Kenraalinkylän ja Kaustajärven välisellä tiellä, entisen rajavartioston ja hautausmaan välillä on pienen joen ylittävä vanha kivestä rakennettu silta. Muuta nimeä en sillalle ole kuullut kuin Kivisilta; liekö se sillan oikea nimi?
Marraskuinen jokimaisema odottelee kaiken peittävää valkeaa unelmaa. Kuva: Vuokko Väänänen.
Silta on ollut mielenkiinnon ja myös jännityksen kohteena lukuisia kertoja. Kenraalinkylästä tultaessa on jyrkän mutkan jälkeen mäennikara ja tämä kapea silta, jossa on kiviset kaiteet. Monen monta kertaa kouluun kuljettaessa linja-autokyydissä jännitettiin, miten jäisen mäen jälkeen, kaltevalla tiellä osumme kivisten sillankaiteiden välistä menemään. Koskaan emme löytäneet itseämme ojasta, joesta tai sillankaiteesta; kiitos taitavien linja-autokuskien! Itse autolla ajaessani olen muutamia kertoja säikähtänyt kuorma-autoa, joka on yrittänyt vyöryä sillalle samanaikaisesti pienen autoni kanssa. Mutta onnekseni olen ehtinyt väistyä jommallekummalle puolelle siltaa, sillä silta on niin kapea, että kuorma-auto täyttää sen leveydellään lähes kokonaan.
Vuosia sitten eräs mies oli kaatunut mopollaan juuri sillan kohdalla ja köllötteli puolitajuttomana tiellä, kun lähdin laskeutumaan autolla mutkasta alas sillalle. Ehdin siinä jo säikähtää, että onnistunko pysähtymään tai väistämään onnettomuuden kokeneen naapurikyläläisen. Onnistuin; ja miestä tovin jututettuani hän kömpi jaloilleen ja päätti jatkaa mopollaan matkaa. Olisin kutsunut apuvoimia, mutta kielto tuli todella päättäväisesti. Pintanaarmuja lukuun ottamatta mies näytti päällisin puolin ehjältä ja parin polkaisun jälkeen mopokin käynnistyi ja hetkessä mies hävisi mutkan taakse Kaustajärven suuntaan! Lienee päässyt perille määränpäähänsä, vaikka mieltäni askarrutti pitkän aikaa tämä miehen kohtalo.
Oma ongelmansa on Kivisillalta Kenraalinkylän suuntaan ajettaessa ylämäen ajaminen. Jostakin merkillisestä syystä heti sillan jälkeen (tai joskus jo sillan kohdalla) on melkoisia monttuja tiessä. Niitä väistellessä saa ajolinjansa valita tarkasti. Sitten kun olet selvittänyt tien montut, on edessä komeilla ”nimismiehen kiharoilla” oleva vastamäki. Autoilijat tietenkin painavat kaasua, että pääsevät mäen töppyrän sujuvasti ylös ja näin ”kiharat” vain kihartuvat lisää. Mäkeä ylös hurauttaessa on testissä hampaiden paikat ja auton ruuvit ja mutterit; pysyvätkö paikallaan vai irtoavatko?
Vaikka silta on tuonut jännitystä ja vaarallisia tilanteita mukanaan, on siltä avautuva maisema myös viehättänyt kauneudellaan. Ilta-auringon valaisema joki/järvimaisema on tullut vangituksi muistikortille useita kertoja eri vuodenaikoina. Miten erilainen ja omalla tavallaan kaunis sama maisema voikaan olla eri vuodenaikoina! Keväinen tulva ja jäiden lähtö, keskikesän runsas kaiken täyttävä vehreys, syksyä enteilevät ensimmäiset keltaiset koivunlehdet ja metsän taakse laskevan auringon kajo veden pinnalla ja lopuksi syksyisen ruskeansävyinen maisema, jossa kumolleen käännetty vene odottelee lumivaippaa yllensä yhdessä muun luonnon kanssa. En löytänyt talvista kuvaa, mutta voin kertoa, että kaunis maisema on myös kevättalvisen hangen kimaltaessa maaliskuisen auringon loisteessa. Kivisillan vierestä voit nähdä lumipenkalta lähteneen pilkkijän tekemän kapean polun järven jäälle päin. Ja siellähän pilkkijä istuukin kaloja narraamassa ahavoituneet kasvot keväistä aurinkoa kohti käännettynä ja pilkkihaalarin selkämys vasten kylmää pohjoisenpuoleista tuulta.
Mainiota kerrontaa!
Samasta Kiv’sillasta on kuva Erkki Jormanaisen
jutussa ”Laihdutuskuurilla”. Se on julkaistu
Värtsissä 11.8.2010.
Sama EJ:n ottama kuva on myös Tellervon tarinassa ”Rannalla
erämaajärven/Purojen pyörteissä”. Se on julkaistu
Värtsissä 12.2.2011.
Siinä on kerrottu hieman myös tuo n. satavuotta vanhan sillan
rakentamisesta. Jutussa on mainittu myös erään
rakentajan nimi hänen pojanpoikansa luvalla.
Silta on kestänyt sukupolvelta toiselle!
Maniota kerrontaa,sillan kaidekiveen oli hakattu vuosiluku 1907 mutta aura-auton siipi puuhkäisi kiven jokeen joskus 50-luvulla.
Kivsilta on edellä luettavan tarinoinnin ja valokuvaamisen arvoinen. Niin myös se, että tuo vuosiluku 1907 hakataan uudelleen sillan johonkin kiveen. Voisiko joku tehdä tämän jälkipolvien ihmeteltäväksi?
Todella oivallista ja mielenkiintoista kerrontaa kuvan kera
höystettynä, Kiitos!!
Voi hitsi miten kivasti kerrottuja juttuja.
Nyt alkaa olla kiire piikille.
Mike
Hieno tarina!
Erään kerran istuin kyydissä pimeällä. Auton valot näyttävät tietysti suoraan. Kuljettajalle tie taisi olla hiukan outo. Samaisella mäennyppylällä kuski huudahti:”Hui, tuollako se tie meneekin!” Sillalle kuitenkin osuttiin.
Kertomus solisee kuin puro! Silta tuli tutuksi
sitä ennen vähemmän tunteneellekin.
Tuo kivisilta oli aikaisemmin pinnaltaan päällystetty lankuilla
jossa jossa mm: kolmekymmentä luvulla aina kesäaikaan pidettiin
tansseja. Nuorisoa kokoontui lähi kylistä ja kauempaakin sinne
ainä Värtsilästäkin saakka.Soitto välineinä oli Grammarit ja
hanurit. Polkupyörät olivat siihen aikaan yleinen kulkuväline
kauempaa tulleilla ja apostolinkyyti oli tietysti myös mukana.
Olen kuullut monenlaisia juttuja tanssien aikana tapahtuneista
rakkaus suhteista taitaapa minunkin lähtökohdat ainakin osittain
olla sieltä peräisin. Monet tytöt ovat istuneet poikien pyörän
etutangolla kun saatto matkoja on hoidettu. Silta vois kertoa
varmasti monenlaista tarinaa jo rakennusajasta lähtien, kun se rakennettin niin liikeenne määrät eivät ainakaan autoilla olleet
kovin suuret. Se on kestänyt ajansaaton hyvin, josta tämän päivän
sillan rakentajat voisi ottaa esimerkkiä. Tarinaa sillasta toisen
kerran lisää, kiitos Vuokolle mukavasta kirjoituksesta.
Ehkä saamme Ilmarin lupaaman jatko-osankin
siltatansseista tähän Vuokon mielenkiintoiseen
tarinaan.
*
Katsokaa ihmeessä se EJ:n ottama kuva tuosta sillasta.
Juttu löytyy helposti kun googlaatte
”Laihdutuskuurilla/Värtsi”. Silta on taitavaa
paikallisen tekijän käsityötä. Sama henkilö
rakensi ajallaan useita kivinavettojakin.
Tässä suora linkki Tellervon vinkkiin
https://www.vartsi.net/2010/08/11/laihdutuskuurilla/
Ja tässä hieman lisää kivisillasta ja muistakin menneen maailman asioista.
https://www.vartsi.net/2011/02/12/rannalla-eramaajarven/
Vuokko unohdin mainita jutussani millä nimellä siltaa
kutsuttiin ennen aikaan se oli Pesälamminsilta.
Kun ukkini August urakoi tuota kivisiltaa ja siihen johtavaa tietä, sattui siinä ikävä onnettomuus. Ukillani oli sekarotuinen metsästyskoira nimeltään Tessu. Koira kulki aina ukin mukana joka paikkaan. Jos ukkini oli metsällä tai muissa töissä, niin koira seurasi häntä. Kun ukkini lohkoi siltaan tulevia kivipaaseja, porasi reikiä ja panosti niitä sekä sytytti tulilangat, oli koira jäänyt vartioimaan tulilangan palamista. Ukkini kutsui koiraa luokseen, mutta koira vain istui ja katseli tulilangan palamista. Ukkini ei voinut mennä hakemaan koiraa, koska tulilangat jo paloivat. Sitten sattui se surullinen asia, jokainen tietää varmaan kuinka tässä Tessulle kävi. Ukiltani kuoli paras ystävä nimeltää Tessu. August-ukki kertoi useita kertoja tätä surullista tarinaa meille pojille, kun olimme pieniä. Ukkini oli kovin liikuttunut kertoessaan meille tätä tarinaa. Tässä eräs kertomus kivisillasta.
Tämä Vuokon kirjoittaman mukaansatempaavan novellin Kivisiltahan
taitaa sijaita Juvanjoen kylän puolella (Pesälammensilta).
Rajavartiostonkin autiot rakennukset taitavat olla Juvanjoen kylän puolella.
Samoin Huoltotienkin alku näyttää olevan Juvanjoen kylässä.
Mökkivaara sijaitsee Värtsilän kylässä. Mökkivaaran uusi
tienviitta on ehkä sijoitettu Juvanjoen kylän puolelle.
Juvanjoki on pinta-alaltaan ehkä suurin entisen Värtsilän kunnan
alueen kylistä. Mutta asukkaita näyttää siellä olevan harvassa.
Melkein yhtä harvassa, kuin Hoilolaan menevän tien varressa
Kaustajärven kylän kohdalla.
No, onhan Tohmajärven kunnassa sellainenkin kylä, jossa ei ole yhtään taloa (Kuhilasvaaran kylä). Mutta onhan siinä se etu,
ettei vierailijat tarvitse taloja etsiä.
Uskallanpa minäkin pistää lusikkani tähän Kivisilta juttuun.
Heti sillan jälkeen erkanee tie vasemmalle mäen kaarteessa( Värtsilästä päin katsottaessa). Tie johtaa Aittolammen takaisille Aittolammenvaaran saloille.Tällä tiellä olen kohdannut elämäni suurimmat karhun jäljet. Yksi haara tuo lähelle Kenraalinkylän rajaa, sivuten erään timanttikaivosyhtiön valtausvarausta. En tiedä onko siellä kairattu. Ainakin aikomus oli porata tutkimusreikä muutamaan kallioon.
Enpä tiennyt aikoinaan miten arvokkaalta maaperältä tuli mökkipaikka hankittua.Toivottavasti tämä juttuni ei nyt nosta tonttimaiden hintoja pilviin näillä seuduilla. Onhan se nyt timantteja sisältävä maaperä arvokkaanpaa kuin risukot ja kannokot.Timanttihan on kovinta tunnettua ainetta. Kun seuraavan kerran potkaiset varpaasi kiveen, tarkasta ettet vaan potkaissut timantteja sisältävää murikkaa.
Tällaisia mietteitä kivisilta toi tällaiselle osa-aika Kenraalikyläläiselle.
Mielenkiitoisia tietoja Martilta. Nythän kuitenkin on niin, että ajanmittaan vakiintui käsite ja nimi Kaustajärvi, niinkuin myös Kenraalinkylä. Siinä kehityksessä viralliset, rekistereissä esiintyvät kylät sulautuivat käytännölliseen kylänimeen Kaustajävi ja Kenraalinkylä. ELY-keskus hääräilee vain karttojen ääressä eikä ole suostunut käymään täällä, vaikka on useaan kertaan pyydetty.
Tämä muistuttaa UT:n kertomuksia kirjanoppineista ja Jeesuksesta. Kirjaimen valta ja ihmisten tarpeet törmäsivät vastakkain. ELY-keskus ei ole kuunnellut meidän tarpeitamme, vaan vetoaa ohjeistuksiin, jotka eivät ole nyt ajantasalla.
Ei tällaisessa isänmaan tilanteessa voi panna jäitä hattuun. Merkillisellä tavalla olemme luisuneet kaukaiseen menneisyyteen: Pörssiyhtiöissä toimivat nykyajan aateliset. Yhteiskunnallisia tehtäviä johtavat voudit, joita vain nimitetään päälliköiksi. Valtion hallinnossa vallitsee tiukka päällikkökulttuuri.
On vain aika vaikeaa huomata tätä. Kaustajärven tieviitoitusjupakka on paljastanut minulle sen. Jos joku sellaisen hyväksyy, niin siihenhän on jokaisella oikeus. Minä vain en sitä hyväksy.
Järki ja täällä elämisen tuottanut kokemus vaatii, että Kaustajärven kylän laidoille on saatava kyläkyltit. Jos Mökkivaara-nuoliviitat jäävät paikoilleen, niin otetaan se huumorin kannalta ja pystytetään sinne metsänyppylälle joku teline ja ”leivotaan” sen päälle kalakukko. Siinä on vain se paha puoli, että jänisten suut halkeavat ristiin, kun ne naurava mokomalle.
Vuokko, kiitos kauniista kuvauksesta.
Irene, kuka kumma se sellainen kuski oli, jolta jopa tiekin oli hukassa!
Kansa sen kuin valistuu. Enhän minä aikaisemmin ollut tiennytkään, että Kaustan vartion oman syntymäpirttini vieressä on noinkin historiallinen ja paikallisen August Mielosen toimesta urakoima kivisilta.
Eipä puutu, kuin että olisin siltainsinööri, pioneeri ja koirarakas korpifani. Mutta läheltä ikäänkuin liippaa!
Ostapas, Sakari, tuo Kaustajärven entinen rajavartiosto ja muuta vaikka osa-aikaiseksi kastajärveläiseksi, sinne kivsillan naapuriin.
Täältä löytyikin hieno juttu ja keskustelu Kaustajärven kivisillasta laittamani kuvan taustaksi:
https://vartsi.net/2025/03/06/siltakuva-1920-luvulta/