Kannattaako kuulua kirkkoon?

Eroa kirkosta.fi palvelu on aiheuttanut kirkolle puolen miljardin euron tappiot kirkollisverojen menetyksinä. Palvelun kymmenen toimintavuoden aikana on eronnut kirkosta lähes 400 000 ihmistä. Kirkon tiedotuskeskus puolestaan ilmoittaa, että vuosittain liittyy kirkkoon lähes 14 000 ihmistä.

Kirkosta eroamisen syitä on mahdollisesti muitakin kuin tarjolla oleva Eroa kirkosta.fi -palvelu.

Kannattaiskohan miettiä, miten hoidetaan hautausmaat ja väestörekisteri, jos kirkolla ei ydintehtävänsä ohella olisi niihin taloudellisia edellytyksiä. Kuntien tasaverolla vai valtion progressiivisella verolla? Maistraattien henkilökuntaa olisi lisättävä, pöytiä kannettava entisten rinnalle. Hautojen kaivu ja peittäminen olisi hoidettava ja muukin arvoaan vastaavan alueen kunto taattava. Kuka hoitaa? Kuka maksaa? Millä verolla?

Olisiko järkevää maksaa pientä kirkollisveroa, vaikka sille ei olisi niin sanotusti hengellistä tai uskonnollista tarvetta? Entä kirkon laaja diakonia? Olisiko kustannustehokkaampaa, jos avun tarpeeseen vastaisivat kunnat ja valtio tai amerikkalaisen mallin mukaan erilaiset hyväntekojärjestöt?

Entä kirkkojen ylläpito? Voisiko ajatella järkevästi, että niiden seinien sisällä monet saavat sellaista apua, jonka vuoksi ei tarvitse jonottaa terveyskeskuksessa tai terapian ovella? Minunkin verorahoilla avustetaan kiekkohallia, vaikka vain harvoin istun sen penkillä.

Nautin suunnattomasti konsertista, jota voin kuunnella Karelia-salissa. Mutta mielestäni on aiheellista pitää huolta myös Joensuun kirkosta, jossa vuonna 1952 sanoin:”Tahdon!” Tahdoin osoittaa elämässäni sen, mitä ääneen lausuin apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

Olen vuosikymmenten kokemuksen perusteella kiteyttänyt kirkkosuhteen kahteen lauseeseen: ”Kerran kuussa kirkossa, tarpeen vaatiessa useammin.” Ja: ”Maksa kirkolle vero, jotta se voisi auttaa avun tarpeessa olevia yhteiskunnan tarjoaman avun rinnalla ja vaalia leposijoja niille, joiden ajallinen vaellus on päättynyt ja kutsua väsyneitä virkistymään ja syyllisyydentuntoisia armon alle.

Kirkollisvero on erittäin kustannustehokas väline olemassaolomme kokonaisuudessa. Näin voi ajatella myös uskonnonvapauslain varjossa. Ei nosteta esille kirkon tekemiä virheitä eikä myöskään valtioiden. Katsotaan tulevaisuuteen -ajan hengen mukaan – ihan taloudellisesti!!!

Share

47 comments for “Kannattaako kuulua kirkkoon?

  1. Minun omallatunnolla ei kirkosta erota. Eero

  2. Ei minunkaan omallatunnolla luovuta lapsenuskosta, mutta jos seurakunnan toimintaan ei mahdu mukaan, on harkittava osoitteenmuutosta. Liityin ”Deutsche ev.-luth. Gemeinde in Finnland” ja maistraatti siirsi ”muuhun uskonnolliseen yhteisöön”. Sain piispakokelaalta pahoittelukirjeen ”eroamisen” johdosta. Annoin palautteen. – Minua loukkaa pahoittelunne. En luopunut lapsenuskosta, vaihdoin vain osoitetta. Saksaksi tunnustan uskoni ja rukoilen Isä meidän -rukouksen. Sanasta sanaan sama kuin suomeksi. Mikä on Porvoon sopimuksen allekirjoituksen puute, että kirkot eivät voi olla yhtä? Mikä olisin merimieskirkossa yksinäistä joulua viettäessäni? Heitettäisikö minut ulos luterilaisena? Veroilmoitukseen on lisätty saksalainen kirkko. Maksuista en ole kieltäytynyt. Saksalainen srk kutsui nimeltä -Liebe Maire. Muistuma: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.” Koti, uskonto ja isänmaa puolustettavina arvoina ovat puolueiden taistelukenttää kannatuslukujen kasvattamisessa.

  3. Erkki Lintusen tekstistä saa sen käsityksen, että
    haudan kaivaminen ja peittäminen olisivat ilmaisia
    ev.lut kirkkoon kuuluvalle henkilölle, mutta näin ei
    ainakaan ole Joensuun ev.lut seurakunnassa. Sieltä tuli
    lähiomaiseni uurnahaudan kaivamisesta melko ”rapsakka”
    lasku. Me omaiset itse peitimme lapiolla haudan.

  4. En kuulu kirkkoon. Erosin kirkon homokeskustelun johdosta. Myös sukupuolisyrjintä (naispappi asia) on vaikuttanut aikanaan asiaan. Minun näkemykseni mukaan Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen, jokaisen. Minulla on suora yhteys Jumalaan ja linja on aina auki. Kirkon ovella ei ole vielä jäsenkirjaa kysytty, eroamisen jälkeen.
    Kun maallinen taivallus päättyy, maahan päätyy jokainen, varmasti jossakin olomuodossa, ruumiina arkussa tai tuhkana elämänkiertokulun jatkeeksi.

  5. Varmasti: Kirkosta eroamiseen on monia syitä, onkohan toiminnassa
    kiinnitetty liika huomio ovien kahvoihin. Niinpä pienemmälle huomiolle ovat jääneet seurakunnan jäsenet (veronmaksajat). Toimintoja ei ole???
    kehitetty siinä muodossa kuin muu yhdyskunnan rakenne on muuttunut.
    Kun eroamista on tapahtunut 30-45 vuotiaiden kohdalla eniten jotka ovat perheellisiä onko työ lasten ja omat harrastukset rahallisesti vieneet voiton kun mitattu arvoja keskenään.

    Viime aikona on jopa käyty keskusteluja Diakonian ympärillä joka
    lienee Evlut kirkon yksi tunnetuinpia toimintoja, joka on ollut
    nimen omamaan vähempiosaisten auttajana. Kun meillä on taas taloudessamme vaikeat ajat niin sen tärkeys korostuu entisestään.
    On paljon asioita joissa voitais tehdä päätöksiä oman seurakunnan
    sisällä kun myydään mm: kirkon kiinteää omaisuutta joka on jo
    hyväksytty kirkkovaltuustossa. Viimeisen sanan sanoo kuitengin Kirkkohallitus, vaikka paras tuntemus on varmasti omassa seurakunnassa. Seurakuntien toimintaan olis ehdottomasti saatava
    mukaan nuoria toimijoita ja sen jälkeen heitä on valittava
    kirkolliskokoukseen saakka ,tuomaan uusia tuulia ,että laiva
    kääntyisi uudelle väylälle. Likkiytymät jotka seurakuntiemme
    sisällä toimii ,olis saatava myös puhaltamaan yhteen hiileen.

    Jonkin verran luottamustoimien sisällä asioita pohtinut: Ilmari

  6. ”kirkkoon kun kellot kutsuvat, suo sinne tiemme johtaa,
    niin että kasvos armahat, kansasi siellä kohtaa”

    sodan jälkeen muistan kirkon yleensä olleen
    täynnä sanan kuulijoita ja veisaavia, rukoilevia kyläläisiä.
    Siinä äitin kainalossa oli minunkin turvallista tapailla virren sanoja hänen osoittaessaan sormella, missä mennään.

    ja kyllä käsky, ’muista pyhittää lepopäivä’, kuuluu tähänkin aikaan puolustaen paikkaansa.

