22 comments for “Viikon puheenaiheet, viikko 30

  1. Lukekee Eiran juttu ”Värtsilä logo käyttöön”!!!

  2. Ihmeitä voi tapahtua koska vain!!

    Itselleni eräs niistä tapahtui tänään hammaslääkärikäynnillä Hämeessä. Hammashoitaja puhui hammaslääkärille Jänisjoesta, Harkkolammista ja Värtsiläpäivien sukellusnäytöksestä sekä Värtsilä Tourin pyöräilystä. Itse istuin naama punaisena kituset täynnä tonkia ja poria, voimatta ottaa osaa keskusteluun. Nämäköhän ovat niitä kituminuutteja?

    Lopulta pääsin ”letkuista” edustushammas entistä ehompana ja alkoi selvitä, jos en väärin ymmästänyt, että Ake S:n tyttären tytärhän se Värtsilälähtöisenä siinä kertoo Värtsilä-päivien ym. kokemuksiaan ihan oikealla kotiseutuylpeydellä. Lukee kuulemma Värtsinsä joka päivä, kuten minäkin. Toivottavasti pian kirjoittaakin, ihan pyydän, oli ne kuulumiset niin musiikkia korville.

    Sahlstenin tyttäriä (niitä nykyisiä mummoja tai isomummoja siis) muistelen olleen ainakin Aune ja Salme, tai sitten olen väärässä (taas ensimmäisen kerran), mutta oli kuitenkin puhetta, että siellä ukki-Akella poikettiin koulumatkoillani (ihan kuten Alpon lisäämässä karttaliitteessä tarkkaan katsoen paikka näkyy), niin laitan tässä ajatuksessa suoran linkin ko. muistelukseeni:

    https://www.vartsi.net/2011/09/27/vaihtelevat-koulumatkat/

  3. Viikon puhutuin aihe on tietenkin Värtsilä-päivät, mutta kommentit jakaantuvat monelle säikeelle. Päivät onnistuivat mielestäni erinomaisesti. Tuttavilta vaikuttavia ihmisiä oli paljon ja muutama nimikin selvisi kysymällä. Kaikkia ruokia en jaksanut maistaa, mutta mukaankin annettiin.

    Perjantain karaoke oli mukava kokemus ja hotelli Joen olohuone oli sopivan täynnä. Lauantaina oli teatterin penkit siirretty syrjään ja pantu tanssit pystyyn. Parketti oli suuri ja liukas. Siinä jos ei lapikas luista niin se on kuljettajasta kiinni.

    Tapasin illalla muutamia ihmisiä, jotka olivat menossa Hotelli Jokeen nauttimaan virvokkeita, mutta tarjoilupuoli oli kuulemma suljettu ja siirretty tanssipaikkaan navetan vintille. Navetan vinttitarjoiluun oli kuitenkin ostettava tanssilippu !? Olikohan tämä ihan loppuun asti mietitty ratkaisu.

    Minun Värtsilä-päiviin kuuluu tavallisesti iltakahvit Kukkolammella. Niin nytkin. Näky Luppotuvalla oli aika masentava. Kaikki mahdollinen oli sotkettu. Ovena toiminut pressukangas oli puukolla leikelty pois ja heitetty nurkkaan.

  4. Kylläpä masennuin ja meni kauniin aamun kahvihetki pilalle lukiessani Alpoaatoksen kirjoitusta Luppotuvan sotkemisista.

    Surullista!

    Nyt kyllä antaisin ihan jo omatoimisesti ”hiukan hivutusta” jos tekijän/tekijät tietäisin…

  5. ”Ensin ne portaat särjettiin ja sitten vasta muuri” On osattu ennenkin ja osataan nytkin. Luppotuvan sotkijat ovat varmmankin tyytyväisiä aikaan saannoksistaan. Kaikialla niissä kohteissa, jotka eivät ole lukossa ja kameravalvonnan kohteena niin niissä tehdään ilkivaltaa.

  6. No onpa Sakarilla ollut ihmettä kerrakseen !! Tuollaista kuuntelisi mielellään. Kiitoksia Sakulle myös tuosta linkistä koulumatkoihin. Noita aikaisemmin kirjoitettuja tarinoita lukee mieluusti uudelleen ja monelle uudelle lukijallehan ne ovat ennen näkemättömiä.

    Tuosta Luppotuvan sotkemisesta pitää hiukan rauhoittaa kansaa.. siellä EI ole tehty mitään sellaista mitä ei voisi siivota tai korjata. Siellä lienee käynyt kesän mittaan paljonkin vierailijoita, mutta onneksi vain joku harva tahtoo jättää sinne selvät merkit käynnistään.

