Mestari asialla/Klassikkokirja
Alice Munro: Kallis elämä, kertomuksia, Tammi 2013
Nainen on junamatkalla pienen tyttärensä kanssa. Välttämättä hänen ja miehen suhde ei enää toimi, mutta kulissit on pidettävä yllä. Nyt ollaan kuitenkin junassa, matkalla jonnekin. Junassa nainen kohtaa miehen, joka tekee hänen vaikutuksen ja pian ollaan jo hyvin läheisessä suhteessa.
Amundsen-tarina kertoo nuoren opettajattaren ja lääkärin elämästä keuhkotautisairaalassa. Päädytään läheisempään suhteeseen ja aikomus on mennä vihille, mutta vain aikomus…
Ray on onnistunut selviytymään sodasta hengissä, vaikka hänen toverinsa kuolivat. Ray on poliisi. Hänen tehtäväkseen tulee saatella nuorta tyttöä työstä elokuvateatterissa kotiin lauantaisin. Ja jotakin kehittyy heidän välilleen, jotakin, joka kestää tytön myöhemmästä häpeällisestä avioerosta huolimatta.
Sorakuoppa on tarina tytöstä ja sorakuopasta, joka koituu hänen siskonsa kohtaloksi, sekä perheen selviytymisestä tästä tragediasta.
Munron kertomuksissa on sitä klassista tyyliä, jota tapaa nobelistien seurassa. Joskus hänen sosiaalisten suhteiden verkoston kuvauksensa harhauttaa lukijan jutun todellisesta jännitteestä, mutta yleensä ottaen kertoja kyllä on hienovireinen tunteiden ja elämän lainalaisuuksien tulkki. Novellissa ”Turvasatama”, kuvataan sisarusten ongelmallista suhdetta.
Jutussa ei selviä, mikä suhteita hiertää, mutta kaikki kulminoituu naisen hautajaisiin, jossa lääkäri-veljeltä ”karkaa taas mopo”, noin arkisesti sanottuna.
Kokoelmassa on myös Munron herkkiä, omaelämänkerrallisia tarinoita, jotka edustavat, jos mahdollista, kokoelman parasta antia. Kirjan lukeminen oli vuorokauden mittainen ”sessio” mutta se oli paremminkin elämys kuin työsuoritus.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää kokemuksia lukemisesta taitona, harrastuksena, elämänkaaren osana ja sosiaalisena toimintana otsikolla ELÄMÄÄ LUKIJANA.
Tarkempia tietoja 1.2-15.11.2014 välisenä aikana suoritettavasta keruusta osoitteesta:
http://www.finlit.fi/arkistot/keruut/lukija/
Eläkkeelle jäätyäni aloin pitää lukupäiväkirjaa. Selailin sitä pitkästä aikaa ja huomasin lukeneeni aika monta Alice Munron kirjaa. Eniten olin pitänyt hänen kirjastaan Karkulainen. Lyhyt kommenttini oli: Kahdeksan kertomusta, osittain samoista henkilöistä. Kirja piti otteessaan. Nautin lukemisesta.
Tuosta lukukerrasta on varmaankin kuusi, seitsemän vuotta.
Toisinaan käy niin, että aloittaessani uutta kirjaa huomaan lukeneeni sen joskus aiemmin, mutta eipä haittaa yhtään. Jos kirja löytyy listaltani on hauska verrata, mitä mieltä aikaisemmin olen ollut. Useimmiten mielipide on pysynyt melko tavalla samana, mutta joskus käy niinkin, että ihmettelen, miten olen voinut tästä kirjasta niin innostua.
En tiedä, kuinka Karkulaisen kanssa kävisi. Pitäisikö vielä otteessaan.
Taidanpa lukea uudelleen.