  7. Kirkossa kuohuu taas. YLE:n MOT-ohjelma (25.2.) avasi kirkon sisällä muhivan paiseen kuin keskiajan ruttolääkäri. Ja keskiaika todella on väkevästi läsnä, sillä Saatanan vallat, demonit ja riivaajat ovat jutun keskiössä. Vakavammin ottaen ongelma on huru-uskovaisten asema kirkon sisällä.

    Mätäpaise pitää sisällään kirkon sisällä vaikuttavat vanhoilliset liikkeet, yhdistykset ja henkilöt, jotka levittävät umpimielisiä ja vahingollisia oppeja mm. homoseksuaalisuudesta, mielenterveyden ongelmista ja henkiparantamisesta. MOT-ohjelman pääesimerkki koski maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ahkerasti levittämiä käsityksiä mm. siitä, että mielenterveyeden ongelmat ovat demonien aiheuttamia, eikä lääkkeitä pitäisi käyttää niiden – eikä ilmeisesti muidenkaan – sairauksien hoitoon.

    Hurujen joukossa on myös kirkon piirissä arvovaltaisiksi koettuja toimijoita, kuten Suomen teologinen instituutti, sekä pappeja useista seurakunnista. Kyse ei siis ole aivan pienestä reunailmiöstä, kuten monesti halutaan väittää, kun kirkkoa puolustellaan.

    Mielenterveysongelmien demonisointi ja henkiparannusopit ovat aidosti vahingollisia. Niitä markkinoivat puoskarit ovat vastuussa hoidon laiminlyömisestä, ihmisten leimaamisesta ja manipuloinnista. Pahimmillaan tällainen voi johtaa puoskarointiin haksahtaneen henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen ja/tai sosiaalisten suhteiden rikkoutumiseen.

    Hurut pitävät myös homoseksuaalisuutta ja liberaalia seksuaalikulttuuria paholaisen metkuina. Tällaiset käsitykset ovat aivan yhtä vääriä ja vahingollisia kuin yllä mainitut ajatukset mielenterveydestä. Niiden tiedetään tuottavan erityisesti nuorille vakavia ongelmia oman seksuaali-identiteettinsä rakentamisessa, jos he poikkeavat vaadituista normeista. Homovastaisessa ympäristössä kasvaneiden homoseksuaalisten nuorten keskuudessa esiintyy huomattavasti muita enemmän mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta, joka voi johtaa jopa itsemurhiin.

    Kirkko tuntuu yhä hyväksyvän keskiaikaisen uskonnollisen maailmankuvan ja siihen perustuvan vahingollisen kohkaamisen keskuudessaan. Umpimielisyyden suvaitseminen nakertaa kirkon uskottavuutta nykyaikaisena yhteiskunnallisena toimijana. Vanhoilliskristilliselle ajattelulle sopisi parhaiten nimilapuksi mädännäisyys kirkon perinteisen nimeämiskäytännön hengessä, sillä sen vaikutukset yhteiskunnassa muistuttavat puutalon rakenteita hiljaa mädättävää inhaa mikrobikasvustoa.

    Mädännäiset nostavat toistuvasti Raamatun esille oikeuttamaan omaa vallankäyttöään ja julmuuttaan. Sen lukija voi kuitenkin vapaasti valita, ottaako hän uskonelämänsä johtotähdeksi sadut demoneista ja riivaajista vaiko elämänohjeet lähimmäisenrakkaudesta. Hyvää ja pahaa voi tehdä täysin riippumatta siitä kantaako kainalossaan pipliaa vai Lemmyn elämänkertaa.

    Yksilön uskonnolliset ja eettiset valinnat ovat hänen itse tekemiänsä ja vain hän itse on niistä vastuussa. Yliluonnolliseen auktoriteettiin vetoaminen ei tee häijyydestä, julmuudesta tai manipulaatiosta yhtään parempaa.

    Kaikesta tästä huomaamme, kirkko on maallistunut, mutta luterilainen hyvin tuomitseva siitä huolimatta.

    Siksi joutuu miettimään…..rakastaa,ei rakasta,rakastaa…..

  8. Korjaus rovasti Lintusen tietoon väestörekisterin ylläpidosta

    Kirkko ja valtio -komitea esitti mietinnössään vuonna 1977, että väestörekisterin ylläpito olisi vähitellen siirrettävä kirkolta kokonaan valtion hoidettavaksi.Tämä toteutui pääosin vuonna 1999, kun väestötietolakia ja eräitä muita lakeja muutettiin, kuitenkin siten, että Suomen evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko edelleen ilmoittavat ja ottavat vastaan väestörekisterin tietoja niistä tapahtumista, jotka liittyvät kirkollisiin toimituksiin. Lisäksi vanhat kirkonkirjat ovat yhä seurakuntien hallussa, jotka luovuttavat niistä tarvittaessa tietoja. Kirkko ylläpitää edelleen kirkon­kirjoja, mutta niillä on enää vain jäsen­rekisterin luonne.

  9. Kristinuskon aamussa josta Uusitestamentti kertoo oli seurakuntaoppi hyvin keskeisessä asemassa. Voidaan sanoa näin, ettei seurakunnan ulkopuolella ole kistinuskon elämää. Sellaista ihmettä ei Jumalakaan tunne, että olisi yksinäinen Raamatun mukaista uskoa tunnustava ihminen.

    Mitä muutoin tulee tuohon keskusteluosion alussa mainittuun eroa kirkosta sivuston tiedotukseen niin ihmettelen suuresti sitä vosuamista. He ylvästelevät sillä kuinka paljon he ovat onnistuneet tekemään Suomen Evlut. kirkolle vahinkoa? Sanon näin vain moukkamainen ihminen puhuu ja kirjoittaa tällä tavalla.

    Me elämme nyt rakkaassa kotimaassa merkillistä aikaa. Ihmiset hylkäävät perinteiset ja elämän koulussa koetellut elämisen arvot, eikä mitään muutakaan ole ottaa tilalle.

    Uuspakanuus on vallannut ihmisten mielen ja sen seurauksena kirkolla ei ole mitään merkitystä arjessa elämisessä. Kirkko on taas vastannut tähän vain lähtemällä kosimaan ihmisten mielihalujen mukaisia päätöksiä ja toimintoja. Kosiskelun seurauksena Raamatun neuvot ja ohjeet jäävät toisarvoiseen osaan. Kirkkomme alkaa olle kuin sen yläpitämät hautausmaat, sinne kelpaavat kaikki arvoineen ja arvostuksineen.

    Odotan mielenkiinnolla sitä koska kirkkomme konservatiivisimmat herätysliikkeet eroavat ja muodostavat omia kirkollisia yhteisöjä. Silloin olemme tilanteessa jossa kiristityt jättävät tämän kirkon. Näistä herätysliikkeistä jäseniltään suurimmat ovat jo nyt taloudellisesti itsenäisiä, joten kirkosta eroaminen ei tuottaisi heille ylimääräistä tuskaa.

    Kansa jonka tavat ovat turmeltuneet tulee väistymään moraaliltaan tiukemman uskonnon ja kulttuurin tieltä. Vaikuttaa siltä kuin Islamin uskoiset ihmiset olisivat siirtymässä Suomeen ja syrjäyttäisivät alkuperäiset asukkaansa seuraavan sadan vuoden aikana. Silloin ei tarvitse keskustella siitä kuinka uskon. Minareetista kuuluva kutsu päivän rukoushetkeen säätele elämisen rytmiä siinä kulttuurissa.

  10. ”Eroanko kirkosta…mietin” -nimimerkin esille tuomia ikäviä asioita ei ole tarpeellista ryhtyä tämän enempää kiistämään tahi puolustamaan. Ei myöskään menneisyyden ristiretkiä tai uskonsotia.

    Haluan vain tuoda syntyneeseen keskusteluun yhden näkökulman, jota ei oikein tunneta. Kirkossamme on olemassa ns. piispallinen kaitsenta. Se tarkoittaa sitä, että kirkko on jakautunut alueellisesti hiippakuntiin, joita johtaa – ja ”paimentaa” – piispa. He eivät -yksikään heistä – edusta niitä ikäviä mielipiteitä, joista nimimerkki kertoi. Suurin osa kirkkomme jäsenistöstä on piispallisen ”kaitsennan” alla, eivät virheettöminä, mutta kylläkin puutteensa tunnustavia.

    Martti Luther opasti meitä syvällisen viisaasti: me olemme SAMALLA KERTAA syntisiä ja vanhusrskaita (simul iustus et peccator). Tämä on aikanaan minut kirkon näkemykseen samaistanut ja myös pitänyt sen jäsenenä. Eikä vain silloin kun olin ”leipäpappi” vaan vielä nytkin. Olen myös valmis käymään keskustelua kirkosta ilman mitään taloudellista hyötyä. Pelkästään asian tärkeyden vuoksi.

    Saanen lisätä tähän myös erään seikan, joka on askarruttanut viime aikoina mieltäni. Joskus 1950-luvun puolivälin paikkeilla astelin välitunnille Joensuun lyseon pihalla. Porinaringissä lausahdin, että kohta koittaa sellainen aika, jolloin ei kukkaroissa tarvitse kantaa seteleitä. Pankeissa tiedetään, paljonko itse kunkin varallisuus on juuri sillä hetkellä, kun tarvitsee rahaa. Pankkikorteista en osannut ennustaa, mutta muuten olin ihan oikeassa, vaikka kaverit nauroivatkin.

    Nyt kun rahan valta on ylitse kaiken ja sillä mitataan kaikkea, ennustan, että ihmisen mieli repeää ja hän tarvitsee elämäänsä muutakin kuin mitä eurolla saa tai sen puutteessa menettää. Se löytyy yhteydestä häneen, joka on kaiken takana myös ihmisen älyn, järjen ja luomisvoiman takana. Ja siinä tilanteessa voi kirkolla olla asiaa hyvin monille, ei varmasti kaikille, mutta aika monille. Tulee uusia Fransiskus Assisilaisia, joiden uskosta, näkemyksistä ja elämäntavoista kirkot, myös tämä meidän luterilainen kirkkomme, saavat ideoita ja inspiraatiota.

    Mutta keskustelu jatkukoon! Sitä varten juttuni Värtsiin väänsin. Jos joulun aihe jotakin merkitsee, niin eikö juuri siksi, että maailmaan tuli jotain aivan uutta, kun syntyi lapsi talliin.

  11. Minun mielstäni juuri hankalia asioita pitäisi käsitellä.
    Mitäpä sitä jo selviä olevia vatvomaan.

    Ystäväni rovasti Jouko Pesonen sanoi;
    puhutaan nyt kun eihän tässä ole aikaa jäädä pohdiskelemaan.

  12. En millään usko enkä halua uskoa, että evankelis-luterilaisesta kirkosta eroavat ovat
    a) tyhmiä
    b) tietämättömiä,
    c) – vaan uskon, että he eivät välitä uskosta Jeesukseen.

    Tätä uskoa ei tarvitse toteuttaa kirkossa, mutta ajatus yhteisön ulkopuolella toteutettavasta uskosta ei ole kertakaikkiaan mahdollinen kristinuskossa. Kristinuskossa ei ole mitään sijaa yksityisuskolle.
    Usko, jossa ei ole yhteyttä yhteisöön, ei voi toteutua yhteinen jakaminen eikä yhteinen antaminen, joka tekee eläväksi rakkauskäskyn. Ei ole rakkautta ilman toista.

    Vaikeinta se on, kun kohtaa jotain itselle vastenmielistä, kenties vihattavaa. Viha on inhimmillinen, mutta pitkän päälle sen avulla ei rakenneta mitään.

    Yhteyteen pyrkiminen toisten kanssa avaa mahdollisuuden rakentaa suurempaa kuin yksin. Tällainen rakentaminen itsessään on juuri sitä, missä rakkaus toteutuu käytännössä, ei siinä, että julistetaan rakentamista. Näin ollen rakkaus on merkittävämpää kuin lait, jotka yrittävät luonnehtia sitä.

    Rajaton rakkaus

  13. Jos nyt olisin valitsemassa tehtävää kirkon palveluksessa, pyytäisin päästä suntioksi, joka pitää kirkon ulko-ovea auki ja toivottaa tervetulleeksi jokaisen sisälle pyrkivän, hänetkin jonka kylän väki tunnistaa roistoksi tai huorintekijäksi tai varkaaksi tai… Sanoisin: ”Tervetuloa” – Miksi? Siksi että jättäisin hänet Sanan ja sakramentin hoitoon.

    Uusi testamentti on täynnä kertomuksia, miten ihmisten elämässä tapahtui ihmeitä ennakkoluuloista ja ennakolta valikoinnista huolimatta.

    Minun kirkossani on tilaa ja katto on korkealla, koska rukoilen: ”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa…Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet…”

    Minun kirkkooni mahtuvat myös monet suomalaiset herätysliikkeet, vaikka kristillisyyden käsityksissä onkin eroja. Korostan aina sitä, mikä yhdistää enkä sitä, mikä erottaa. Meitä eivät yhdistä mielipiteet, vaan se mistä erilaiset mielipiteet syntyvät. Tässä on tilaa erilaisille yhdistykselle, herätysliikeille ja järjestöille, jotka ovat ryhmittyneet yhteisen keskuksen ympärille, ja tämä keskus on Pyhä Kolminaisuus, kirkkojen yhteinen dogma.

    Summa summarum: Yritän kutsua Raamatun ääreltä sen sisälle ja kirkon penkistä alttarin äärelle. Ja tietysti myös kirkkotien ulkopuolelta kirkkotielle ja ovesta sisälle.

    Ja tämän teen maallisella tavalla, ihmisen kielellä ja ihmisen mielellä.

  14. Mitäpä sitä jo selviä olevia vatvomaan.
    Kuten sanoin.

  15. Seurakuntien hoitamasta väestörekisteristä käydään hakemassa tai sieltä tilataan virkatodistuksia, joita tarvitaan moniin yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Seurakuntien hoitama väestörekisteri ei ole vain jäsenluettelo, joka sisältää vain kirkollisten toimitusten aiheuttamia merkintöjä. Tämän käytännön muuttaminen kiinnostaisi varmaankin valtiovarain ministeriä puoluekannasta riippumatta. Mutta asia ei ole kirkon ydintehtävän kannalta olennainen. Pelkän jäsenluettelon yllä pitäminen ei olisi iso kustannustekijä. Siitä varmaankin myös kirkon johto on tietoinen.

  16. Nimimerkki ”Uskova” nostaa keskusteluun kaksi kirkkoa repivää aihetta: naispapit ja homot. Hän näyttää kokeneen ne lopulta kynnyskysymyksinä kirkon jäsenenä pysymiselle; kumpaakin tahoa on liikaa syrjitty.
    Mainittuja asioita olen itsekin paljon pohtinut; etsinyt vastauksia Raamatun Sanasta, lukenut viisaampien kannanottoja ja käynyt keskusteluja sekä kuulostellut oman sisimpäni ääntä. Ovatko tässä kyseessä senkaltaiset ilmiöt, joiden vuoksi täytyisi tarkastaa omaa seurakuntakäsitystään?

    Ajattelen asian nyt suunnilleen näin: Kuuntelen Sanan sieltä, mistä se on kuultavissa. En vierasta sinänsä mitään kristillistä seurakuntaa, vaan olen käynyt myös silloin tällöin harvakseltaan esim. helluntaiseurakunnan ja vapaakirkon tilaisuuksissa. Julistajina on niissäkin sekä miehiä että naisia. Olen kuitenkin sen verran vanhoillinen, että näkisin kirkon varsinaisessa paimenvirassa mieluummin miehen, koska naisille olisi seurakuntasaralla muitakin heille ehkä paremmin sopivia tehtäviä. En siis ole naispappeuden intohimoinen kannattaja, mutta en myöskään sen fanaattinen vastustaja.
    Homokysymyksessä olen varsin ehdoton; jos ja kun joku ihminen sairastaa homoseksuaalisuutta, niin se ei sinänsä ole mikään peruste syrjiä häntä kirkossa tai muutoinkaan. Se ei kuitenkaan ole missään tapauksessa myöskään peruste mainitun ilmiön suosimiseen niin, että homojen ja lesbojen parisuhteita täytyy ruveta rekisteröimään vihkimisestä puhumattakaan. Tästä saattaa tietysti tulla itsellenikin jäsenyyden kynnyskysymys siinä vaiheessa, kun homot ryhtyvät Suomessakin kirkkohäitä juhlimaan!
    Mielestäni pääsääntöisesti kirkon ja minkään muunkaan yhteisön ongelmia ei voi kuitenkaan korjata pakenemalla sieltä.

    Voiko olla uskoa ilman seurakuntaa? Muutamien kommenttien mukaan se on täysin mahdotonta. En ehkä olisi aivan noin ehdoton, mutta se on selvää että yksinäinen kristitty on suuressa vaarassa harhautua. Uskonelämä sammuu kuin palavasta nuotiosta erilleen otettu puu! Tarvitsemme seurakunnastamme riippumatta uskovien yhteyttä koska ”yhteinen vastustajamme Perkele käy ympärillämme niin kuin kiljuva jalopeura etsien, kenet saisi niellä (1.Pietarin kirje 5:8)!

    Parissakin kommentissa otetaan esille vainajien maallinen loppusijoitus. Jokainen kuollut ja löytynyt ihminen todellakin ja onneksi hoidetaan asiallisesti hautaan yleensä vielä vainajan seurakuntakysymyksestä riippumatta ev.lut kirkon hallitsemaan hautausmaahan. Tässä ei säästetä enää edes Laihialla, jossa tarinan mukaan joskus kokeiltiin operaatiota parillakin tavalla ilman arkkua: tilansäästön vuoksi pystyhautauksena pää maanpinnalle näkyviin, jolloin ei tunnistukseen tarvittu myöskään hautakiveä ja toinen tapa julkisille pihamaille pintahautauksena polvet ysikymppiin, jolloin saatiin valmiita pyörätelineitä!

    Tänään oli mukava käydä pitkästä aikaa kirkossa, omassa kirkossa. Ehtoolliselle, Herran pöytään sai jättää sen kaiken mikä mieltä painaa ja kirkonmeiningin jälkeen siirryttiin viileästä kirkosta seurakuntasaliin toisenlaiseen pöytään; erinomaiset pullakahvit! Kotiin tultuamme läksimme vielä lasten kanssa pariksi tunniksi luistelemaan ja pelaamaan Sääperille. Tämän nettinaputtelun jälkeen syödään kiitosmielellä vatsa täyteen karjalanpaistia lisukkeineen ja sitten karjalle. Sunnuntai on todella tuntunut sunnuntailta!

  17. Mihin enää virkatodistuksia tarvitaan vuonna 2013?

    Historiaa taitaa olla ko. todistus. Ennen vanhaan jokaiseen viralliseen hakemukseen yms. piti käydä hakemassa pappilasta tai seurakunnan toimistosta virkatodistus..

    vaikkei virkaa hakijalla ainakaan ollut..

  18. Jussille ja muillekkin faktatietoa uudistuksesta. Lakiuudistus ei koske/vaadi kirkkohäitä!

    http://www.tahdon2013.fi sivustolta kopioitua/lainattua tekstiä

    Mitä aloite tarkoittaa?
    Laki tarkoittaa:

    Vähemmän byrokratiaa, vähemmän tuhlausta:
 Tasa-arvoinen avioliitto asettaisi kaikki avioparit oikeudellisesti samalle viivalle kaikissa tilanteissa. Tarve erotella ihmisiä rekisteröityihin puolisoihin ja aviopareihin poistuisi, mikä tarkoittaisi merkittävää byrokratian vähenemistä ja sitä, että kunkin parin oikeudellinen asema Suomessa olisi selkeästi ja yhdenmukaisesti määritelty.

    Sama sukunimi ilman erillistä hakemusta:
 Tällä hetkellä parisuhteensa rekisteröivä pari joutuu erikseen anomaan maistraatilta samaa sukunimeä, mikä on sekä aikaavievä että turhaan resursseja syövä prosessi. Tasa-arvoinen avioliittolaki antaisi kaikille parisuhteensa virallistaville pareille yhtäläisen oikeuden yhteiseen sukunimeen ilman turhaa byrokratiaa ja rahanmenoa.

    Oikeutta tulla harkituksi adoptiovanhemmiksi yhdessä – ei yksi kerrallaan:
 Kaikilla suomalaisilla on jo adoptio-oikeus yksin – seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaisi samaa sukupuolta olevalle parille oikeuden hakea adoptiota yhtä aikaa, eikä niin kuin nyt, että toinen joutuu adoptoimaan ensin yksin ja toinen sitten adoptoi kumppaninsa lapsen. Lapsen edun mukaista on, että molemmat hänen kanssaan arkea elävät henkilöt voivat tulla lapsen vanhemmiksi yhtä aikaa.

    Ei enää seksuaalisen suuntautumisen esiintuomisen pakkoa: Väestörekisteristä, erilaisista henkilörekistereistä ja muista vastaavista rekistereistä voidaan poistaa rekisteröidyn parisuhteen kategoria. Seksuaalivähemmistöjen edustajien ei tarvitse jatkossa epäsuorasti tuoda esille seksuaalista suuntautumistaan siviilisäätyä kysyttäessä.

    Turvaa sateenkaariperheiden lapsille: 
Tuhannet suomalaiset lapset elävät sateenkaariperheissä. Tutkimusten mukaan näiden perheiden suurimpia haasteita on ympäröivän yhteiskunnan asennoituminen. Tasa-arvoinen avioliittolaki antaisi näille lapsille, heidän vanhemmilleen ja heidän lähiympäristölleen selkeän viestin siitä, että heidän perheensä on yhtä arvokas ja hyvä kuin muutkin perheet.

    Laki ei tarkoita:

    Kirkkohäitä: 
Kirkolla on täysi vapaus päättää omista käytännöistään eikä sille lain myötä tulisi velvollisuutta vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Samaa sukupuolta olevat parit saisivat jatkossa siviilivihkimisen.

    Adoptiobuumia: 
Luovuttajamaiden tiukkojen kriteerien vuoksi samaa sukupuolta olevat parit eivät esimerkiksi Ruotsissa ole voineet adoptoida ainuttakaan lasta ulkomailta, vaikka adoptio-oikeus on siellä ollut voimassa vuodesta 2003. Samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus ei ole myöskään vaikuttanut negatiivisesti ruotsalaisten heteroparien adoptiomahdollisuuksiin. Vastaavaa tilannetta voidaan odottaa Suomessa.

    Perinteisen avioliittoinstituution kyseenalaistamista: Avioliittolaki on mukautunut yhteiskunnan tarpeisiin aiemminkin. Avioliittolaki astui Suomessa voimaan 1929, ja sen jälkeen sitä on muutettu useaan kertaan.

    Lähde http://www.tahdon2013.fi

  19. Olen tietoinen siitä, että kirkko saa tehdä mainitussa asiassa omat ratkaisunsa. Jotenkin minulla vain on sellainen ”kutina”, että alati maallistuvalla kirkollamme ei ole lopulta selkärankaa tämän(kään) ilmiön käsittelemiseen. Käsittääkseni kirkossamme on jo nyt piispoja ja pappeja, jotka suorastaan odottavat päästäkseen suorittamaan tämän toimituksen.

