Vankityövoimaa

Reilu 70 vuotta sitten kuului oveltamme koputus ja sisään työntyi kaksi ruskea-asuista suikkapäistä miestä jaloissaan oudonnäköiset kengät ja opettaja Jaloma kivääri olallaan. Ensitöikseen Jaloma pyysi vettä ja saippuaa jotta miehet voisivat pestä kätensä, sen jälkeen he istahtivat tuvan penkille. Muistelen Jaloman selittäneen äidille ja mummille tilanteen, minkä jälkeen hän poistui.

Selvisi että miehet tulivat heinätöihin, niittokonetta ei silloin meillä ollut joten luokoa tehtiin viikatevoimin, vanginvartijana oli Pieru-Kareinen, joka humanistina niitteli heinää vankien mukana ja ase roikkui tuvan naulakossa.

Sotavankeja heinätöissä. Kuva: SA-kuva.

Sotavankeja heinätöissä. Kuva: SA-kuva.

Huutelimme heitä aina siskoni kanssa syömään, kuului vankien ääni “suimit nada”. Toinen niistä sylkäisi aina suikkaansa ja nakkasi sen penkin alle ennen astumistaan pöytään.
Kerran he tekivät meille keinun, läpiajettavan liiterinoven yläkamanaan, istuinlautana oli ladon ovi ja siinä meitä keinutettiin, silti taisi hiukan pelottaa.

Muistan taas kerran heidän olleen meidän lapsien kanssa uimassa, kun vanhin veljeni painiskeli naapurinpojan kanssa, niin toinen vangeista arveli kai painiskelun käyvän turhan kuumaksi koskapa alkoi viilentää poikia kaatamalla ämpärillisen vettä heidän niskaansa.
En tiedä kauanko he meillä olivat töissä, lähtöevääksi äitini antoi kokonaisen leivän, halkasi sen puoliksi ja rutkasti voita väliin.

Meillä oli tämän jälkeen useita vankeja töissä, mutta minulla ei ole muistikuvaa heistä.
Viimeinen heistä oli ollut Aleksi-niminen Suomea puhuva, en tiedä oliko inkeriläinen karjalainen, oli ollut innokas sanomalehden lukija. Äitini kertoi että tuli pikainen määräys että vanki piti palauttaa heti Wärtsilän vankileirille. Mitäpä tehdä, ei muuta kuin panna vanhin veljeni asialle polkupyörällä, vanki polki ja velipoika istui tarikalla ja hyvin onnistui. Veli kertoi jääneensä töllistelemään leirin ulkopuolelle, jolloin Aleksi oli tullut aidan taakse ja näyttänyt taivaalle nousevaa ukkospilveä, että äkkiä kotiin.

Kun 70-luvulla avattiin tilapäisiä rajanylityspaikkoja, lähinnä puutavaran tuontia varten Venäjältä, niin naapurin puolella oli ollut Aleksi-niminen suomea ymmärtävä työmies, joka oli kertonut olleensa sotavankina Wärtsilän vankileirillä ja töissä Tikan talossa jossa häntä oli kohdeltu hyvin!

Pentti Tikka

Share

3 comments for “Vankityövoimaa

  1. Yli viisikymmentä vuotta ylittäneet
    dokumentit ovat enemmän kuin lähihistoriaa,
    jolla silläkin on oma arvonsa.

    Ajankohtaista asiaa, varsinkin kun noista
    ankeista ajoista on seitsemänkymmentä vuotta.

    Eilen pitäjäseuramme poikkesi syysretkellään
    myös Viinijärven kirkkoon. Siellä on Pälkjärven
    kirkon entinen alttaritaulu ja vitriinissä
    säilytettävä messukasukka vuodelta 1909.

    Viinijärven kirkko on valmistunut 1953, ekumeenisin
    voimin.

    Meille pidettiin siellä juhlava iltahartaus,
    minullekin nousi kyynel silmäkulmaan.

  2. Välirauhan aikana, 1942, Pälkjärvi kuului sotatoimialueeseen.
    Niinpä nuoret pojatkin joutuivat IS- joukkoihin. He joutuivat
    vartioimaan sotavankeja, jotka olivat erilaisissa työtehtävissä.
    Aarne oli silloin vasta 16- vuotias.

    Tehtäviin kuului muun muassa rautatiesillan vartiointi. Satoi,
    ja kaikki pojat olivat vartiokopissa, eikä ketään ollut varsinaisella vartiointipaikalla. Paikalle tuli vänrikki tarkastuskäynnille ja “pauhuja” tuli. Kävi myös ilmi, että
    kyseisellä vänrikillä oli kanttinauhat mukanaan, joista piti
    tulla Aarnelle korpraalin natsat. Mutta Aarne sanoi hänelle,
    että vänrikki voi viedä nauhat takaisin, koska sanomista tuli
    vartioinnista. Pois lähtiessään vänrikki kuitenkin antoi nauhat
    ja kehotti ompelemaan ne paikalleen.

    – Aarne- enon muistelmista lainattu-

  3. Olipa Aarnella “kanttia” sanoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *