Kissamaisia runoja – oivaltava kuvitus
Hurjaa väkeä on suvussa
Tuula Korolainen/Virpi Talvitie: Kissa kissa kissa, Lasten Keskus 2013
”Tassutellaan leppoisasti / kohti kohdetta./ Jonkin verran vaimeasti/ voidaan naukaista. / Seuraavaksi henkilöä/ nilkkaan pusketaan. / Toistetaan ja harkitusti / jopa maukaistaan.”…
Kissa on mielenkiintoinen elikko. Se tulee aamulla petikaveriksi, lipaisee kielellä naamaa. Lapselle se on joskus stressilelu, ainakin sen turkkiin voi painaa pään, kun tulee paha mieli.
Tätä kirjaa lukiessa tulevat mieleen monet koti- ja navettakissat kotona Värtsilässä. Niillä ei ollut kaupunkilaiskissojen elkeitä. Pyydystivät hiiriä ja söivät. Toisin tekee kaupunkilaiskissa. Se kääntää selkänsä lautasella sätkivälle kalalle, jonka maalaiskissa oitis pisteli poskeensa. Kissa voi olla jopa neuroottinen. Lieneekö psykiatrien ammattikunnassa kissapsykiatria tai – psykologia. Mene ja tiedä. Mutta se on varmaa, että kaupunkikissa ja maalaiskissa tietävät että maaliskuussa on mouruamisen aika. Maalaiskissa hävisi retkilleen ja tuli korvat revittynä kotiin. Kaupunkilaiskissojen maaliselkeisiin keksitään muita keinoja.
Pidin Korolaisen ja Talvitien kissakirjasta. Siinä on niitä tuntoja, joita kissanomistaja voi pitää ominaan. Hauska riimittely on joskus riimeiltään vajanaista, mutta haitanneeko tuo, paremminkin antaa puhtia ja särmää runoihin.
Pitänee siteerata, kun oma taito ei riitä kirjailijoiden rinnalla kuin siteeksi: ” Minä se olen silkkitassu/ ja niityllä kävelen./ Korvissa kuulen kissankellon/ kepeän sävelen. /Kissankello on oma kukka/ pienten kissojen./ Onkohan jossain leijonankello/ tai kello puumien?/
Isojen kissojen viidakossa/ on hiljaista, hämärää./ Pienten kissojen kukkaniityllä/ aurinko lämmittää.”
Kiva kirja lapsen kanssa luettavaksi.