  7. Pieni mainospala:
    Konsta on palannut Cross Canada Touriltaan ja viettää vielä muutaman päivän Kanadassa. Hänellä on blogissaan aika kiva ja kiinnostava kuvasarja unohtumattomasta reissusta.
    Blogin osoitehan on http://meanwhileinontario.blogspot.fi

  8. Anita M oli kesäkuun alun seutuun huolissaan siitä saako tänä kesänä metsämarjoja ollenkaan. Tänään kävin etsimässä mustikoita, että mistä ne nyt löytää. On mentävä rämeelle sellaiselle harvaa metsää kasvavalle alueelle. Kaustajärvellä sellaista löytyy lampien ympäriltä ja joiltakin ojitetuilta soilta. Kuivalta kankaalta ei mustikkaa juurikaan löydy. Ei mustikka sato ole rämeelläkään yhtä hyvä kuin edellisenä kesänä, mutta ahkera noukkija saa palkintosa.

    Puolukkaa näyttää tulevan kohtuullisesti ja karpalosuolla käyn tilanne seurannassa loppuviikosta.

  9. On etuoikeutettua olla Konstan kaltaisen nuoren kummi! Tervetuloa takaisin kotiin! t.Ulla- ja Erkki-kummit.

  10. On se kummallista maailman meno. Lentokone ammuttiin alas. Syyllistä ei vielä löytynyt. Venäjä huolissaan mahd. tulevista eun pakotteista. Ihmisiä tapettiin! Syyllinen vastuuseen!!

  11. Hei alpoaatos! Kyselit tuosta Hotelli Joen olemisesta kiinni Värtsiläpäivien lauantaina: Kun Pitäjäyhdistys järjesti tuona iltana pihapiirissämme tanssit, emme halunneet kilpailla tämän tapahtuman kanssa, vaan tehdä yhteistyötä ja olla mukana houkuttelemassa ihmisiä sinne. Uskoisin, että kaikilla mukana olleilla oli mukavaa! Kaikkina muina kesäiltoina terassimme palvelee klo 22 asti ja perjantaisin ja lauantaisin klo 01:30 asti eli tervetuloa vaan!

    Värtsilä on pieni paikkakunta, ja me olemme pieni yritys. Haluamme kehittää sen palvelutarjontaa entisistään, mutta ihan kaikkeen resurssimme eivät riitä. Lupaan, että teemme kuitenkin kaiken mitä vain ehdimme ja jaksamme. Toivottavasti siitä on iloa muillekin!

  12. Metsämarja keskusteluun kerron oman kokemukseni. Lakkoja saa ahkera. Paljon pitää kulkea. Suon laitamissa korpilakkaa löytyy suopursujen alla kypsyneet.
    Mustikat eivät vielä ole täysin kypsiä koneella poimittavaksi.
    Mustikkaa kyllä löytyy ainakin soilta jotka on ojitettu 60 ja 70 luvulla. Ojanpenkat ovat antaneet suotuisan kasvualustan tämän kesän mustikoille odottamaan poimijoita.

  13. Terve Elina ja kiitos kommentista. Ei ollut tarkoitus moittia Hotelli Joen toimintaa. Se oli aivan OK. Olen erittäin tyytyväinen toimintaanne. Tarkoitukseni oli vain välittää niiden muutamien pettyneiden ihmettely, että miksi täytyy ostaa tanssilippu jos käy siiderillä.

    Navetan vintin lattia on erinomainen tanssilattiaksi. Mielestäni noin hyvää parkettia ei löydy lähiseuduilta mistään. Olisikin erittäin toivottavaa, että siellä pidettäisiin tanssiaisia.
    Alpo

  14. Jos ei kukaan osta tanssilippua ei siellä voi pitää tanssejakaan.Käsittääkseni Värtsiläpäivillä vintillä oli tanssit missä voi ostaa siideriä.

  15. Tervetuloa Kaurilan kylätalolle yhteislauluiltaan 2.8 lauantaina klo. 19
    Laulattajana Sakari Silpola, myös muutakin ohjelmaa.
    Liput 5€ alle 12v ilmaiseksi.
    Lämpimästi Tervetuloa!

  16. Kyllä Värtsilästä ja sen ympäristöstä
    löytyy paikkoja joita voi mielihyvin
    vierailleen esitellä.

    Eilisen vieraani tutustutin Kaurilan
    kylätaloon. Avasin keskustelun Reino Löppösen
    kanssa kertomalla, että vieraani on syntynyt samana päivänä
    kun Mannerheim on haudattu. Kylätalolla kun on sopivasti
    tuo ”Mannerheimin jalanjäljillä” -näyttelykin.

    Värtsilän kylätalolla tietenkin pyörähdettiin jäätelön
    ja Värtsilä logojen ostossa, nyt niitä on oikein
    roppakaupalla liimailtavaksi.

    Kun vielä illansuussa piipahdimme Hotelli Jokeen
    salaattiannoksille, niin a vot!

    Muitakin kohteita löytyy, nämä tällä kertaa.

  17. Me kulettiin samoja reittejä kuin Telle.
    Kiva, että oli myös paljon vieraita? – lapsia ja lastenlapsia
    MirjaSisko

  18. Pitkästä aikaa Lemin neliäänistä virsilaulua radiossa! Perinne alkoi 160 vuotta sitten ja jatkuu yhä. On yksi Karjalan ihmeistä yhden Suomen seitsemästä ihmeestä – Lemin särän – rinnalla.

    Kotiseutuyhdistys ja seurakunta vaalivat niitä noudattaen akateemikko Kustaa Vilkunan v. 1973 antaman kehotuksen mukaisesti.

    Toivottavasti Lemin kirkosta saa kuulla useinkin jumalanpalveluksia. Ja radiosta muulloinkin sikäläistä virsilaulua. 1970-luvulla radioitujen jumalanpalvelusten jälkeen posti toi paljon kiitoskortteja eri puolilta maata.

  19. ”Lapsuuteni kesät, sumuun vajonneet, palasiksiksi muistojeni läjään hajonneet. Palapelin kokosin paksuin rukkasin, ihmetellen ,
    minne kaikki palat hukkasin, en unta saanut ja näin jäin miettimään”..
    Runous pysyy näemmä suvussa ja perheessä. Martti Syrjä on ominut sitä äidiltään, Kirsi Kunnaalta.
    Tuo Martin runo sai miut miettimään aikaani Värtsilässä. Tästä varmaan voisi puhua paljonkin, mutta ajattelin että lyhytkin versio jo nukuttaa lukijat.
    Kauppiaan poikana olin keskellä kylää. Tikan kauppa oli silloin Hurrin kauppa. Isäni oli kerran yllättänyt äidin ja ilmoittanut ryhtyvänsä yrittäksi. Meni ja osti kyläkaupan hirmuisella velalla. Se oli melkoinen muutos Värtsilän kunnan sekatyömiehelle ja keittäjälle. Äitini taisi olla keittäjänä rajavartiolaitoksella ja ilmeisesti Patsolan koulullakin, oikaiskaa jos olen väärässä. Olisin tästä tiedosta kiitollinen, kun tuo isämörrikkä ei hirveästi asioista puhele. Sen verran kuitenkin, että oli aikoinaan rakastunut Niiralassa ohi kulkevaan kauniiseen tyttöön, joka oli nimeltään Leena Sotejeff.Siitäpä alkoi suhde, joka poiki ihan kohtuullisen elämänuran ja muun muassa siskot ja minut.Erityisen ylpeä olen siitä että ehdin olla Värtsilän kunnan palveluksessa. Isoisäni Viljo Hurri oli ollut Värtsilän kunnan palveluksessa. Mummoni, Martta (silloinen Hurri, myöhemmin Parkkonen, Kosonen) oli kunnan apukarjakko. Mie päätin Hurrien osallistumisen Värtsilän kuntaan asioihin koulunjohtajana. En tiedä oliko tämä positiivinen suku-urakehitys vai ei. Jokatapauksessaa on hienoa nähdä Vartsilän kehittyvän! Hotelli Joki on siitä loistava esimerkki. Värtsilä on kaunis jo sanana ja myöskin ympäristönä. Vien kaikki tuttavat Tohmajärvellä vieraillessaan enssiksi Värtsilään. Mutta kohta alkaa koulu ja iloiset nuoret värtsiläläiset tulevat omaan kouluun! Tervetuloa 6. elokuuta myös vanhemmat! Ja vaikkapa isovanhemat! Päivinkin soittotaitoa tarvittais..

  20. Kimmo, virkistävää luettavaa! Kiitos! Hyvää kouluvuotta mainiolle Värtsilän koululle! Toivottavasti Vuokko taas kertoilee sanoin ja kuvin, miten siellä hurisee!

  21. Kiitos Kimmo! Tekstisi oli minulle ja varmasti monelle muullekin Värtsin lukijalle mieluisa aamun avaus.
    Olet oikeassa, hotelli Joki on uskomattoman hieno lisä kaikkeen siihen hyvään, mitä meillä täällä oli jo ennen sitä.
    Mieltäni hiveli ilman muuta erityisesti tuo viimeinen lauseesi. Katsotaan, onnistuuko. – Kaikkea hyvää teille ystävät sinne koululle, kun valmistelette alkavaa lukuvuotta!

  22. Pakko jatkaa ajatusten virran juoksua. Värtsilässä on kolme kiinteistöä, jotka antavat tänne vipinää: Värtsilän koulu – Värtsilän kylätalo – Värtsilän kirkko. – Pidetään ne lämpiminä! Myös toiminnan muodossa! Siinä samalla Värtsilä kehittyy muillakin tavoilla osana Tohmajärven kuntaa ja seurakuntaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *