15 comments for “Mikä lintu?

  1. Taitaapa olla kiuru eli leivonen.On vaan niin tanakan oloinen ja päälaen töyhtö piilossa .Vähän hankaloittaa tunnistusta. Laulu on paras tuntomerkki .

    Meidän pellolla on saatu parin päivän ajan seurata suokukkojen lentelyä ja urokset jopa harjoittelevat turnajaisia. Se on poikkeuksellista. Lintuhan on pohjoisten jänkien lintu. Paras tuntomerkki on urosten eriväriset pöyhkeät kaulukset. Tuossa toisella on valkoinen ja toisella punaruskea.Naaraat ovat kovasti samannäköisiä liron kanssa.

  2. Enpä tuntisi kuvasta enkä äänestä. Kiurua en tiedä koskaan nähneeni muuten kuin lennossa ja siitäkin lienee vuosikymmeniä. Mihin lie kaikonneet.

  3. Ulvilassa asuessamme kotimme lähellä oli isoja peltoaukeita. Kevään odotetuin tapahtuma oli kiurujen saapuminen.Niiden riemukas laulu sai ilon kuplimaan ja innosti kuulijaakin laulamaan. Niinpä liityin mukaan kansakouluajoilta tutulla Leivo-laululla. Oli riemullista olla mukana kevätkonsertissa.

  4. Niinpä, ihan selevä leivonen eli kiuru. Kiitos toimitukselle
    ääninauhasta.

  5. Kuu kiurusta kesään. Jouko joelle uimaan.

  6. Kuuntelin äänitteen ja totesin onpa käheä-ääninen kiuru. Sitten totuus nosi mieleeni, enhän minä kuule kiurun laulun korkeampia ääniä. Mutta tuttua laulua silti.

  7. Pitäähän sitä Mirjan mökillä käydä ja
    ottaa uikkarit mukaan.

  8. Olis kiva tavata sitten – ilman uikkareita!

  9. Tavattiinhan myö siellä Väyrysen Paavon
    bileissä, jos muistat.

  10. Oon ollu niin monessa Puavon bileessä, etten nyt muista, missä niistä oltiin samaan aikaan ja missä. Viimeisimmät bileet oli Kemiessä tässä kevään nurkilla, mutta siellä oli Elsi.

  11. Viime päivät ovat tarjonneet hanhien osalta melkoista iloittelua Värtsilän laaksossa.

  12. Puovo pistää kansantanhuksi:Hilipati hilipati hilipati hei,
    tämä se varmasti EU:hun vei.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *