Yön aikana Sääperistä oli tullut suurjärvi.
Alkava syksy näyttää parhaita puoliaan myös Sääperin rantamailla. Orastavan ruskan värit näkee rannoilla, viljaa puidaan tai ne ovat jo puitu, osa linnuista on matkannut talvehtimaan eteläisimpiin maihin. Viime päivät ovat olleet ajankohtaan nähden tavallista lämpimämpiä. Syystuuletkin ovat jääneet päiväsaikaan puhaltaviin hempeisiin kaakkoistuuliin ja hyvissä ajoin illalla sää on tyyntynyt, peilipintainen Sääperi on kutsunut uistelu- ja verkkomiestä puoleensa.
Verkot antavat mukavan kokoista ahventa joita on ollut ilo pannulla paistella. On suuri rikkaus ja onni saada särpimikseen rakkaasta kotijärvestä pyydettyä ahventa kaupan kalliin kalan sijaan.
Täysikuu nousee itäiselle taivaalle.
Vesilläliikkuja saa kokea suurta mielenrauhaa illan hämärtyessä, täydenkuun nostaessa päätään itäisellä taivaalla. Kuunsilta alkaa kuroutua kohti uistelijaa. Pimeän koettaessa myös metsän eläimet uskaltautuvat liikkeelle. Koirat niin vartiolla kuin Kunnaksenkin tarhoilla ilmoittavat eri havainnoistaan haukkuen ja välillä jopa muristen. Liekö oikea karhukin murahtanut rantapusikossa viikonloppuiltana, niin kuulija kovasti väitti. Ja kylläpä myös vartion Alaskan malamuuttilauma siihen oman kantansa ilmaisi muristen ja haukkuen. Sopii nalleja edelleen kulmillamme kulkemaan, riistamiesten jahdissa kantaa vain muutamilla harvennettiin.
Iloisesti kirmaavat lapset
Uutta elämää on myös tullut pohjoisrannan penkoille. Lampaat ilahduttavat kulkijaa, on uusia koiria, kissoja sekä kanoja. Mutta mikä upeinta – iloisia, liukkaasti vilistäviä pieniä värtsiläläisiä jotka meitä vanhempia rannan asukkeja ilahduttavat iloisuudellaan ja puuhakkuudellaan.
Sonera kävi nykyaikaistamassa tietoliikenneyhteyksiä, repien talojen seinistä kuin silmittömällä raivolla vanhat puhelinkaapelit ja jättäen muistoksi vartionkin seinään vain kolme harallaan tököttävää, metrin pituista, mustaa kaapelin pätkää. Yhdessä rannan talossa jäätiin ilman yhteyttä aivan yllättäen!
Rajalla on rauhaisaa. Koirien haukunta ja satunnainen koneiden kolke kuuluvat silloin tällöin naapuripuolen Värtsilästä. Suomen puolen rajavartijat ajavat päivittäistä lenkkiään järven ympärillä, ja vaikka eivät ajaisikaan, rauhassa yömme edelleen nukumme. Päivien lyhetessä mietteet ovat yhä useammin tulevassa talvessa. Tulisipa oikea sellainen, sopivasti lunta mutta inhimilliset pakkaskelit. Mikäs siinä silloin takkatulen ääressä köllötellessä, kirjastosta lainattuja kirjoja lukiessa ja hiljaisuudesta sekä maalaiselämästä nauttiessa.
Iltapalana lähiruokaa.
Teksti ja kuvat: Eero-Matti Lintunen
Hieno tunnelma tekstissä ja kauniit kuvat. Mukava kun ”erakko” on ennättänyt tekstiä laatimaan. Kyllä luonnosta nyt saa kaikenlaisia herkkuja kun ei pelkää hirvikärpäsiä. Herkkutatteje, rouskuja, kantarelleja, puolukoita jne. on tarttunut minunkin haaviini. Kalastuksesta sen verran että hyvät naapurit ovat olleet tässä asiassa apuna. Eilen herkuttelin Pyhäjärven muikuilla kun naapurissa oli käynyt kalakauppias. Soittelivat minulle että otanko muikkuja ja minähän otin. Isoja komeita ja tuoreita muikkuja olivatkin.
Mukava kun kylällä on lapsiperheitä. Sehän on elävän kylän merkki. Minäkin tapaan naapurin lapsia päivittäin koiraa ulkoiluttaessa ja aina yhtä reippaina huutelemassa ”terve”.
Nautitaan nyt näistä syksyn kauniista säistä..!
Hieno juttu Eero-Matilta. Näitä on jo ehtinyt kaipailemaankin.
Jokaisella meistä on oma paras paikkamme.
Entinen, edesmennyt esimieheni oli sanonut pojalleen kun olivat istuneet rantasaunan laiturilla Oriveden rannalla:” Tämä on maailman kaunein maisema”.Oliva olleet hänen viimeiset sanansa pojalleen.
Syksy on hieno vuodenaika.
Eero-Matti, kiitos eilisestä käynnistäsi! Olen nyt löytänyt sinne facebookiin. Yritän, etten jää koukkuun niinkuin ne tuomasi ahvenet.
MUTTA – kun eukko on Pariisin matkalla – niin neuvo, miten ne jääkaapissa lojuvat kauniit fileet pannaan pannulle – vai mihin ne pannaan, ennenkuin pannaan suuhun. Olen vanhanaikaisen suomalaisen miehenkasvatuksen tuote. Sinä olet uutta sukupolvea.
Eli miten sen ahvenen kimppuun käydään nyt, kun se on jo kerran nitistetty – onneksi ei kuitenkaan liian kauan sitten?
Osaan kääntää kaasuliekin päälle ja ottaa pannun naulasta. Mutta mitä sitten? – Syödäkin osaan, ja kalasta nautin, kun isä oli kalastukseen koukuttunut.
Terveisin Kaustan erakko, onneksi vain tilapäisesti.
Hieno, kuulakas syyskuvaus!
*
Syksyn kauniista säästä nautin Join
kaupungin syysmarkkinoilla. Torilla
oli runsaasti värikästä satoa kuin myös
tuoksuvia kukkasia.
Oli aivan ”pakko” ostaa värikylläisiä astereita,
iloisia auringonkukkia ja punervaa kanervaa ovipieleen…
*
Nous’viikolla silmäilen taas Sääperiä ohiajaessani.
Sääperin kuusta tuli mieleeni
”Rööperin kuu”, pelkästään vain tuon rimmauksen takia.
Erkki! Sinussa taitaa olla Mielensäpahoittajan kanssa samaa.Käypä katsomassa elokuva Kiteellä.Oli todella hyvä ja Antti Litja teki upean roolin.
Erkille… Otat sen pannun sieltä koukusta ja laitat kuumalle levylle. Voita pannulle (jos ei niin öljyä), nakkaat fileet paistumaan ja ripsautat vähän suolaa päälle.
Ei tuorekala muuta kaipaa. Molemmilta puolin vähän paistelet, suola riittää vaan toiselle puolelle laitettuna.
Ei ahvenfileitä tarvitse leivitellä jauhossa, onpahan maku aidoimmillaan näin…
Makoisia hetkiä ”mökkivaarille” 😉
Tattis vaan! Paistanpa heti, vaikka lisukkeeksi ei tatteja olekaan.
Mitenkähän tässä ennättäisi vielä mielensä pahoittaa Kiteelläkin! No, katotaan jos tuo mielen paholainen jonain päivänä menis rajan taa. Ja pysyis siellä.
Kiitos neuvoista Eero-Matille ja Sirkalle!
Hyvää oli, vaikka olikin omatekoista! Söin koko läjän. Onneksi ei ole valokuvaa, niin etteivät ravintoterapeutit pääse moittimaan ylensyömisestä.
Ahvenen mukana oikeaa ruisleipää ja murokahvia, jossa Mantsisen Veijon Hunajaa. Järvellä joutsen pyllisteli räpylät ilmassa. Aterialla sekin. Ja lopuksi jälkiruokana Sallisen Helenan antama porkkana.
Siinä mutustellessani muistelin erästä onkimatkaa Sääperille. Joskus 1940-luvulla soudimme Ustinoffin papan kanssa veneellä Jänisjokea Haponojalle ja siitä järvelle. Kalojen nykimispaikkoja etsiessämme pappa ohjasi minua, joka olin airopäässä: ”Huoppa, huoppa…!”
Mieleen tuli myös toinen kalareissu. Pyöräilin kersantti Kauko Reijosen kanssa Rämejärvelle pitkäsiimalaatikko tarakalla. Se tapahtui joskus 1950-luvulla. Laskimme siiman veteen, joimme kahvit ja menimme jonkin ajan kuluttua selkäämään. Sieltä nousi veneeseen sen verran saalista, että ryhdyimme jo illalla keittämään kalasoppaa – tai oikeastaan Reijonen ryhtyi ja minä töllötin vieressä.
Reijonen heitti pakkiin ison läjän voita ja pani kalat joukkoon. Minusta keitto oli ällöttävää enkä pitkään aikaan sattunut äidinkään laittamaan kalakeitton, vaikka sitä ei ollutkaan voihin sotkettu. Myöhemmin olen oppinut nauttimaan kalakeitosta.
Mutta tänään – öljyssä – paistetut ahvenfileet olivat taivaallisen hyviä, niin hyviä, että pappi sekosi käyttämään taivaallinen-sanaa liioitellusti.
Värtsilässä on kaksi upeaa järveä, kumpikin omalla tavallaan: Sääperi (Siäperi) ja Kaustajärvi. Ensin mainittu on yhdeltä osaltaan aivan toinen kuin oli silloin, kun Ustinoffin papan kanssa, ja muulloinkin, soudettiin Haponojaa myöten joen ja järven väliä. Koko ajan piti olla tarkkana, etteivät airot tarttuneet ojan rantoihin. – Keväisin lahnat uivat Jänisjokea myöten ylävirtaan ja kääntyivät Haponojaa pitkin Sääperille kutemaan. Isä kertoi joskus, että silloin joen pintaa viilsi lukematon määrä selkäeviä.
Mutta on se Sääperi nytkin eksoottinen, nimenomaan lintujärvenä.
Ja Eero-Matin antaman näytön mukaan myös kalavetenä. Jänisjoki lumoaa mielen. Kaustajärvellä ui joutsenpari, ja niiden poissa ollessa kuikat opettavat poikastaan ja joskus kokoontuvat lähivesiltä pippaloihinsa. Kesä tulee aina sillä hetkellä, kun kuikka huikkasee ensi kerran. Siinä on jotain – niin – SIINÄ on jotain taivaallista.
Oli todella hieno kuvaus syksyisen Sääperin rannoilta!
Kyllä oli Eero-Matti onnistunut vangitsemaan tekstiin oivan tunnelman.Kuvat täydensivät tarinan.Kiitos kun sain käydä Sääperillä pitkästä aikaa.
Voi että oli mukava lukea Eero-Matin kuvausta sumuiselta Sääperiltä. Isot kiitokset !
Huikean kaunista ja koskettavaa tekstiä! Kiitos Eki ja jatka kirjoittamista, Sinulla on lahjoja siihen….
On se hankalaa tekstä. Moneen kertaan olen lukenut, enkä löydä moitittavaa.
Joutessani lueskelin vanhoja juttuja..Eero-Mattia ikävä ..