten matkanteko helpottui. Hurjassa myötäisessä, kuin muinaisilla viikingeillä maailman merillä, pieni purteni tuntui lentävän pitkin aallon harjaa ja kohti Möhköä. Matkalla pysähdyin vielä pariin otteeseen.
Lopussa kiitos
Myöhään iltapäivällä hiukan väsyneenä, selkäni karrelle polttaneena mutta hieno luontokokemus rikkaampana saavuin Möhköön. Rannalla sijaitsevassa Möhkön Puttiikkissa palkitsin itseni kahvilla, kotilimulla sekä uunilämpimällä emännän vehnäsellä.
Puttiikin kotilimut
Kaikkine kiemuroineen, poukamineen sekä ylimääräisine ketunlenkkeineen taakse jäi puolen sataa nautinnollista soutukilometriä.
Teksti ja kuvat: Eero-Matti Lintunen
Soutelitpa minulle tutuissa maisemissa. Asuin siellä 1980 luvulla kuusi vuotta. Mukavasti palasi vanhat kalastusmuistot mieleeni. Nietaselältä sai silloin muikkua reilusti ja Nuorajärvi antoi muuta kalaa.
Onko kukaan katsonut kartalta sen, jotta pielisjoelta ei ole pitkä matka Jänisjoen latvavesille. Siitä saisi alamäki kierroksen ensin Mutalahdesta koitajoen kautta pielisjokeen ja sitten vene maakannksen ylitse ja Jänisjokea pitkin Värtsilään.
Hienoa Eero-Matti. Olet varsinainen luontoihminen ja varmaan nautit itse retkistäsi – toinen on Alpo Rummukainen. Teillä on vielä kuntokin kohdallaan – näin luulen. Kiva on lukea tyytyväisiä
juttujanne – ette valittele ettekä marise.
Elämään tyytyväinen Patsolan asukki.
Täytyy taas suunnitella uusia retkiä Sepon kanssa ehken myös lasten ja lastenlasten kanssa.
Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
E-M on ottanut mukaan Jack Londonin seikkailut.
Saattaisin päätyä samansuuntaiseen valintaan.
Tarinasta oikein huokuu kesäpäivän lämpö ja
tuulen suhina kuin myös aaltojen ja airojen
loiske.
Tärkeitä olivat vesireitit entisajan kulkijoille
ja pääreitit oli opeteltava koulussakin vielä
viisikymmentäluvulla. Hyrynsalmen reitti oli osattava
kuin vettä vaan oppikoulun pääsykokeissakin ken
sellaiseen oli pyrkimässä.
Lapin lumo on monelle kaukana oleva haave. Entä Pohjois-Karjalan lumo? Koli ja Koitere eivät ole ainoita elämyksiä antavia retkikohteita. Esille on nyt tuotu sellaisia aivan päivämatkan päässä. Eero-Matin lisäksi sellaisesta on kertonut myös Irene. Vekarus jne.
Täältä löytyy hienoja paikkoja katsella ja kokea.
Hyvä retkijuttu!
Mukavata luettavata!
Nuorajärvi oli meidän pääasiallinen kalavetemme ja veneretkipaikkamme Ilomantsin vuosina 1990-luvun taitteessa. Lukuisat ovat ne telttayöt, joita on tullut Jänissaaressa vietettyä; viimemmäksi vielä niinkin tuoreeltaan kuin huhtikuisella pilkkireissulla toissa vuonna.
Järvi tuli siis tuttavaksi monenlaisella säällä; sekä polttavalla paahteella että ukkosmyrskyssä ja jääkelien viimassa mutta myös hyvinkin neutraaleissa olosuhteissa; leppeinä kesäiltoina miltei tyvenellä tai korkeintaan pienen virin rikkomalla pinnalla ja kevään viimeisillä jäillä luonnon heräämistä ihastellessa.
Kalaa järvestä sai tällainenkin muualta tullut äkkinäinen keskimäärin aivan riittävästi. Jopa jonkinlainen polte lienee mm. saaliiden myötä sisimpään jäänyt, kun sinne on tullut nyt paluumuuttajana Värtsilässä asuessakin miltei vuosittain lähdettyä vähintäänkin pilkille piipahtamaan.
Nuorajärvi on keskisyvyydeltään hyvin matala, laajojen tasapohjaisten alueiden lisäksi on vain muutamia ”monttuja”, syvin kohta n. 6 m sijaitsee Kivisaarten lähistöllä Jänissaaren luoteispuolella. Suo- ja metsäojitukset ovat myös tehneet tehtävänsä; petokalojen sisältämän elohopean määrillä mitaten mainittu vesistö kamppailee muistaakseni maakuntamme kärkipaikoilla, mutta sitä(kään) seikkaa en ole itse koskaan osannut säikähtää.
Ilomantsin vesistöt ja sillä suunnalla olevat järvet ja joet ovat
mulle tuntemattomia -ainoastaan hiihdelty on joskus päiväseltään
siellä ja uitu , patikoitukin jonkunverran. Aina ihailen suomaisemia ja niiden värejä syksymmällä.
Nyt ei ole tullut käytyä Petkeljärvelläkään.
Kalamiehen tyttönä olen saanut Jussin tavoin olla isoilla selillä
ja kovissa myrskyissä ja pelottavissa aalloissa Onhan puolisokin
antanut pyydettäessä kovaa kyytiä. Eikä minua ole pelottanut – ainoastaan olen huimana ihmisenä yllyttänyt. Vielä olen elämässä mukana. kiitos!