    Ymmärrän sen, että Raamattu ei sinänsä ole mikään luonnontieteiden oppikirja, mutta siitä huolimatta en ymmärrä tarvetta murentaa esim. luomiskertomuksen ja neitseestäsyntymisen todenperäisyyttä; näihinkään eivät mm. kaikki pappisviran haltijat enää usko!

    Kaikesta huolimatta – rakastan (toistaiseksi) kansankirkkoamme, sisältyyhän sen opetukseen ja toimintaan (vielä) paljon monenlaista hyvää, jonka allekirjoitan yhtään epäilemättä!

  20. Olen itse eronnut Värtsilän kirkosta 90-luvun alussa ja syy oli ihan se, että kävin niin vähän kirkossa (joka toinen vuosi kuuntelemassa kauneimpia joululauluja). Siihen aikaan olimme nuoria ja elämä oli tiukkaa ja kovasti tehtiin töitä. Yhtenä vuonna sitten aloin tutkia veroilmoitusta ja huomasin että olimme (minä ja mieheni) maksaneet liki 2 000 mk kirkollisveroa. Ensimmäinen ajatus oli, että miksi maksan?. Jos menen kirkkoon, kukaan ei aja sieltä pois ja toiseksi voin laittaa sen summan kolehtiin jonka haluan.
    Yksi asia mikä jäi askarruttamaan oli se, että silloin kun menin kuuntelemaan ”kauniimmat joululaulut” niin eikö silloinkin kerätty kolehti ja kun kävin rippikoulun niin silloinkin olisi vanhempien pitänyt maksaa rippikoululeirimaksu, onneksi meitä köyhän perheen lapsia oli sen verran, että se leiri peruttiin. En tiedä onko vielä kolehdin keruu voimassa mutta eikö sitä kolehtia voisi laittaa kirkon ovien viereen ja jokainen voisi laittaa siihen kirkosta lähtiessään mitä haluaa, eikä olisi sitä kolehdin kierrättämistä. Olen koko elämäni ajan joka ilta rukoillut ennen nukkumaan menoa ja välillä kuuntelen kirkonmenoja TV:n välityksellä ja luen raamattuakin, joten minä olen sinut itseni kanssa vaikka en kirkossa käy.

  21. Onpa Sinulla kova tarve selitellä….vaikka väität olevasi sinut itsesi kanssa…ja kirkkoon kuitenkin mieli vetää…
    ja eikös se kolehti kohdallasi ole paikallaan, säästäthän kirkollisveron, maksa toki napisematta, laita vaikka
    paidannappi, jos et ilkeä jättää väliin;)

    Seurakunta lahjoittaa vastineeksi lauluvihkon ja laadukasta musiikkia….

    Ettei kuitenkaan käy, kuten entisellä romaanipojalla, joka kyseli kaverilta, paljonko sie sait, mie sain kympin(kolehtihaavista)

  22. Just joo:lle vastaus:
    EN SELITTELE vaan kerron oman mielipiteeni.
    Luehan kirjoitukseni uudelleen, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Kerroinko tekstissä että mieli vetää kirkkoon? en, vaan kerroin että jumalan sanaa voi kuulla muuallakin kuin kirkossa. Ihmiset jotka kuuluvat helluntaiseurakuntaan/vapaaseurakuntaan niin ei sinne veroja makseta, vaan jokainen voi laittaa/lahjoittaa sen summan minkä haluaa, se on vapaaehtoista. Ja aikaisemmasta kirjoituksesta sen verran, että ihmettelin sitä, että kun ennen maksoin veroja, ja siihen aikaan menin kirkkoon, niin vielä kolehti kerätään, vaikka varmaankin hyvään tarkoitukseen ulkomaan apuun rahat menivätkin. Omaan tuttavapiiriin kuuluu ihmisiä, jotka ovat eronneet juuri kirkollisveron takia kirkosta.
    Kuka käyttää kirkon palveluja niin asia ok, itse en käytä joten en maksa.

  23. Veroista suosittelen luettavaksi Enkeliumista Matteuksen mukaan 22.luku, jakeet 15-22. Siinä on Jeesuksen sana: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.”

    Jumalalle antamisen alkuajan kristityt toteuttivat siten, että he koolle tullessaan toivat mukanaan ruokatarpeita viettääkseen yhdessä ateriaa. Niistä he erottivat erikseen vähän leipää ja viiniä, jotka he pyhittivät ehtoolliseksi eli uskon ateriaksi eli sakramentiksi.

    Vietettyään uskon aterian he veivät kotimatkalla tähteeksi jääneet ruokatarpeet sairaille, köyhille ja niille jotka syystä tai toisesta eivät voineet osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kun sitten vainojen alla elänyt kirkko sai oikeuden toimia ja elää vapaasti ja alettiin rakentaa erillisiä kokoontumispaikkoja eli kirkkorakennuksia, syntyi kolehti, johon sai laittaa rahaa. ”Lesken ropo” palasi käyttöön Jeesuksen ajalta. Rahan avulla seurakunnan diakoniatyö välitti apua tarvitseville.

    Messussa kannettava kolehti perustuu siis hyvin vahvasti alkukirkon jumalanpalveluskäytäntöön, ja on olennainen osa sitä.
    Siitä alkaa ns.järjellinen jumalanpalvelus, jota kehotetaan harjoittamaan arjessa.

    Ehtoollisen leipä ja viini liittyvät hyvin olennaisella tavalla kolehtiin. Ne molemmat kannetaan alttarille. Leivässä ja viinissä Kristus tulee keskellemme, ja kolehdin välityksellä me menemme hänen luokseen. Lue Matt.25:34-46.

    Kolehti – ja – tai – Nenä-päivä!!! Ei riidellä! Meillä on uskonnonvapaus. Enää ei ole pakkokirkkoa! Eikä kirkkoon kuuluvien vainoja!

    Erkki Lintunen

  24. On myönnettävä etten osaa hengellisiä keskustella, mutta ei se onnistu teiltä toisiltakaan. Väittämiä ja inttämistä sitä me osaamme mutta perustelut ovatkin sitten sitä ja tätä.

    Minä uskon sitä varten, että olisin kerran taivaassa. Seurakuntaa tarvitsen tuekseni ja matkaystäväksi kun kompuroin tällä taivastiellä. Vanhantestamentin profeetta Jesaja sanoo taivastien olevan niin selkeän, ettei siltä tyhmäkään eksy. Jeesus taas vertaa taivastien matkaa hääkutsuun jota ihmisille lähetetään ja kuuluutetaan mutta kutsutut eivät halunneet tulla häihin juhlimaan.
    Nämä molemmat vertaukset toteutuvat tänäkin aikana, on niitä jotka kulkevat tällä tiellä ja on niitä jotka pilkkaavat että surkea on tie ja kelvottomat kulkuvälineet teillä on käytössä.

  25. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/liisa_tavi_peltoniemen_hintriikan_surumarssi_32199.html#media=32200

    Kalevin mainitsemia asioita käsitellään tässäkin kansansävelmän sanoituksessa – kastejuhla, häät ja hautajaiset. Surkea oli tie ja ehkä kelvottomat kulkuvälineetkin Peltoniemen Hintriikalla, mutta pilkasta tässä ei ole kyse, ei alkuunkaan. Kunniotettava köyhän kansan kirkkotie näilläkin pitkospuilla, vaikka mainitaankin Suomen synkimmäksi lauluksi.

  26. Nyt kyllä poikkean kommentissani aiheesta mutta on pakko.

    Hyvä valinta Seppo!Tavin Liisahan on Värtsilän tyttöjä.Hänen veljensä olivat koulukavereitani Niiralassa.Liisa on hiukan nuorempi mutta taisi hänkin aloittaa koulutiensä Värtsilän koulussa.

    Liisa on kyllä mahtava ääninen laulaja ja hyvä tyyppi.

  27. Väärien profeettojen neuvoma tie on aina lavea ja helppo kulkea.

    Opetus ahtaasta portista on monelle mahdoton jo ajatuksenakin,
    koska kuulijan omavanhurskaus on tehnyt hänestä niin isokokoisen, ettei hän mahdu näin pienestä reiästä menemään.

    Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.

    Monella on kertynyt niin paljon hengellistä rikkautta,
    ettei hän halua edes kuulla jostakin näin alentavasta, kuin puheesta ahtaasta portista.
    Fariseusten ja saddukeusten hapatus on tätä omavanhurskautta ja ulkokultaisuutta.

    Harva siis löytää portin elämän tielle.

    Näyttelijöitä on näin kirkot ja seurakunnat pullollaan.

    Moni luulee olevansa matkalla taivaaseen, koska väärät paimenet sitä koko ajan heille vakuuttelevat.

    Tällaiset opettajat eivät vain itse pysyttele ahtaan portin väärällä puolella, vaan estävät muitakin
    sisälle pyrkiviä.

    Evankeliumi on mustavalkoinen mutta elämä ei.
    Taivaaseen ei ole kuin yksi tie, mutta sille mahtuu monenlaista kompastelijaa.
    Jos armo ei ulotu huonoimmankin luokse, se ei ole oikea armo.

    Herätyksen aikana varottiin leventämästä kaidan tien reunoja. Ehkä tietä kuitenkin kavennettiin liiaksi.
    Varottiin hyväksymästä uskoviksi sellaisia, joiden näkemys poikkesi omastamme. Samalla saatettiin sulkea taivastie kulkijalta, joka oudoksui varmoja käsityksiämme.

  28. Tänään on kirjoitus Helsingin sanomissa kirkon nykytilanteesta. Samassa kirjoituksessa on maininta ” ei jumala heitä kivellä jos eroat kirkosta”..

  29. Tuli mieleen tuosta Peltoniemen Hintriikan surumarssista,että sehän on lähtöisin erään urheilijan kynästä: Nimittäin TAPIO RAUTAVAARAN.

  30. Kiitos, ystävät, että välititte tähän iltahetkeeni Peltoniemen Hintriikan!!! Jatkan iltaa sytyttämällä tulen avotakkaan ja hiljentymällä kuuntelemaan van Beethofven Eroica-sinfoniaa ja erityisesti sen Marcia funebre -osaa.

    Istun keinutuolissa ja harrastan siinä keinutuolifilosofiaani ja Pyhän Kominaisuudeen ihmettelyäni. Tuohus palaa ikonin edessä ja toinen pöydällä. Ellinoora makaa jalkojen juuressa.

  31. Poikkesin vielä läppärille ja luin Kertomuksen ”Kauneimmat Tuomiokirkossa” kommentteineen. Siinäpä ainesta pohdiskeluun, kannattaako kuulua kirkkoon!

    Jore, Värtsilän kirkko on Sinulle tärkeä, niin kuin Perallekin. Tervetuloa, molemmat veijarit, talvella Värtsilän messuun! Ilmalämpöpumppu jauhaa jo seinallä!!! Messun ajankohdasta lähemmin tuonnempana Värtsissä. Hotelli Jokeen majoittuminen pitää varata etukäteen. Elina vastaa puhelinnumerossa 0400 888681. Kävin tänään siellä kahveilla. Oli maukasta piirakkaa ja pullaa!

    Seimen lapsen inkarnaatio-juhlaa!!!

  32. Kinnusen Erkille ja muillekin. Vähän erikoisia ovat tämän Peltoniemen Hintriikan surumarssin vaiheet. Tiettävästi se on alunperin ollut kansanpelimannien soittama Peltoniemen Hitrikin mukaan nimetty häämarssi. Reino Helismaa on sanoittanut tämän version, jonka mm. Liisa Tavi on laulanut. Sanoituksessa Hintrikki(pelimannimies)on muuttunut Hintriikaksi (vaimoihmiseksi) ja häämarssi surumarssiksi. Kaustislaiset pelimannit eivät kuulemma oikein ole tykästyneet näihin käänteisiin. Myös Tapio Rautavaara on upeasti laulanut ystävänsä Helismaan sanoituksen mukaisen taltioinnin. Kuuntele!

    http://www.youtube.com/watch?v=kwVrJfNMsrg
    Vähän pätkii tuo Tapsan laulu ainakin minun koneellani. Tässä vielä Vesa-Matti Loirin versio aiheesta.
    http://www.youtube.com/watch?v=RySz8eUMPuk

    Tämä kommentti saattaa jo liikaakin poiketa otsikkoaiheesta, vaan kyllä kirkkoon on kannattanut kulkea pitkostenkin takaa.

  33. Seppo, ”kartanostakin” on ollut kipeä matka kirkkoon. Ihan kuin suota myöten olisi rämpinyt. Onneksi monille muille ovi on auennut pienempienkin vaivojen jälkeen ja pysynyt tarvittaessa auki. Keskustelu kirkkoon kuulumisesta tai poissa pysymisestä on arka aihe. Siihen eivät ivalliset ilkamoinnit sovi.

    Mutta asialliset kommentit ovat paikallaan ja tarpeellisiakin. Erityisesti minua kiinnostavat nyt sellaiset kommentit, joissa on iloa sen vuoksi, että kirkko on täällä maan päällä.

    Minulle on tullut muutaman vuoden aikana yhä rakkaammaksi virsi 178. Olin syntymäpäiväkäynnillä erään yksinäisen miehen kodisssa Pauliina ja Jari Kainulaisen kanssa. Syntymäpäiväsankari toivoi yllättäen laulettavaksi tämän virren. Onneksi Jari osasi nuotin, ja minäkin silloin pääsin kiinni siitä. Isäni hautajaisiin valitsin yhdeksi virreksi juuri tämän Se on myös 2.,3.ja 5. säkeistön vuoksi rakentamani Toivon kappelin tunnuslaulu. Onhan kappeli rakennettu suomalaisen talonpojan ja sitkeän emännän muistoksi ja vihitty toivonpäivänä 4.6.

    Erityisesti rakastan kuitenkin virren 4. säkeistön sanoja. Siinä puhutaan kasteesta ja ehtoollisesta. Ne antavat minulle luvan avata kirkon oven ja ottaa vastaan voimaa, joka tulee Jumalasta.

    Palaan takaisin tupaan ja luon katseeni ikoniin ja sen edessä palavaan tuohukseen. Ristin itseni ja kiitän kasteestani, jossa minut on ristitty kirkon jäseneksi.

  34. Kuulun kirkkoon ja maksan veroni ihan mielelläni. Kirkko tekee hyvää työtä monella eri saralla. Esimerkkinä vaikkapa diakonia,lapsityö, nuorisotyö… Vaikka kirkossa on monia puutteita ja se on aikoinaan ollut melkonen vallankäyttäjä, siitä huolimatta haluan kuulua siihen yhteisöön ja tukea sen työtä.

    Tykkään käydä jumalanpalveluksessa vaikken välillä muista sanaakaan siitä mitä pappi puhui saarnastuolista. On ihana veisata virsiä yhdessä seurakunnan kanssa, yhtyä rukouksiin ja käydä ehtoollisella. Tuntee kuuluvansa johonkin ja mieli virkistyy seurakuntayhteydestä.

    Kun ajatellaan historiaa niin eikös se ollut niin, että kirkko tämän kansan opetti lukemaan. Jukolan pojillakin tuo lukemaan oppiminen oli väliin hankalaa ja taisivatpa karatakin ankaran lukkarin opista, mutta lukemaan kaikki oppivat. Nykyihminen unohtaa sen kuinka suuri kirkon merkitys on ollut suomalaisessa yhteiskunnassa ja on se sitä vielä edelleenkin.

    On mieltä ylentävää kuulla lauantai-iltaisin ehtookellojen soitto ja samoin sunnuntaiaamuisin kirkonkellojen kutsu jumalanpalvelukseen. Tykkään myös käydä eri kirkoissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Monet vanhat kirkot ovat varsinaisia taiteen kehtoja varsinkin katolisessa maailmassa. Ortodoksikirkossa on taas ihan oma tunnelmansa.

    Tarinaa riittäisi, mutta tässä muutama ajatus siitä miksi kirkko on minulle tärkeä.

  35. Edellä esitettyihin ajatuksiin minun on helppoa ja mieluisaa yhtyä. Kiitokset nimimerkille ”ääneen” ajattelusta!

  36. Minun mieltänin lämmitti ”kirkosta eronneen” kiihkoton kertomus kuinka hän erosi Värtsilän seurakunnasta. Jotain samanlaista koin minäkin aikoinaan kun rahaa olisi pitänyt saada jostain lisää. Piti luopua kaikista turhista (= ei pakollisista ) ostoksista. Kirkkollisvero oli varmaan suurin ei pakollinen menoerä, joka oli harkinnassa. Onneksi asiat järjestyivät muulla tavoin. Kirkosta eroamista en ole halunnut hetkeäkään, mutta veron maksusta olisin luopunut ihan mielelläni vaikka välivuodeksi.

    Jos kunnallis- tai valtionvero laitettaisiin vapaaehtoiseksi niin kuinkahan kävisi.

    Minua auttoi verojen maksussa sellainen ajatus, että nuo veromarkat, jotka hetken näyttävät käväisseen tililläni, eivät ole minulle tarkoitettukaan. Nehän on sille ”keisarille”.

    Otsikon kysymykseen, kannattaako kuulua kirkkoon..
    Minä ainakin kuulun, kannatti tai ei

  37. Hyvä Erkki L. Jos käsitit minun jotenkin ilkamoivan aiheella, käsitit ihan väärin. Meniköhän Peltoniemen Hintriikka liiaksi ohi maalin? Minulla ei ole ”kartanoitten” kirkkoteiden vaikeakulkuisuudesta enemmälti tietoa, mutta lienee tiellä kuin tiellä kaikenlaisia vaikeuksia. Ei tämä aihe muutoin ole minulle mitenkään arka asia. Jos vielä oikein muistan,istuin viimekertaisella kirkkokäynnilläni kanssasi samassa penkissä. Enkä ollut siellä pelkästään ”kannatuksen” vuoksi.

    Tässäpä tämä mielipide vielä: Kannattaa kuulua kirkkoon, eikä todellakaan vain ”kannatuksen” vuoksi!

  38. Seppo, en ymmärtänyt Sinua väärin enkä oikein. Kerroin vain omasta kokemuksestani. Nimesi tuli kyllä turhaan mainituksi. Syy oli pelkästään se, että kirjoitit pitkospuista.

    Joskus tuntuu siltä, että minusta etsitään huomauttamisen aiheita kuin neulaa heinäkasasta.

    Ivallisilla kommenteilla tarkoitin aivan muita kuin Sinun kirjoittamiasi.

    Olisikohan minunkin lopetettava Värtsiin kirjoittelu, niinkuin jotkut ovat ilmoittaneet päättäneensä? Se olisi kohdallani vierasta. Värtsilän edessä on niin isoja asioita, etten voi luovuttaa. Kirkko yhtä lailla yhteisönä kuin rakennuksenakin on ”vain” niistä yksi! Minulla on sellainen itsetunto, että voin antaa jotain, jotain sen lisäksi, mitä tein palkkaa vastaan. Nyt eläketulojen varassa saan elää ja toimia, niin kauan kuin jaksan. Värtsilä on tärkeä paikkaa Tohmajärvellä, maakunnassa ja valtakunnassa. Sillä on – ajankohtaista – ulottuvuutta myös sinne, mitä nimitetään Vanhaksi Värtsiläksi.

    Palatakseni takaisin otsikon alle tiivistän toimintani kokonaiskuvan kahteen sanaan ja käsitteeseen: koetan elää Jumalan ja ihmisten edessä hengellisen jumalanpalveluksen eli messun ja järjellisen jumalanpalveluksen eli arkisen puuhastelun puitteissa. Se tarkoittaa sekä Värtsilän kirkkoa että myös sen ympärillä olevia maisemia teineen, taloineen, ihmisineen jne.

    Hymyillään kun tavataan!

  39. Ontuva Eriksson

    (Säv. Tapio Rautavaara, san. Oiva Paloheimo)

    On kuollut ontuva Eriksson ja moni on hyvillään.
    Ei enää puistojen porteille hän laahusta kerjäämään.
    Monet kyllä itkulla saatetaan alas rauhaan kalmiston,
    vaan sua ei itkenyt ainutkaan… Vai itkikö, Eriksson?

    Ja nyt hän on puistonsa jättänyt, hän on saapunut taivaaseen.
    Ei sisälle aivan, mut portille hän jäänyt on hattuineen.
    Mene hiukan lähemmäs portteja, niin näät mitä luvattu on.
    Voit itsekin mukaan toivoa… Vai voisitko, Eriksson?

    Ei moista juhlaa nähnyt hän ole koskaan päällä maan.
    Ja ihme – kerjäläiselle nyt almuja ojennetaan.
    He nyt Luojan edessä näyttävät, miten hyviä hurskaat on.
    Ja hattusi neuvoilla täyttävät… Se riittääkö, Eriksson?

    Tuli ilta vihdoin taivaaseen ja portteja suljettiin.
    Ihan edessä miehen ontuvan ja avainta kierrettiin.
    Maan päällä tämän jo kokea sait. Se osasi ollut on.
    Ja osasi myöskin on olla vait’… Vai onkohan, Eriksson?

    Mies ontuu ääneti muurin taa ja nuttunsa turviin käy.
    Tänä yönä sada ei ainakaan ja poliiseja ei näy.
    Paras takana taivaan porttien sinun varmaan olla on.
    Olis liikaa musiikki harppujen… Vai oiskohan, Eriksson?

    En tiedä kuuluuko tämä otsikon aihepiiriin, mutta tämän laulun sanat puhuttelevat minua. Ollessani 11 vuotiaana (57 vuotta sitten) hiihtolomaa viettämässä enoni perheessä Tampereella, sain ajankulukseni soitella heidän levysoittimella senaikaisia savikiekkolevyjä, tai olivatko vinyyli sellaisia, sitä en muista/tiedä. Mutta sen muistan, että kun kuulin tämän Ontuvan Erikssonin, niin soitin tätä yhtämittaa varmaan kymmeniä kertoja. Ensi kertaa taisin ymmärtää, että on olemassa kahdenlainen maailma,rikkaat ja köyhät. Sanat puhuttelevat vieläkin, samalla tavalla kuin Kari Suomalaisen vuosikymmeniä sitten Helsingin Sanomiin piirtämä ”Joulukatu”-kuva, joka on liitetty tänään otsikon ”Nälkä” alle. Molemmissa on mielestäni sama tunnelma. Itse kukun voi miettiä kuvan / sanojen merkitystä.
    Sitten olisi pyyntö: Voisiko joku teistä taitajista laittaa ”netti osoitteen” josta tuon Erikssonin voisi kuunnella. Kiitos.

  40. Vaikka minun kulkuni joskus nuoruudessa ei ollut kovin helppoa
    nautin siitä kun sain äitini kanssa kulkea Pielisensuun kirkkoon,
    (missä myöskin meidät mieheni kanssa vihittiin) – en halua erota kirkosta missään tapauksessa!
    Nautin nykyisin kirkoherra Tapani Nuutisen musiikista.
    Pusan Mirja

  41. Tohmajärven seurakunta kuuluu Savonlinnan rovastikuntaan ja se taas edelleen Mikkelin hiippakuntaan. Rovastikuntaamme johtaa Tohmajärven kirkkoherra,lääninrovasti Mikko Lappalainen ja hiippakuntaamme piispa Seppo Häkkinen.

    Rovastikuntamme nimikkoseurakunta on Savonlinnan seurakunta (seurakuntayhtymä). Sen yksi osa on entinen Punkaharjun seurakunta, joka Savonlinnan seurakuntaan liitettynä on nykyisin Punkaharjun kappeliseurakunta. Siellä toimii pappina kappalainen Marjaana Härkönen, uukuniemeläissyntyinen nuori pappi. Hän toimii osa-aikaisena, koska työalana on myös tehtäviä Kirkkohallituksessa. Hän on myös kirkolliskokouksen jäsen!

    Marjaana Härkönen on loistava esimerkki siitä, miten kirkkomme sokkeloisessa organisaatiossa voi toteuttaa syvällisesti jumalanpalveluksemme, messun, ideaa. Siitä taas – siis taas – kuulimme tänä aamuna radiosta. Yhtyessäni seurakunnan iloiseen meininkiin, ajattelin toisella aivonpuoliskolla, olisiko tässä jotain ainesta perustella, kannattaako kuulua kirkkoon. Kuultu ei tietenkään ole kaikkien mieleen, eikä tarvitsekaan olla. Seurakunta voi ja saa olla sekalainen. Kannattaa kuitenkin muistaa Jeesuksen opetus, että totuuden kuulee lasten suusta. Punkaharjun lasten ”totuutta” ei voi epäillä.

    Siellä koko seurakunta oli liturgina, niinkuin jumalanpalvelus-teorian mukaan tulee olla. Uhrilahjakin eli kolehti sisälsi alkukirkon näkemyksen, että koolle tulemisesta viedään jotain sinne, mistä ei oltu päästy mukaan, ei ehkä haluttukaan. Liturgiaa – siis liturgia eli seurakuntaa – johtanut pappi kehotti ottamaan mukaan pienen kynttilän ja viemään sen jonnekin kotiin, josta ei oltu päästy mukaan. Järjellinen jumalanpalvelus voi alkaa myös kynttilä kädessä.

    Kirjoitin tämän, koska haluan osoittaa,että kirkkoon kuulumista voi arvioida myös jumalanpalveluksesta käsin. Ehkä nimenomaan siitä näkökulmasta.

    Mutta miten me sitten suunnittelemme ja yhdessä toteutamme tätä uskon juhlaa! Siinä kirkon tulevaisuuden ydinkysymys, kun sitä pohdimme inhimillisellä ulottuvuudella. Jumalan osuus on sitten aivan eri asia! Tai ei oikeastaan, sillä hänhän kutsuu meitä ajattelemaan, suunnittelemaan, yhdessä toimimaan, Henkensä kautta.

  42. P.S. Mietittyäni hetken päätin ehdottaa asiasta kiinnostuneille, että voisivat kuunnella Punkaharjun ”menot” netistä:

    areena.yle.fi/radio.

    Palaute siitä kiinostaa minua! Kiitos!

  43. Kirkkoon kuluminen tai ei on herättänyt runsaasti mielipiteiden vaihtoa. Olen yrittänyt lukea niitä ilman ennakkoluuloja.

    Tunnen tarvetta kertoa, miten minä selviydyin älyllisen vaatimuksen ja uskon välisestä jännitteestä. Lähdin teologiseen tiedekuntaan opiskelamaan, vaikka luonnontieteiden ja Raamatun kertomukset kaiken synnystä olivatkin vielä mieltä askarruttavia. Miten luomiskertomus ja tieteellinen selitys kaiken alusta on sovitettavissa yhteen, vai onko niiden välillä selvittämätön ristiriita? Sirä pohdin vielä, kun kirjoittauduin tiedekuntaan.

    Eräällä luennolla professori Osmo Tiililä antoi minulle sellaisen vastauksen, jonka kanssa olen sitten elänyt. Hän sanoi, että ihminen luotiin sillä hetkellä, kun hän rakensi alttarin. Siis alkoi uskonnollinen elämä.

    Puusta laskeutunut ihmislaji erottautui apinoista!!! Luomiskertomus alkoi elää uudella tavalla. Se oli profetia taakse päin.

    Toivoisin, että kaikki älynsä ja järkensä kanssa suhteessa Jumala-uskoon kamppailevat voisivat olla yksimielisiä siitä, että on kysymys ihmislajin mutatiosta, kun se pystytti ensimmäisen alttarin. Ihmislajille tuli uusi ulottuvuus, joka parhaiten erottaa sen apinoista.

    Uskonnot, uskonnolliset yhteisöt, kirkot ovat jatkumoa sille, mitä Raamattu kuvaa paratiisin tapahtumilla. En halua uskoa, että Raamatun luomiskertomus on tiukasti ottaen historiallinen. Se on profeetallinen kuvaus siitä, miten uskonnollinen elämä alkoi.

    Kirkon usko Pyhään Kolminaisuuteen on hyvä tulkinta kaiken olevaisen synnystä ja kaiken olemassa olevan pysyvyydestä ja kaiken lopullisesta tulevaisuudesta. Ja mitä tulee ihmisen järjen merkitykselle, sen on apostoli Paavali ilmaissut kirjoittaessaan järjellisestä jumalanpalveluksesta eli toiminnastamme vaakasuorassa tasossa, ilman mitään taivasteluita. Kristuksen tahto kirkollensa on radikaalin maallinen: oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus, luonnon ja teknologian elämää säilyttävä harmonia.

    Siis kun eroa kirkosta. fi kampanjoi, niin sen takana olevien näpittelijöiden olisi hyvä mennä pintaa syvemmälle.

  44. Kannattaisi olla selvillä, milloin on jätettävä tiedot kirkollisiin ilmoituksiin. En tiennyt viimeistä jättöpäivää. Siksi su 5.1.2014 klo 13 järjestettävä keskustelutilaisuus Värtsilän kirkon käytöstä tänä talvena ei päässyt kaiken kansan ja sekalaisen seurakunnan luettavaksi. Värtsissä siitä oli kylläkin kutsu. Mutta varmistan vielä näin viime tipassa.

    Tervetuloa su 5.1.2014 klo 13 seurakuntakotiin! Jos huvittaa, niin voimme laulaakin vaikkapa muutaman huomisen sunnuntain virren.

  45. Kiitos kaikille teille kahdelletoista, jotka olitte koolla su 5.1.2014 klo 13 Värtsilän kirkon seurakuntakodissa! Lauloimme muutaman virren, joista tunsin eniten tilaisuuteen sopivan numeron 197: ”Ajasta aikaan varjellut Herra on kirkkoamme…” Tunsin, että sanat tarkoittivat myös tätä kirkkorakennusta, jonka korjaamista ja jonka suojissa kokoontumisen muotoja ja sisältöjä pohdimme.

    Päätimme esittää seurakunnalle, että tammikuussa pidetään Värtsilän messu su 12.1.klo 13 ja 26.1.klo 13. Ilmoitukset jätetään kirkollisiin ilmoituksiin määräajassa. Myös Värtsi ja Värtsilän Pitäjäyhdistys ilmoittavat omilla keinoillaan.

    Nyt jatketaan ilmalämpöpumpun avulla tavoitteina kirkon maalaus ja maalämpöön siirtyminen. Tavoitteet eivät ole helppoja, mutta on kuitenkin kysymys arvokirkosta.

    Tälle sunnuntaille osuivat merkittävät lukukappaleet, jotka itse kukin voi kaivaa esille Raamatustaan: 1 Sam.3:1-10 ja Room.12:1-5

    Ennen tilaisuuttamme tapasin kirkkoa ulkopuolelta tutkailemassa venäläisen pariskunnan, joka oli saapunut Petroskoista saakka. Vein heidät sisälle, sytytin lähetyskynttelikköön Kristus-kynttilän. He sytyttivät kanssani oman kynttilänsä. Rouva teki ristinmerkin ja minä lausuin: ”Va imja Atza i Siina i Duha Svjitoga!” He kehuivat kirkkomme kauneutta. Tapahtuma on minulle merkki siitä, että Jumala siunaa pyrkimyksemme!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *